Mikään ihmisoikeuskäsitys ei vaadi Matti Rossia, minua tai ketään muutakaan 70-luvulla taistolaisuuteen syttynyttä katumaan nuoruudentekojaan: tässä on pikemminkin kysymys kovin oikeistolaisittain käsitetystä ja erittäin epäilyttävältä tuntuvasta demokratian soveltamisesta. Zyskowiczin toiminta on mielestäni mautonta ja ala-arvoista, puhumattakaan siitä, että siinä täyttyvät silkat vainon tunnusmerkit.
Minusta Ben Zyskowczin muistuttaminen asiasta oli yksinkertaisesti järkyttävä, järkyttävän hölmö oikeistolainen ele, ja jos siihen ei reagoida asianmukaisesti, lisää naurettavuuksia on taatusti tulossa.
Ben Zyskowczin rinnastaminen Venetsian kauppiaan Shylockiin oli sinänsä hauska oivallus Matti Rossilta, Shakespeare-kääntäjältä, mutta muuten hänen puheenvuoronsa oli kovin leniniläiseen tapaan sättivä ja kohdettaan leimaava.Arton kanssa Matin hauskaa oivallusta ovat hekotelleet Benin lisäksi ainakin Pikkupoika lukijoineen, muutama Totuuden keskustelusivujen kommentoija, KGS ja Pamela. Muuten sanottakoon että Arton kirjoituksia lukeville Pikkupoika suosittaa oksennuspussin pitämistä kädenulottuvilla.
[Lisää kulttuurin vanhaa kaartia kaivautuu koloistaan (5.6.): näyttelijä Juha Häkkänen (SKP) ehdottaa Totuuden keskustelussa ilmiantopalkintoa Zyskowiczille. Juhan nerokkaita ja moderneja ajatuksia löytyy lisää esim. ProKarelian eurovaalikyselystä, jossa annettuaan luonnollisesti EI-vastauksen kysymyksiin
1. Tulisiko Karjalan palautuksesta käydä Suomessa poliittinen keskustelu?Juha tarkentaa kantaansa erinomaisesti nojautumalla pilkuntarkasti Puolueen nykyiseen historian tulkintaan (Pikkupoika palstoitti tekstin luettavuuden lisäämiseksi myös meille vähemmän fiksuille):
2. Puhutko kampanjassasi aluepalautuksesta eli ns. Karjala-kysymyksestä?
3. Tulisiko valtion tutkia aluepalautuksen vaikutukset?
4. Oletko parlamentaarikkona valmis ottamaan Karjala-kysymyksen esille EU:ssa?
5. Kannatatko totalitarismin tuomitsemista EU:ssa (vrt. EPP:n resoluutio)
En kannata Teidän kysymyksenasettelujanne, koska Te puhutte epätarkasti viime sodista ja totalitarismista. Suomi menetti ratkaisevan osan Karjalaa, koska se v. -41 lähti natsi-Saksan rinnalla sotaan Neuvostoliittoa vastaa, ylitti vanhan rajan, perusti keskitysleirejä Itä-Karjalaan ja ryhtyi näin etniseen puhdistukseen. Stalinin aloittama talvisota oli sotarikos, mutta Suomen lähtö Hitlerin rinnalla Neuvostoliittoa vastaan on mielestäni yhtä lailla sotarikos ja Suomen historian anteeksiantamattomin poliittinen virhearvio. Eikö meillä suomalaisilla pitäisi olla edes sen verran itsekritikkiä, että pystyisimme tunnustamaan myös omat virheemme? Suomi sai maksaa kalliin hinnan asettumisestaan fasistisen Saksan rinnalle. Pitäisikö meidän nyt taas asettua pistimet tanassa rajalle ja ryhtyä Naton avustamana vaatimaan Karjalaa takaisin? Ei, hyvä Luoja!
Ja totalitarismista. Te käytätte tuota sanaa yhtä erittelemättömästi ja mustavalkoisesti kuin nykyään käytetään sanaa "terrorismi". Minun täytyy muistuttaa, että Neuvostoliitto ei aloittanut toista maailmansotaa, sen teki Saksa. Ja Neuvostoliitto antoi suurimman uhrin taistelussa fasismia vastaa, ne noin 20 miljoonaa tapettua ihmistä. Vaikka en todellakaan aio tässä ryhtyä väittelemään siitä, kuka sitten loppujen lopuksi tappoi tai tapatti enemmän ihmisiä, Stalin vai Hitler, diktaattoreita molemmat, niin silti noita hirvittävien ihmisteurastusten aikoja pitäisi pystyä lähestymään eritellymmin kuin vain lätkäisemällä niiden päälle "totalitarismin" nimilappu. Stalin loi kommunismin nimissä kauhistuttavan sortojärjestelmän niin kuin Hitler fasismin nimissä, mutta jotta noita historiallisia tapahtumia pystyisi jotenkin ymmärtämään, on niitä lähestyttävä konkreettisesti ja kunkin historiallisen tilanteen ja kunkin valtion omista lähtökohdista käsin.
Ja kun nyt puhutaan "totalitarismista", niin haluaisin tuoda tähän keskusteluun vielä yhden totalitarismin, joka nimenomaan tällä hetkellä on kaikkein vaarallisinta totalitarismia, nimittäin KAPITALISTISEN TOTALITARISMIN. Se on sitä totalitarismia, mitä Yhdysvallat tällä hetkellä tekee, kun se kansainvälisen lain määräykset rikkoen on hyökännyt Irakiin, pystyttänyt sinne miehityshallintonsa ja tappaa, tuhoaa ja raiskaa kaiken eteensä tulevan mistään ihmisoikeusnormeista piittamatta. Siitähän kertovat juuri nämä kauhistuttavat kuvat Irakin vankiloissa toteutettavista kidutuksista. Tähän totalitarismiin pitäisi nyt heti puuttua, ettemme kohta saisi lukea taas vielä hirvittävämmistä veriteoista ja kansanmurhista.
Te puhutte muslimiterrorismista tämän ajan totalitarismina. Minun mielestäni Yhdysvaltain johdolla harjoitettu kapitalistinen totalitarismi on ylivoimaisesti tämän hetken vaarallisinta terrorismia, ja on todella hirvittävää, että niin monet Euroopan maat ovat myös mukana tässä USA:n laittomassa sotaretkessä. Onko todella nyt siis tarkoitus aloittaa se neljäs maailmansota, josta amerikkalaiset jo puhuvat? Siihenkö tämä Karjalan palautus-liikekin tähtää? Siis Suomi Natoon ja sitten Yhdysvaltain armeijan tuella hyökkäys Venäjälle ja Karjala takaisin ? Ehkä siinä sivussa voitaisiin toteuttaa se vanha unelma Suur-Suomestakin? Siis raja Uralille, eikö niin? Eli mistä tässä Karjala-liikkeessä oikein on kysymys? Kuka sitä vetää? Mitkä ovat todelliset päämäärät? Ja kannattaisiko Teidän, kuka tai ketkä ovat laatineet sen totalitarismi-seminaarin paperit, vielä kerran rauhassa lukea toisen maailmansodan historia ja edes hiukan itsekriittisesti tutkia myös suomalaisten toimia sodan aikana?]