Enpä olisi uskonut tätä blogia vuosi sitten aloittaessani, että jaksaisin kirjoitella näinkin paljon. Vielä vähemmän jaksoin uskoa, että blogilla tulisi olemaan näin paljon aktiivisia lukijoita. Nykyisin kävijämäärä on keskimäärin yli 60 lukijaa päivässä, joista ehkä noin puolet on aktiivisesti (lähes päivittäin) blogia seuraavia.
Omaksi yllätyksekseni ilmastoaiheiset kirjoitukset tuntuvat olevan kaikkein suosituimpia. Koska aihe on sen verran kiistanalainen ja aavistuksen muista aiheista erillinen, uskoisin että blogin lukijakunta jakautuu karkeasti kahteen joukkoon: niihin joita kiinnostaa ilmastokirjoitukset mutta eivät muut ja päinvastoin.
Maantieteellisesti lukijakunta tuntuu olevan hajautunut varsin hyvin ympäri valtakuntaa, ja muutama säännöllinen lukija löytyy ulkomailtakin. Ehkä pieneksi pettymykseksi Sanomien ja YLE:n domaineista ei näyttäisi tulevan yhtään säännöllistä blogin seuraajaa, vaikkakin ko. domaineista ihmisiä jatkuvalla syötöllä blogiin eksyykin.
Joka tapauksessa oikein paljon kiitoksia teille kaikille: kiinnostuksenne tekee blogin pitämisen mielekkääksi!
Orwell oli oikeassa ... 1984 on olemassa ja voimissaan... 2010-luvun Suomessa juuri nyt ja tänään. Puolue on jälleen kutonut Keisarille uudet koreat (v)aatteet. "Men han har jo ikke noget paa," sagde et lille Barn.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkupoika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikkupoika. Näytä kaikki tekstit
torstaina, marraskuuta 02, 2006
perjantaina, joulukuuta 09, 2005
Elossa
Vaikka pikkupoika olikin lyhyehköllä matkalla, niin huhut kuolemastani ovat vahvasti liioiteltuja :)
lauantaina, marraskuuta 12, 2005
Henkimaailmaa
Näin lähellä humanistia pikkupoika ei ole ollut kuin sängyssä!
You fit in with: Atheism Your ideals mostly resemble those of an Atheist. You have very little faith and you are very focused on intellectual endeavors. You value objective proof over intuition or subjective thoughts. You enjoy talking about ideas and tend to have a lot of in depth conversations with people. 60% scientific. 80% reason-oriented. | ||||
Take this quiz at QuizGalaxy.com |
torstaina, marraskuuta 03, 2005
Ajatusmaailmaa
You are a Social Liberal (68% permissive) and an... Economic Conservative (85% permissive) You are best described as a: Link: The Politics Test |
keskiviikkona, marraskuuta 02, 2005
Aloitanpa sitten minäkin!
Keisarilla on uusvanhat vaatteet ... ja pikkupoika huutaa... kuuleeko kukaan?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)