lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Puuma(i)lainen

Noniin, ilmaston lämpenemisestä on saatu uusi vakuuttava todiste. Viime päivinä ainakin KUV-blogi on kuumennut aivan valtavasti ja Pikkupoika esittääkin uuden version ns. lätkämailasta:
[Lisäys 6.5.: Lubos kirjoittaa sopivasti uutisia siitä oikeasta lätkämailasta.]

11 kommenttia:

  1. Vasta tänään oikeasti ymmärsin, mikä on tuon Keisarin uudet vaatteet -nimen todellinen merkitys.

    Ihmettelevä pikkupoika edustaa niitä, joiden mielipiteet valtamedia sensuroi. Keisarin uusia vaatteita ihailevat puolestaan kuvaavat vallitsevaa ja yleisesti hyväksyttyä mielipidettä.

    Ne, joiden mielipiteet vaiennetaan yleisen edun nimissä, ovat joskus niitä, jotka ovat asiallisesti oikeassa. Ajan hengen eli zeitgeistin voima on niin suuri oli sitten kyse taistolaisuudesta tai nykyisestä postmodernista vasemmistoliberaalista maailmankuvasta.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6/5/07 18:34

    Jos ilmastonmuutosta halutaan torjua, pitää nimenomaan liioitella ja sensuroida ja painostaa.
    Oletetaan siis hetki, että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on totta.
    Sen torjumiseksi vaaditaan niin valtavia ja laajoja toimenpiteitä, että ei ole varaa antaa tilaa demokraattiselle hitaudelle ja heilahtelulle.
    Liioittelulla saadaan tehokkaasti taottua massojen aivoihin mielikuvia. Sensuroimalla, painostamalla ja syrjimällä skeptikkoja ylläpidetään näitä mielikuvia ja estetään niitä rakoilemasta.

    Kaikki tämä on moraalisesti oikein, koska ilmastonmuutoksen torjumisella on kiire ja avoin keskustelu ja demokratia, vaikka ne johtaisivatkin ilmastonmuutokseen uskovien voittoon, siirtävät ratkaisut liian kauas.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi6/5/07 18:44

    Ilmastonmuutoksen torjuntaa ei voida enää pysäyttää. Se taistelu on menetetty. Siitä päästäänkin seuraavaan tärkeään kysymykseen:

    tuleeko skeptikoille lähivuosikymmeninä "mitä minä sanoin"-tilaisuutta?

    Odottaako skeptikkoja tämä suuri henkinen palkinto lähitulevaisuudessa? Tullaanko skeptikoille sanomaan: "Te olitte sittenkin oikeassa!"

    VastaaPoista
  4. Hammer: jotain tuonne päin :) Suosittelisin muuten lukemaan (jollet ole sitä tehnyt) tuon vasempaan paneeliin keskimmäiseksi linkitetyn kirjan. Paljastaa mikä on se luuseri keisari, mitkä ovat olleet sen vanhat vaatteet ja mitä ne ovat nykyään ;)

    anon1: Keinoilla millä hyvänsä "hyvää" tarkoittavat ihmiset ovatkin olleet niitä historian vaarallisimpia. Tähän sopii hyvin lainaus Crichtonilta tuolla.

    anon2: Ensimmäiseen ja toiseen kysymykseen vastaisin että mitä merkkejä nyt on ilmassa (ennusteiden mukaan aurinkosykli 24 olisi varsin heikko ja 25 erityisen heikko), niin kyllä. Kolmanteen kysymykseen vastaisin, ei, vrt. "neuvostovastaiset" 70-luvulla.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi6/5/07 19:56

    Paskamaisinta ilmastovillityksessä on luonnollisesti se, että kun toimiin on ryhdytty niin kun tämä lämmin jakso kääntyy taas alaspäin 20 vuoden sisään, niin viherfasistit taputtelevat toisiaan kilvan olkapäille. He olivat oikeassa, ja ihmiskunta pelastui rankkojen toimenpiteiden ansiosta.

    Vastaanväittäjät ovat edelleen katkeria taantumuksellisten suuryritysten kätyreitä. Tässä taistelussa ei voi voittaa, sillä kävi niin tai näin niin aina on Totuus Ja Oikeamielisyys voittanut.

    - Grife

    VastaaPoista
  6. Anonyymi6/5/07 20:07

    Moips vaan Pikkupoika. En ole vähään aikaan ehtinyt/jaksanut kommentoida. Välillä olen kyllä pikaisesti tarkastanut onko mitään uutta ja erikoista.

    Koska alkaa 24. ja 25. aurinkosykli? =)

    Mulla olis muutakin ilmastoaiheista kysyttävää/sanottavaa, mutta jätetään ne nyt tämän Ellilä Casen takia hieman myöhempään. Ne on sellasia laajempia juttuja/ideoita

    VastaaPoista
  7. Anonyymi6/5/07 20:16

    "Kolmanteen kysymykseen vastaisin, ei, vrt. "neuvostovastaiset" 70-luvulla."

    Elämme nyt tuota Neuvostoliitto-vaihetta. Neuvostoliitto (AGW-teoria ja sen ympärillä pyörivä koneisto) on pystyssä. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen mitään "neuvostovastaisuutta" ei enää ollut.
    Kyllähän Neuvostoliiton romahduksen jälkeen monet häpesivät sen kannattamista. Joutuuko Al Gore häpeämään AGW:n kannattamista?


    "ennusteiden mukaan aurinkosykli 24 olisi varsin heikko ja 25 erityisen heikko"

    Jos ilmasto ei luonnollisista syistä lämpenekään samaan aikaan kun sitä kuitenkin torjutaan kuin AWG olisi totta, niin eikö ole todennäköistä, että luonnollisen lämpenemättömyyden tai viilenemisen katsotaan johtuvan juuri noista torjuntatoimista?


    Käsittääkseni teoria menee niin, että jos hiilidioksidipäästöt pudotetaan minimiin sanotaan vuoteen 2030 mennessä, niin ilmaston lämpeneminen jatkuu vielä vuosikymmeniä eteenpäin, yli meidän elinaikamme.
    Jos ilmasto sittenkin lämpenee, luonnollisista syistä, niin silloinhan tästä luonnollisesta lämpenemisestä ei saada todistetta AGW:n virheellisyydestä, koska ilmaston piti muutenkin jatkaa lämpenemistä.
    Joudumme silloin kärsimään koko loppuelämämme, arkkuun asti, ihmisten sanoinkuvaamattomasta hörhöydestä.

    Ajatelkaa, koko loppuelämä Winston Smithinä.

    VastaaPoista
  8. Kiva että kommentoit Maksalaatikko, olen kaivannut! Olen ollut jo vähän huolestunut kun sinusta ei ole kuulunut mitään, ajattelin jo tehdä postauksen "Missä olet Maksalaatikko?" ;) Ei-niin-hirveän-kauan sitten, kun blogissa kävi parikymmentä ihmistä päivässä, olit kutakuinkin ainoa joka jätti kommentteja. Kiitos niistä, kommentit (negatiivisetkin) kannustaa kirjoittamaan.

    Elämme nyt juuri syklin 23 loppuvaiheessa. Se on venynyt tavallista pidempään, mitä jotkut pitävät myös merkkinä seuraavien syklien laimeudesta. Yksi aurinkosykli on n. 11 vuotta.

    Anon: Edes virallisen teorian mukainen AGW ei ennusta hirveän suurta lämpötilanlisäystä suoraan CO2 johtuen, vaan takasinkytkentöjen (pilvisyys, vesihöyry yms) kautta. Ilmasto siis hakeutuu tasapainotilaan viiveellä, ts. vaikka CO2 lisääntyminen loppuisi tänään, lämpenemisen pitäisi jatkua vielä jonkin aikaa. Jos siis ilmasto lähtee kylmenemään, sitä ei millään voi selittää AGW teorian kautta: jos selitetään että kylmenemin johtuu luonnollisista syistä, jotka peittävät AGW lämpenemisen, joudutaan tunnustamaan luonnollisen vaihtelun suurempi osuus menneessä, joka puolestaa implikoi pienempää CO2 osuutta...

    Mutta mikään ei ole niin viisas kuin ihminen ja erityisesti uskova sellainen, ettenkö olisi 100 varma että ilmaston kylmetessä sille keksitään jokin "hyvä selitys" ja alarmistit taputtavat toisiaan selkään. Valitettavasti.

    Tuossa muuten tuoren sateliittilämpötilakäyrä (RSS versio). Tieteentekijänä en sano mitään trendin kääntymisestä (liian lyhyt tarkastelujakso), mutta maallikkona uskaltaisin sellaista ounastella ;)

    VastaaPoista
  9. Congratulations! ;-) But I've had a more accurate hockey stick graph. ;-)

    VastaaPoista
  10. Anonyymi8/5/07 22:23

    Onko tätä artikkelia ala-artikkeleineen kumottu millään skeptikkosivustolla http://en.wikipedia.org/wiki/Global_warming
    Löydätkö virheitä?

    VastaaPoista
  11. Miksi/miten se pitäisi kumota? Sehän on varsin hyvin kirjoitettu (ylipappi William M. Connolleyn valvovien silmien alla) versio IPCC:n totuudesta, johon viitataankin joka ainoassa kiistanalaisessa kysymyksessä. Jotain ajatusta siitä ettei se ehkä olekaan koko totuus, löytyy tuosta wikipedian (varsin raakileesta) artikkelista:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Global_warming_controversy

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!