keskiviikkona, marraskuuta 05, 2008

Kauanko Setä Tuomoon?

Mikäli Puolueen mediaan on luottamista, Messias on valittu ja Amerikasta on yhdessä yössä tullut Hyvä ja amerikkalaiset eivät enää ole Tyhmiä. Koska Vasarahammer, Pasi ja Mikko sanoivat jo oleellisen, Pikkupojan tehtäväksi jää kysyä lukijoilta, kauanko Puolueen median obamania jatkuu? Kaunko menee ennen kuin Amerikka on jälleen Paha ja amerikkalaiset Tyhmiä? Kauanko menee ennen kuin Pekka "Psycho" Mykkänen maalaa Obamasta kuvaa kapitalistien Setä Tuomona? Esimerkkinä eturintamassa marssii jo vaaliyönä Ralph Nader:

tiistaina, marraskuuta 04, 2008

Tuhotkaa todisteet!

Suuri salaliitto Puolueen oppeja vastaan on paljastettu:
Vaikka en olekaan salaliittoteorioihin taipuvainen (esim 9/11-teoriat) niin minustakin on ilmeistä, että halla-aholaisilla on oma suljettu keskustelupalstansa josta nämä hyvin yhtenäiset kommentit ja lähdeviitteet kumpuavat. Mutta sehän on tietysti ihan laillista, ellei tuolla salatuilla sivuilla suunnitella jo aivan muunlaisia aktioita kuin näitä, joita halla-aholaiset julkisessa keskustelussa esittävät. Eiköhän tämäkin jossain vaiheessa tule julkisuuteen, kun joku nykyisistä halla-aholaisista kyllästyy lukemasta Mestarin isänmaallisia tekstejä.

Jeja-Pekka Roos (taist.), sosiaalipolitiikan professori, 63v.
[Lisäys: JPR:n teorialle on löytynyt lähes kilpaileva selitys Turun yliopiston kulttuurihistorian opiskelijalta:
Kysymys: Miksi perussuomalaiset menestyvät, mutta uusnatsit eivät?

Vastaus 1: Koska suomalaiset ovat naiiveja (tai sisälukutaidottomia). “Ei me olla mitään fasisteja”, sanoo puolue, ja kansa uskoo. Mutta jos Tony Halme oli Soinin luomus… Fasistinen agenda ei tee henkilöä/puoluetta fasistiksi, mikäli tämä sanoo, ettei ole fasisti.

Vastaus 2: Koska suomalaiset ovat kaappi-fasisteja. “En mä todellakaan ole mikään rasisti, mutta mustalaiset on kaikki varkaita. Se on fakta, ei mitään rasismia.”
Luulisi että tuolla analyysilla yksi sosiaalipolitiikan professuuri irtoaa! Tosin työllisyystilanne näyttää muutenkin valoisalta tälle 32-vuotiaalle ikiopiskelijalle sivistyneelle:
Uusliberalismilla ja sivistyksellä ei ole mitään tekemistä keskenään. Ne ovat ristiriitaisia arvoja. Sivistys on abstraktia, hyödytöntä ajanvietettä, jota on vaikea kaupallistaa. Sivistys kun on jotain aivan muuta kuin kaupallisuus. Se on ihanteena vapaata, kaikkien saavutettavissa olevaa, elämänkokemusta arvostavaa, laajakatseisuutta vaativaa, pohdiskelevaa, analysoivaa, tietoa tiedon vuoksi.

———–

Onneksi ratsastus on lajina kovassa nosteessa. Niinpä hyödyttömälle humanistille löytyy ainakin työkkärin rahoituksella terapeuttinen työ hevosaitausten puhtaanapitotehtävistä (= paskan lappamista, joka on monesti henkisesti tyydyttävämpää kuin kirjoitustyö, kevyttalikoiden aikaan ruumiillisesti terveellisempää kuin tietokoneen äärellä istuminen, lisäksi tarjoaa tilaisuuden nauttia ulkoilmasta ja parantaa lihaskuntoa).]

[Lisäys 5.11.: Jokseenkin hämmentävää, että ihminen voi näistä lähtökohdista degeneroitua tällaiseksi.]

[Lisäys 6.11.: JPR:
Mutta todettakoon nyt kuitenkin että sekä McCain että George W Bush tekivät kaikkensa estääkseen mustan presidentin valinnan …
Razisteja, prkkele!]

maanantaina, marraskuuta 03, 2008

Kunniamurhaongelma


Katja Martelius Fan Club r.y.:llä on iloista tiedotettavaa: Totuuden Katja Martelius on palannut TV-sivujen hiljaiselosta!

Tänään ei tehdä vallankumousta vaan noin puolentoista kaman Välihuomiossa käsittelyssä ovat rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat Tasavallan miehet: Mies on passiivi murhauutisissa.
Suomessa on vielä vuonna 2008 sellaisia parisuhteita, joissa mies katsoo voivansa päättää, saako nainen elää.
---
Ilmoitan tässä ja nyt, että väkivallattomien miesten ei tarvitse tuntea absoluuttisesti mitään syyllisyyttä viimeaikojen murhateoista.
Huh mikä helpotus! Pikkupojankin harteilta tippui nyt iso taakka. Suuri kiitos Katjalle tästä synninpäästöstä!
Meillä Pohjoismaissa paheksutaan laajasti Lähi-idän niin sanottua kunniaväkivaltaa, jonka ytimenä on ajatus, että mies omistaa vaimonsa ja lapsensa ja voi sen seurauksena tehdä heille mitä haluaa – myös tappaa heidät.

Kertokaa, mikä ero tällä on siihen, että suomalainen mies katsoo oikeudekseen murhata samalla naisen, kun hänestä elämä lakkaa olemasta elämisen arvoista.
Puuttumatta sen tarkemmin tähän tasavaltalaista mieskulttuuria leimallisesti hallitsevaan oikeuskäsitykseen niin on havaittavissa joitain pieniä marginaalisia eroja kuten että toisessa murhaaja lopettaa itsensä ja jos siinä epäonnistuuu niin heiluu häkki, mutta muutoin aivan samoja asioita ne ovat! Relativisesti itse asiassa aivan samoja.
Mitä toivoa on muuttaa asioita, jos niistä ei avoimesti keskustella – niiden oikeilla nimillä.
Niinpä.

perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Lisää vaalien jälkeistä surutyötä

Totuuden kolkytplus-tyttöklubin Anu Silfverberg jatkaa demonisointia Hyvien taistelua Pahoja vastaan NJET-liitteessä:
Suomessa on totuttu ajattelemaan, että meillä nationalismi on jotain ansaitumpaa, melankolisempaa ja vaarattomampaa kuin muualla. Se on erillissotia ja sorretun maan kosteasilmäistä Finlandia-hymniä. Mutta näin ei ole. Populistien voittokulku tulee osoittamaan, että junttimaisuudelle ja muukalaisvihalle pohjaava politiikka on sama asia täällä kuin muuallakin. Kaikki tarvittava tieto on ollut jo vuosia edessämme, puolueen nimessä. "Perussuomalainen" on samantyyppinen identiteetti kuin "rehellinen lapinmies" tai "tavallinen lihaa syövä hetero" (erotuksena epätavallisesta lihaa syövästä heterosta). Niillä luodaan normaalin kansalaisen kuvaa, joka sulkee pois muut, ne oudot.
---
Sama pätee muukalaisvihan voimin ääniharavaksi nousseeseen blogistiin, Jussi Halla-ahoon. Perussuomalaisten johto on vastuussa siitä, ketä puolueen listoille valitaan. [Timo] Soini ei ole kantanut vastuuta Halla-ahon kommenteista.
Maahanmuuttajavastaisen Halla-ahon absurdeimpiin aktiviteetteihin puolestaan lukeutuu valittaminen siitä, että häntä kutsutaan maahanmuuttajavastaiseksi.
Näiden käsitteiden kanssa erityisesti siellä Totuuden tyttöklubissa onkin ollut ongelmia vaali-illasta alkaen.

torstaina, lokakuuta 30, 2008

Paha ihminen

Sampo Terho kehtaa arvostella Hyviä Ihmisiä: Vasemmistopopulistit.
Media ja vasemmistopopulismi ovat kuin paita ja peppu, eikä media koskaan puhukaan populismista vasemmiston yhteydessä. Sen sijaan aina kun ilmastoa pelastetaan tai jokin muu mukava hanke tuodaan lehdistössä esiin, tuodaan paikalle myös vasemmistopopulisti puhumaan rohkeasti asian puolesta.

keskiviikkona, lokakuuta 29, 2008

Paula Näyhä, taas

[moodi satiiri off]

Koska itse asiasta Vasarahammer ja Lotta sanoivat jo oleellisen, Pikkupoika laittaa tähän vain muistiin demonisoinnista vastuullisen.

Helsingissä perussuomalaisten ääniharavaksi kiri avoimesti muukalaisvastaisena esiintynyt ehdokas.

Paula Näyhä, Yleisradion pääuutislähetys 28.10.2008
Tuosta Paulalle vähän mietittävää.
The more he [Pim Fortuyn] spoke out, the more journalists and politicians smeared him — an openly gay man and life-long liberal — as a right-wing extremist, a racist, a new Mussolini or Hitler.

Yet millions of his countrymen knew better. Accustomed to leaders who shunned controversy and spoke in empty formulas, Dutchmen were stunned and delighted to hear Fortuyn say things they'd long been thinking themselves. Voters from all over the political map became his ardent supporters. He seemed poised not only to transform the Netherlands but also to lead the way for all of Western Europe.

And then, suddenly, he was dead. Van der Graaf's explanation of his motives read like a précis of every lie that had ever been told about Fortuyn. Dutch citizens were justifiably outraged at the journalists and politicians who'd told those lies.

[moodi satiiri on]

tiistaina, lokakuuta 28, 2008

Lisää riistoa!

Uusliberalismi on kaiken pahan alku ja juuri. Se vie lapsilta tikkarit ja kehitysmaan lapsilta veden. Näin väittää kaikki fiksut ihmiset nykyään.

Epäkorrektia, Tuomas Enbuske! Lisää globaalia riistoa!
Ohjelma katsottavissa 3.11. saakka. Luonnollisesti linkitetään tähän, jos ohjelma eksyy esimerkiksi YouTubeen ;)
[HT: Anon]

maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Ikijää

Totuudessa oli vaaliuutisten joukossa karmeaa konkretiaa uhkaavasta harmageddonista. Viestintuojina duo Minna Passi ja Pekka Antikainen: Ikijää suli Suomen ainoassa ikuisen jään luolassa.
Inarinjärven Korkia-Mauran saaressa jääluolan uumenissa ollut ikijää on sulanut kristallinkirkkaaksi vesialtaaksi.

Viime vuosien lauhat talvet sekä pidentyneet kesä ja syksy ovat olleet luolan jääpeitteelle liikaa. Jääpeite alkoi syntyä pienellä jääkaudella 500-1000 vuotta sitten.

Geologi Aimo Kejonen Geologian tutkimuskeskuksesta on seurannut luolaa parinkymmenen vuoden ajan. Hänen mukaansa yksi selitys ikijään sulamiseen on ilmastonmuutos.

"Se aiheuttaa sen, että kylmävaranto, mikä talven aikana tulee, on pienempi kuin aiemmin. Seinässä näkyvä jäätymisraja näyttää olevan laskenut viime vuosina", hän sanoo.

Kejosen mukaan jää on sulanut hänen seurantansa aikana kerran aiemmin. Se tapahtui 1990-luvun alussa todella lämpimän kesän seurauksena.
Tänä vuonna jään kohtaloksi koituivat enen kaikkea runsaat sateet.

Osaltaan sulamista ovat edistäneet turistit, joista jokainen tuo oman annoksensa lämpöä vieraillessaan luolassa.
[HT: Ilmastofoorumi]

Sanoiks mä tän jo?

Kuka vielä väittää, ettei Uudistunut SDP valinnut mainoksiinsa itsensä kaltaisia ihmisiä?



[via Totuus, joka aluksi tosin ohjasi tähän videoon].

Vaali-ilta Totuudessa: 20 netsiä häiriköi

Totuuden vaali-illat ovat aina niin ihqui kuten Reetta Räty kertoo:
Kuntavaalit, kuntavaalit!

Kollega radiosta tuli töihin tuulettaen.

Eikä syyttä. Vaali-illat toimituksessa ovat mahtavia. Säpinää, kuhinaa, tohinaa, ja aina vähän myös teknisiä ongelmia, myöhästymisiä ja hukassa olevia asioita
Eilen illalla hukassa oli monikin asia, mutta yritystä ei silti puuttunut. Kun tunti oli mennyt vaalihuoneistojen sulkemisesta ja maaseudun äänestyspäivän äänet tulvivat sisään, tarkkasilmäinen päivystäväpenaali Markus Myllyoja on jo havainnut vaalien trendit niin Tasavallassa kuin Helsingissäkin:



Vielä puoli yhdeltätoista Totuus tietää Espoon todelliset häviäjät:



Mutta illan ehdoton sankari Hyvien taistelussa Pahoja vastaan on Milka Sauvala. Heti kun Väärän ehdokkaan läpimeno Helsingissä näyttää vääjäämättömältä Milka reagoi niin kuin vain Hyvä ihminen voi:



Ne kaikki 20 netsiä protestoi, ja Milka antaa pienen myönnytyksen: vaihdetaan otsikossa "maahanmuuttajien vastustaja" "maahanmuuttajakriitikoksi".



Ne kaikki 20 netsia protestoi edelleen, ja Milka joutuu antamaan Pahalle jo pikkusormen: "kova maahanmuuttopolitiikan kritiikki ja maahanmuuttajien vastustus" korvataan "kovalla maahanmuuttopolitiikan ja monikulttuurisuuden kritiikillä".


Ne kaikki 20 netsiä jatkaa protestejaan, ja Milka koettaa bluffia vaihtamalla artikkelin otsikosta "maahanmuuttajakriitikko" "maahanmuuton kriitikoksi" mutta vain keskustelualueella (siellähän ne netsit hilluu).



Mutta nyt tuli Milkalle pieniä vaaliteknisiä ongelmia. Olli Sademies ei olekaan menossa läpi ... miten ihmeessä pitää koko jutun oleellisin henkilö Tony Halme artikkelissa? Milka on luova, selvästi Puolueen parhaat penaalikoulut käynyt:



Ne 20 netsiä ovat kuitenkin pirullisia, ja Milka jää otsikkobluffistaan kiinni. Pakko vaihtaa myös varsinaisen artikkelin otsikko.


Lopullisen vaalituloksen varmistuttua ei tarvitse kuin muuttaa jossittelut faktoiksi ja artikkeli on valmis. Ei ehkä ihan niin hieno kuin Milka oli tarkoittanut, mutta minkäs Hyväkään ihminen voi niille 20 netsille!

[Lisäys: Kaikkien Hyvien johtava älykkö ja moraalinen selkäranka viskoo kiviä Lasitalossa tekee vaalisääennusteen:
Luvassa loputtomat nettipalstamillimetrit saivartelua siitä, mitä eroa on sillä, että suhtautuu kriittisesti maahanmuuttajiin, ja sillä, että suhtautuu kriittisesti maahanmuuttopolitiikkaan.

Onko ihan varmaa, että nämä kaksi asiaa voi täysin erottaa toisistaan?
Olipa hieno kysymys, mistä tulikin mieleen Pikkupojan ennuste:
Luvassa olemattomat nettipalstamillimetrit saivartelua siitä, mitä eroa on sillä, että suhtautuu kriittisesti veronmaksajiin, ja sillä, että suhtautuu kriittisesti veropolitiikkaan.

Onko ihan varmaa, että nämä kaksi asiaa voi täysin erottaa toisistaan?]

sunnuntaina, lokakuuta 26, 2008

Kysymys lukijoille

Vaalituloksia odotellessa lukijat voisivat kertoa, että ovatko Pikkupojan aivot lopullisesti mädäntyneet (eivätkä siten enää ymmärrä Puolueen retoriikkaa), vai kirjoittaako Antti "Toimittajaliitto" Blåfield tänään Totuuden pääkirjoitussivulla "uusliberaaleista" lähes positiiviseen sävyyn:
Kriisi on nostanut esiin markkinatalouden periaatteita ja totuuksia.

Markkinataloutta arvostellaan usein moraalisin perustein, ja tällöin pahin loukkaus on kutsua jotakuta uusliberaaliksi. Kuitenkin juuri he ovat markkinatalouden varsinaisia moralisteja. Tämän koulukunnan suuria nimiä ovat jo edesmenneet Friedrich Hayek ja Milton Friedman.

Anna Schwartz, 92, on elävä yhteys tämän koulukunnan oppi-isiin. Hän kirjoitti yhdessä Milton Friedmanin kanssa vuonna 1963 julkaistun 888-sivuisen taloustieteen klassikon asemaan nousseen kirjan "Monetary History of the United States", jota yhä pidetään yhtenä parhaista kuvauksista 1930-luvun lamasta.

Anna Schwartzin mielestä pankkien pelastaminen on väärin. "Markkinataloudessa kaikki toimii paremmin, jos huonoista päätöksistä rangaistaan ja hyvistä päätöksistä rikastuu", hän sanoo Wall Street Journalin haastattelussa (20. 10.). Siksi kriisiä ei hänen mukaansa laukaissut Lehman Brothersin konkurssi vaan se, että sitä ennen oli pelastettu toinen suuri investointipankki Bear Stearns.

Samasta moraalisesta ongelmasta muistutti kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz eduskunnan kyselytunnilla: miksi korkean talletuskoron perässä juosseet islantilaisen Kauphting-pankin suomalaiset asiakkaat piti pelastaa? Hehän ottivat tietoisen riskin.

lauantaina, lokakuuta 25, 2008

Tänään Kekkonen olisi viherkommunisti

Jos Hyvien ajamat asiat eivät etene huolimatta Totuuden väsymättömästä lobbauksesta, mitä voi tehdä? Ainakin onanoida unelmalla Puolueen Paratiisin rakentavasta diktaattorista kuten penaali Mikko-Pekka Heikkinen tekee. Mikon pilvipöllyssä päiväunelmassa Välihuomiossa todellinen Edistyksen jarru saa tänään tylysti monoa!

perjantaina, lokakuuta 24, 2008

Hirmumyrskyjen todennäköisyys kasvaa nopeasti

Totuuden pääkirjoitus kertoo tänään tuoreimmat katastrofaaliset uutiset ilmastorintamalta.
WWF:n raportin mukaan ilmastonmuutoksen vauhti kiihtyy ja lämpenemisen vaikutukset ylittävät jo aiemmat tieteelliset arviot. Pohjoisten jäätikköjen sulaminen on 30 vuotta edellä kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ennustamaa aikataulua, meren pinnan nousu voi ylittää kaksinkertaisesti IPCC:n arviot ja hirmumyrskyjen todennäköisyys kasvaa nopeasti.
Déjà vu! Keskitytään tällä kertaa noista mainituista lopunajan vitsauksista viimeisenä maintittuun, hirmumyrkyihin ja niiden todennäköisyyden ripeään kasvuun.

Puolueen ilmastototuuden raamatun tiivistys poliitikoille sanoo:
There is observational evidence of an increase in intense tropical cyclone activity in the North Atlantic since about 1970, with limited evidence of increases elsewhere. There is no clear trend in the annual numbers of tropical cyclones. It is difficult to ascertain longer-term trends in cyclone activity, particularly prior to 1970.
Ahaa, tieteellisen tutkimuksen mekkana tunnettu WWF kertonee raportissaan varmaankin, että vuoden 2007 jälkeen onkin todettu hirmumyrskyjen todennäköisyyden kasvaneen räjähdysmäisesti. Katsotaan WWF Suomen lehdistötiedotteesta:
Tuoreisiin tieteellisiin tutkimuksiin perustuen hirmumyrskyjen määrän ja voimakkuuden arvellaan lisääntyvän Brittein saarten ja Pohjanmeren yläpuolella.
Ainoastaan Brittein saarten ja Pohjanmeren yläpuolella?!? Löytyisiköhän alkuperäisestä WWF:n tiedotteesta apua:
Based on recent scientific studies, the number and intensity of extreme cyclones over the British Isles and the North Sea are projected to increase, leading to increased wind speeds and storm-related losses over Western and Central Europe.
Eipä sieltäkään. Onkohan tuo "extreme cyclone" edes ihan sama asia kuin hirmumyrsky? Pakkohan sen on olla kun niin Totuuden pääkirjoituksessa lukee! Asian vahvistanee WWF:n harmageddonraportti:
Under global warming, the number and intensity of extreme cyclones over the British Isles and the North Sea are projected to increase, leading to increased wind speeds and storm-related losses over western and central Europe (Pinto et al 2007). Without the adoption of adaptation measures, storm-related losses are expected to increase by up to 37% between 2060 and 2100 for the UK and Germany (Leckebusch et al 2007).
Eipä löydy selitystä sieltä, mutta Pinto et al (2007) auttanee:
Here, we concentrate on the changes of frequency and intensity of the 5% strongest cyclones (hereafter “extreme cyclones“) following the definition given in Leckebusch et al. (2006a).
Hmmm, eipä tainneet olla sama asia, mutta ei se mitään, tokihan varmaan muidenkin kuin Britteinsaarten ja Pohjanmeren voimakkaimpien 5% myrskyjen todennäköisyys kasvoi räjähdysmäisesti näissä Playstationajoissa simulaatiokokeissa. Vai mitä sanoo Leckebusch et al (2007):
Abstract

Winter storms of the midlatitudes are an important factor for property losses caused by natural hazards over Europe. The storm series in early 1990 and late 1999 led to enormous economic damages and insured claims. Although significant trends in North Atlantic/European storm activity have not been identified for the last few decades, recent studies provide evidence that under anthropogenic climate change the number of extreme storms could increase, whereas the total number of cyclones may be slightly reduced. In this study, loss potentials derived from an ensemble of climate models using a simple storm damage model under climate change conditions are shown. For the United Kingdom and Germany ensemble-mean storm-related losses are found to increase by up to 37%. Furthermore, the interannual variability of extreme events will increase leading to a higher risk of extreme storm activity and related losses.
No, ei se mitään. Hyvien puolella Pahoja vastaan pääkirjoituksessa kuitenkin ollaan ja tarkoitus pyhittää keinot!

Totuus Amerikasta

Viikko sitten Akuliinasta innostunut Totuuden NJET-liite on tällä kertaa ottanut teemakseen Suuren Saatanan! Etusivun introssa Ville "Antinpoika?" Blåfield kertoo tuskaisesta kokemuksestaan, kun Messiaasta oli paljastunutkin virhe. Itse pääartikkeli on tietenkin Pekka Mykkäsen käsialaa. Psychon evankelisti-tyhmä-väärinäänestäjä-bimbo -artikkelia on lisäksi täydennetty Markus "Kaarlonpoika?" Nordenstrengin Tom Morello-haastattelulla sekä Tuija Pallasteen kertomuksella uussuomalaisesta, Irakista kotoisin olevasta taiteilijasta, "jota miehittäjä määrittää". Erittäin moniarvoinen USA-numero!

P.S. Sille aamulla Totuuden domainista blogiin Googlesta hakusanoilla "nyt-liitteen" martelius saapuneelle kerrottakoon, että Katja ei enää ole NJET-liitteessä. Kannattanee soitella kulttuuri/TV-toimituksen puolelle. Eikö teillä Totuudessa ole sisäistä puhelinluetteloa?

Merkityksetön tutkimus

Totuuden (Sanoma) verkkotoimitus julkaisi eilen 19:32 Sensitiivisen Totuuden Toimiston (Sanoma 23,1%) uutisen, joka kertoi Nelosen (Sanoma) tilaamasta tutkimuksesta. Koska lehden painoon mennessä uutiseen oli tullut vain vaivaiset satakunta Totuuden löyhän moderoinnin läpäissyttä kommenttia, totesivat Totuuden viisaat ettei tutkimus ole mielenkiintoinen eikä siitä ole tarpeen kertoa paperilla Pihtiputaan mummolle.

torstaina, lokakuuta 23, 2008

MTV3 haastaa Totuuden

Kotimaisen laatujournalismin lipunkantaja Totuus on saanut vihdoinkin todellisen haastajan. Ei, kyseessä ei ole Näköradio vaan Puolueen mainostuubi, jonka keskiviikon kunnallisvaalitentissä itsensä penaali-kategoriaan ylensivät kertaheitolla toverit Timo Haapala ja Matti Maunu. Ylennyksen referaatti lyhykäisyydessään:
Perusuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini hermostui MTV:n kuntavaalitentissä, kun häntä vastaan esitettiin kritiikkiä perussuomalaisten epäillystä ulkomaalaisvihasta.

RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin tiedusteli Soinilta, mitä mieltä tämä on joidenkin perussuomalaisten ehdokkaiden rasistisista kommenteista.
---
Soinilta kysyttiin, mitä mieltä hän on turkulaisen perussuomalaisten ehdokkaan Jiri Kerosen blogi-lausunnoista. Kerosen mukaan "ihmisellä on täysi oikeus sanoa vihaavansa nekruja, jutkuja, hurreja ja ryssiä, koska kyseessä on ihmisen oma mielenilmaus."

- En käytä tuollaista kieltä, Soini sanoi.
Soinin vastaus ei tainnut olla ihan sitä mitä lähetyksessä kuultiin, mutta on toki tuo Kerosen lausunto ulkomaalaisvihainen ja rasistinen! Jirihän lausui kirjoituksessaan Natsisymbolit eivät ole Suomessa laittomia, mutta typeryys on moraalisesti laitonta seuraavan törkeyden:
Lista muutamista asioista, jotka eivät pykälän mukaan ole kiihottamista kansanryhmää vastaan:
1) Islamin kritisointi
2) Maahanmuuttopolitiikan kritisointi
3) Kulttuurien kritisointi
4) Rasismi
5) Natsisymbolien julkinen esittely

Juridiikan tarkkuuden ja lain objektiivisuuden vuoksi lakia tulkitaan pitkälti lain sanamuotojen mukaisesti. Suurin osa juridista ongelmista johtuu juuri siitä, miten jonkun sanan merkityssisältö ei ole täysin selvä tai miten samaa sanaa käytetään eri lainkohdissa eri tavalla. Kansanryhmää vastaan kiihottamista koskeva lainpykälä on kirjoitettu selvästi muotoon, jossa ihmisen voidaan nähdä syyllistyneen rikokseen ainoastaan, jos hän on loukannut tiettyä kansanryhmää. Tämän vuoksi esimerkiksi islamin kritisointi ei ole kansanryhmää vastaan kiihottamista, koska islam ei ole synonyymi muslimeille, vaan kansanryhmästä erillinen, abstrakti entiteetti.

Samalla tavalla ihmisellä on täysi oikeus sanoa "mä vihaan vittu nekruja ja jutkui ja hurrei ja ryssiä!!11", koska kyseessä on loppujen lopuksi pelkästään ihmisen oma mielenilmaisu. Jos puolestaan ihminen sanoo "hakataan kaikki skinheadit", hän voi syyllistyä kiihottamiseen kansanryhmää vastaan. Pelkkä natsistisen symbolin käyttäminen ei ole kiihottamista kansanryhmää vastaan, koska symboli ei varsinaisesti sano mitään konkreettista mihinkään suuntaan. Symbolin esittäminen voi johtua yhtä hyvin kännihuumorista, aidosti fasistista mielipiteistä kuin pelkästään esteettisestä mieltymyksestä. Yksikään noista kolmesta tekijästä ei ole Suomen laissa rikos, vaikka "suvaitsevaiset" tahtoisivatkin kriminalisoida mielipiteitä.
Törkeää!

[Lisäys: Totuuden Jaakko Hautamäki ehti kuin ehtikin saamaan asian jo päivän paperi-Totuuteen:
Timo Soini (perus) sai puolustella ehdokkaidensa puheita maahanmuuttajista. Piiloutui jälleen "monikulturismin" taakse.
Tota-noin, mitäh?

Myöskään Näköradio ei halua osattomaksi:
Soinilta kysyttiin myös, miksi Perussuomalaiset ottavat listoilleen ehdokkaita, jotka vaativat oikeutta pitää parvekkeellaan natsilippua.
Tämähän juuri oli Kerosen kirjoituksen ja koko kampanjan pääteema! Hyvin bongattu! Ja kuten jokainen ylenantoisa pikku pioneerikin tietää, natsilippujen pitäminen parvekkeella on nykyisellään kriminalisoitu ankarimman mukaan.]

[Lisäys (2):
Arvoisa X:

MTV:n verkkouutisten sisältövastaavana olen perehtynyt lähettämäänne sähköpostiin (22.10.2008 klo 23:38).

Olen tarkastanut tv-ohjelmassa käydyn keskustelun, johon viittaatte ja siitä tehdyn verkkouutisen, johon myöskin viittaatte.

Tekstiuutinen on laadittu siten, että se uskollisesti seuraa alkuperäistä tv-keskustelua. Niin muodoin en voi löytää siitä mitään moitittavaa.

Olen myös tarkastanut tv-ohjelman tekijöiltä ohjelmassa esitetyn sitaatin oikeellisuuden. Sitaatti myös pitää paikkansa.

En siis löydä tästäkään oikaistavaa.

Toteatte sähköpostissanne, että valitus JSN:lle on jo tehty. Jäämme siis odottamaan JSN:n toimenpiteitä tässä asiassa.

Terveisin
Timo Laukkio

MTV:n verkkouutisten sisältövastaava
HT: Leopold/Vieraskirja]

[Lisäys (3): Aamulehden Taneli Heikka nokittaa:
Perussuomalaisten Timo Soini joutui grilliin puolueensa ehdokkaiden ulkomaalaisvastaisista mielipiteistä.
Maahamuuttoministeri Astrid Thors ilmaisi asiasta huolensa Alma Median lehtien haastattelussa sunnuntaina. Asiasta nousi vilkas julkinen keskustelu.
Perussuomalaisten ehdokkaan blogissa käytetään ulkomaalaisista halventavaa kieltä ja ehdokas pitää natsilippua parvekkeella.
Soini kiisti jakavansa ulkomaalaisvastaisten ehdokkaiden mielipiteet.
- En käytä tuollaista kieltä. Löysitte yhden ehdokkaan. Minä voin luetella vaikka jäsenluettelon, jonka mielipiteet voin jakaa, Soini sanoi.
Puheenjohtaja Soinin mielestä Suomeen voi tulla töihin tai jos on hengenhädässä.
HT: Futuristi & SJS/Vieraskirja]

[Lisäys (4): Lepo vaan kaikille (penaaleille ja muille): voittaja on jo löytynyt, sillä dementiapuolueen Mats Hilli löi faktat pöytään! Kainouttaan kai Mats on jo ehtinyt muuttamaan alkuperäistä voittajalausahdustaan (ja siivonnut kommenttiosastoaan), joka siis kuului:
Illan suurin epäonnistuja oli kieltämättä Timo Soini. Hänellä ei ollut hyvää vastausta siihen, miksi perussuomlaisten [sic!] listoilta löytyy ehdokkaita, jotka syyllistyvät sekä muukalaisvihaan että Adolf Hitlerin ihannointiin.
Ikävää asiassa on se, että mitä kortteja Näköradion Hannu Lehtilälle enää jää jäljelle täksi illaksi?
Perussuomalaisten sanavalmis johtaja ei ollut selvästikään ajatellut loppuun asti, mihin puolueensa listoilla olevien ehdokkaiden rasistiset vaaliteemat johtavat. - Ei johtaja niitä pääse pakoon nostelemalla hartioita ja sanomalla, että jokainen vastaa itse huudostaan! Tässäkin kohtaa odotan jatkoa tältä illalta; joko Soini sanoutuu rasismipuheista selvästi irti tai sitten hän kalastaa kaksilla vesillä!]

tiistaina, lokakuuta 21, 2008

Reilu Suomi -- uudistunut SDP

Vahvistamattomien tietojen mukaan itse Ronald Reagan oli viime päivinään ilmoittanut kääntyneensä demariksi.

[Lisäys 22.10.: Aiemmin Totuuden roolia kuntavaaleissa kysellyt Riku Jokinen on menettänyt toivonsa: Me on hävitty nää vaalit. Saman blogin Teppo Moisio jaksaa vielä yrittää pientä Väärien ehdokkaiden mustamaalauskampanjaa kritisointia, mutta ehkä Teponkin kannattaisi tarkentaa osoitetta ... vaalivoitto ei näyttäisi olevan menossa tuohon suuntaan.]

Täällä maa, kuuleeko Totuus?

Jossain kaukana, kaukana on planeetta, joka kulkee myös Totuuden nimellä. Sillä ruusunpunaisella pilviplaneetalla Puolueen arvot ovat kunniassa ja painovoimakin kumoutuu, jos oikein toivotaan.

Totuus-planeetan bloggaajien kaksi ehkä valovoimaisinta älykköä ovat jälleen tehneet hämmästyttäviä havaintoja siitä epätäydellisestä maailmankaikkeudesta, joka Totuutta ympäröi. Puolueettomasta ja erityisen tasapuolisesta journalismistaan tunnettu Pekka Mykkänen on aistinut jotain käsittämätöntä: Amerikan Pahat eivät luota Psychon kollegoihin. Tuo on tietenkin katteetonta paranoiaa, minkä Psycho todistaakin näppärästi linkittämällä NYT:n kolumniin.

Toinen supernero Reetta Räty puolestaan taistelee Hyvien puolesta (tällä kertaa Tyhmiä vastaan) tarttumalla tämän hetken polttavimpaan, suorastaan vallankumoukselliseen kysymykseen: kertakäyttö- vs. kestovaipat.
Ja tässähän siis sanotaan ei-niin-kovin salakielisesti, että tarvitaan vallankumous, ennen kaikkea asenteissa.
---
Ja sitten meillä keskustellaan - vakavissaan??? - vaikka siitä, että kestovaipat ovat epähygieenisiä.

Kerrataanpa: Yhden lapsen kertakäyttövaipoista syntyy 1500 kiloa jätettä ja pääkaupunkiseudulla vaipparoskaa kertyy yli 5200 tonnia vuodessa. Minusta tämä on ihan järkyttävän, noh, epähygieeninen tieto.
Niinpä. Pikkupoika suositteleekin, että kaikki, joita tuo järkyttävän epähygieeninen tieto noin kovasti ahdistaa, muistaa turvautua jatkossa kumiukkoon (-tonttu voinee opastaa tarvittaessa).

lauantaina, lokakuuta 18, 2008

Uuskielen oppitunti: moniarvoisuus

Totuuden pääkirjoituksessa harmiteltiin tänään lehdistön moniarvoisuuden kaventumista:
Vasemmistoliiton pää-äänenkannattaja Kansan Uutiset harkitsee ilmestymiskertojensa vähentämistä nykyisestä neljästä päivästä viikossa.
---
Lehdistön kentän kapeneminen on aina suuri vahinko. Moniarvoinen tiedonvälitys on demokratian perusedellytyksiä.
Niinpä. Huolestuttavaa on, että nyt tämä moniarvoinen tiedonvälitys jää yhä enemmän Totuuden harteille. Mikä muu kohta enää julkaisee pääkirjoitussivuillaan moniarvoista Puolueen talousoppia kuten Totuus eilen? Moniarvoisuus oli Totuuden kantava teema tänäänkin. Maailman lehdistön tarjoillessa tällaista törkyä Iranista
In a vote in the UN General Assembly, which includes all member nations of the world body, Japan took 158 votes against 32 for Iran, the assembly's president Miguel d'Escoto of Nicaragua said.
---
Iran, meanwhile, is under UN sanctions for refusing to comply with Security Council demands to suspend nuclear enrichment, amid fears -- denied by Tehran -- that it is developing nuclear weapons.

"It's a comprehensive defeat, a thrashing, and it's an important signal from the United Nations membership," said John Sawers, the British ambassador to the United Nations.

"Had Iran, by some massive error or misjudgment... come on the Security Council, it would have obstructed the effective work of the council."

Deputy US ambassador Alejandro Wolff said: "It's important for Iran to understand that its refusal to comply with its obligations is reflected in its very poor showing."

"The simple fact that Iran was able to present its candidature was unacceptable," said Israeli Foreign Minister Tzipi Livni through a spokesman in Jerusalem. "By rejecting it, the United Nations spared itself embarrassment."
Totuus täyttää Ulkomaat-etusivunsa Inka Kovasen Ali Larijani-haastattelulla otsikolla
Iranin parlamentin ykkösmies: Maailman syytä juhlia Bushin lähtöä (ilmaisversio). Moniarvoisuutta.

[Lisäys 20.10.: Inkalle moniarvoisuutta suoraan Alin parlamentista: Kristityiksi kääntyneille tappotuomio Iranissa.
Mieskäännynnäiset hirtetään ja naiset joutuvat vankilaan.

Parlamentin viime kuussa hyväksymää lakiehdotusta kannatti 196 parlamentin jäsentä. Vain seitsemän äänesti vastaan.
---
Ei-muslimien elämä on muutenkin vaikeaa, sillä ajatollah Khomeini julisti ei-muslimien olevan epäpuhtaita. Ajatollahin mukaan muslimien ei pitäisi syödä heidän kanssaan tai edes koskea samoja esineitä välttyäkseen "saastumiselta".
(via TT)]

perjantaina, lokakuuta 17, 2008

Tarkka ennuste

Haasteellisen kesän jälkeen ilmastotieteilijät ovat saaneet taas mallinsa viritettyä ja miljoonille lupauksille saadaan katetta.
Ilmatieteen laitos seuraa sekä kuukausiennusteita että kolmen kuukauden vuodenaikaisennusteita ja tutkii niiden laatua ja käytettävyyttä Suomessa. Ennusteet paranevat jatkuvasti sääennustusmallien ja tietokoneiden laskentakapasiteettien kasvun myötä.
Iltalehti (ei saa sekoittaa Lehteen) raportoi parannuksesta:
Euroopan sääkeskuksen tuorein kolmen kuukauden sääennuste lupaa, että maa voi peittyä upeisiin luminietoksiin.

Mutta aivan yhtä hyvin voi käydä niinkin, että edessä on monen kuukauden putki harmaata vesisadetta.
---
- Tämä lupaa Suomeen toisaalta poikkeuksellisen kylmää, toisaalta poikkeuksellisen lämmintä ja toisaalta keskivertosäätä.
Tämä toteutunee 100%:sti! Ja kuka vielä uskaltaa epäillä näitä ilmastosäämalleja?