maanantaina, lokakuuta 27, 2008

Ikijää

Totuudessa oli vaaliuutisten joukossa karmeaa konkretiaa uhkaavasta harmageddonista. Viestintuojina duo Minna Passi ja Pekka Antikainen: Ikijää suli Suomen ainoassa ikuisen jään luolassa.
Inarinjärven Korkia-Mauran saaressa jääluolan uumenissa ollut ikijää on sulanut kristallinkirkkaaksi vesialtaaksi.

Viime vuosien lauhat talvet sekä pidentyneet kesä ja syksy ovat olleet luolan jääpeitteelle liikaa. Jääpeite alkoi syntyä pienellä jääkaudella 500-1000 vuotta sitten.

Geologi Aimo Kejonen Geologian tutkimuskeskuksesta on seurannut luolaa parinkymmenen vuoden ajan. Hänen mukaansa yksi selitys ikijään sulamiseen on ilmastonmuutos.

"Se aiheuttaa sen, että kylmävaranto, mikä talven aikana tulee, on pienempi kuin aiemmin. Seinässä näkyvä jäätymisraja näyttää olevan laskenut viime vuosina", hän sanoo.

Kejosen mukaan jää on sulanut hänen seurantansa aikana kerran aiemmin. Se tapahtui 1990-luvun alussa todella lämpimän kesän seurauksena.
Tänä vuonna jään kohtaloksi koituivat enen kaikkea runsaat sateet.

Osaltaan sulamista ovat edistäneet turistit, joista jokainen tuo oman annoksensa lämpöä vieraillessaan luolassa.
[HT: Ilmastofoorumi]

4 kommenttia:

  1. Jokos luit Lubos Motlin jutun aurinkopaneeleista ja trinitrofluoridista?

    Tämähän uutisoitiin jo muutama päivä sitten AFP:n kautta, mutta jännänä yksityiskohtana siinä puhuttiin vain taulu-TV:iden ynnä muun turhan ylellisyyselektroniikan valmistuksesta, mutta aurinkopaneeleista ei mainittu sanallakaan. No, ei kai kaikille detaljeille aina riitä tilaa.

    VastaaPoista
  2. Tämä on varmaan niitä säiden ääri-ilmiöiden lisääntymisiä. Samuli Leivonniemi nimittäin täräyttää A6-sivulla irti närhen munistaan ja palaa vaalihupsuttelun jälkeen asiaan haastattelemalla Ogelissa asuvaa säveltäjä Jyrki Martinoffia. Antaa Jyrkin analysoida syy, miksi Virheät nousivat Ogelissa äänimagneetiksi ohi demareiden:
    "Tulos kertoo siitä, että arvot ovat muuttumassa täälläkin. Ihmiset kantavat huolta kasvihuoneilmiöstä." Tasapuolisuuden vuoksi eläkeläinen Kalevi Karhulle on annettu puolimielisen dissidentin leima hakemalla hänet kirjaston dekkarihyllyn välistä kuvailemaan angstista maailmaansa:
    "Pidän vihreitä vähän arvaamattomina", kokoomusta äänestänyt Karhu sanoo.

    Tämän aamun Totuus on kaiken kaikkiaan siis todellinen juhlanumero. Jatketaan todellisella pommilla, ehkäpä jopa shokilla:

    Sivulla A5 Merituuli Ahola paljastaa, että Helsingissä vaalivoittoon nousikin oikeistopopulistien sijaan äärivasemmisto. Kyllä - luitte aivan oikein! Helsingin suuri vaalivoittaja, Jussi Halla-aho, kuvailee haastattelussa sijoittavansa itsensä poliittiseen vasemmistoon. Totuuden paradoksaaliseksi painajaiseksi muuttunutta tilannetta korostaa tietenkin se, että feministi-Virheät ottivat komean äänisaaliin, jota Totuus vielä kehui Juha Salosen kommentissa seuraavalla sivulla A7:

    Helsingissä on tuskin epäselvyyttä siitä kumpi sukupuoli halutessaan [ja mikäs naisten halut estäisi?] määrää poliittisen kaapin paikan. Naisvaltuutetut nappasivat uuden kaupunginvaltuuston 85 paikasta peräti 49.
    ...
    Suuntaa näytti kaupungin toiseksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi noussut vihreät. Puolueen 21 valtuutetusta kaksi kolmasosaa on naisia. Erityisen vahvan nousun tekivät vihreiden nuoret naisedustajat.


    Eero Heinäluoma kuvailee Kokoomuksen pääkaupunkiseudulla vaalivoittoon johtanutta kampanjaa sivulla A5:
    "Siinä viestit oli esitetty keskitetysti amerikkalaisen opin mukaan, ja vaalikampanja oli yhtenäinen koko pääkaupunkiseudulla." Propagandavoitto, siis.

    Martta Nieminen A14-sivun kolumnissaan tietää, mistä maakuopasta kepulaiset nostavat astalon esiin kamppailussaan seuraavasta vaalivoitosta:
    Pahaa pelkään, että vaalitappion myötä keskustan poteroista kaivetaan ahdasmieliset asenteet esimerkiksi maahanmuuttoa kohtaan. Perussuomalaisista on tullut keskustalle entistä suurempi uhka.

    Perussuomalaisista kaivetaan esiin nyt kaikki. Martan kolumnin alla Ilta=Totuudesta on leikattu pieni imatralaisen mainoshoitajan Liisa Lajusen (PS) kommentti:
    "Olen pitänyt Imatralla tosi matalaa profiilia tämän asian suhteen, koska minulla ei ole osaa eikä arpaa siihen, että tyttäreni on aikoinaan mennyt naimisiin Timo Soinin kanssa." Ilmeisesti ei kovin hyvin onnistunut, kun Imatralla Persut nousivat kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi (11,9%)

    Sivulla A7 on kuvailtu Hesan uudet valtuutetut. Ilmeisesti se reilu 5%, joka Persuja äänesti, on ollut huolissaan aivan turhaan, koska valtapuolueiden listoiltakaan ei ole mennyt läpi muita mamuja kuin aina iloinen Zahra Abdulla Larun työläiskorttelista. Mikä sen sijaan hämmästyttää, niin kaupungilta paremman liksan perässä yksityiseen lääkäriasemaan siirtynyt lääkäri Minerva Krohn on AINOA Virheiden kaupungin valtuutettu, joka nostaa palkkansa yksityiseltä puolelta.

    Kirkkonummen visiolla lukijoita pelottelee Kaisu Moilanen A12:
    Kirkkonummen sekava kunnallispolitiikka muuttui yhdessä yössä, jos mahdollista, vieläkin sekavammaksi. Näennäisesti Kirkkonummi on ollut jo vuosia kokoomusjohtoinen. Kulissien takana on kuitenkin ollut toisin. Uusvasemmistoksi kutsuttu liittouma on pyörittänyt päätöksentekoa keskenään. Liittouman ovat muodostaneet Sdp, vihreät, vasemmistoliitto ja keskusta yhdessä toiseksi suurimman Rkp:n kanssa. Kokoonpano on onnistunut torppaamaan kokoomuksen liian oikeistolaisina pidetyt näkemykset. Tämä on näkynyt muun muassa jarruna kaavoituksessa ja pehmeinä linjoina sosiaalipolitiikassa.
    ...
    Vasemmistossa pelätään oikean oikeiston syntyä. Kirkkonummella vaikuttava Kokoomus tunnetaan hyvin oikeistolaisena ryhmänä, jossa ajetaan aggressiivisesti yrittäjien asemaa ja keskitytään rakentamaan hulppeita asuinalueita hyvin toimeentuleville veronmaksajille.
    Osaako joku selittää, miten Kokoomuksen johdolla Kirkkonummelle on rakennettu äärioikeistolaisia "hulppeita asuinalueita", jos valta kaavoitusasioissa on kerran ollut uusvasemmistoksi kutsutulla ryhmällä?

    A14 sivulla on tornitalon kokoisin kirjaimin otsikko Timo Soinin kuvan alla:
    Matti Vanhanen toivoo, ettei maahanmuutosta tule lyömäasetta
    Kirjoituksessa haastatellaan emeritusprofessori Tuomo Martikaista:
    ...perussuomalaisten voitto on oikeistopopulismin läpimurto, jossa on ennen muuta takana ulkomaalais- ja maahanmuuttokysymys. "Paha uni on nyt täällä", hän sanoi. Toistan hämmästykseni siitä, että tätä kutsutaan oikeistopopulismiksi, kun kerran lähes kaikki puolueen ehdokkaat ajavat vasemmistolaista hyvinvointiyhteiskuntaa tukevaa politiikkaa...?

    Lopuksi aina ihanan turvallisesti vasemmalla oleva Anna Karismo taustoittaa sekä ilmastopolitiikan ja yhteisöllisyyden perusteita että Virheiden ideaalin kaupunkirakenteen tuomia etuja kaupungin toiseksi suurimman ryhmän äänestäjille, nuorille akateemisille naisille:
    Ennen sukupolvet asuivat yhdessä maaseudulla, mutta nyt yhteiselosta on tullut arkipäivää Pariisissakin. Voisiko sama olla mahdollista Helsingissä? Talouskurimuksen ainakin pelätään yltyvän 1930-luvun laman veroiseksi; tuolloin samassa taloudessa asuvat vauvat ja vaarit olivat meilläkin ennemmin sääntö kuin poikkeus.

    Ja paluu ilmastopolitiikkaan tulee B4-sivulla, jossa kerrotaan että Mutrof nostaa toisen kerran puolen vuoden sisään sähkön hintaa. Perusteena tietenkin sähkön pörssihinnan kehitys sinne tai tänne tai takaisin.

    VastaaPoista
  3. KA: Lubosilla on jännä vertailumaa :)

    KT: Tuo Kaisu Moilanen on kyllä ihquin! KT:n lainaaman lisäksi Kaisu määrittelee siinä Näkökulmansa "Oikeasti oikeistolainen Kirkkonummi" vieressä jopa "oikeistolaisen rakentamisen":

    Kirkkonummea rakennetaan seuraavat neljä vuotta entistä oikeistolaisemmin. Kunnan raitilla tämä tulee näkymään uusina omakotitaloalueina.
    Yksi tällaisista on Sundsbergin omakotitaloalue Kehä kolmen kupeessa.


    Onpa "hulppea asuinalue"!

    Tässä Kirkkonummen vaalitulokset referenssiksi:
    KOK 32,8% 16 (+2)
    RKP 20,0% 10 (-1)
    SDP 16,0% 8 (-4)
    VIHR 12,9% 7 (+1)
    PS 6,5% 3 (+3)
    KESK 5,6% 3 (-2)
    VAS 4,1% 2 (0)
    KD 2,0% 2 (+1)

    Kaisun "uusvasemmistolainen" liittouma menetti siis vaivaiset 6 paikkaa (51:stä), mikä ei estä Kaisua pohtimasta:

    Kaiken lisäksi Rkp kamppailee sisäisten erimielisyyksien kanssa. Osa ryhmän vanhoista valtuutetuista on jo kauan ollut tyytymätön uusvasemmiston toimintaan ja kaipaa yhteistyötä kokoomuksen kanssa.
    Se, johdetaanko Kirkkonummea seuraavat neljä vuotta oikeistolaisin vai uusvasemmistolaisin voimin, saattaa hyvinkin olla Rkp:n uusien valtuutettujen käsissä.


    Hienoa tämä Totuuden penaalien demokratiakäsitys!

    VastaaPoista
  4. Onko Pikkupoika jo nähnyt tätä:

    "Tulossa finanssikriisiäkin pahempi katastrofi

    Tuo on Uudesta Suomesta eli Nicholas Stern siellä muistuttaa, että alarmismia ei saa unohtaa talousvaikeuksien keskellä.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!