Näytetään tekstit, joissa on tunniste israel. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste israel. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai, tammikuuta 18, 2009

Rypälepommi: Totuus nokittaa

Puolueen Näköradion ja Totuuden välillä on ankara kilpailu Puolueen johtavan tiedonvälittäjän asemasta. Näköradion onnistuttua kertomaan piilotetulla skuupilla Pienen Saatanan suuresta julmuudesta, on Totuuden vastattava. Eilen lyötiin pääkirjoituksessa faktat pöytään, tänään viedään näyttävästi Näköradion skuuppi Ulkomaat-osion etusivun jättimäisellä kuvalla [alkuperäinen kuvateksteineen täältä] pääuutisen yläpuolella.
Ihmiset juoksivat suojaan, kun Israel ampui rypälepommin YK:n ylläpitämään kouluun Beit Lahijassa Gazassa lauantaina.
Ajatelkaa, pommittaa nyt rypälepommeilla koulua (*)!!

Kunniaa tästä paljastuksesta ei voi varmuudella jakaa, sillä uutisen tekijäksi on merkitty nimimerkki AP-Reuters-HS. Kuitenkin artikkeliin liittyy saumattomasti sivun alaosassa ennenkin israelilaisten julmuuksia paljastaneen Tellervo Yrjämä-Rantinojan kommentaari, joten eiköhän anneta yläfemma tästä skuupista Tellervolle!

(*) Keskellä juokseva yläkoululainen on selkeästi pukeutunut tyypilliseen palestiinalaiseen koulupukuun.

perjantaina, tammikuuta 09, 2009

Naamakirjan selailua

Pikkupoika päätti tutustua tarkemmin Tasavallan laatujournalismin objektiivisiin tuottajiin, penaaleihin. Modernisti välineenä Facebook. Ajankohtaisuutensa vuoksi kunnian ensimmäiseksi tarkasteluun päässeeksi saa aina objektiivisen Puolueen Näköradion taatusti puolueeton Lähi-idän raportoinnin grand old lady, Leena Reikko. Katsotaanpa.


Kas, Leenasta on edellispäivänä tullut Mads Gilbert-fani [2]. Mitäs muuta Leena on puuhaillut.



Ahaa, Leena seuraa Lähi-itää Al Jazeeraan kautta. Sieltä ne Puolueen viisaudet varmasti löytyvät. Miekkariin on osallistuttu tietenkin. Kommentoimassa ovat käyneet mm. PSV:n Kirsti Palonen ja mielenkiintoisen huivin profiilikuvaansa valinnut Leenan kollega Turun Totuudesta, Anne Savolainen.



Leena näköjään on myös liittynyt kahteen äärimmäisen objektiiviseen Gaza-ryhmään.



Ai, jo ensimmäiseen Gazan rauhanmiekkariinkin on ehditty. Toverit Näköradiosta, Akuliinan isukki Jyrki Saarikoski ja A2:n Jaakko Valaskivi antavat tukea. Paljon on aikaisemmin käynyt kommentoimassa myös tuore Etelä-Suomen Totuuden kollega Kirsi "Journalismissa sisältö ja tarina ratkaisevat" Crowley. Katsotaanpa myös hänen sivuaan.



Kirsiltä on näköjään hukkunnut opiskeluaikoina PLO:lta saatu huivin, mutta uusi on jo ajat sitten hankittu. Oho! Itse Rauli Virtanen on kommentoinut. Kurkataanpa hänenkin profiiliin.



Kas, Rauli on päivittänyt profiilikuvansa ajankohtaiseen!



Kuten Leena myös Rauli kerää puolta miljoonaa nimeä palestiinalaisille sekä on Mads Gilbert-fani. Mutta kuka olikaan Kirsin huivin perään kysellyt Johanna Puukka?



Superylläri! Kirsin opiskelutoveri Tampereelta ja kollega Forssan Totuudesta.

Näin. Tässäpä uusi bongaa penaali naamakirjasta -harrastus lukijoillekin ajanvietteeksi. Tuloksia voi raportoida kommenttiosastoon.

[Lisäys 11.1.: Leena ei ymmärrä ja häneltä loppuu käsityskyky: Leena on valmis ääriliikkeisiin ja hänestä tulee STOP Israel's War Crimes in Gaza -fani. Onneksi Al Jazeera sentään vastaa toiveisiin.


Kirsi puolestaan liittyy puolen miljoonan joukkoon sekä vierailee naomiklein.org -sivuille tarkistamaan mitä mieltä asioista pitäisi olla. Tuskinpa järkyttyi.

]

tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Journalisminkin Asiantuntija

Puolueen Mainosradio uutisoi synninpäästön:
Arabian kielen ja islamin tutkimuksen Lähi-idän asiantuntijan professori Jaakko Hämeen-Anttilan mukaan suomalaisten valtamedioiden uutisointi aiheesta on niin puolueetonta kuin se vain voi olla.
[HT: Tundra Tabloids]

torstaina, lokakuuta 25, 2007

Ennustamisen vaikeudesta

No niin, YK ja Puolue ovat ihmeissään:
Hizbollah-järjestö on toipunut vuoden takaisesta Libanonin sodasta ja jopa kasvattanut taisteluvoimiaan, YK varoittaa.

YK:n pääsihteerin Ban Ki Moonin mukaan tilanne on huolestuttava ja Libanonin sodan päättäneen tulitaukosopimuksen vastainen. Sopimuksen mukaisesti Hizbollahin piti luopua aseistaan ja keskittyä poliittiseen toimintaan.
Kuten Pikkupoika aikanaan mainitsi, Mikko Sandtilla oli jotain sanomista asiasta jo vuosi sitten elokuussa. Katsotaan kauanko vielä menee, että myös Mikko Särelän ennustus toteutuu.

[Lisäys 30 min myöhemmin: Lebanon troops fire on Israeli warplanes]

perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Vuoden Erkit

Diplomatiankin nero, Keisarin tasavallan ex-ulkoministeri näpäyttää Israelia ja "länttä", niitä suuria epäonnistujia ja ainaisia riidanhaastajia:
YLEn Radiouutisten Ykkösaamussa vierailleen Tuomiojan mielestä Israelin ja lännen olisi kannattanut yrittää muuttaa Hamasia rauhanomaisemmaksi ryhtymällä yhteistyöhön järjestön kanssa.
---
Tuomiojan mukaan vaalitulos olisi pitänyt tunnustaa heti ja myös Hamas olisi pitänyt vetää poliittiseen vastuuseen.

- On täysin turha ollut odottaa, että he aloittaisivat sen sillä, että he muuttaisivat ohjelmaansa ja tunnustaisivat Israelin. Mutta niin kauan, kuin he tosiasiassa pitäytyivät väkivallasta, tätä hallitusta olisi pitänyt sietää. Koska tarkoituksena ei voinut olla Hamasin murskaaminen, kuten Israelissa ehkä joillakin oli ajatuksena, vaan se, että Hamas on saatava samalla lailla muuttumaan ja vastuulliseksi poliittiseksi voimaksi.
Katsotaanpa Keisarin tasavallan ulkoministeriön virallisten ilmoitusten avulla miten tähän tilanteesen on tultu.
26.1.2006:
Hamas näyttää voittaneen palestiinalaishallinnon vaalit, vaikka tulosta ei vielä virallisesti ole vahvistettu. Korkea vaaliosanotto ja tiedot vaalien järjestelyistä eivät anna aihetta epäillä vaalien demokraattisuutta. Tulosta on näin ollen kunnioitettava palestiinalaisten tahdonilmaisuna, jonka taustana on turhautuminen Fatahin aikaiseen korruptioon ja hallinnon heikkouksiin sekä Lähi-idän rauhanprosessin pysähtyneeseen tilaan, joka ei ole tuonut helpotusta palestiinalaisten jokapäiväiseen elämään. Sitä ei voi tulkita tueksi Hamasin uskonnolliselle fundamentalismille eikä sen aiemmalle väkivallalle.

Demokraattiseen prosessiin osallistuminen ja hallitusvastuu eivät ole yhteen sovitettavissa minkäänlaisen väkivallan käytön ja hyväksymisen kanssa. Hamasilta on edellytettävä pitäytymistä väkivallattomaan poliittiseen toimintaan ja palestiinalaishallinnon tekemien sitoumusten kunnioittamista. Tältä pohjalta Euroopan unioni on valmis jatkamaan yhteistyötään palestiinalaishallinnon kanssa palestiinalaisten elinolojen parantamiseksi ja rauhanprosessin eteenpäinviemiseksi.
27.2.2006
EU-maiden ulkoministerit vahvistivat, että palestiinalaishallinnon avustamista jatketaan hallituksen muodostamiseen asti. Sitä ennen vaalivoittaja Hamas ei ole lopullisesti vallassa.

EU arvioi avun jatkoa uudestaan, kun hallitus on syntynyt. Avun jatkumisen ehtona on, että Hamas tunnustaa Israelin ja luopuu väkivallasta.

"Nyt odotetaan selvää viestiä Hamasilta", ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi Brysselissä.
27.4.2006
Tuomioja korosti myös, että EU:n päätöksellä jäädyttää suorat avustukset ei haluta rangaista palestiinalaisia. Hamasille asetetut kolme ehtoa, eli väkivallasta luopuminen, Israelin tunnustaminen ja sitoutuminen palestiinalaishallinnon aikaisemmin solmimiin sopimuksiin, ovat perusedellytyksiä yhteyden jatkamiselle palestiinalaishallinnon kanssa.
31.5.2006:
Palestiinalaisvaalien voittajan Hamasin kanssa tilanne on edelleen muuttumaton, totesi Solana. EU ei ryhdy kanssakäymisiin järjestön kanssa, ennen kuin Hamas tunnustaa Israelin, luopuu terrorismista ja tunnustaa palestiinalaishallinnon aiemmin solmimat sopimukset.
20.6.2006:
"Tässä kysymyksessä Euroopan politiikka on yhtenevä. Ilmoitimme Hamasille, että he voittivat demokraattiset vaalit, mutta heidän pitää kunnioittaa palestiinalaishallinnon velvollisuuksia - mukaanlukien Israelin tunnustaminen. Emme sulje Hamasia ulos kansainvälisestä yhteisöstä, mutta yritämme suunnata heitä olemassa oleviin poliittisiin realiteetteihin. Tällä hetkellä meillä ei ole suoraa keskusteluyhteyttä Hamasin johtoon", pahoittelee Tuomioja.
30.6.2006
Hamasin joidenkin elementtien suorittama isku israelilaiseen sotilaskohteeseen ja yhden sotilaan sieppaus on tuomittava teko, mutta niin ovat myös Israelin koko Gazan asujaimiston kohteeksi ottamat joukkorangaistuksen luonteiset vastatoimetkin. Sähkölaitoksen, teiden ja asuntojen tuhoamisen lisäksi Israel on myös vanginnut palestiinalaisia kansanedustajia ja ministereitä.

Tällaiset toimet eivät ole hyväksyttäviä eivätkä ne millään tavoin edistä rauhaa eivätkä Israelin turvallisuutta.

Tilanteen tahallinen kärjistäminen on tehty hetkellä, jolloin oli jo nähtävissä pientä liikahdusta Fatahin ja Hamasin välisissä neuvotteluissa suuntaan, jossa Hamas olisi taipumassa hyväksymään EU:n yhteistoiminnalleen asettamat ehdot Israelin tunnustamisesta. Ns. vankien julistuksen pohjalta aikaansaatu yhteisymmärrys Hamasin kanssa ei vielä riittävästi merkitse EU:n ehtojen täyttymistä, mutta liikahdus on otettava myönteisesti vastaan. Israelin toimet jälleen kerran nostavat kysymyksen, haluavatko kaikki Israelissa tukea paluuta rauhanprosessiin vai tuhota senkin edellytykset.

On myös tärkeätä, etteivät rauhanprosessia vastustavat ääriainekset palestiinalaispuolellakaan pääsisi sabotoimaan israelilaissotilaan sieppauksen kaltaisilla teoilla vaivoin otettuja edistysaskeleita.
20.9.2006:
”Me kannattamme kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostamista, mikäli hallitus sitoutuu kolmeen kansainvälisen yhteisön ennakkoehtoon”, sanoi Tuomioja. Ehtojen mukaan hallituksen pitäisi ensinnäkin tunnustaa Israelin valtio, sanoutua irti väkivallasta ja sitoutua palestiinalaisten aiemmin solmimiin sopimuksiin. Jos uusi hallitus kokonaisuudessaan sitoutuu ehtoihin, me tuemme sitä, sanoi Tuomioja, mutta muistutti, että Hamas on edelleen terroristijärjestö eikä EU ole muuttanut kantaansa sen suhteen.
4.10.2006.:
Toimittaja sanoi, että on Tuomiojan ansiota, että EU ryhtyi neuvottelemaan Hamasin kanssa. Nyt on kuitenkin mennyt jonkin aikaa, eikä Hamas ole vieläkään tunnustanut Israelin olemassaoloa. Ulkoministeri sanoi, ettei hän ole tehnyt mitään aloitetta tässä asiassa, mutta haluamme kaikki tukea niitä tahoja sekä palestiinalaisten keskuudessa että Hamas-järjestön sisällä, jotka haluavat tehdä Hamasista normaalin puolueen ja ottaa etäisyyttä terrorismista.
11.12.2006:
Ministerit päättivät jatkaa palestiinalaisille suunnattua väliaikaista TIM-avustusmekanismia vielä kolme kuukautta vuoden alusta lähtien. TIM-avun kautta palestiinalaisille on annettu kesäkuusta lähtien yli 200 miljoonaa euroa apua. EU:n mukaan summalla on toimitettu vettä, terveydenhuoltopalveluja ja puhtaanapitoa suoraan 1,3 miljoonalle palestiinalaiselle ohi Hamas-johtoisen hallituksen.
3.4.2007:
EU:n ulkoministerien äskeisessä kokouksessa Bremenissä oli Lähi-idän suhteen tavallista toiveikkaampi tunnelma, kirjoittaa ulkoministeri Erkki Tuomioja verkkosivuillaan. Syitä on hänen mukaansa useita.

Erkki TuomiojaAseet ovat toistaiseksi pysyneet vaiti, ja Palestiinassa on aloittanut uusi kansallisen yhtenäisyyden hallitus, jossa ovat mukana sekä Hamas, Fatah että kolmansia ja riippumattomia voimia. Kyse on demokraattisesten ja moitteettomien vaalien jälkeen demokraattisessa järjestyksessä asetetusta kokoomushallituksesta.

"Vaikka EU ei asioikaan Hamasin kanssa, on unionin oltava uuden hallituksen kanssa yhteistyössä lähtien siitä, että se kunnioittaa palestiinalaisten kaikkia sitoumuksia eikä toimi ristiriidassa kansainvälisen yhteisön väkivallattomuutta ja rauhanprosessiin sitoutumista koskevien ehtojen kanssa", kirjoittaa Tuomioja.

maanantaina, kesäkuuta 04, 2007

Vuosipäivä

Tänään, vuosipäivänä, Amnesty ja Totuus muistuttavat maailmaan yhdestä johtavasta ihmisoikeusloukkaajasta. Ymmärrettävästi tässä kiireessä ei ole aikaa pienemmille ihmisoikeusrikkojille, ei edes vuosipäivänä. Kauan eläköön Puolueen relativistiset ihmisoikeudet!

[Totuus on luonnollisesti ollut myös liian kiireinen käsittelemään lukuja: 140 ja 191.]

torstaina, toukokuuta 24, 2007

Tiivistämisen taidosta, osa: kielletty sana II

Sensitiivisen Totuuden Toimisto se jatkaa huolellista Puolueen oikean tiedon välittämistä. Tällä kertaa lähteenä käytetyt uutiset ovat niin lyhyitä, että Pikkupoika lainaa ne kokonaisuudessaan. Ilman kommentteja (ei pysty, on niin hapokasta). Ensin DPA:
Israelische Soldaten nehmen hochrangige Hamas-Führer gefangen
Donnerstag 24. Mai 2007, 03:36 Uhr

Tel Aviv (dpa) - Israelische Soldaten haben im Westjordanland mehrere hochrangige Führer der radikal-islamischen Hamas gefangen genommen. Laut israelischen Medien sind unter den Gefangenen auch der palästinensische Bildungsminister und der Bürgermeister von Nablus. Israels Luftwaffe hat auch erneut Ziele im Gazastreifen angegriffen. Laut israelischen Medien wurden Wechselstuben der Hamas mit Raketen beschossen. Zuvor hatten erneut militante Palästinenser Raketen auf das israelische Grenzgebiet abgefeuert.
Sitten AFP:
Israel arrests 33 senior Hamas figures

Thu May 24, 12:46 AM

JERUSALEM (AFP) - Thirty-three senior Hamas figures were arrested by the Israeli army in the West Bank early on Thursday, an Israeli military spokesman said.

The operation in the northern West Bank, mainly in the town of Nablus, netted Palestinian education minister Nasseredine al-Shaer, three lawmakers and four mayors, among others.

The arrests were aimed at stopping the militant group from firing rockets into Israel from the Gaza Strip, the spokesman said.

The Hamas officials had been arrested because they "supported the firing of rockets," he said.
Kun nämä yhdistetään ja tiivistetään, saadaan:
Israel pidätti palestiinalaisministerin ja kansanedustajia

Julkaistu: 7:50
STT–AFP–DPA

Ramallah. Israel on pidättänyt palestiinalaisten opetusministerin Naser al-Shaerin ja kolme kansanedustajaa Länsirannalla, ilmoittaa Israelin armeijan tiedottaja.

Pidätettyjen joukossa on myös neljä pormestaria. Israel teki pidätykset varhain torstaiaamuna.

Pidätysten taustalla on rakettien ampuminen Israeliin Gazan kaistalta.
[Lisäys: ei-STT:n uutisia Gazasta (via TundraTabloids): ]

tiistaina, toukokuuta 22, 2007

Tiivistämisen taidosta, osa: kielletty sana

Pikkupoika sai käsiinsä Totuuden penaalien tuoreita Libanonin taisteluja koskevan lyhyen muistion, jonka pohjalta uutistoimistojen jutut on tiivistetty (esim. tämä, tämä ja tämä). Kas tässä:
Fatah al-Islam (Arabic: فتح الإسلام) is a Palestinian Islamist group operating out of the Nahr al-Bared refugee camp in northern Lebanon.

torstaina, toukokuuta 17, 2007

Bildt kiihottaa

Totuuden Kalle Koposella on jälleen vaihteeksi jotain raportoitavaa.
Poliisi ja syyttäjä joutuvat ehkä tutkimaan Ruotsin ulkoministerin Carl Bildtin blogia, nettipäiväkirjaa, josta on tehty rikosilmoitus. Kantelijan mukaan Bildt on syyllistynyt kiihotukseen kansanryhmää vastaan, kun hän ei ole poistanut nettipäiväkirjastaan lukijoiden lähettämiä selvästi lainvastaisia kommentteja.

Lukijan jyrkästi palestiinalaisvastainen kommentti sai olla viikkoja kaikkien luettavana.
Kantelija itse on luonnollisesti tunnettu Puolueen luottopelaaja, joka suhtautuu asiallisesti ja objektiivisesti kaikkiin kansanryhmiin. Kiihottanut blogin lukija Kalle, joka ei liene sukunimeltään Koponen, on puolestaan ilmiselvä Puolueen perivihollinen kuten seuraava Puolueen oikeamieliselle Bildtin blogin lukijalle, Ida D.:lle, osoitettu kommentti kertoo.
Du har ju inga kunskaper om någonting men är bra stor i käften. Och såna är alla kommunistidioter - stora i orden och små på jorden. Du kan inget om historien bakom uppfinningen av “palestinierna” och bör därför inte heller uttala dig i ämnet. Världen utanför Flamman och Aftonpravda innehåller mer än USA-och judehat - men det vet du förstås inget om - därtill är du för dum.
Pidemmin ja erittäin Puolueen oikean tiedon vastaisesti tätä kiihottumista pohtii KUV:n aktiivinen kommentoija Vasarahammer. Suosittelen!

[Lisäys: Myös Jari Lindholm kirjoittaa asiasta. Jarille tapauksessa on lähinna huomionarvoista, että Carlin blogissa yleensäkin on kommentointimahdollisuus. No, tuskinpa Tasavallan mediabroilereilta enempää voi odottaakaan.]

torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Litran mittaa ja se suuri ero

Kun nyt jälkikäteen tarkastellaan viime kesäisen hyvä-paha konfliktin mediaseurantaa, paljastuu se suuri ero aidon Puolueen valtion ja muiden välillä. Maailmalla oikeamieliset toimittajat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi: Harvardin yliopiston Kennedy School of Governmentin raportti, The Israeli-Hezbollah War of 2006: The Media as a Weapon in Asymmetrical Conflict. Sen sijaan Keisarin tasavallassa ymmärretään asiat oikein ja palkitaan osalliset: Totuuteen raportoinut Tomi Ervamaa pääsi samoilla ansioilla ehdolle vuoden 2006 Suuren Journalistipalkinnon "Vuoden juttu"-kategoriassa.
Tomi Ervamaan asiantuntevat jutut kertoivat persoonallisella tavalla niin Libanonin sodan taustoista kuin ruohonjuuritason tragedioistakin. Hän teki erinomaista työtä myös kansainvälisen uutiskilpailun näkökulmasta.
Pikkupoika haluaa nostaa esimerkiksi Tomin persoonallisista kirjoituksista tämän artikkelin, jossa hän valoittaa erinomaisesti miten kansainvälisesti kilpailtiin uutisista konfliktin aikana ja miten ne riippumattomat uutisoinnit oikein syntyivät.
Sitten on tietenkin Dahiya. Se osa Etelä-Beirutia, jossa Israel on pommittanut kymmeniä taloja, monet maan tasalle. Täällä Hizbollah-liike pitää tai ainakin piti päämajaansa.

Koska Hizbollah on hyvin järjestäytynyt ja ammattitaitoinen radikaalijärjestö, se hallitsee nykyaikaisen julkisuuspelin.

Sillä on oma televisioasemansa. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah antaa hymyillen sujuvia televisiohaastatteluja. Häntä on alettu kutsua "arabimaailman Che Guevaraksi", vaikka luonnehdinta ei oikein sovi miehen nallekarhumaiseen olemukseen.

Hizbollah myös järjestää toimittajille opastettuja kävelykierroksia tuhoutuneissa kortteleissaan, hieman samaan tapaan kuin etelän lomakohteissa tarjotaan retkiä vaikkapa antiikin nähtävyyksien pariin.

Toimittajajoukon kokoaa ympärilleen Hizbollahin lehdistöedustaja Hussein Nabbulsi, käänteissään harvinaisen nopea mies. Tämä kelpo englantia huudahteleva pr-ihme onnistuu vaikuttamaan yhtä aikaa ystävälliseltä ja kärsimättömältä, maailmoja syleilevältä ja tuskaiselta.

Hän hoputtaa toimittajia puolijuoksua pitkin raunioita, huutelee lopunajan tuomioita Israelille ja varoittaa, joko aiheesta tai antaakseen dramaattisen vaikutelman, että lisää satojen kilojen pommeja saattaa iskeytyä taivaalta milloin tahansa.
[Harvard raportti via LGF]
[Lisäys (3.7.): Tomi Ervamaa on siirtynyt yllättäen 1.7. maailmanparantajasta ikuisuuteen. Lepää rauhassa; Pikkupoika jää kaipaamaan. Kaikesta huolimatta olit eräs Totuuden parhaita toimittajia.]

keskiviikkona, huhtikuuta 18, 2007

Totuuden varjossa aka anteeksi kuka?

Seuraavat henkilöt ovat lähiaikoina raportoitu poissaoleviksi Totuuden sivuilta:

Liviu Librescu, Alan Johnston banner, Stefan Johanssen, Jari Hjortmar, Gilad Shalit, Mostafa Chendid, ...

Havainnot ko. henkilöistä tai lisää kadonneita voi raportoida kommentteihin.

tiistaina, maaliskuuta 27, 2007

Do-Nothing, Good-for-Nothing Council

UN Watch-järjestön edustaja piti YK:n ihmisoikeusneuvoston nejännessä istunnossa, epäilemättä ensimmäisen ja mahdollisesti viimeisen, selväjärkisen puheen.

Faced with compelling reports from around the world of torture, persecution, and violence against women, what has the Council pronounced, and what has it decided?

Nothing. Its response has been silence. Its response has been indifference. Its response has been criminal.

One might say, in Harry Truman’s words, that this has become a Do-Nothing, Good-for-Nothing Council.

But that would be inaccurate. This Council has, after all, done something.

It has enacted one resolution after another condemning one single state: Israel. In eight pronouncements—and there will be three more this session—Hamas and Hezbollah have been granted impunity. The entire rest of the world—millions upon millions of victims, in 191 countries—continue to go ignored.

So yes, this Council is doing something. And the Middle East dictators who orchestrate this campaign will tell you it is a very good thing. That they seek to protect human rights, Palestinian rights.

So too, the racist murderers and rapists of Darfur women tell us they care about the rights of Palestinian women; the occupiers of Tibet care about the occupied; and the butchers of Muslims in Chechnya care about Muslims.
Puolueen edustaja on puheenjohtajan roolin vastauksessaan lähes kaimansa veroinen.
I'm not in a position to thank you for your statement. I should mention that I will not tolerate any similar statements in the Council.
...
Otherwise, any statement you make in similar tones to those used today will be taken out of the records.
[Via LGF ja Tundra Tabloids, kts myös Pamela.]

perjantaina, maaliskuuta 02, 2007

Kaksoisplusepähyvä

Halla-ahon haastattelun jälkimainingeissa ovat monet, mukaanlukien Jussi sekä Vera itse, ihmetelleet miksei Vera kelvannut Totuuden haastateltavaksi. Vastaus kiteytyy Nyt-liitteen neron, Reetta Rädyn, tekstiviestiin:
Olemme hyvien puolella!
Ts. Nyt-liitteeseen kelpaavat pääsääntöisesti vain hyvät ihmiset. Pahat ihmiset, kuten Halla-aho ja kumppanit, kelpaavat Nyt:iin vain hyvien ihmisten marginaaliin. Mutta rajansa kaikella, erityisen pahat karsitaan kokonaan pois.

Asian tarkempi ymmärtäminen vaatii selkeää käsitystä keitä Puolueen hyvät ihmiset ovat. Erityisen hankalasti määriteltävän ryhmän (*) muodostavat juutalaiset, ja tämän kohteen vajavaisesta kategoroimisesta johtuvat nuo Jussin ja Veran ymmärrysongelmat. Lienee paikallaan kerrata juutalaisten Puolueen ideologian mukainen oikeaoppinen kategoriointi.

Lähtökohtaisesti juutalaiset (varsingin II-maailmansodan aikaiset) ovat hyviä, mutta pääpoikkeuksen muodostavat Israelin ja Amerikan juutalaiset, jotka ovat siis pahoja. Tähänkin on luonnollisesti olemassa poikkeuksen poikkeuksia.

Euroopan nykyjuutalaiset ovat vaikeammin kategorisoitavaa lajia, mutta nyrkkisääntönä tässäkin on pidettävä sitä että hyvän vihollinen on aina paha. Esimerkiksi absoluuttista hyvyyttä edustavan muslimimaahanmuuttajan vihollinen on välttämättä paha. Näin esimerkiksi jos Ranskassa nuoriso polttelee synagogia, niin siihen on syypää paha ihminen itse, ts. se joka sen synagogan meni rakentamaan provosoidakseen rauhanuskonnon väärinymmärrettyjä edustajia.

Otetaanpa opettavainen esimerkki. Israel on lähettämässä Tasavallan isännöimiin Euroviisuihin kappaletta "Push the Button".
The world is full of terror
if someone makes an error
he’s gonna blow us up to kingdom come

There are some crazy rulers
they hide and try to fool us
with demonic, technologic willingness to harm
On ymmärrettävä, että tässä pilkataan rauhanomaista energiantuotantoa sekä suvaitsevaisuudenuskonnon ylipappia, presidentti Ahmadinejadia. Viisu on siis paha ja sopimaton paitsi siksi, että se on Israelin juutalaisten tekemä, niin myös siksi että se kritisoi hyviä ihmisiä. Puolueen näköradio selventää Puolueen virallisen kannan.
Israel on valinnut edustajakseen ydintuhosta ja hulluista johtajista kertovan kappaleen. Teapacks -yhtyeen Push the Button -laulussa viitataan epäsuorasti Iraniin ja maan kovasanaiseen presidenttiin Mahmud Ahmadinejadiin.

Edustuskappaleen esittäjien mukaan tarkoituksena on herättää keskustelua ja rikkoa hyväksyttyjä käyttäytymissääntöjä.

Suomen Euroviisujen tapahtumatuottaja Kjell Ekholm kertoo, että Israelin kappaleen sopivuutta joudutaan nyt arvioimaan.

- Kyllä se on ihan selvää, että tällainen sanoma ei sovi tähän kilpailuun. Meillä on ensi viikolla kaikkien maiden delegaatiojohtajat täällä Helsingissä, jolloin viimeistään keskustellaan tästä tapauksesta, sanoo Ekholm.
Tuota paheksuttavaa kappaletta on syytä verrata Tasavallan vuoden 1982 viisukappaleesen, jossa myöskin lauletaan ydintuhosta ja hulluista johtajista.
Jos joku nakkaa ydinkakkaa kohta tänne Eurooppaamme
Niin mitä haastat, kun kaikki saastat sieltä kasvoillemme saamme
Jos joku viskaa pommin niskaan, niin sä tuskin huomaatkaan
Moni nuorempi saattaaa erehtyä luulemaan viittauksen olevan muslimien rauhanohjuksiin, mutta he ovat pahasti väärässä. Biisissä lauletaan suuresta Saatanasta ja sen viskomista pommeista. Viisu on siis hyvä ja sopiva.

Tästä päästäänkin takaisin alun kysymykseen, miksi Vera ei kelvannut Totuudelle. Yksinkertaisesti koska Vera on absoluuttisen hyvän kriitikko ja kaiken lisäksi Amerikan kansalaisuuden omaava juutalainen. Vera on siten kaksoisplusepähyvä ja siis kaksoisplusepäsopiva hyvien ihmisten Nyt-liitteeseen.

(*) Pikkupoika haluaa muistuttaa tässä yhteydessä, että rotuja ei olemassa ja ihmisryhmätkin ainoastaan etnopositiivisessa mielessä.

maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Tärkeät edellytykset

Totuus selventää eilisessä pääkirjoituksessaan, Tärkeät edellytykset puuttuvat edelleen Lähi-idän ratkaisulta, Puolueen kantaa sen suhteen, missä mättää kun rauha ei vielä ole tullut Lähi-itään.
Todellisen edistyksen toiveet ovat tähän asti kilpistyneet Israelin ja sen tukijoiden vaatimukseen, että Hamasin on tunnustettava Israelin oikeus olemassaoloon, sanouduttava irti väkivallasta ja hyväksyttävä palestiinalaisten Israelin kanssa aiemmin solmimat sopimukset.
Ajatelkaa, näin pienillä myönnytyksillä rauha olisi saavutettu jo aikoja sitten! Asiasta lisää Tundra Tabloidsista.

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Lähi-idän naisten sortajat

Aina niin valpas Totuuden ulkomaantoimitus löysi ehkä yllättäen sunnuntaina Lähi-idästä valtion, jossa törkeästi naisia ahdistellaan, tasa-arvo on alamaissa ja sovinismi kukoistaa: Israelin miesvaltainen ilmapiiri ruokkii naisten ahdistelua.

[Update 6.2.: Tundra Tabloidsin KGS on saanut tarpeekseen tämän blogin lukijoiden aliarvostamasta Pentti Sadeniemestä: Helsingin Sanomat Columnist Disparages Israeli History as 'Mythology'.......]

maanantaina, tammikuuta 22, 2007

Out-of-context

Vera sai kännissä artistisen tuulahduksen ja sanoitti erinomaisen biisin. Nyt Howling Imam and the Headless Kuffar on levyttänyt tämän välittömän klassikon:
Howling Imam and the Headless Kuffar: The Out-Of-Context imam song
(Downloads: [1] [2]) Tässä vielä sanat:
IMAMS

Dear kindly Western people,
You gotta understand -
It's lack of understanding
That gets us out outta hand.
You quote us out of context
When we say "kill kuffaar!"
That's why, of course, we blow up a subway car.

Gee, infidel swine, we are very upset;
We never have respect that an
Imam oughta get.
We ain't no extremists,
We're misunderstood.
We are fully moderate and good!
We are good!
We are good, we are good,
We are totally good.
We are multiculturally good.

ABU LABAN

Dear kindly Western people,
You have yourselves to blame:
You drew cartoons of Prophet
Without a trace of shame.
And then twelve evil pictures
Did not incite enough.
So we added three more
To make the things more rough.

AHMED AKKARI

Dear kindly Danish people,
Please don't misunderstand:
When Israel is bombing
And shit has hit the fan
Please give me your protection
Under the red-and-white -
Oh shit, I burned all your flags
I found the other night.

OMAR BAKRI MOHAMMED

My dear fellow clerics,
Try to avoid the worst:
Before inciting murder,
Get citizenship first.
I said the subway bombings
Were very, very cute.
Holy shit - now my ass is in Beirut!

ABU USAMAH

All women are dumb bitches,
Avoid them if you can,
Because they have some hormones
Unlike the real men.
You also should kill faggots
And former Muslims too,
But stay away from pigs
Because a pig might be a Jew!

GREEN LANE MOSQUE CHOIR

My dear British people,
Don't blame us for this shit,
We are completely blameless when
The preacher is a twit.
He only preaches here,
Has naught to do with us,
And he hasn't even
Blown up a single bus!

He's taken out of context,
He wasn't preaching hate,
He only meant that gays should
Be killed in Muslim states.
Don't kill the gays in Britain
Or even apostates -
Instead let's work on making
UK a Muslim state.

You damn Channel 4, we are very upset;
You don't give us the context a
Good mosque oughta get.
We ain't no extremists,
We're misunderstood.
We are fully moderate and good!
We are good!
We are good, we are good,
We are totally good.
We are multiculturally good.

SHEIKH AL-HILALI

My dear Muslim children,
It sucks to be alive.
I'd love to be a martyr,
But now I'm sixty-five.
Please meet Allah before me
As quickly as you can.
Only by exploding
You become a real man.

Australians are awful,
Let's tell it to the news:
Their ancestors are convicts
And some are even Jews.
Their women do not wear
A burqa at the beach.
And they print out of context
Most everything I preach.

IMAM CHOIR

You fucking kuffaar, we are very upset;
You don't give us the context a
Good imam oughta get.
We ain't no extremists,
We're misunderstood.
We are fully moderate and good!
We are good!
We are good, we are good,
We are totally good.
We are multiculturally good.

perjantaina, syyskuuta 22, 2006

Herra Viherkyräpä YK:ssa


[Aikuisten oikeasti: Herkempien ei kannata katsoa kuvia allaolevan Qana-linkin takaa eikä erityisesti allaolevaa videota. Niiden sijaan voi katsella vaikka videoita ja kuvia keskiviikkona YK:n kokouksen aikana New Yorkissa järjestetystä 40000 ihmisen mielenosoituksesta, jota Puolueen median hiljaisuudesta päätellen ei ole oikeasti ollut olemassakaan.]

Herra Viherkyräpä teki sen mistä harva uskaltaa edes uneksia: pääsi YK:n yleisistunnon puhujapönttöön! Tosin tämä Puolueen tiedotuksen mallioppilas, Qanan suuri sankari, ei valitettavasti itse päässyt fyysisesti paikalla, joten esittely jäi Libanonin sionisteja vastaan väsymättömästi taistelevan presidentin varaan. Mutta Kyräpämiehen teot elävät ikuisesti, joista muistutuksena tämä video:



[Via Snapped Shot]

torstaina, elokuuta 31, 2006

Näin sivilisaatio kuolee

Melanie Phillips kirjoittaa:
But the big answer is that the western media transmit the lies of Hezbollah because they want to believe them. And that’s because the Big Lie these media tell — and have themselves been told — about Israel and its place in history and in the world today has achieved the status of unchallengeable truth. The plain fact is that western journalists were sent to cover the war being waged against Israel from Lebanon as a war being waged by Israel against Lebanon. And that’s because that’s how editors think of the Middle East: that the whole ghastly mess is driven by Israel’s actions, and that therefore it is only Israel’s aggression which is the story to be covered. Thus history is inverted, half a century of Jewish victimisation is erased from public consciousness, victims are turned into aggressors and genocidal mass murderers turned into victims, and ignorance and prejudice stalk England’s once staunch and stalwart land.
It ain't any better here! Johtopäätökset:
Certain conclusions are now inescapable. First, hatred of Israel and the irrationality associated with that hatred have now reached unprecedented proportions within Britain and the west. Second, with a few honourable exceptions the mainstream media are no longer to be believed in anything they transmit, either in words or pictures, about the Middle East. It is only the blogosphere which is now performing the most elementary disciplines of journalism: to aspire to objectivity, to separate facts from prejudices, to apply basic checks to claims being made by partisans to a conflict, and to be particularly wary of those with a proven track record of lying. Third, the mainstream media must now be regarded as active accessories to the war being waged against the free world and therefore as a fifth column in that world – an enemy within. Fourth, the impact of the lies and distortions transmitted by the mainstream media in inflaming the already pathological hatred of the west within the Arab and Muslim world is incalculable. Fifth, the mainstream media’s vilification, demonisation and delegitimisation of Israel, based on outright fabrications and malevolent distortions, is imperilling the very existence of the country that is the front line of defence of the free world. Sixth, that vilification is also imperilling the safety and well-being of Jewish communities around the world, subject now to the double victimisation of attack by Islamists and attack by non-Muslims for belonging to a Jewish people that refuses to submit passively to a second attempt at genocidal slaughter and instead fights to defend itself.
Lukekaa koko erinomainen kirjoitus!

maanantaina, elokuuta 21, 2006

Viikon ennustus

Mikko S. kertoi sen meille jo eilen:
You'll see - the world will happily watch as Hezbollah rearms itself. The same just might happen with Iran's nukes. Dealing (instead of "dealing") with both issues will be left to Israel.