Näytetään tekstit, joissa on tunniste lämpötila. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lämpötila. Näytä kaikki tekstit

lauantaina, joulukuuta 11, 2010

Hullu ja umpihullu sekä ilmastovihaajat

Ilmastototuuden laitoksen Führer Petteri Taalas (oik.) oli kiireinen mies perjantaiaamuna. Ensin maailmaa pelastettiin kello 07.07 alkaen [Markus] Hipin käsittelyssä Puolueen Mainostuubassa, joka törkeästi pilkkasi poroa Petteriä Heikiksi. Penaaliksi olisi ehkä paremmin sopinut kansalaisille viimeisiä hiihtokelejä toivottanut hautausurakoitsija Päivi Mäki-Petäjä, joka lienee paremmin Petterin kanssa samoilla ULA-taajuuksilla. Varsin lyhyen ja vaisun haastattelun kohokohdaksi muodostuikin n. 2.55 alkava kohta, jossa Johtaja kertoo, että he pystyvät ennustamaan säätä 10 päivää eteenpäin ja että etelään ei ole odotettavissa merkittävästi lisää lunta.

Seuraavaksi Petteri kiiruhti Puolueen Näköradioon, jossa tuntia myöhemmin pääsi jälleen ääneen (ht: Vasarahammer). Vihdoinkin Johtajalla on arvoistaan keskustelijaseuraa, kun haastattelijapenaalina toimi Paulankin pari vuotta sitten sfääreihin nostanut Petri Kejonen (vas.). Näiden kahden todellisen ilmastoammattilaisen yli 15 minuutin mittelö kohoaa sellaisiin mittoihin, että Pikkupoika päätti säilöä sen myös Puolueen tuleville polville [täältä]. Tässä muutama makupala ensimmäiseltä viideltä minuutilta!

Petri:
Tämän lähetyksen päätteeksi kuulemme siis Berliinistä, Pariisista ja Lontoosta kuinka lumi on saanut suuret eurooppalaiset kaupunkit sekaisin. Täällä Helsingissäkin on tällä hetkellä rutkasti lunta, rapsakka pakkanen ja aika hyytävä viima ja lunta on lisää luvassa.
Ja Ateenassa, eikä edes Cancuniin voi luottaa ... aika hurja aloitus Petriltä! Mutta Suomen Leijonan komentaja ei pienestä hätkähdä vaan lyö kylmästi faktat pöytään.
On hyvin tärkeätä erottaa toisistaan ilmastonmuutos ja sään luontainen vaihtelevuus. Tää ilmastonmuutos on semmonen ilmiö, joka nähdään kymmenien vuosien keskiarvoissa ja erityisesti koko maailman tarkasteluissa. Tällä hetkellä ihmiset ovat sitä mieltä, että joko ilmastonmuutosta on tai ei ole tai nää poikkevat [sää]ilmiöt johtuvat ilmastonmuutoksesta, mutta näillä [Etelä-Suomen lumilla] ei ole sinällään mitään yhteyttä ilmastonmuutokseen.
Mutta entäs ne Lontoo, Berliini, Pariisi, Ateena, Cancun, ... Mutta on tärkeää ymmärtää, että lumettomilla ja lämpimillä talvilla puolestaan on selkeä suora yhteys kuten Petteri Suuri on itse opettanut.
Eli ilmastonmuutos etenee parhaillaan ja me nähdään se siinä, että maailman keskilämpötilaennätyksiä rikotaan
maailman keskilämpötilaennätyksiä?
ja myöskin sademäärissä havaitaan uusia ennätyksiä joko tietyillä alueilla maailmaa runsaina sateina tai sitten tietyillä alueilla maailmaa kuivuutena.
Mites ne kymmenien vuosien keskiarvot? Eteneehän se silloinkin jos tietyillä alueilla sataa ihan normaalisti, eteneehän? On Petrin vuoro koventaa panoksia:
Sieltä [Naturen vertaisarvioidusta tutkimuksesta Oxfamin kymmensivuisesta mediapamfletista] voi suoraan sanoa sen, että ilmastonmuutos tappaa ja se tappaa etenkin kehitysmaissa, ja etelässä, Aasiassa lapsia.
Pikkupoika muistuttaisi vielä, että se tappaa erityisesti tyttölapsia, sillä ilmastonmuutos ei ole sukupuolineutraali! Petteri nokittaa:
ja yks dramaattinen ilmiö viime vuodelta oli tai kuluneelta kesältä oli tää Venäjän helleaalto, jossa kuoli 56 000 ihmistä eli se oli myöskin yks asia mikä oli aika dramaattinen ilmiö.
Nyt Petteri kyllä arvioit alakanttiin! Koska 56 000 on määrä joka Venäjällä kuoli enemmän ihmisiä heinä-elokuussa 2010 kuin 2009, kertoo se ilmastonmuutoksen tappamisen kiihtymisestä, sillä tottakai myös kesänä 2009 ilmastonmuutos tappoi Venäjällä!
Nearly 56,000 more people died nationwide this summer than in the same period last year, said a monthly Economic Development Ministry report on Russia's economy.

"In connection with the unusual heat, forest fires and smoke, in July of this year 14,500 and in August 41,300 more people died than during the same period last year," a section of the report on demographics said.

Deaths from digestive and circulatory system diseases as well as from cancer had increased, according to the report.
Aijai, ilmastonmuutoksen aiheuttamat syöpäkuolematkin olivat jyrkässä kasvussa! Kannattaa kuunnella loputkin kahden Suuren Asiantuntijan apokalypsista!

Sen sijaan muualta maailmasta kantautuu tietoja varsin heikosta asiantuntemuksesta. Esimerkiksi Petterinkin käyttämiä aitoja TOTO-kristallipalloja oli nimittöin joutunut vääriin käsiin (ht: WUWT).
According to the Intergovernmental Panel on Climate Change (IPCC), global circulation models (GCM) are able to “reproduce features of the past climates and climate changes” (Randall et al., 2007, p. 601). Here we test whether this is indeed the case. We examine how well several model outputs fit measured temperature and rainfall in many stations around the globe. We also integrate measurements and model outputs over a large part of a continent, the contiguous USA (the USA excluding islands and Alaska), and examine the extent to which models can reproduce the past climate there.
Artikkelin johtopäätökset paljastavat, että nämä kyvyttömät "tiedemiehet" on välittömästi lisättävä Tiedemiehen rikollislistalle.
It is claimed that GCMs provide credible quantitative estimates of future climate change, particularly at continental scales and above. Examining the local performance of the models at 55 points, we found that local projections do not correlate well with observed measurements. Furthermore, we found that the correlation at a large spatial scale, i.e. the contiguous USA, is worse than at the local scale.

However, we think that the most important question is not whether GCMs can produce credible estimates of future climate, but whether climate is at all predictable in deterministic terms.
Hirteen vaan tuollaiset ilmastovihamieliset väärinpohdiskelijat!

tiistaina, joulukuuta 07, 2010

Valkoinen ääri-ilmiö Helsingissä

Vielä eilen illalla jaksoi Toivo elää Ilmastototuuden laitoksella:
"Helsingissä on nyt lunta runsaat 40 senttiä. Kokonaislumimäärä voi nousta puoleen metriin tiistaina tai keskiviikkona", kertoi päivystävä meteorologi Hannu Valta Ilmatieteen laitokselta.
---
"Sää jatkuu kylmänä koko tämän viikon ja ensi viikon alun. On kuitenkin mahdollista, että tämän jälkeen sää alkaa lauhtua ja etelän lumet sulavat muutamassa päivässä", Valta sanoo.
Mutta aamulla laitoksen TOTO-ennustuspallo kieltäytyi edelleen toiminnasta, ja oli pakko myöntää tappio, pitäkööt prkle tunkkinsa valkoisen joulunsa kuusijuhlansa:
Pääkaupunkiseudulle on luvassa tiistaina lisää lunta.
---
- Illalla lunta tulee 5-10 senttiä, ennustaa päivystävä meterologi Juha Jantunen Ilmatieteen laitokselta.
---
- Näyttää siltä, että seuraava kymmenen päivän ajan on tavanomaista kylmempi ilma. Jos joku haluaa valkoisen joulun, niin se vaikuttaa todennäköiseltä.
Tämä harmillinen sään ääri-ilmiö (jotka siis tunnetusti lisääntyvät ilmaston lämmetessä) on jo aiheuttanut kalliita poikkeusjärjestelyjä Helsingin katujen puhtaanapidossa, jossa ei ollut varauduttu ääri-ilmiöihin:
Viime talven lumikarusellin jälkeen Helsingin rakennusvirasto on muuttanut taktiikkaansa.

"Lumikasat pyritään poistamaan katujen varsilta mahdollisimman nopeasti. Enää ei luoteta siihen, että tulee suoja ja vesikeli sulattamaan lumet pois", Helsingin kaupungininsinööri Raimo K. Saarinen sanoo.
Raimo, uskonpuutteesi on suorastaan järkyttävää! Järkestäkää nyt joku Raimo vaikka Canccuniin uskonvahvistustalkoisiin ennen kuin on liian myöhäistä.

lauantaina, joulukuuta 04, 2010

Ilmastonmuutos nimeltä Godot

Mitali myös rohkaisee jatkamaan valitulla linjalla.

Petteri Taalas
Pikkupojan pienoinen huoli Totuuden hiljaisuudesta Canccunan kaivon kokouksen edellä voidaan nyt lopullisesti haudata turhana. Viime sunnuntainakin ahkeroinut Heli "Mutkia oikoen maailmaa parantamassa" Saavalainen oli saanut tänään käyttöönsä Kotimaa-osiosta 3/4-sivua. Eskatologisessa pääjutussaan Ilmasto lämpenee – luvassa rankkasateita, tulvia, hellettä Heli vahvistaa totuuden saaneen niskalenkin Pikkupojan jo lähes viisi vuotta sitten ihmettelemässä todellisuuden ja totuuden ristiriidassa.
Suomessa ennätysvuotta ei tule, sillä pakkastalvi päihitti hellekesän ja vuosi jäänee tilastoihin keskivertona.
No voi harmi.
Suomessa keskilämpötila on noussut 0,3 astetta vuodesta 1959.
Hienosti valittu aloitusvuosi! Huomattavasti vähemmän totuutta olisi tullut, jos vaikka aloitusvuosi olisi ollut 1929. Joka tapauksessa lämpenemistä on siis tullut huikeat 0,06 astetta/vuosikymmen.
Sadassa vuodessa Suomen ilmaston arvioidaan lämpenevän 2–6 astetta.
Ahaa, siis 0,2-0,6 astetta/vuosikymmen eli vaivaiset 3-10 kertaa nopeammin kuin viimeisenä 50 vuotena. Tänäkään vuonna ei siis vielä tuo lämpenemisen kiihtyminen näkynyt, mutta silti
"Tämän vuoden perusteella ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö ennusteet Suomen ilmaston muuttumisesta pitäisi paikkansa", [Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Heikki] Tuomenvirta vahvistaa.
Eipä tietenkään! Pikemminkin päinvastoin kuten Keisarinnan Leninin kunniamerkillä Suomen Leijonan komentajamerkillä (melkein yhtä korkea kuin toveri Pachaurin viime vuonna saama!) palkitsema Johtaja Petteri Taalas Helin toisessa raapustuksessa vahvistaa: Pääjohtaja Taalas: Ilmastonmuutos jopa arvioitua nopeampaa. Kyllä, viimeistään ensi vuonna Godot saapuu.

perjantaina, joulukuuta 03, 2010

Itsenäisyyspäivän ilmastonmuutos

Kaikkea se ilmastonmuutos teettää...
Suomen tasavallan presidentti Tarja Halonen sekä puoliso Pentti Arajärvi tervehtivät perinteisesti ylioppilaiden soihtukulkuetta itsenäisyyspäivänä. Linnan parvekkeelta tapahtuva tervehdys on kuitenkin tällä kertaa suojattu lasilla.

Uudelle järjestelylle löytyy kuitenkin järkevä selitys, sillä suojalasin on tarkoitus varjella presidenttiparia ankarilta sääolosuhteilta.

perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Maanantai 29.11.2010

Maanantaina 29.11.2010 on Suuri Päivä. Tasavallan parhaiten informoitu ilmastotietäjä Paula Lehtomäki (agr.) täyttää silloin 38 vuotta. Onnittelut!

Syntymäpäiviään Paula viettänee Meksikon Cancúnissa, jossa samana päivänä alkaa uusi yritys Maailman pelastamiseksi (aikaa enää kuusi vuotta!1!!1). Päinvastoin kuin viime joulukuussa Kööpenhaminassa tai maanantaina Tasavallassa (kts. kuva yllä), nyt on pelattu varman päälle eikä Cancúnissa (kts. kuva alla) Talvi-vaara ole läsnä ja Paula voi nauttia synttäreistään lämpimin mielin (ja varpain).


Tämä pelottava ilmastonmuutos siis etenee aivan kuin on ennustettu. Esimerkiksi Tasavallan säät ovat täysin ennustusten mukaisia, ja mm. Paula kertoi tämän jo kaksi vuotta sitten selittämällä, että ilmastonmuutos tuo tänne marraskuun säät neljäksi-viideksi kuukaudeksi! Juuri näinhän näyttäisi nyt käyvän! Kuunnelkaa itse ellette usko:


Mutta jokin on sittenkin niin eri tavalla kuin ennen! Nimittäin missä viipyy Totuuden raportointi (Yes-we-)CanCanista?! Yhtä Päätönkirjoitusta lukuunottamatta, ei juuri mitään! Pikkupoika ymmärtää toki, että mm. AnuS ei enää ole vakituisessa työsuhteessa, mutta ei se ole mikään syy! Missä piilottelee AnuN, Reetta tai Katja Johannasta puhumattakaan? Totuus, on aika ryhdistäytyä!

Nyt on pahasti käymässä niin, että Puolueen luotettavimmaksi ilmastoraportoijaksi on nousemassa Puolueen Mainosradion Päivi Mäki-Petäjä ilmastosivuineen, jossa Cancún-tanssia on pyörähdelty jo jonkin aikaa. Ääneen ovat päässeet niin pilvistä kertova Paula kuin uskonnostaan vaahtoava Petteri "Tasku-Obamankin toveri" Taalas, joka on jo kauan sitten antanut virheet anteeksi.
Ehdotettiin jopa IPCC:n puheenjohtajan erottamista ja nykymuotoisen IPCC:n lakkauttamista.
Käsittämättömiä nuo skeptikot denialistit! Tai ehkä sittenkään, kun tietää mistä he saavat voimansa. Julkisin varoin rahoitetun ei-poliittisen laitoksen johtaja Petteri selventää:
Päästövähennyksiä vastustavat tahot käynnistivät kampanjan ilmastotutkimusta vastaan ilmeisenä tavoitteenaan vaikuttaa itse neuvotteluprosessiin. Suomessakin tähän kampanjointiin osallistuttiin aktiivisesti.
---
Vuosien 2009–2010 ilmastouutisointia kannattaa käyttää journalistiikan oppikirjaesimerkkinä siitä, miten taitavalla median käytöllä voidaan luoda vääriä mielikuvia kansalaisten keskuudessa. Kansleri Kari Raivio [Jyri Raivion veli, toim. huom.] esitteli äskettäisessä HS-kirjoituksessaan, kuinka tupakkateollisuus kykeni jarruttamaan tupakan terveyshaittoihin pohjautuvaa lainsäädäntötyötä. Ilmastonmuutoskeskustelussa on analogisia piirteitä.
Ahaa, siis verenhimoisten juutalaisten kapitalistien EXXXon-Mobil -lobbarien salaliitto! Tämä tieto löytyy myös vuonna 2014 julkaistavasta seuraavasta CCCP:n IPCC:n viisivuotis viidennestä raportista, jonka kirjoittaminen ei vielä ole alkanut mutta johtopäätökset on toki jo julkistettu.

torstaina, helmikuuta 25, 2010

Obaman asemasta Yhdysvaltain kongressissa

Ilmastonmuutoksessa vaikeinta on ennustaa ihmisten käyttäytymistä muuttuvissa olosuhteissa.
Pikkupoika ehdottaa tuohon Totuuden Johanna Mannilan klassikkoon jatkoa:
Ilmastonmuutoksessa helpointa on ennustaa penaalien käyttäytymistä muuttuvissa olosuhteissa.
Totuus nimittäin on löytänyt pienen tauon jälkeen päätönkirjoitukseensa tutun aiheen: Ilmastokiistat ylikuumenevat.
Ilmeet YK:n ilmastonmuutosvirastossa ovat olleet pitkään synkkiä. Vastoinkäymisten sarja on kolhinut vakavasti neuvotteluja uudesta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta.
---
Vastoinkäymiset alkoivat joulukuussa, kun Kööpenhaminan neuvottelut uudesta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta päättyivät sekasorron jälkeen laihaan tulokseen. Uusin takaisku koettiin, kun YK:n korkein ilmastovirkamies Yvo de Boer ilmoitti viime viikolla eroavansa tehtävästään.
---
Edessä oli kuitenkin jälleen uusia ongelmia. Koko prosessin pohjaksi kootusta tieteellisestä aineistosta löytyi aukkoja.
---
Perustelemattomat väitteet Himalajan jäätiköiden sulamisesta vuoteen 2035 mennessä lisäsivät koko YK:n neuvottelujärjestelmään kohdistuvaa arvostelua. Kyseessä oli typerä virhe, jota ilmastopaneelia johtava Rajendra Pachauri pahensi kiistämällä sen.
No huh! Pikkupoika oli pelännyt että skeptikkojen -gate höpötyksillä tarkoitettiin paljon muitakin asioita. Ei sitten muuta kuin eteenpäin!
Hankkeesta ei kuitenkaan voi luopua. Ihmisen
aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii vakavia ponnisteluja.
---
Puheet luopumisesta YK:n vetämästä neuvotteluprosessista ovat turhia.
---
Ilmastonmuutosneuvotteluissa ei ole kyse yhden kansainvälisen kokouksen onnistumisesta, yhdestä runsaslumisesta talvesta tai presidentti Barack Obaman asemasta Yhdysvaltain kongressissa, vaan maapallon elinoloista useiksi vuosikymmeniksi eteenpäin
Oho! Pikkupoika oli nimenomaan kuvitellut, että ilmastonmuutoksessa on kyse vähintään Messiaan saapumisesta. Mutta uskottava se on, kun Totuus pääkirjoituksessaan (lähde: CCCP IPCC) näin kertoo!

Mutta osaa ne muutkin. Näköradion penaali opettaa aiheen tiimoilla Puolueen ilmasto- ja säämatematiikkaa, ottakaapa oppia erityisesti siellä Turun suunnalla! Eilen Turun Totuus lipsautti: Kaikkien aikojen pakkasennätys rikkoutuu Lappeenrannassa.
Lappeenrannassa tehdään talven uusin tilastoennätys huomenna torstaina. Viimeksi Lappeenrannan seudulla on ollut yhtä pitkä pakkasjakso huippukylmänä talvena 1969–1970. Tuolloin pakkaspäiviä oli peräkkäin 84. Huomenna ennätys menee rikki, koska pakkaset jatkuvat.

Meteorologi Niina Niinimäki Ilmatieteen laitokselta kertoo, että tilasto kertoo pakkaspäivien määrän talvittain vuodesta 1961 alkaen. Sitä ennen pakkasia on voinut olla enemmänkin.
Ehkä oli, ehkä ei, mutta tänään Näköradion penaali tiivistää asian puhdasoppisesti otsikkoon: Lappeenrannan pakkasjakso venyy pisimmäksi 40 vuoteen. Turun Totuuden idiootille tiedoksi, että "kaikkien aikojen"-muotoa käytetään vain esimerkiksi kuvattaessa vuoden 2007 Arktista jäätilannetta vuonna 1979 alkavassa tilastossa. Muutoin aika voidaan laskea esimerkiksi edellisestä ennätyksestä kuten Näköradiossa asia hoidetaan. Näin esimerkiksi jos Tasavallassa rikottaisiin Kittilän vuoden 1999 pakkasennätys, kuuluisi uutisoida "kylmintä kymmeneen vuoteen". Jos taas rikottaisiin Turun vuoden 1914 lämpöennätys, olisi otsikko "lämpimintä ikinä". Joko meni jakeluun siellä Aurajoenkin suunnalla?

tiistaina, helmikuuta 23, 2010

Ehkä osuin, ehkä en

Jo Legendaksi kohonnut päivystävä jääasiantuntija Jouni Vainio on joutunut yllättäen tiukkaan taistoon Ilmastototuuden laitoksen sisäisessä Terävin Asiantuntija -kilpailussa. Päivystävä meteorologi Niina Niinimäki 24.11.2009: Ilmatieteen laitos: Talvesta tulossa tavanomainen.
Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niina Niinimäki ei pidä Yhdysvaltalaisen WSI Corp. -sääennustusfirman ennustetta hyisestä helmikuusta todennäköisenä.

Niinimäki perustelee mielipidettään ennusteella, jonka on tehnyt Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus. Tämän keskuksen ennusteet kertovat säästä kolmen kuukauden jaksoissa. Viimeisin keskipitkien sääennusteiden keskuksen vuodenaikaisennuste ulottuu joulukuusta helmikuuhun.

Ennusteen mukaan talven lämpötilat tulevat olemaan keskimääräisiä. Hieman normaalia sateisempi talvesta tosin saattaa tulla, sanoo Niinimäki.

Yhdysvaltalaisen WSI Corp. -sääennustusfirma perustelee omaa ennustettaan muun muassa El Ninon liikkeillä. Niinimäki toteaa kuitenkin, että El Ninon vaikutus Suomen säähän on huomattavasti pienempi, kuin Yhdysvaltain säähän.

Päivystävä meteorologi Niina Niinimäki kolme kuukautta myöhemmin: Pitkät sääennusteet Suomessa ovat mahdottomuus.
Amerikkalaisyhtiö ennusti Suomen kovan talven aivan oikein. Ilmatieteenlaitoksen mukaan osuman voi kuitenkin laittaa sattuman piikkiin. Pitkien sääennusteiden laatiminen on arpapeliä.

Pohjoiset olosuhteet ovat liian arvaamattomat pikien sääennusteiden tekemiseen.

- Valistunutta arvailua se on varsinkin täällä pohjoisilla leveysasteilla. Tropiikissa pitkät ennusteet pitävät paremmin paikkansa, sanoo Ilmatieteenlaitoksen meteorologi Niina Niinimäki.
---
Joskus osuu oikeaankin

Amerikkalainen sääennustusyhtiö WSI corp. povasi marraskuussa Pohjolaan pitkää ja kylmää talvea. Heidän mukaansa pakkaset paukkuvat harvinaisen kovina vielä helmikuussakin. Nyt on helppo sanoa amerikkalaisten olleen oikeassa.

- Joskus ennuste osuu nappiin, toisinaan ei. Paremmuusjärjestykseen ennustajia ei voi laittaa

perjantaina, helmikuuta 19, 2010

Mitä kuuluu miniorvokeille?

Virheän Langan päättömintoimittaja Elina Grundström kertoi 11.12.2009 kukkaharrastuksestaan.
Tätä kirjoittaessani Helsingissä ei ole tietoakaan valkoisesta joulusta. Lumen sijaan parvekettani koristavat yllättävän comebackin tehneet viimekesäiset miniorvokit. Ilmaston lämpeneminen on tosiasia, jota ilmastoskeptikot eivät valitettavasti pysty muuttamaan miksikään.
Pikkupoika on nyt kovin kovin huolestunut Elinan orvokeista. Olisi äärettömän julmaa palelluttaa tai tukehduttaa söötit ja viattomat miniorvokit parvekkeella. Kai siirsit ne sisälle, Elina?

keskiviikkona, helmikuuta 04, 2009

Merkki ja epämerkki

Puolueen näköradio To 29.1.:
Australian eteläosia koettelee helleaalto, joka saattaa yltyä pahimmaksi vuosisataan.
---
Australian ilmastonmuutosministeri Penny Wong sanoo, että keskiviikkona alkanut helle on merkki ilmastonmuutoksesta.
Uusi Suomi Ke 4.2.:
Meteorologien mukaan Isoa- Britanniaa tällä viikolla piinannut poikkeuksellinen lumimyräkkä on seurausta kahden eri sääjärjestelmän yhteentörmäyksestä, kertoo brittilehti Guardian.
---
Meteorologien mukaan lumimyräkällä ei ole mitään tekemistä ilmastonmuutoksen kanssa – nyt vain on menossa tavallista kylmempi talvi.
[HT: Jackass/Ilmastofoorumi]

perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Tappavan viilee tyttö

AFP raportoi:
Icy conditions that have claimed dozens of lives across Europe since November are partly due to La Nina, an upsurge of cooler water to the Pacific Ocean surface, the UN's weather agency said Friday.

"The cold snap currently being experienced can be partly attributed to the La Nina phenomenon, which is a cooling of the sea surface in the central and eastern Equatorial Pacific," the World Meteorological Organization (WMO) said.

"However, it should be recalled that weather conditions are the result of extremely complex interactions, and, therefore, one particular event cannot be attributed to one specific cause," the statement added.
---
Extreme conditions in recent days have seen: heavy snow in Marseille in southern France for the first time in 20 years; Madrid's airport forced to close due to rare snowfalls; and more than 80 deaths from the cold in Poland alone.
Kova tyttö tuo La Nina! WMO:n viimeisin ENSO päivitys (22.11.2008) kertoo:
Taking the Pacific basin as a whole, near-neutral El Niño-Southern Oscillation conditions have prevailed since mid-year. Any slight increased risk that an El Niño might develop late in 2008 has receded, as surface waters remain only marginally warmer than normal in the central and eastern Equatorial Pacific, and no strongly organized large-scale sub-surface warming has emerged.

Forecast models are in general agreement that near-neutral conditions will prevail through the remainder of 2008, and that there is no substantial risk of El Niño or La Niña through the remainder of 2008 and indeed into early 2009.
NOAA:n viimeisin (8.1.2009) puolestaan tietää lisätä:
During December 2008, negative equatorial sea surface temperature (SST) anomalies strengthened across the central and east-central Pacific Ocean (Fig. 1). Correspondingly, the latest weekly SST index values were -0.3°C in Niño-1+2, -0.9°C in Niño 3, -1.1°C in Niño 3.4, and -0.7°C in Niño 4 (Fig. 2). The subsurface oceanic heat content anomalies (average temperatures in the upper 300m of the ocean, Fig. 3) also became increasingly negative as below-average temperatures at thermocline depth strengthened in the central and eastern Pacific (Fig. 4). Convection remained suppressed near the International Date Line, and became more persistent near Indonesia during December. Low-level easterly winds and upper-level westerly winds also strengthened across the equatorial Pacific Ocean. Collectively, these oceanic and atmospheric anomalies reflect the development of La Niña.
Ajatelkaa, La Niña -tyttönen vasta alkoi kehittyä joulukuussa, ja jo marraskuussa sää ennakoi muuttumalla tappavan kylmäksi. Mitähän sitten tapahtuu kun La Niña saavuttaa täyden voimansa? Pelottaa, kun katsoo miten Puolueen Näköradiossa on onnistuttu tarkentamaan tuota AFP:n uutista:
YK: Euroopan kovat pakkaset aiheutti La Niña -sääilmiö

julkaistu tänään klo 21:51

YK:n sääjärjestö WMO syyttää Euroopan kovista pakkasista sääilmiö La Niñaa. Poikkeuksellisen kovat pakkaset ovat aiheuttaneet myös useita kuolemia Euroopassa marraskuun jälkeen.
---
WMO nimesi viime talvena sääilmiö La Niñan myös Yhdysvaltain rajujen tornadojen ja Afrikan kuivuuden aiheuttajaksi. Keskisen ja itäisen Tyynenmeren pintavesiä viilentävän La Niñan vaikutuksia havaittu Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.

AFP, YLE Uutiset

maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Muuttuva ilmasto Alpeilla

Kaksi vuotta sitten Totuus kertoi Muuttuva ilmasto-sarjassa karmeaa faktaa:
Ilmastonmuutos näkyy jo lumenpuutteena Alppien hiihtokeskuksissa.
Vähän kuin Anu Nousiaisen Darfurin ilmastosodassa tässäkin on nyt tapahtunut yllättävä käänne. Swissinfo raportoi (kts. myös Telegraph) eilen:
Temperatures in eastern Switzerland have sunk to record lows as the mercury plummeted to -26.3 degrees Celsius early on Sunday morning.
---
One of the snowiest winters so far on record has left the Alps with snow depths well above average, according to the Institute for Snow and Avalanche Research in Davos.
Hetkenä minä hyvänsä (älkää kuitenkaan pidätelkö hengitystä) Totuudessa on odotettavissa Ilkka Ahtiaisen päivitys Muuttuva ilmasto-kirjoitukseen otsikolla Poikkeuksellisen kylmä sää ja paksut hanget eivät vielä hermostuta Sveitsin Alpeilla.

[Lisäys 30.12.: Tänään Totuudessa Tapani Mainio osoittaa suurta ajoituksen hallintaa artikkelillaan Etelä-Suomessa jäässä vasta pienet lammet. Mansessa on kuulemma Näsijärvi vielä sula, ja viime vuonna se jäätyikin vasta tammikuun viimeinen päivä kuten Tapani muistuttaa. On se mainiota, että tuo uutinen ehti päivän Totuuteen, sillä esimerkiksi Tampereen 15. päivän sääennuste näyttää tältä:

]

tiistaina, joulukuuta 02, 2008

Haasteellinen syksy

IlmastoSäämalleille haasteellista kesää seurasi haasteellinen syksy. Ilmatieteen laitos katsoi kahviporoista kertoi supertietokoneiden ja erehtymättömien mallien tuloksista 2.9.:
Syksyksi tietokone-ennusteet lupaavat melko tyypillistä syyssäätä sekä lämpötilan että sateisuuden osalta. Kuukauden keskilämpötilat jäisivät maan kaakkoisosassa tavanomaista alemmaksi, mutta muualle maahan ei ennusteta mainittavaa poikkeamaa pitkäaikaisesta keskiarvosta. Sademäärän arvioidaan jäävän suurimmassa osassa maata tavanomaista pienemmäksi. Ennustetta tulkittaessa on kuitenkin syytä muistaa, että jakson aikana sää voi vaihdella paljon.
Sään vaihtelun huomioiden Ilmatieteen laitos kertoi eilen toteutuman:
Syksy eli syyskuusta marraskuuhun ulottuva jakso oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan suurimmassa osassa maata tavanomaista lämpimämpi ja tavanomaista sateisempi. Maan eteläosassa jakso oli paikoin jopa harvinaisen sateinen.
Pikkupoika ennustaa, että seuraavaksi on luvassa malleille haasteellinen talvi.

perjantaina, lokakuuta 17, 2008

Tarkka ennuste

Haasteellisen kesän jälkeen ilmastotieteilijät ovat saaneet taas mallinsa viritettyä ja miljoonille lupauksille saadaan katetta.
Ilmatieteen laitos seuraa sekä kuukausiennusteita että kolmen kuukauden vuodenaikaisennusteita ja tutkii niiden laatua ja käytettävyyttä Suomessa. Ennusteet paranevat jatkuvasti sääennustusmallien ja tietokoneiden laskentakapasiteettien kasvun myötä.
Iltalehti (ei saa sekoittaa Lehteen) raportoi parannuksesta:
Euroopan sääkeskuksen tuorein kolmen kuukauden sääennuste lupaa, että maa voi peittyä upeisiin luminietoksiin.

Mutta aivan yhtä hyvin voi käydä niinkin, että edessä on monen kuukauden putki harmaata vesisadetta.
---
- Tämä lupaa Suomeen toisaalta poikkeuksellisen kylmää, toisaalta poikkeuksellisen lämmintä ja toisaalta keskivertosäätä.
Tämä toteutunee 100%:sti! Ja kuka vielä uskaltaa epäillä näitä ilmastosäämalleja?

maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Propagandaa Näköradiossa

Tämän illan Puolueen näköradion ohjelmistoon kello 20:n kohdalle on mitä ilmeisimmin livahtanut pahimman laatuista Ilmastototuuden vastaista propagandaa:
Kylmää vettä kasvihuoneeseen

TV1, maanantaina 29. syyskuuta 2008, kello 20:00

Toimittaja: Martti Backman

Voimakkaan ilmastonmuutosrummutuksen alta on ollut vaikea havaita, että maapallon ilmasto ei tosiasiassa ole lämmennyt 10 vuoteen. Silti ilmaston lämpenemisen aiheuttajana pidettyjen kasvihuonekaasujen päästöt ovat samaan aikaan kasvaneet jopa pelättyä enemmän. Miihin lämpö on kadonnut?

MOT selvitti arvoitusta haastattelemalla kahta amerikkalaista skeptistä ilmastotieteilijää, Alabaman yliopiston tutkijoita John Christyä ja Roy Spenceriä. Eturivin ilmastotutkijoihin kuuluvat Christy ja Spencer tutkivat ilmastonmuutosta satelliitteihin sijoitettujen mittausinstrumenttien avulla avaruudesta.

Tutkijat havaitsivat, että siellä missä ilmastomallien mukaan kasvihuonelämpenemisen pitäisi olla voimakkainta, 5-8 kilometrin korkeudessa, ei lämpenemistä löytynyt juuri nimeksikään. Syyksi lämpökatoon he löysivät "luonnon ilmastointilaitteeksi" nimeämänsä mekanismin: ilmakehän ylikuumentuessa avautuu yläilmakehän cirrus-pilvipeitteeseen aukko, josta liika lämpö pääsee avaruuteen.

Christy ja Spencer arvioivat ilmaston lämpenevän alle yhden celsiusasteen, vaikka ihmiskunta polttaisi loppuun maapallon kaikki öljy- ja hiilivarat.

Ohjelmassa haastatellaan myös Suomen ilmatieteen laitoksen johtajaa Mikko Alestaloa.

[Lisäys: Puolueen totuutta pilkkaava ohjelma YLE Areenalta 6.10. asti. Katsokaa kun vielä voitte.]

[Lisäys 4.10.: Itse al-Gore (Peace Prize be upon Him) on ryhtynyt vastatoimiin MOT:ta vastaan tuottamalla jatko-osan palkittuun dokumenttiinsa: ]

maanantaina, syyskuuta 01, 2008

Haasteellinen kesä

Kuten muistamme Römpän ukko Ilmatieteen laitos kertoi meille 22.5.:
Kesäkuusta elokuuhun ulottuvan jakson keskilämpötilan ennustetaan olevan suurimmassa osassa maata 0,5-1,0 astetta tavanomaista korkeampi. Sade-ennuste ei sen sijaan anna mitään mainittavaa poikkeamaa tavanomaisesta.
---
Ilmatieteen laitos seuraa sekä kuukausiennusteita että kolmen kuukauden vuodenaikaisennusteita ja tutkii niiden laatua ja käytettävyyttä Suomessa. Ennusteet paranevat jatkuvasti sääennustusmallien ja tietokoneiden laskentakapasiteettien kasvun myötä.
Tämän Totuus luonnollisesti uutisoi välittömästi. Nyt on raportin aika ja Ilmatieteen laitos kertoo:
Kesä oli pitkäaikaisiin keskiarvoihin verrattuna tavallista viileämpi. Suuressa osassa maata kesän keskilämpötila oli runsaan asteen tavanomaista alempi.
Moni ei varmaankaan tule ajatelleeksi, että kun noista tilastoista poistetaan ilmastototuuden mukainen reilun asteen ilmastonmuutoslisä, niin päättynyt kesä oli oikeastaan lähes ennätyskylmä! Raportti jatkuu:
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesän sateisuudessa oli maan eri osien välillä suuria eroja. Kesän aikana satoi suurimmassa osassa maata tavanomaista enemmän.
---
Kulunut kesä oli tavallista haasteellisempi tietokoneilla ajettaville sääennustusmalleille, joihin sääennusteet nykyisin pääosin perustuvat.
---
Pitkät aikasarjat osoittavat, että sääennusteet parantuvat ja tarkentuvat jatkuvasti. Nykyisin esimerkiksi kahden vuorokauden lämpötilaennusteiden ennustevirhe on keskimäärin samalla tasolla kuin puolen vuorokauden mittaisten ennusteiden 1980-luvulla. Ilmatieteen laitos seuraa ennusteiden laatua jatkuvasti osana ennustusmenetelmien tieteellistä kehitystyötä.
Selkeimmin edistyksen näkee Totuus, jonka raportti kesän säästä keskittyy vain oleellisiin asioihin: Elokuun sateet nostivat järvien pintaa.

keskiviikkona, heinäkuuta 23, 2008

Sirpa teki sen taas!

Iltalehden Sirpa Kulonen on aivan omaa luokkaansa; edes Totuuden johtava ilmastopenaali Johanna Mannila ei tähän pysty! Puolitoista vuotta sitten Sirpa kertoi maailman tuhoutuvan 10 vuodessa ja oli erityisen huolestunut jääkarhuista. Nyt on vuorossa pingviinit, joiden kohtalosta Sirpa on valuttanut (esim. täältä; kommentti) karmaisevan tarinan: Pikkupingviinit jäätyvät hengiltä. Kesän 2008 tiukinta tieteellistä faktaa sisältävänä virkkeenä Pikkupoika palkitsee Sirpan ulostuksen:
Viimeisten 50 vuoden aikana Etelämantereen keskilämpötila on noussut kolmella asteella, ja vesisateista on tullut lumisateita yleisempiä.
Niinpä.

[HT: Kumitonttu]

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Helteinen ja kuiva elokuu

Tämä on nyt varmaa tietoa: elokuusta tulee helteinen ja kuiva. Todisteet? Puolueen Ilmastototuuden vartijoiden erehtymättömät Playstationit tietokonemallit kertoivat toukokuussa:
Kesäkuusta elokuuhun ulottuvan jakson keskilämpötilan ennustetaan olevan suurimmassa osassa maata 0,5-1,0 astetta tavanomaista korkeampi. Sade-ennuste ei sen sijaan anna mitään mainittavaa poikkeamaa tavanomaisesta.
Nyt väliaikatiedot
1.7. Kesäkuu oli sateinen ja viileä
8.7. Heinäkuun alku poikkeuksellisen kolea
tarkoittavat siis että elokuusta tulee helteinen ja kuiva, kun noudatetaan matematiikan neron Niina Niinimäen Totuudessa esittelemää viisautta:
"Sama keskilämpötila voidaan saada tasaisen lämpimälle kesälle tai sellaiselle, jossa vaihtelevat koleat ja lämpimät kaudet."

tiistaina, helmikuuta 26, 2008

Pohjaton laari

Jokapäiväisestä Totuuden ilmastovalistuksesta poimittakoon tänään Kotimaa-osaston panostus. Perttu Kauppisen Leudot talvet vähentävät roimasti lämmityskuluja-artikkelissa nimittäin selvitetään asia, joka on monelle Puolueen talousajattelua lopullisesti sisäistämättömälle jäänyt hieman epäselväksi.
Ilmastonmuutoksen tuomat leudot talvet vähentävät roimasti suomalaisten rakennusten lämmityskustannuksia etenkin rannikolla.
Tämän moni tyhmempi kuvittelisi olevan positiivinen asia. Näin ei kuitenkaaan nykytilanteessa ole. Perttu selventää:
Jos suora sähkölämmitys haukkaa vuodessa 18 000 kilowattituntia energiaa, tuo kulutuksen 12 prosentin pieneneminen nykyhinnoilla noin 170 euron vuotuiset säästöt.

Ne tosin menevät sähköyhtiöiden pohjattomaan pussiin ja optio-ohjelmiin, sillä kuluttajahintaindeksillä korjattunakin sähkö on kallistunut tällä vuosituhannella jo 15–30 prosenttia.
Siis ilkeät kapitalistit vievät tämänkin ilon! Mutta, mutta, toivoakin on:
Ilmaston lämpeneminen sataa silti, ainakin välillisesti ja periaatteessa, kaikkien kuntalaisten laariin. Kunnat omistavat noin kymmenyksen Suomen rakennuskannasta.
Ahaa, siis kuntien omistamissa rakennuksissa säästö siirtyykin omistajalle. Ajatelkaa kuinka hyvin asiat olisivat, jos vielä kaikki energiantuottajatkin saataisiin kuntalaisten omistukseen!

Lopuksi nimimerkki Antti-Einarin säästövinkki artikkelin kommenteista:
Säästövinkkinä kerrottakoon, että sähkön hinnan nousua voi noin 426 117 taloudessa kompensoida lopettamalla Hesarin tilauksen.
Säästyneellä rahalla voi toki ostaa myös ylimääräisiä bensakuponkeja säännöstelyn alettua talousnero Erkin ehdotuksen mukaisesti.