keskiviikkona, syyskuuta 27, 2006

Oikean ilmastotiedon leviämisestä

Kesällä Ilmatieteen laitoksen varapääjohtaja Mikko Alestalo näki selkeästi professori Saarniston piilotetun propagandan läpi kirjoittaessaan vääristeltyä kirjoitusta seuranneessa omassa Totuuden objektiivisessa pääkirjoituksessaan otsikolla Kasvihuonekaasuilla on dramaattisia vaikutuksia mm.
On kestämättömän itsekästä vaatia lisätodisteita ja jatkaa maailmanlaajuista ilmastokoetta hyvään onneen luottaen.
Alestalon oli helppo dekoodata amatöörimäinen piiloviesti olihan hän jo aiemmin ottanut tyrmäysvoiton Saarnistosta Geologian tutkimuskeskuksen Geofoorumi-lehdessä.

Pikkupoika lohduttaa tuohtunutta Alestaloa sillä, etteivät ne paatuneimmat ilmastoskeptikot kuitenkaan opi, vaikka kuinka ahkerasti Valaistuneet jakaisivat Oikeaa Tietoa. Mikkoa itseään on tosin kiittäminen harvinaisen ahkerasta valistustyöstä. Nytkin sunnuntaisessa Totuudessa Alestalo vastasi hätääntyneen lukiolaispojan huutoon kertoen rautalangasta vääntäen oikeiden Asiantuntijoiden mielipiteen Goren dokumentista.
Yhdysvaltain entisen varapresidentin Al Goren äskeinen Suomen-vierailu on herättänyt monipuolisen keskustelun. Gorella oli mukanaan konkreettinen ilmastonmuutosviesti, joka kiteytyy hänen juontamansa elokuvan otsikossa "Epämiellyttävä totuus". Teemu Kerola (HS 19. 9.) kysyy, mitä mieltä Ilmatieteen laitoksen asiantuntijat ovat Goren viestistä.

Goren ilmastoviestin sisältö on sama, jota asiantuntijamme ovat eri yhteyksissä viestineet suomalaiselle yleisölle, hallinnolle ja elinkeinoelämälle. Se perustuu tieteellisiin tutkimustuloksiin, jotka on elokuvassa mielestämme tulkittu oikein.
Oikean ilmastotiedon jakamisessa riittää silti Tasavallassakin huolestuttavan paljon työsarkaa. Esimerkiksi Turun Totuuden raportoima tieto ilmastonmuutoksen väkivaltaa lisäävästä vaikutuksesta ei ole vielä levinnyt paljoakaan Asiantuntijapiirien ulkopuolelle. Ehkä juuri tämän tiedon puutteesta johtuen toistaiseksi Puolueen kontrollin ulkopuolisessa Internetissä levitellään sellaistakin käsittämätöntä propagandaa, että Turun ja Helsingin kesäisillä väkivaltapiikeillä olisi muka jotakin tekemistä Puolueen monikulttuurisuus -ideologian kanssa.

Toinen ilmeinen syy ilmastotiedon huonoon välittymiseen on luonnollisesti se, että edes Keisarin tasavallassa kaikki varallisuus ei vielä ole Puolueen kontrollissa. Pahat kapitalistit rahoittavatkin disinformaatiota karttuisalla kädellä. Esimerkiksi Virve Kähkösen viime torstaiseen Totuuteen valuttaman brittitutkimuksen mukaan ExxonMobil on jaellut likaisia öljyrahojaan ainakin 2,9 miljoonan dollarin edestä orginisaatioille, jotka ovat levittäneet Internetissä Puolueen totuuden vastaista propagandaa. Tällaista vastaan on todella vaikea taistalle Puolueen julkisen rahoituksen turvin. Maailmalla ongelmaan onkin jo herätty. Yo. tutkimuksen tilannut The Royal Society lähettikin tiukkasanaisen kirjeen ExxonMobilille vaatien kerettiläisten piirien rahoituksen välitöntä lopettamista. "Se koira älähtää kehen kapula kalahtaa", nimittäin tämä kirje aiheutti käsittämätöntä ininää tieteenteon- ja sanavapaudesta joissakin piireissä.

Onneksi ainakin eräät kapitalistit ovat nukkuneet yönsä huonosti. Al Goren eettisen sijoittamisen rahastoista tiesimmekin, mutta iloksemme saimme lukea Totuudesta torstaina brittimiljardööri Richard Bransonin, kiitos Al Goren ylipuhumisen, sijoittavan 3 miljardia dollaria ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. Pieni raha, mutta pienistä puroista kasvaa iso virta. Kapitalistien olisikin syytä ottaa oppia Bransonista, tai vaikka vailla intressikytköksiä olevasta Heinz-säätiöstä, joka vuonna 2001 palkitsi johtavan ilmastotutkija James Hansenin henkilökohtaisesti 0.25 miljoonalla dollarilla.

Propagandan rahoituksen estäminen ei kuitenkaan välttämättä edes auta vaikka Internetin suodatuskin saataisiin myös käyttöön. Nimittäin joskus myös Puolueen oikean tiedon valvojille tapahtuu lipsahduksia Keisarin tasavallassakin ja jopa Puolueen rahoituksella tuotettua sontaa pääsee eetteriin. Näin nolosti kävi esimerkiksi viime viikolla YLE24-kanavalla ajatuspoliisin viettäessä aikaisia pikkujoulujaan. Kansainvälisiksi metsäntutkijoiksi naamioituneet propagandistit saivat viestinsä uutispätkään [9.5 MB:n wmv-video], joka esitettiin pahaa aavistamottomille Tasavallan kunnon kansalaisille.

Loppujenlopuksi paatuneimmat skeptikot lienevät skeptikkoja rahattominakin tai kuten tohtori Hansen sen ilmaisi
Some of this noise won't stop until some of these scientists are dead.
Ehkä jo pian koittaa aika jolloin Valaistuneimmat prosessin hitauteen kyllästyneet alkavat nopeuttaa vääjäämätöntä?

5 kommenttia:

  1. Kiitos tuosta videopätkästä. Olen aikaisemmin nähnyt siitä vain loppuosan ennen Kakkosen syyssäätä.

    Tässä pieni offtopic tämän ammun tapahtumista.

    Isäni luki juuri lehdestä kuinka joku koko ikänsä metsässä viettänyt neekeri vietiin pilvenpiirtäjien keskelle. No, tämä neekeri sattui pyörtymään samantien. Isäni kommentti tähän oli, että kyllä kapitalistit ovat sekoittaneet maailman ihan täysin :D

    Kyllä vasemmistolaisten kommentit ovat joskus varsin huvittavia. Kommunismia voi kannattaa ihan täysin ilman supernaurettavia juttuja. Tuollaiset vain vievät tehon rationaalisemmilta argumenteilta.

    VastaaPoista
  2. Eipä kestä! En itse asiassa itse nähnyt sitä livenä, mutta minulle vinkattiin siitä ja otin koko pätkän talteen YLEn sivuilta (varmuudeksi). Arvasin kuitenkin että se ilmestyy jossain vaihessa LUSTIAn sivuille (sinne on ilmestyneet muutkin heidän mediaesiintymisensä), joten sinne tuo linkki. Uskalsin jopa tuhota oman versioni uutispätkästä! YLE24:n uutispäivässä oli muuten hauska yksityiskohta: heti tuon pätkän päätyttyä uutisankkuri totesi tyyliin "Sitten vielä sää. Lappiin on satanut ensilumi" ;)

    LUSTIAn sivujen aineistoa kannattaa tutkia tarkemminkin. Ne kun sisältävät -- tietääkseni ainoana -- tutkijoiden kiihkotonta ilmastotietoa suomeksi. Tosin jos et halua masentua tulevien geneettisten jälkeläistemme kohtalosta, niin älä katso Mielikäisen&Timosen diaesityksestä sitä "superilmasto"-kalvoa ;)

    VastaaPoista
  3. Tulipa vielä mieleen, että koska arvon Anon (sieltä Tampereen suunnalta) lienee blogini aktiivisin seuraaja (tai ainakin aktiivisin kommentoija), niin ajattelin ehdottaa "sinunkauppoja". Käypä rekisteröimässä tuolla itsellesi jokin blogger-tunnus (ei maksa mitään, eikä vaadi blogin perustamista), niin saadaan jatkossa mukaviin kommentteihisi jokin nimikin :)

    VastaaPoista
  4. Joo, itse asiassa olen Ikaalisista. Tampereelle on matkaa 50 km

    Voisin tietysti näin alkajaisiksi pistää nimimerkin ilman rekisteröintiä. Siispä nimimerkkini on tästä lähtien Maksalaatikko :D

    Täytyy tsekata tuota linkittämääsi materiaalia, mutta nyt meen katsomaan Lostia.

    VastaaPoista
  5. Maailmalla ongelmaan onkin jo herätty. Yo.
    Word. :)

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!