keskiviikkona, kesäkuuta 11, 2008

Suuryritysten niskalenkissä

Tämä nainen tai areena ei laajempaa esittelyä kaipaa. Totuuden kotimaa- ja kaupunkiosastojen uutispäällikkö Anna Karismo sekä Välihuomio: Nyt tiedämme, miksi mikään ei muutu.
Jyväskylässä ilmestyvän Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen on taas puhunut. Vaalirahakohun syypäitä ovat toimittajat.

"Elämää tuntevat äänestäjät vaistoavat etenkin helsinkiläisen median asenteellisuuden, teloitusmentaliteetin. Raatelevan petojournalismin nälkä tyyntyy yleensä vasta, kun on saatu poliittinen ruumis. . . Eduskunta ja hallitus eivät saa alistua muutaman journalistin pyöritykseen."

Happamia sanoi kettu, mutta Laatikainen ei ole yksin.
Se koira älähtää, Mutta Anna ei luovuta.
Laatikainen ja kumppanit voivat olla melko varmoja, että lisää on luvassa. On raapaistu vasta pintaa. Vielä on näyttämättä muun muassa kaikkein tärkein eli se, mitä vaalirahalla on saatu ja se, missä korruption raja ylittyy.
Anna alaisineen varmaan kertoo seuraavaksi mitä näillä rahoilla on saatu. Älkää kuitenkaan pidätelkö henkeänne sitä odotellessa. Selvää on kuitenkin, että tämä korruptio on syypää siihen, ettei Totuuden valaisemalla tiellä kohti Puolueen utopiaa ole taaskaan edetty.
Vaalirahoituskuvioiden ja hyvä veli -järjestelmän vaikutukset konsensus-Suomeen ovat tietenkin laajat. Ne ovat mitä todennäköisin selitys myös sille, että politiikka on niin vaihtoehdotonta oikealta vasemmalle.

Otetaanpa iskulauseita viime vuosilta: "Asuntojen hinnat on saatava kuriin!" "Vanhustenhoidosta on tehtävät inhimillisempää!" "Ilmastonmuutosta on ehkäistävä!"

Vaan mitä on tehty? Laitoksessa makaavan vanhuksen, täpötäydessä päiväkodissa kiukuttelevan lapsen tai pääkaupunkiseudulta asuntoa etsivän perheen näkökulmasta ei mitään.

Autokauppa sen sijaan käy entistä kuumempana vuodenvaihteen verouudistuksen ansiosta, ideaparkkeja pystytetään, suuryritykset saavat lisää valtaa, ja asunnot ovat kalliita, kun rakennusliikkeiden annetaan pitää markkinat niskalenkissä.
Suuryritysten ja kapitalistien lahjonnan takia markkinavoimat ja uusliberalismi pääsevät jylläämään! Ihmiset ostavat tavaroita ja kapitalistit investoivat ja keinottelevat, vaikka Puolue ja Totuus on todennut ne haitallisiksi. Olisikin aika siirtää kaikki omaisuus ja päätäntävalta Puolueelle; siinä Utopiassa ei korruptio jyllää kuten on helppo ennustaa.

7 kommenttia:

  1. Helsingin Sanomien kasvot alkavat paljastua tässä asiassa nyt sellaisella tavalla, joka tavalla tai toisella leviää myös blogikeskustelujen ulkopuolelle.

    Melkoisesti yritetään lasketaan sumua herkkäuskoisempien eteen, kun varsin marginaalisen hyväksynnän ja kannatuksen omaavat ideologit ja aktivistit saavat projisoida poliittiset harhansa kansan valitsemiin edustajiin, ns. puolueettoman toimittajan valepuvussa.

    Suosittaisin Helsingin Sanomien ns. journalisteille sen tutkimista, että keitä Sanomakonserniin suoraan ja välillisesti liittyvät tahot ovat tukeneet vaaleissa. Ja onko mahdollista tukea suorastaan peitelty ja häivytetty, kansalaisten autenttisen tiedonsaannin estämiseksi.

    Tosin tämä edellyttäisi rehellisyyttä, puolueettomuutta ja edes auttavaa älykkyyttä, kaikki häviävää kansanperinnettä Helsingin Sanomissa.

    VastaaPoista
  2. Helsingin äänestäjistä lähes puolet äänestää SDP:tä, vihreitä ja Vasemmistoliittoa. Tässä mielessä ideologinen vasemmistolaisuus on ymmärrettävää.

    Vihreiden ääniosuus viime kunnallisvaaleissa (19,8) on selkeästi koko valtakunnan osuutta suurempi.

    Helsingin Sanomat on Helsinki-keskeinen lehti. Espoo ja Vantaa ovat siellä jossakin puhumattakaan muusta Uusimaasta.

    VastaaPoista
  3. Jos ja kun lehti on korostetusti markkinataloutta ja yksilöiden autonomiaa vastaan ja ekologisissa ja yksilöä koskevissa linjauksissaan kokonaisvaltaisia maailmanselityksiä lähestyvä, esimerkiksi päävasemmistopuolueen valtavirrasta huomattavasti enemmän marginaaliin päin, niin miksi sitten lehti, toimituskunta ja kaiken taustalla vaikuttava omistaja ei ole rehellinen ideologisista sidonnaisuuksistaan?

    Kyllähän maailmaan monenlaista ääntä mahtuu, mutta valehteleminen ei ole kovin demokraattista, vaikka se olisikin yksi keskeinen osa HS:n journalistista linjaa.

    Lehden tilaaminen alkaa pikkuhiljaa olla ideologinen kannanotto, ja suotakoon se kokonaisvaltaisista maailmanselityksistä pitäville, tai sitten vastakkaisessa tapauksessa suora osoitus puuttuvasta lukutaidosta ja muusta kyvystä hahmottaa ympäristöään.

    Tilaajien pääosa ei kuitenkaan ainakaan purematta liene aktivistien mielipiteitä, niin miksi siitä pitäisi sitten varsinkaan omalla rahalla maksaa? Saman voisi lukea halutessaan Voimasta ja varsinaisista puoluelehdistä, ilman varmasti toimittajien itsensäkin mielestä vastenmielistä kuuropiiloa.

    Tämä itse kantakaupungin alueella lehteä tilanneena ja sen tilauksen peruuttaneena. Jos on ihan pakko saada kulttuurisivut, niin sen voi sitten lukea lounaalla tai muutoin työpaikallaan, vaikka yritysten jos joidenkin olisi harkittava näitä poliittisen tuen osoituksiaan jatkossa.

    En itse ole tämän blogin lukijakunnan kanssa samaa mieltä monistakaan kysymyksistä, mutta HS:n asema "maan tosiasiallisena virallisena lehtenä" lienee yksi keskeisimmistä uhista ja esteistä demokratian toteutumisen kannalta.

    VastaaPoista
  4. "HS:n asema "maan tosiasiallisena virallisena lehtenä" lienee yksi keskeisimmistä uhista ja esteistä demokratian toteutumisen kannalta."

    Maa ja kielialue ovat pieniä ja potentiaalinen lukijakunta rajallinen. Täällä on laatulehden vaikea menestyä varsinkin, kun koko ala on murroksessa ja printtimedian aikakausi pikkuhiljaa jäämässä taakse.

    Soisin kuitenkin Hesarin käyttäytyvän asemansa mukaisesti eikä heittäytyvän yhden ideologian äänitorveksi. Lehti on myös viime aikoina pyrkinyt käyttämään valtaansa milloin minkäkin kyseenalaisen asian edistämiseen.

    Hesarin toinen ongelma on sisällön viihteellistyminen ja matalamielistyminen. Nyt-liitteen aivoton ryönä on levinnyt hiljalleen päälehden sivuille.

    VastaaPoista
  5. "En itse ole tämän blogin lukijakunnan kanssa samaa mieltä monistakaan kysymyksistä,"

    Uskoisin että useimmista asioista samaa mieltä täällä on ainoastaan allekirjoittanut ;) Eli rohkeasti vaan kommentoimaan vaikkei samaa mieltä olisikaan.

    VastaaPoista
  6. Tässä muuten kertomus Kleinin Tuhokapitalismi-hurmostilaisuudesta.

    Jaiku

    Siitä käy vähän ilmi, mitä tiedostajien idoli siellä puhui.

    VastaaPoista
  7. Tästä selviää, että lehdistötilaisuuteen oli ujuttautunut kapitalistien kätyri:

    Klein tuohtui pahan kerran perjantaina, kun eräs [erään artikkelin kommentoijan mukaan Puolueen näköradion, uskokoon ken haluaa] toimittaja esitti lehdistötilaisuudessa väitteen, että Kleinin kirja tekee ekonomisti Milton Friedmanista Irakin sodan taustalla olevan pahan pojan.

    Lisäksi super-hyper-yllätys:

    Sen jälkeen häntä odottaa uusi projekti. Luultavasti ilmastokysymys – oli Kleinin vastaus kysymykseen tulevasta aiheesta.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!