Kuinka ollakaan Pikkupoika löysi n. kello 13:50 kyseisen videon linkitettynä Totuuden asiaa koskevaan uutiseen. Kyseinen linkki oli lisätty uutiseen kello 13:43 (varttia myöhemmin otettu kuvakaappaus) ja mitä ilmeisimmin video oli lisätty YouTubeenkin vajaata tuntia aiemmin. Vasta Pikkupojan katseltua videon kahteen otteeseen, hän tajusi kuinka etuoikeutetussa asemassa olikaan: vain muutama kymmenen henkilöä oli nähnyt sen aiemmin (kuvakaappaus). Pikkupoika voisi vaikka vannoa kautta kiven ja kannon, että luku oli vielä pienempi Pikkupojan ensin eksyttä videolle kuin mitä kuvankaappauksen ottohetkellä (65).
Pikkupojalle tuli tästä hetkeksi mieleen aivan hullunkurinen ajatus. Jospa videoon suomenkieliset tekstit editoinut henkilö ja sen YouTubeen lisännyt 27-vuotias nimimerkki "vaalitarkkailija" olisivatkin FST:n tai Totuuden toimittajia, jotka kävisivät omaa mustamaalauskampanjaa käyttäen hyväkseen työnantajiensa tarjoamia mahdollisuuksia propagandan levittämiseen! Nääh, ei se ole mitenkään mahdollista...
[Update 7.3.: Petri Salon blogista:
Tänään sitten soittikin jo FST eli ruotsinkielinen yleisradio. He kertoivat, että kahdenkeskinen keskustelumme perussuomalaisen kanssa on salaa nauhoitettu, ja heidän mielestään kannanottoni koskien somaleja on todella uutisen arvoinen. Tätä ennen toimittaja oli jo soittanut puolueemme puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle ja pyytänyt hänen mielipidettään ”rasistiseen” kannanottoon. Täyttä manipulointia, sanon minä.Totuuden keskustelusivuilta:
toimittajan ylilyönti
toimittaja | 7.3.2007 12:57
Olin paikalla Rewell Centerissä ja vielä aika lähellä tapahtumaa. Ei se kyllä ihan noin mennyt, mitä halutaan kertoa. Kuulin osan Salon ja tuntemattoman herran keskustelusta. Kansanedustaja yritti tälle herrasmiehelle kertoa omaa kantaansa maahanmuuttajista. Se ei ollut lainkaan rasistista. Toki huulenheittoa somaleista taisi olla mukana, mutta pääosin Salon mielipiteet olivat kaukana rasismista.
En itse ole kokoomuksen kannattaja ja olin työkeikalla tilaisuudessa. Tuntuu sairaalta, että yksi tai kaksi lausetta irrotetaan asiayhteydestä ja nostetaan kohu. Toimittajana vieroksun tätä seiskalehtimäistä menettelytapaa.
"Tarkistussoitto on usein pilannut hyvän skuupin." ]
[Update 8.3.: Iltalehti: Petri Salo meni piilokamera-ansaan.
Rasismikohun kohteena oleva kokoomuksen kansanedustaja Petri Salo meni mitä ilmeisimmin järjestettyyn ansaan selostaessaan "äänestäjälle" näkemyksiään maahanmuuttajista viime lauantaina.Totuus/FST, joko olisi aika puhdistaa oma tupa ja kertoa mikä oli teidän osuutenne tähän "skandaaliin"?]
Sama Salon "perussuomalaiseksi" luonnehtima mies uteli perussuomalaisten puheenjohtajalta Timo Soinilta tämän näkemyksiä maahanmuuttajista joitakin viikkoja sitten Helsingin Kontulassa perussuomalaisten vaalitilaisuudessa. Soini ei kuitenkaan lähtenyt jakamaan maahanmuuttajia vuohiin ja lampaisiin. STT:n toimittaja näki tapauksen.
Kohuvideoklipissä vilahtava, Saloa jututtava "perussuomalaisten äänestäjä" on noin 40-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva media-ammattilainen, ei kuitenkaan politiikan toimittaja eikä laajemmin tunnettu.

