maanantaina, helmikuuta 26, 2007

Tärkeät edellytykset

Totuus selventää eilisessä pääkirjoituksessaan, Tärkeät edellytykset puuttuvat edelleen Lähi-idän ratkaisulta, Puolueen kantaa sen suhteen, missä mättää kun rauha ei vielä ole tullut Lähi-itään.
Todellisen edistyksen toiveet ovat tähän asti kilpistyneet Israelin ja sen tukijoiden vaatimukseen, että Hamasin on tunnustettava Israelin oikeus olemassaoloon, sanouduttava irti väkivallasta ja hyväksyttävä palestiinalaisten Israelin kanssa aiemmin solmimat sopimukset.
Ajatelkaa, näin pienillä myönnytyksillä rauha olisi saavutettu jo aikoja sitten! Asiasta lisää Tundra Tabloidsista.

torstaina, helmikuuta 22, 2007

Kareem tuomittu!

Kareem on tuomittu neljäksi vuodeksi vankilaan. Kolme vuotta tuli rauhanuskonnon halveksimisesta ja vuosi presidentin herjaamisesta.
Taistelu jatkuu!

[Pikkupoikaa suorastaan hävettää tämä hiljaisuus tässä maassa ... jotenkin Puolueen media ei yllätä mutta eikö edes blogaajia kiinnosta?!?]

[Lisäys: Jopa BBC ja The Washington Post käsittelee asiaa. Keisarin tasavalta pysyy silti hiljaa ... lienee tämän maan tilanne jopa pahempi kuin kuvittelin.]

tiistaina, helmikuuta 20, 2007

Vielä kysyttävää ilmastonmuutoksesta?

Totuus on lopettamassa suurta "Muuttuva ilmasto" -kirjoitussarjaansa, jonka Pikkupoika on tulevienkin sukupolvien iloksi kerännyt tänne. Näin tuhdin ja objektiivisen kirjoituspaketin jälkeen ei pitäisi olla hirveästi kysyttävää. Joka tapauksessa Totuus kaikessa ystävällisyydessään tarjoaa mahdollisuutta meille yksinkertaisimmille esittää vielä kysymyksiä, joihin kirjoitussarjan viimeisessä osassa haetaan vastauksia.
Jäikö Helsingin Sanomien kirjoitussarjan jälkeen jotain epäselväksi? Muuttuva ilmasto -sarjan päätösosa julkaistaan kotimaalla lähiviikkoina. Jutussa etsitään vastaukset mahdollisimman monen lukijan kysymykseen.
Joten tunnustakaa rehellisesti tietämättömyytennne, ja jättäkää Totuuden penaaleille kysymys vastattavaksi ;-)

[Lisäys: Kuten kahtena edellisenäkin tempauskertana sekä syksyn spontaanissa tapahtumassa "ilmastonmuutosta vastaan" taistelevat lumiukot rakennettiin jälleen paukkupakkasissa.]

[Lisäys 21.2.: Lukija Totoro linkitti varsin mielenkiintoiseen kymmenosaiseen "The Deniers"-kirjoitussarjaan, joka on ilmestynyt Kanadalaisessa National Post-lehdessä. Linkit sarjan eri osiin löytyvät kootusti tästä ClimateAuditin artikkelista, joka oli Pikkupojalta mennyt sivusuun vaikka ClimateAuditia seuraileekin.]

maanantaina, helmikuuta 19, 2007

Vapauttakaa Kareem!

Rauhanuskoa vastaan puhumaan uskaltautunut egyptiläinen blogisti Abdul Kareem Nabeel Suleiman joutuu oikeuden eteen torstaina "uskonnon halventamisesta". Viimeisimpänä käänteenä egyptiläislehti kertoo hänen isänsä tahtovan 22-vuotiaan poikansa hengiltä... Maailmalla osoitetaan mieltä tämän miehen puolesta, mitä tekee Tasavallan amnesty?

Lisätietoja: Free Kareem!

[via Norberg, Munkhammar, Malkin]

tiistaina, helmikuuta 13, 2007

Talviurheilua

Totuuden taloustoimituksen nero Jyri Raivio on ilmeisesti suivaantunut kannatuksensa tasosta Totuuden torvein-kilpailussa ja näyttää todellista osaamistaan: Ilmaston lämpeneminen sulatti Amer Sportsin talviurheilubisnestä.
Suuri suomalainen urheiluvälinevalmistaja Amer Sports törmäsi viime vuonna ehkä selkeämmin kuin mikään muu suomalainen suuryritys maailman tällä hetkellä ehkä puhutuimpaan ilmiöön, ilmaston lämpenemiseen.
...
Amerin suuri murheenkryyni oli golf. Sen varusteiden kauppa laski lähes viidenneksen.
Jyri, sen jäällä pelattavan pallo & maila -pelin nimi on jääpallo.

Uskon tappaja

Totuuden pääkirjoituksessa 18.11. todennäköisesti Reetta "Istun Ilmatieteen laitoksen johtokunnassa" Meriläinen kertoi meille uskostaan:
Nairobin kokouksessa vahvistui usko siihen, ettei maailmassa enää ole valtioita, joiden viralliset edustajat julkisesti vähättelisivät tai jopa kokonaan kieltäisivät käynnissä olevan ilmastonmuutoksen.
Totuuden uskolle on tullut nyt kuitenkin paha haastaja, Tsekin presidentti Václav Klaus. Lubos on kääntänyt Klausin haastattelun, ja Pikkupoika toistaa sen täällä kaikkien uskovaisten suureksi kauhuksi. Pikkupoika painotti muutaman törkeimmän kommentin niille kiireisille, jotka eivät jaksa lukea koko haastattelua.
* Q: On Wednesday, the European Commission has approved carbon dioxide caps for new cars. One week earlier, the U.N. IPCC climate panel released a report that has described, once again, the global warming as one of the major threats for the whole civilization. The Stern report about similar threats was published before that. And you suddenly say that the global warming is a myth. Try to explain, how did you get this idea, Mr President?
* A: It's not my idea. Global warming is a myth and I think that every serious person and scientist says so. It is not fair to refer to the U.N. panel. IPCC is not a scientific institution: it's a political body, a sort of non-government organization of green flavor. It's neither a forum of neutral scientists nor a balanced group of scientists. These people are politicized scientists who arrive there with a one-sided opinion and a one-sided assignment. Also, it's an undignified slapstick that people don't wait for the full report in May 2007 but instead respond, in such a serious way, to the summary for policymakers where all the "but's" and "if's" are scratched, removed, and replaced by oversimplified theses.
* This is clearly such an incredible failure of so many people, from journalists to politicians... If the European Commission is instantly going to buy such a trick, we have another very good reason to think that the countries themselves, not the Commission, should be deciding about similar issues.

* Q: How do you explain that there is no other comparably senior statesman in Europe who would advocate this viewpoint? No one else has such strong opinions...
* A: My opinions about this issue simply are strong. Other top-level politicians do not express their global warming doubts because a whip of political correctness strangles their voice.

* Q: But you're not a climate scientist. Do you have a sufficient knowledge and enough information?
* A: Environmentalism as a metaphysical ideology and as a worldview has absolutely nothing to do with natural sciences or with the climate. Sadly, it has nothing to do with social sciences either. Still, it is becoming fashionable and this fact scares me. The second part of the sentence should be: we also have lots of reports, studies, and books of climatologists whose conclusions are diametrally opposite.
* Indeed, I never measure the thickness of ice in Antarctica. I really don't know how to do it, I don't plan to learn it, and I don't pretend to be an expert in such measurements. However, as a scientifically oriented person, I know how to read science reports about these questions, for example about ice in Antarctica. I don't have to be a climate scientist myself to read them. And inside the papers I have read, the conclusions we may see in the media simply don't appear. But let me promise you something: this topic troubles me which is why I started to write an article about it last Christmas. The article grew in size and it became a book. In a couple of months, it will be published. One chapter out of seven will organize my opinions about the climate change.
* Environmentalism and green ideology is something very different from climate science. Various findings and screams of scientists are abused by this ideology.

* Q: How do you explain that conservative media are skeptical while the left-wing media view the global warming as a done deal?
* A: It is not quite exactly divided to the left-wingers and right-wingers. Nevertheless it's obvious that environmentalism is a new incarnation of modern leftism.

* Q: If you look at all these things, even if you were right ...
* A: ...I am right...

* Q: ...Isn't there enough empirical evidence and facts we can see with our eyes that imply that Man is demolishing the planet and himself?
* A: It's such a nonsense that I have probably not heard a bigger nonsense yet.

* Q: Don't you believe that we're ruining our planet?
* A: I will pretend that I haven't heard you. Perhaps only Mr Al Gore may be saying something along these lines: a sane person hardly. I don't see any ruining of the planet, I have never seen it, and I don't think that a reasonable and serious person could say that he has. Look: you represent the economic media so I expect a certain economical erudition from you. My book will answer these questions. For example, we know that there exists a huge correlation between the care we give to the environment on one side and the wealth and technological prowess on the other side. It's clear that the poorer the society is, the more brutally it behaves with respect to Nature, and vice versa.
* It's also true that there exist social systems that are damaging Nature - by eliminating private ownership and similar things - much more than the freer societies. These tendencies become important in the long run. They unambiguously imply that today, on February 8th, 2007, Nature is protected uncomparably more than on February 8th ten years ago or fifty years ago or one hundred years ago.
* That's why I ask: how can you pronounce the sentence you said? Perhaps if you're unconscious? Or did you mean it as a provocation only? And maybe I am just too naive and I allowed you to provoke me to give you all these answers, am I not? It is more likely that you simply present your honest opinion.
Juuri luotettavista lähteistä tulleiden tietojen mukaan Puolue on jo aloittanut Tsekin vastaisten pakotteiden suunnittelun...

maanantaina, helmikuuta 12, 2007

Euroopan Hugo

Viikko sitten Totuuden Pariisin nero, Minna Nalbantoglu raportoi blogissaan suuren idolinsa, Ségolène Royalin, vaalikampanjan pienoisesta takkuilusta asiakysymysten parissa. Minna kuitenkin vakuutti, että takkuilu on ohi menevää ja asiakysymyksiin palataan vielä.
Royal on keskittynyt kansalaisten kuuntelemiseen. Hänen tukijansa ovat järjestäneet ympäri maata pienimuotoisia keskustelutilaisuuksia. Niistä saatuja ajatuksia ehdokkaan on määrä myöhemmin käyttää ohjelmassaan.

Ongelmana on, että kukaan ei vieläkään tiedä, mitä mieltä Royal itse on monista asiakysymyksistä.
Nyt on tämäkin asia saatu järjestykseen ja Minna voi huokaista helpotuksesta. Royal nimittäin julkisti eilen 100 kohdan modernin manifestinsa. Munkhammar tiivistää ohjelman sisällön:
She promises to fight globalisation and any free-market reform. She wants to increase the minimum wage, nationalise companies, increase taxes, re-regulate the labor market, expand public welfare contributions, boost public housing, etc.
Tällä modernilla ohjelmalla Ranska nousisi nopeasti kehityksen kärkeen, suorastaan Euroopan Venezuelaksi. Uutta ja modernia ajattelua Royal todisteli myös eilisessä puheessaan.
Jos minut valitaan, minusta tulee koko Ranskan presidentti, myös niiden, jotka eivät minua äänestäneet.
Miksihän Pikkupojalla on tänään päänsäryn lisäksi pahemmanlaatuinen déjà vu -olo?

[Update 13.2.: Kuten Pikkupoika arveli, Minna ei pettynyt.
Ségolène Royalin hartaasti odotettu linjapuhe sunnuntaina vaikuttaa saaneen varovaisen myönteisen vastaanoton.]

Hirveä päänsärky

On se vaan niin ihku. Tasavallan keisarinna käy julistamassa australialaisille ja uusi-seelantilaisille Puolueen ilosanomaa.
Halonen ja Howard puhuvat muun muassa yhteistyöstä YK:ssa, ilmastonmuutoksesta, vapaakauppaneuvotteluiden maatalouskiistasta ja Irakista. Australialla on Irakissa noin 1 400 sotilasta.
Vapaakaupasta keisarinna toivottavasti huomauttaa (tai "näpäyttää" niinkuin Puolueen virallisella kielellä nykyään sanotaan) isäntiensä hälyyttävän korkeista arvoista uusliberalismin sairaslistalla. Tällä listallahan Tarjan ja Erkin tehokkaiden toimien ansiosta Keisarin tasavalta oli jälleen tervehtynyt pari pykälää. Ottakaa oppia te siellä, missä vesikin kiertää väärään suuntaan!

Irakin ja Afganistaninkin kysymykset keisarinna hoidellee myös tyylikkäästi, tässä esimakua:
One big difference between the two governments is Finland's reluctance to align itself closely with the Bush administration.

When Foreign Minister Alexander Downer was in Finland last year he pointedly observed that "some European countries" could contribute more to the US-led operations in Afghanistan.

"We are doing enough (in Afghanistan)," said Ms Halonen, whose country has a small contingent of troops in the north of that country.

"We are very much interested that the new Afghanistan will get a good start and we are helping, but enough is enough."
Itseasiassa Tarja lyönee luun kurkkuun niin Australiassa kuin Uudessa-Seelannissakin.
Suomesta ei ole koskaan aiemmin tehty valtiovierailua Uuteen-Seelantiin.
Vierailut sinne suuntaan, kuten kävi Amerikankin matkailulle, loppuvat aivan varmasti tämän Tarjan visiitin jälkeen. Näin tämä neromme demonstroi näppärästi sitä, että CO2-päästöjä on helppo vähentää ilman ydinvoimaakin eli ilman Tarjan aspiriinia.
"Jos päätäsi särkee, otat siihen pillerin, mutta sinun pitäisi myös selvittää mikä päänsäryn aiheuttaa", Halonen vertaa.
Tarja, tämä oli helppo! Sen päänsäryn aiheuttaa sähkönkulutuksen kasvu, joka puolestaan mahdollistaa elintason nousun. Kaiken takana on siis syvästi vihaamasi Kapitalismi-niminen sairaus.

Nyt kun tämäkin on selvitetty, voitaisiin miettiä miten tästä Pikkupojan hirveästä päänsärystä pääsisi eroon. Päänsärky alkoi jo vuosia sitten, kiihtyi tuossa vuoden 2000 vaiheilla, ja yltyi suorastaan migreenitasolle viime vuonna. Siihen ei edes burana enää auta, mutta ehkä Ulurun aboriginaalit voisivat taikoa päänsäryn kadoksiin:
Halonen käy viikon aikana myös Sydneyssä ja tutustuu mantereen alkuperäisväestön, aboriginaalien, kulttuuriin Ulurussa Keski-Australiassa.

perjantaina, helmikuuta 09, 2007

keskiviikkona, helmikuuta 07, 2007

Kapitalistit tyhmiä

On ne kapitalistit sitten tyhmiä. Nyt Elcoteq liittyi niiden joukkoon, jotka kilpaa siirtävät toimintaansa pois maailman kilpailukykyisimmästä maasta?!?! Ehkä Erkki tai Tarja osaa selittää tämän äärimmäisen epärationaalisen käytöksen.

[Update: Pikkupoikaa niin lämmitti lukea uudestaan vuoden takaisia Tarjan visioita.
Unelma Suomesta 2012, kuuden vuoden päästä. Vasemmiston presidenttiehdokkaalle Tarja Haloselle se on "tehokas, kilpailukykyinen ja sosiaalisesti oikeudenmukainen yhteiskunta".

- Se on valtti, hän vakuuttaa ja sanoo koettaneensa näissä vaaleissa toistaa, että kerrankin meillä on tilanne, jolloin nuo asiat voi yhdistää.

Toisella kierroksella haastattelusta ja tentistä toiseen kiertänyt Halonen vetoaa "16 000. kerran" siihen, että kaikki viisi Pohjoismaata ovat kansainvälisen kilpailukykyvertailun kärjessä "riippumatta siitä, ovatko ne EU:n jäseniä vai eivät tai kuuluvatko ne Natoon vai eivät".

Yhteistä näille maille on Halosen mukaan se, että ne investoivat ihmiseen. Kaikkien voimavarat otetaan käyttöön ja koko väestöön sijoitetaan.
Tämän niin lämpimän ihmisiin investoivan vision tuloksetkin kajastavat jo horisontissa. Tällä vauhdilla ei kulu kauaa kun iso osa väestöstä on todellakin sijoitettu: ulkomaille.]

[Update (2): Koska ulkona on niin pirun kylmä, niin Pikkupoika lämmitteli itseään lisää Erkin visoilla.
Tunnustamme markkinatalouden menestyksen kasvun ja hyvinvoinnin lähteenä, mutta emme halua oman elämämme määräytyvän turvattomuutta ja epävakautta tuottavien markkinavoimien heittopusseina. Tarvitsemme laaja-alaista sosiaalipolitiikkaa vähentämään ihmisten ja perheiden markkinariippuvuutta ja takaamaan perusturvan erilaisissa sekä ennakoitavissa että ennakoimattomissa elämäntilanteissa. Vahva perusturva kannustaa ihmisiä yrittämään siihen liittyviä riskejä liiaksi pelkäämättä.
Tämä vahva perusturva lämmittänee niitä kaikkia tyhmien kapitalistien heittopusseiksi joutuneita. Itse asiassa mallimme on niin erinomainen, että Erkki haluaa ulottaa sen koko Eurooppaan.
EU:n niin sanotun Lissabonin prosessin tavoitteena on tehdä Euroopasta maailman kilpailukykyisin alue. Kun Suomi on jo rankattu maailman kilpailukykyisimmäksi maaksi, täytyy meillä olla kanttia korostaa hyvinvointivaltion osuutta tässä saavutuksessa ja vahvan sosiaalisen ulottuvuuden merkitystä myös Euroopan uudistumiselle.
Arvoisat blogin lukijat muistanevat korostaa hyvinvointivaltion ja vahvan sosiaalisen ulottuvuuden merkitystä nyt kun nautimme näistä Erkin ja hengenheimolaistensa saavuttaman maailman parhaan kilpailukyvyn hedelmistä.]

maanantaina, helmikuuta 05, 2007

Mokubi

Ranskalainen nuoriso on nousemassa kapinaan monokulttuurista biologian opetusta vastaan. Tämä tapahtunee ennen pitkään Keisarin tasavallassakin, ja kulttuurin rikastuttamiseksi lienee syytä tarjota vaihtoehtoista biologian opetusta kouluissamme. Koska "Älykkäällä suunnittelulla" on Puolueenkin sanastossa ikävä sivukaiku, Pikkupoika ehdottaa uudelle oppiaineelle nimeä "Monikulttuurinen biologia" -- lyhyesti mokubi.

Totuuden torvein -- finaali

Pikkupoika on saanut kyselyjä, koska Totuuden torvein- kilpailun voittaja kruunataan. Vielä ei ole sen aika, sillä nyt on vuorossa kolmen kärjen osalta suuri finaali. Aikaa äänestykseen on koko helmikuu, jonka jälkeen Pikkupoika julistaa vuoden 2007 voittajan. Koska aina löytyy niitä, joiden mielestä kukaan noista kolmesta loppukilpailuun selvinneestä ei ansaitse tätä suurta kunniaa, lomakkeeseen on ennakoivasti jätetty myös tuo "muu"-kohta. Näin mahdollinen musta hevonen voi vielä nousta kärkeen. Eikun äänestämään!

Lähi-idän naisten sortajat

Aina niin valpas Totuuden ulkomaantoimitus löysi ehkä yllättäen sunnuntaina Lähi-idästä valtion, jossa törkeästi naisia ahdistellaan, tasa-arvo on alamaissa ja sovinismi kukoistaa: Israelin miesvaltainen ilmapiiri ruokkii naisten ahdistelua.

[Update 6.2.: Tundra Tabloidsin KGS on saanut tarpeekseen tämän blogin lukijoiden aliarvostamasta Pentti Sadeniemestä: Helsingin Sanomat Columnist Disparages Israeli History as 'Mythology'.......]

Libertaarit hyökkää!

Kanadalainen Fraser Instituutti on julkaissut riippumattoman yhteenvedon IPCC:n raportista. Koko julkaisu tästä.
Executive Summary: The Independent Summary for Policymakers is a detailed and thorough overview of the state of climate change science as laid out in the UN International Panel on Climate Change (IPCC) draft report. This independent summary has been reviewed by more than 50 scientists around the world and their views on its balance and reliability are tabulated for readers. It carefully connects summary paragraphs to the chapters and sections of the IPCC report from which they are drawn, allowing readers to refer directly to what is in the IPCC Report, including:

• Data collected by weather satellites since 1979 continue to exhibit little evidence of atmospheric warming, with estimated trends ranging from nearly zero to the low end of past IPCC forecasts. There is no significant warming in the tropical troposphere (the lowest portion of the Earth’s atmosphere), which accounts for half the world’s atmosphere, despite model predictions that warming should be amplified there.

• Temperature data collected at the surface exhibits an upward trend from 1900 to 1940, and again from 1979 to the present. Trends in the Southern Hemisphere are small compared to those in the Northern Hemisphere.

• There is no compelling evidence that dangerous or unprecedented changes are underway. Perceptions of increased extreme weather events are potentially due to increased reporting. There is too little data to reliably confirm these perceptions.

• There is no globally-consistent pattern in long-term precipitation trends, snow-covered area, or snow depth. Arctic sea ice thickness showed an abrupt loss prior to the 1990s, and the loss stopped shortly thereafter. There is insufficient data to conclude that there are any trends in Antarctic sea ice thickness.

• Current data suggest a global mean sea level rise of between two and three millimeters per year. Models project an increase of roughly 20 centimeters over the next 100 years, if accompanied by a warming of 2.0 to 4.5 degrees Celsius.

• Natural climatic variability is now believed to be substantially larger than previously estimated, as is the uncertainty associated with historical temperature reconstructions.

• Attributing an observed climate change to a specific cause like greenhouse gas emissions is not formally possible, and therefore relies on computer model simulations. These attribution studies do not take into account the basic uncertainty about climate models, or all potentially important influences like aerosols, solar activity, and land use changes.

• Computer models project a range of future forecasts, which are inherently uncertain for the coming century, especially at the regional level. It is not possible to say which, if any, of today’s climate models are reliable for climate prediction and forecasting.

lauantaina, helmikuuta 03, 2007

H.C. Andersen oli natsi ennen natseja!

Totuuden Ville Similä leijuu älyllisissä korkeuksissa, johon vain penaalien parhaimmisto pystyy.
Tanskalaiskirjailija H. C. Andersenin satuklassikkoa Ruma ankanpoikanen (1843) pidetään sanomaltaan kauniina, koska hyljeksitty poikanen pääsee näyttämään kiusaajilleen, ettei olekaan ruma.

Tarkemmin ajatellen satu on lähinnä fasistinen. Joutsen onkin oikeasti parempi kuin ankkojen harmaa rupusakki – ja ainoastaan syntyperänsä perusteella. Vain siksi, että se on kauniimpi, puhtaampi ja voimakkaampi kuin muut.

Valkoisempi!

No, tanskalaiset ovat tehneet natsisadusta elokuvan...
Vau, mitähän Ville oli nauttinut ennen tuon kirjoittamista?!? Hänhän saa Harri Römpötinkin vaikuttamaan ihan amatööriltä.

Kymmeniä miljardeja euroja sitten

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) pitää YK:n ilmastoraportin lukuja niin merkittävinä, että tämän jälkeen "kaikkien on otettava ne tosissaan".

"Ilmastonmuutoksen vähättely on lopetettava heti", hän sanoi.
Pikkupoikakin yrittää nyt ryhdistäytyä ennenkuin pääministeri joutuuu taas pyytämään anteeksi Allahin Gaian palvojilta.

Vähän arkistojen kätköjä kaiveltuaan Pikkupoika joutui toteamaan tieteen huiman kehityksen. Näin merkittävää viisivuosittain esitettävää kehitystä ei olekaan nähty sitten entisen itänaapurin teollisuustuotannon kasvulukujen. Pikkupojalla on ilo havainnollistaa tätä vuoden 1980 "MMM -kansalaisen vuosikirjassa" (sivut 100-101) julkaistulla Maailman ilmastokonferenssi-nimisellä artikkelilla, jossa filosofian lisensiaatti Raino Heino kertoo ilmastotieteen sen hetkisestä tilasta.
Viime vuosina on järjestetty laajoja kokouksia, joissa on käsitelty ympäristö-, väestö, ravinto,- vesi-, ja aavikoitumisongelmia. Tätä kokousten sarjaa jatkoi helmikuussa 1979 Genevessä järjestty Maailman ilmastokonferenssi, joka 400 osanottajan, 25 esitelmän ja eri työryhmien voimin pyrki kokoamaan tämänhetkisen tiedon ilmastosta, sen muutoksista ja vaikutuksista elämän eri aloilla. Vahvasti poikkitieteellinen pohdinta ulottui konferenssissa mm. talous-, yhteiskunta,- ja lääketieteen alueille, puhuttiinpa jopa sotilaallisesta kilpavarustelusta ilmastoproblematiikan osana.

Ihmisen vaikutus ilmastoon

Ilmastokonferenssin järjestämisen perussyy oli lisääntyvä huoli ilmaston ja ihmisen vuorovaikutuksista. Monet 1970-luvun ilmastolliset tapahtumat (mm. Sahelin alueen ja Intian kuivuudet, vuoroin itää ja länttä koetelleet katovuodet, viime vuosien ankarat talvet) laajoine seurausvaikutuksineen ovat osoittaneet, että yhteiskunta kaikesta teknologisesta kehityksestä huolimatta on varsin haavoittuva ilmastollisissa olosuhteissa tapahtuville heilahteluille.

Tämän vuosikymmenen ilmastolliset tapahtumat eivät kuitenkaan ole mitenkään ainutlaatuisia edes maailman ilmaston lähihistoriassa. Kuivuutta, katoja ja ankaria talvia on toki esiintynyt ennenkin ja esiintyy vastaisuudessakin. Yhteiskunta on kuitenkin väestö-, ravinto,- ja energiakriisien kourissa kamppailessaan herkistymässä ilmastollisille ympäristötekijöille. Tosiasia on esimerkiksi, että vain Pohjois-Amerikassa tuotetaan nykyään viljaa selvästi yli oman tarpeen, muualla eletään "kädestä suuhun" -periaatteella tai tuontiviljalla. Laajempi katovuosi tai tuotantoedellytysten heikkeneminen jossakin maapallon "vilja-aitassa" merkitsisi maailman ravintokriisin vakavaa pahenemista.

Ilmaston ja ihmisen välisistä vuorovaikutuksista myös inhimillisen toiminnan ilmastolliset vaikutukset olivat kongressin keskeisiä aiheita.

Keskeisin ihmisen tahattomasti aiheuttamista ilmastollisista seurannaisvaikutuksista liittyy fossiilisten polttoaineiden, öljyn, hiilen ja maakaasun yhä kasvavaan käyttöön, jossa yhteydessä ilmakehään pääsee hiilidioksidia enemmän kuin biosfääri ja valtameret pystyvät sitä "nielemään". Ilmakehän hiilidioksidin määrä onkin noussut tällä vuosisadalla non 15 prosenttia ja lisääntyy nykyään lähes puolella prosentilla vuosittain.

Lämpeneekö ilmakehä?

Matemaattis-fysikaalisia ilmakehän simulointimalleja hyväksi käyttäen on tutkittu hiilidioksidin erisuuruisten kasvumäärien vaikutuksia lämpötiloihin. Kaikki tällaiset laskelmat ovat antaneet tulokseksi maapallon pintalämpötilojen kohoamisen, vaikkain tämän nousun suuruudesta on esitetty erilaisia arvioita. Keskimääräinen pintalämpötilojen globaalinen nousu vuoteen 2000 mennessä olisi noin asteen luokkaa ja ensi vuosisadan kuluessa jo useita asteita, jollaisia lämpötiloja saa hakea maapallon ilmastohistoriasta ilmeisesti miljoonien vuosien takaa.

On huomattava, että lämpötilaennusteiden perustana oleviin ilmakehämalleihin sisältyy runsaasti epävarmuustekijöitä ja yksinkertaistuksia todelliseen ilmakehään verrattaessa. Ilmakehä-valtameri-kytkentöjen ja pilvisyyden tarkempi huomioiminen vaikuttanee lämpenemisennusteisiin. Monet tutkijat ennustavatkin lämpötilan edelleen pysyttelevän viime vuosisatoina havaitun luonnollisen satunnaisvaihtelun rahoissa, ja eräät ennustavat ilmaston jopa nykyisestään viilentyvän. Useimmat ilmastoasiantuntijat ovat kuitenkin taipuvaisia uskomaan lämpeneviin aikoihin.

Lupaavimpana keinona luonnollisten ja ihmisten aiheuttamien ilmastollisten muutosten selvittämisessä pidetään ilmastomallien edelleen kehittämistä. Teoreettisen tutkimuksen lisäksi tarvitaan empiiristä tietoa ilmakehän ja maavesi-jäävaipan samanaikaisesta vaihtelusta globaalissa mittakaavassa. Tähän tähtää mm. meneillään oleva maailmanlaajuinen ilmakehän tutkimusohjelma, GARP.
Taisi tuo nousu jäädä kolmasosaan ennustetusta, mutta tuo toinen ennuste tälle vuosisadalle on ehdottoman varma. Nimittäin IPCC:n huipputiedemiehet ovat tulleet jälleen samaan tulokseen!
Uusien laskelmien mukaan maapallon keskilämpötila nousisi vuoteen 2100 mennessä 1,1 - 6,4 astetta verrattuna vuosien 1980 - 1999 keskilämpötilaan.
Tämä tieto on nyt aivan varma, sillä lähes kaikkien tutkijoiden tietokoneet ovat tätä mieltä. Lisäksi tämä on ehdottomasti tutkijoiden eikä minkään byrokraattien ja virkamiesten tietokoneiden näkemys.
Tutkijat olivat ainakin torstaihin puoleenpäivään mennessä onnistuneet pitämään hyvin puolensa yli sadan maan edustajan hieroessa sanamuotoja YK:n perjantaina julkaistavaan ilmastonmuutosraporttiin. Näin arvioi Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Raino Heino, joka edustaa Suomea YK:n alaisen Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) kokouksessa Pariisissa.
"Oman arvioni mukaan tutkijoiden yli ei ole kävelty", Heino sanoi.
Tuo yllä mainittu niukasti pieleen menneen ennustuksen virhe varmaankin johtui noista ilmakehämallien puutteista. Nykyään ne ovatkin aivan eri kaliiberia, ja kaipaavat enää pientä hiontaa ilmakehä-valtameri-kytkentöjen ja pilvisyyden mallintamiseen yksityiskohtiin.
Tutkimusta tarvitaan lisää
Ilmatieteen laitoksen varapääjohtaja Mikko Alestalo muistuttaa kuitenkin, että Ilmastonmuutoksen tutkimuksessa riittää edelleen haasteita. Alueita, joita ei tunneta riittävästi, ovat mm. merivirtojen ja pilvisyyden muutokset, mannerjäätiköiden sulamisvauhti, ilmakehän pienhiukkasten merkitys sekä hiilen kiertokulku ilmakehän, maaperän ja valtamerien välillä. - Näitä ilmastoon vaikuttavia tekijöitä on tutkittava enemmän, jotta saadaan muodostettua yhä tarkempi kuva ilmastonmuutoksen etenemisestä sopeutumista ja hillintää koskevan päätöksenteon tueksi, Alestalo toteaa.
Halleluja!

perjantaina, helmikuuta 02, 2007

The IPCC 4AR missing piece

IPCC on julkistanut neljännen apokalypsinsa yhteenvedon, mutta missä on (Piltdown) Mannin lätkämaila? Tämä kolmannen raportin pelätty ikoni, vihoviimeinen todiste ihmisen aiheuttamasta ilmaston lämpenemisestä. Se samainen, joka kolmannen raportin julkistamistilaisuudessakin oli aseteltuna kunniapaikalle puheenjohtajan taakse. The Hockey Stick, where are you? Lätkämaila, tule heti takaisin!

[Update (3.2.): Parhaat kommentit ja linkit tarjoaa jälleen Lubos.]

torstaina, helmikuuta 01, 2007

Totuuden voittanut

Kyllä se vain on mahdollista! Pikkupoika oli kuvitellut, ettei ole Totuuden ilmastointiraportoinnin voittanutta. Pikkupoika oli pahasti väärässä. Tämän päivän Iltalehdessä Sirpa Kulonen päihittää Totuuden penaalit mennen tullen artikkelillaan: 10 vuotta aikaa pelastaa maailma. Onnittelut! Tästä tuskin enää juttu parenee; huomatkaa erityisesti Greenpeaceltä lainattu söötti jääkarhu.

[Lisäys 22.8.2008: Sirpan artikkeli edelleen tallella täällä.]