perjantaina, lokakuuta 31, 2008

Lisää vaalien jälkeistä surutyötä

Totuuden kolkytplus-tyttöklubin Anu Silfverberg jatkaa demonisointia Hyvien taistelua Pahoja vastaan NJET-liitteessä:
Suomessa on totuttu ajattelemaan, että meillä nationalismi on jotain ansaitumpaa, melankolisempaa ja vaarattomampaa kuin muualla. Se on erillissotia ja sorretun maan kosteasilmäistä Finlandia-hymniä. Mutta näin ei ole. Populistien voittokulku tulee osoittamaan, että junttimaisuudelle ja muukalaisvihalle pohjaava politiikka on sama asia täällä kuin muuallakin. Kaikki tarvittava tieto on ollut jo vuosia edessämme, puolueen nimessä. "Perussuomalainen" on samantyyppinen identiteetti kuin "rehellinen lapinmies" tai "tavallinen lihaa syövä hetero" (erotuksena epätavallisesta lihaa syövästä heterosta). Niillä luodaan normaalin kansalaisen kuvaa, joka sulkee pois muut, ne oudot.
---
Sama pätee muukalaisvihan voimin ääniharavaksi nousseeseen blogistiin, Jussi Halla-ahoon. Perussuomalaisten johto on vastuussa siitä, ketä puolueen listoille valitaan. [Timo] Soini ei ole kantanut vastuuta Halla-ahon kommenteista.
Maahanmuuttajavastaisen Halla-ahon absurdeimpiin aktiviteetteihin puolestaan lukeutuu valittaminen siitä, että häntä kutsutaan maahanmuuttajavastaiseksi.
Näiden käsitteiden kanssa erityisesti siellä Totuuden tyttöklubissa onkin ollut ongelmia vaali-illasta alkaen.

11 kommenttia:

  1. Jussi Halla-aho on paha kanto suvaitsevaisuuden kaskessa, jos tällainen hivenen kansallismielinen vertaus sallitaan.

    Ennustan että hänen näköistensä voodoonukkien kysyntä kasvaa lähiaikoina suvaitsevaisten piirissä räjähdysmäisesti.

    VastaaPoista
  2. Anun ajatukset ovat täysin ennalta-arvattavia aina sanavalintoja myöten.

    VastaaPoista
  3. Anulle ja hänen kopioilleen voisi vastata, että onko se ihmeellistä, jos esimerkiksi homot eivät halua tulla kutsutuiksi iljettäviksi hinteiksi. Anun logiikalla näet iljettävät hintit valittavat siitä, että heitä kutsutaan iljettäviksi hinteiksi.

    VastaaPoista
  4. Tämä nyt ei liity mitenkään otsikon aiheeseen, mutta ajattelin näin ankeana ja sateisena päivänä antaa naurun aiheen muillekin. Jaettu ilo jne.
    Lasse Leipola on tehnyt uutisen.

    VastaaPoista
  5. Vihreä ongelma

    "Nämä perussuomalaisetkin. Älkää käsittäkö väärin. Erilaisuus on meistä vihreistä ihanaa, mutta on oikeaa ja väärää erilaisuutta, ja nämä perussuomalaiset… ne ovat… ja toki kaikkien kukkien on annettava kukkia, se on sitä monimuotoisuutta , mutta ne ovat niin… hei Tuija Brax, saako ihmisryhmää kutsua rikkaruohoksi?"

    Jyrki Lehtolalta vaihteeksi ihan hauska kolumni.

    Pravdan yli-ikäisten punaviherpissisten katkera ruikutus on hauskaa luettavaa: he tekevät sen ihan itse.

    VastaaPoista
  6. Anun siteeraama raiskaustoive on kyllä oikeasti ehkä vaarallisin heitto Halla-aholta. Veikkaisin, että sitä tullaan käyttämään vielä toistekin. Puolen vuoden päästä se on varmaan jo virallinen vakiositaatti.

    VastaaPoista
  7. Nyt sitä käytettiin Ylioppilaslehden pääkirjoituksessa.

    VastaaPoista
  8. Pikkupojalle kerron, että omassa kotikunnassani viidesluokkalaiset koululaiset piirtävät koulussa ilmastoalarmistisia piirroksia, joita julkaistaan paikallisten kauppojen ikkunoissa.

    Itse hätkähdin, kun kaupassa oli piirros, jossa peloteltiin ilmastomuutoksella ja tulevalla maailmanlopulla, jos "saastuttamista" ei lopeteta.

    Olen omalta pojaltani kysellyt, onko Al Goren elokuvaa näytetty koulussa. Toistaiseksi poika on katsonut Alin tekeleen vain vanhempiensa seurassa, kun se esitettiin televisiossa.

    Seuraavalla kauppareissulla otan kuvan piirroksesta ja lähetän Pikkupojalle julkaistavaksi.

    VastaaPoista
  9. Vasarahammer:
    1970- ja -80-luvuilla vasemmisto pelotteli lapsia NATO:n aloittamalla ydisnsodalla...

    Mikään ei muutu - teemat vaihtuvat.

    VastaaPoista
  10. Katjalla on kysymys:

    Näkökulma
    Katja Martelius
    katja.martelius@hs.fi

    Mies on passiivi murhauutisissa

    Suomessa on vielä vuonna 2008 sellaisia parisuhteita, joissa mies katsoo voivansa päättää, saako nainen elää. "Perhesurma." "Ammuskelun seurauksena kuoli." "Laajennettu itsemurha." Tässä muutamia fraaseja, joilla julkinen sana kertoo sen, että mies on tappanut naisen, ehkä myös lapset. Passiivia ja muita kiertoilmauksia käytetään, en tiedä miksi, mutta voin kuvitella, että tarkoitus on olla syyllistämättä miehiä. Ilmoitan tässä ja nyt, että väkivallattomien miesten ei tarvitse tuntea absoluuttisesti mitään syyllisyyttä viimeaikojen murhateoista. Siitä ei kuitenkaan pääse mihinkään, että ne ovat olleet miesten väkivallantekoja naisia (ja lapsia) kohtaan.

    Tiedetään, tiedetään. Myös naiset voivat tehdä väkivaltaisia tekoja. Mutta ne eivät ole lukumääräisesti eivätkä muutenkaan missään suhteessa miesten naisia kohtaan harjoittamaan väkivaltaan. Ja kun nainen tappaa, murhasta tulee heti sukupuoliasia, myös otsikoissa: "Nainen tappoi tyttövauvansa." Meillä Pohjoismaissa paheksutaan laajasti Lähi-idän niin sanottua kunniaväkivaltaa, jonka ytimenä on ajatus, että mies omistaa vaimonsa ja lapsensa ja voi sen seurauksena tehdä heille mitä haluaa - myös tappaa heidät. Kertokaa, mikä ero tällä on siihen, että suomalainen mies katsoo oikeudekseen murhata samalla naisen, kun hänestä elämä lakkaa olemasta elämisen arvoista. Eikö mies silloin ajattele, että nainen on hänen omaisuuttaan ja hänen henkensä on miehen käsissä?

    Mitä toivoa on muuttaa asioita, jos niistä ei avoimesti keskustella - niiden oikeilla nimillä. Yhteiskunnan pitää tehdä kaikille täysin selväksi, että väkivaltaa naisia kohtaan ei täällä hyväksytä. Paitsi jos se hyväksytään.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!