sunnuntaina, marraskuuta 28, 2010

Maailman pelastamisen anatomia

Totuus ryhdistäytyi!

Pikkupoika ehti jo huolestua, kun näytti pahasti siltä ettei Totuudessa lähdetä ollenkaan Cancún -tanssiin mukaan. Tänään asia korjautui koko sivun tietopaketilla Kotimaa-osion etusivulla (A5). Kunnian asiasta saa jo Kööpenhaminan hyväntuulisesta kansanjuhlasta raportoinut Heli Saavalainen, suoraan Ylioppilaslehdestä Totuuden vakiopenaaliksi siirtynyt Elina "Kartonkiastioista luomuruokaa" Kervinen sekä tammikuun Uskonvahvistustalkoissa väkevästi todistanut Jenni Virtanen.

Joku ymmärtämätön Puolueen vihollinen saattaa pitää ironisena sitä, että Cancún -sivu on sijoitettuna samalle aukeamalle 15 asteen pakkasia Pääkaupunkiseudullekin lupailevan sääsivun (A4) kanssa. Siinä ei kuitenkaan ole mitään hauskaa tai ristiriitaista, joten te kaikki Valaistumattomat juntit voitte lopettaa hihittelyn välittömästi. Hauskaa tai ristiriitaista ei myöskään ole Jennin välittömäksi klassikoksi kohoavassa Näkökulmassa Hasta la vista, Cancún.
Ei olisi uskonut, että maailman pelastamiseen tarvitaan itävaltalaissyntyistä kehonrakentajaa. Mutta ironista kyllä, koko maailman pitäisi ottaa mallia Arnold Schwarzeneggeristä, 63.
Lähtökohta ei kieltämättä ole häävi. Kalifornian kuvernööriksi noussut entinen actionelokuvatähti on ajanut osavaltion talouden karille. Kalifornian työttömyysaste on 13 prosenttia ja budjettivaje lähes 20 miljardia euroa. Schwarzeneggerin kannatus on pudonnut 20 prosenttiin, mikä tarkoittaa kuvernöörin uran loppua tammikuussa.

Moni olisi moisesta kohtalosta masentunut, muttei Schwarzenegger. Jo kuvernöörikaudellaan hän näytti, miten jopa Yhdysvalloissa on mahdollista säätää ilmastoa suojelevia lakeja. Marraskuun alussa Schwarzenegger paljasti, ettei työ jää tähän.
---
Cancúnin ilmastokokouksesta odotetaan vain pieniä edistysaskeleita. Näyttää siltä, etteivät maailman johtajat pääse sopuun päästörajoituksista ennen merenpinnan nousua tai maapallon lämpenemistä.
Epätoivon keskellä on hyvä muistaa Schwarzenegger. Maailman pelastaminen onnistuu myös YK-kokouksien ulkopuolella.
Älä huolehdi, Jenni! Johtajistomme Keisarinnasta ja Paulasta alkaen on tehnyt ja tekee kaikkensa, jotta tulokset Tasavallassa vähintäänkin vetäisivät vertoja Arnoldin saavutuksille Kaliforniassa.

1 kommentti:

  1. Tämä vuoden vanha Wapon artikkeli ei jostain syystä ole vielä valunut Totuuden sivuille. Siinä kuitenkin selitetään, että ankara talvi itse asiassa todistaa ilmastonmuutoksesta.

    "This winter's extreme weather -- with heavy snowfall in some places and unusually low temperatures -- is in fact a sign of how climate change disrupts long-standing patterns, according to a new report by the National Wildlife Federation."

    Ankara viime talvi itse asiassa osoittaa, kuinka ilmastonmuutos häiritsee pitkäaikaisia kaavoja.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!