
Tasavallan Keisarinnalle tuli joulukuussa ikävä takapakki: Puolueen Lopullisen Voiton kruunuksi tarkoitettu Hyvien Johtajien tapaaminen
peruuntui tunnetuista syistä.
Mutta ei hätää! Ei tarvinnut kuin pistää vähän lentopetrolia palamaan ja
Totuuden Anu "
Darfurin ilmastosota &
Hyvä Ihminen"
Nousiaisen Joulukuun
Sputnikin kansikuvapojaksi (*) nostama Malediivien presidentti
Mohamed Nasheed on vihdoinkin Tasavallassa! Päivän Totuudessa Anun
raportointi keskittyy lähinnä jo tuttuihin asioihin, Malediivien
uppoamiseen ja sen Johtajan
nerouteen. Mutta oli agendassa muutakin. Keisarinnan tiedote
kertoo:
Malediiveilla pidettiin vuoden 2008 lopulla ensimmäiset monipuoluevaalit. Presidentti Nasheedin mukaan maan siirtymävaihe autoritaarisesta hallinnosta kohti demokratiaa on sujunut hyvin. Hän korostikin, että sopeutuminen ei merkitse vain rahaa. Tärkeintä on hyvän hallinnon kehittäminen, joka tulee sitoutumisen kautta.
Niinpä! Sitoutuminen on jotain mistä täällä Tasavalla on vielä paljon opittavaa
Mohamedin Malediiveilta.
Maldives
Bureau of Democracy, Human Rights, and Labor
International Religious Freedom Report 2009
October 26, 2009
The 2008 Constitution designates Islam as the official state religion. The law prohibits the practice by citizens of any religion other than Islam. Non-Muslim foreigners are allowed to practice their religious beliefs only in private. Visitors must also refrain from encouraging local citizens to practice any religion other than Islam.
There was no change in the status of respect for religious freedom during the reporting period. Freedom of religion remained severely restricted. The Government imposes a requirement that citizens be Muslims, and government regulations are based on Islamic law (Shari'a). The President is the "supreme authority to propagate the tenets of Islam."
Harva uskoi, että tuosta voisi vielä paremmin sitouttaa, mutta
ei pidä paikkaansa!
On 18 November the Maldives parliament, the Majlis, unanimously approved in the initial stages a bill banning all non-Muslim places of worship, with proposed penalties for those who violate the Law of large fines and long imprisonment, Forum 18 News Service notes. As some Majlis members pointed out, the Constitution already bans non-Muslims from being Maldivian citizens and any laws contrary to any "tenet of Islam" - as the Maldives' repressive government understands this – so the proposed Law does not in practice add new restrictions to Maldivians' freedom of religion or belief. Nevertheless, Majlis members unanimously sent the bill to a committee for further work. President Mohamed Nasheed's Office has stated that, if the bill is eventually passed, he would probably sign it.
Kuten alla olevan kuvan
kunniavieraasta voi päätellä, Keisarinna palkinnee Mohamedin ansioistaan
kunniamerkillä. Kysymys on enää siitä, kuinka korkealla?

(*) Anun jutusta laadittu multimediaraportaasi Uppoava Unelma löytyy
tästä. Käykääpä tutustumassa Anun unelmaan!