lauantaina, lokakuuta 25, 2008

Tänään Kekkonen olisi viherkommunisti

Jos Hyvien ajamat asiat eivät etene huolimatta Totuuden väsymättömästä lobbauksesta, mitä voi tehdä? Ainakin onanoida unelmalla Puolueen Paratiisin rakentavasta diktaattorista kuten penaali Mikko-Pekka Heikkinen tekee. Mikon pilvipöllyssä päiväunelmassa Välihuomiossa todellinen Edistyksen jarru saa tänään tylysti monoa!

5 kommenttia:

  1. Melkoinen pohjanoteeraus vetää Urkki, kuollut mies, mukaan vihersosialistien ideologiaan. Urkin ainoa hyvä puoli oli se, että hän tuki voimakkaasti teollisuutta ja ideoi mm. Kemijoen vesivoiman rahoituksen Kelalta. Vaikka Urkki pönkitti huonoa minäkuvaansa irtosuhteilla ja kovalla juomisella, oli hän jossain ehdoton: järkkymätön suurteollisuuden kannattaja. Urkki ei paljon Saimaata surrut kun Kaukas-Kymmene-Strömberg lasketteli liemensä rakuunoiden rannoille. Jollain tapaa Urkin neuvostomyönteisyys saattaa liittyä juuri Neukkulassa harjoitettuun suurteollisuuden massiiviseen ihailuun.

    VastaaPoista
  2. Itse en ole koskaan uskonut täysillä Rautkallion kuvaan Kekkosesta. Lopulta Urkki oli isänmaan asialla, vaikkakin väärin perustein ja väärillä keinoilla.

    Vetoaminen Kekkoseen kertoo vihervasemmiston kaipuusta vahvaan johtajaan. Tämä ei tietysti koskaan toteudu, mutta itse ilmiö on seuraamisen arvoinen.

    VastaaPoista
  3. En ole Rautkallion tuotantoon niin tarkasti perehtynyt, että voisin ottaa tarkkaan kantaa hänen Kekkos-kuvaansa. Itse pidän Kekkosta kyllä erittäin opportunistisena henkilönä, mutta uskoakseni (Rautkalliosta poiketen?) hänellä kuitenkin lienee ollut jokin raja, jota ei ollisi ikinä ylittänyt. Ehkä hän myös uskoi, että hän oli myös ainoa henkilö, joka rähmälläänolon keskelläkin kykeni pitämään kiinni tällaisesta rajasta.

    Ehkä on foliohattuilua, mutta en menisi sanomaan "ei tietysti koskaan toteudu". Tuolla Mikko-Pekan oksennuksen 1. kommentissa "Jari" viittaa Hayekin Road to serfdomiin, josta tuli mieleen tämä. Ehkä se on Mikko-Pekka joka huutelee siinä vajaan kolmen minuutin kohdalla matkallamme kohti vihreää fasismia?

    VastaaPoista
  4. Pikkupoika,

    Ilokseni huomasin sinunkin kiinnittäneen huomiota samaan Mikko-Pekan tasokkaaseen kolumniin. Olen jo pidemmän aikaa odotellut milloin vihervasemmiston keskuudessa tämän tyyppiset vahvan (punavihreän) johtajan perään huutelu alkaa.

    M-P tekee sen niin että tavallinen lukija ei välttämättä edes pysähdy miettimään asiaa. Mutta kun hänen kolumnejaan on seurannut jo jonkin aikaa, ei tämän tyyppinen ajattelu tule minkäänlaisena yllätyksenä.

    Olin muuten juuri tilaisuudessa, jossa sattumalta tulin jutelleeksi maahanmuuttoviraston rivivirkailijan kanssa. Hän antoi varsin lohduttoman kuvan tämän hetken tilanteesta. Irakista ja Somaliasta virtaa ihmisiä (erityisesti Somaliasta näitä ns. lapsia). Käännyttäminen on käytännössä mahdotonta sillä jos sellaista esittää, pakottaa viraston johtoporras "harkitsemaan asiaan uudelleen". Paine ylhäältä on kuulemma todella kova. Perheenyhdistämisen myötä on odotettavissa parikymmentä muuta henkilö per jokainen ankkurilapsi ym. ym.

    Ja tämä tuli ihan lakonisena raporttina n. kymmenen minuutin keskustelussa.

    "Jari"

    VastaaPoista
  5. "Jari": Onnittelut hienosta kommentista! Itse en jaksa enää Totuudessa mitään kommentoida. Silloin kun vielä yritin, ne menivät yleensä suoraan /dev/null:iin.

    Itselläni tökki pahiten tuossa Mikko-Pekan tämä väkivallalla fantasiointi:

    Jos Kekkonen näkisi keskustassa yksin autoilevan jukuripään, hän juoksisi ajoneuvon kiinni, kiskoisi kuskin kravatista katukiveykselle ja lukisi henkilökohtaiset madonluvut.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!