sunnuntai, joulukuuta 07, 2008

Uutisoiminen, selittäminen ja jäsentäminen

Tänään Totuudessa oli harvinaista herkkua. Vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen kertoi syntymäpäivähaastattelussaan luotsaamansa aviisin toimitusperiaatteista.
"Kaikessa työssä on pidettävä mielessä, että lehteä tehdään kunnioittaen Helsingin Sanomien perinteistä, hyvää, laadukasta journalismia", Virkkunen sanoo niin painokkaasti, että kuulija arvaa hänen muistuttaneen periaatteesta kymmeniä kertoja lehden palavereissa.
"Journalismin perustehtävät - tapahtuminen uutisoiminen, selittäminen ja jäsentäminen - eivät ne ole mihinkään kadonneet. Meillä ei ole muuta mahdollisuutta kuin uskoa laatujournalismiin ja luottaa siihen, että lukijat ovat myös jatkossa valmiita maksamaan sen tekemisestä."
Hintavaa Totuuden perinteikästä laatujournalismia edusti päivän lehdessä ainakin aitotaistolainen päätoimittaja Reetta Meriläinen. Reetta oli lentänyt (työmatkat eivät kasvata hiilijalanjälkeä, toim. huom.) aina Etelä-Afrikkaan asti selvittämään maan polttavimpia ongelmia. Koko Ulkomaat-etusivun vievässä bleeding-heart artikkelissa Reetta kertoo Ribeiron perheestä, joka ei vieläkään ole toipunut 22 vuoden takaisesta murhasta. Joku turhanpäiväinen Totuuskomissio kun oli kymmenen vuotta sitten mennyt armahtamaan murhaajat.

Mutta kuin tilauksesta tänään tarjoutui myös erinomainen tilaisuus seurata Totuuden rivipenaalien tarjoamaa laatujournalismia. Totuus uutisoi Kreikan nuorisojoukkioiden mellakoista ensimmäisen kerran jo 6.12.2008 23:50. Hyvälle laatujournalismille tyypilliseen tapaan hätäisiin johtopäätöksiin ei ollut varaa, joten pitkään aikaan uutisesta ei selvinnyt kuin perusfaktat: fasistipoliisi oli lähes provosoimatta murhannut teinin, nuorisojoukot olivat suuttuneet ja oli tullut yhteenottoja poliisin ja mielenosoittajien kesken. Vasta tänään kello 20:37 oli totuudella ensimmäistä kertaa mahdollisuus varovaisesti jäsentää ja ennenkaikkea selitellä.
Uutistoimisto Reutersin mukaan mellakoitsijoiden joukossa on vasemmistoradikaaleja ja anarkisteja. Tyytymättömyyden taustalla sanotaan olevan rikkaiden ja köyhien välinen kuilu, joka on kasvanut Kreikassa viime vuosina.
Mahtavaa taustoitusta! Pikkupoika jää innolla odottamaan huomista paperiversiota.

Katsotaanpa vertailun vuoksi esimerkkejä siitä, miten kansainvälinen (ei-laatujournalistinen) media kertoi jo tänään aamupäivällä.
BBC:
The unrest began soon after the shooting in the central Exarchia district, a regular scene of clashes between police and leftist groups.

Youths threw petrol bombs, burned cars and smashed shop windows.
---
Greece's anarchists regard the Bohemian quarter of Exarchia as their fortress and they frequently lure police into ambushes so they can attack them with rocks and fire bombs, our correspondent says.
CNN:
Hundreds of young self-styled anarchists erupted in violent anger in central Athens after police shot to death a teenager late Saturday and the rioting soon spread to other Greek cities.

The rampaging youths threw firebombs, smashed storefronts and burned businesses as they battled with police, who fought back with tear gas, early Sunday.

The shooting death of a 16-year-old boy by a member of an elite police corps was the trigger, officials said.

A police statement said the incident started when six youths pelted a police patrol car with stones.

The teen was shot as he tried to throw a fuel-filled bomb at the officers, police said.
AP (1):
Police issued a statement saying the patrol car, with two officers inside, was attacked by a group of 30 stone-throwing youths while patrolling the central district of Exarchia. According to the statement, the two officers left their car to confront the rioters

"The two (police officers) maintain that they were attacked again and responded, with one firing a stun grenade and the other, by shooting three times, resulting in the fatal wounding of the minor," the statement said.

Two Greek TV stations said the young man shot was rushed to a hospital but died upon arrival.
AP (2):
The casualties of the riot included both large multinationals' outlets, such as H&M and Benetton, and small shops whose owners were already feeling the pinch of the economic downturn before they were faced with expensive repairs that they will have to undertake to get their businesses up and running again.

In some ways, the destruction was not indiscriminate. While clothing shops - the majority of Ermou Street outlets - and banks were heavily damaged, the numerous snack bars were all left intact and, even at this very early (or late) hour they were full of customers.
A few blocks north of Syntagma Square, at Akadimias Street, another main Athens thoroughfare, the rioters had almost totally destroyed the bus stops and ticket kiosks used daily by hundreds of thousands of commuters in what is one of the city's major transport hubs. A few of the rioters - almost all of them self-styled anarchists - were still there, a few still masked to camouflage themselves and some armed with steel pipes and warily eyeing the riot police that were camped two blocks further ahead, holding shields and with gas masks dangling from their necks.

There seemed to be no prospect of imminent intervention: the elite policemen were casually chatting in small groups, most looking away from their adversaries. The street was cut off by a burning barricade, stoked by all sorts of flammable items, including chairs and the plastic roofs of dismantled bus stops.

Postings at Web sites served to coordinate the moves of the rioters, providing detailed information about police movements and violent incidents, as soon as they erupted, together with encouragement to join the rioters at specific locations. Postings also served as rallying cries, with slogans such as «state terrorism will not pass», «blood demands revenge» and «a pickax through each cop's skull.» A prominent site was athens.indymedia.org, part of www.indymedia.org, a global independent information networked that surfaced during the first anti-globalization protests in Seattle, in 1999.
Törkeää Hyvien ihmisten mustamaalausta!

Onneksi Tasavallan johtavat mediat harrastavat vain laatujournalismia. Totuuttakin laadukkaampaan suoritukseen pystyi Puolueen näköradion Päivi Koskinen, joka alla kertoo Kreikan nuorison liittyneen nyt opiskelijoiden, ammattiliittojen ja siirtolaisten taisteluun oikeistohallitusta vastaan.


[Lisäys 8.12.: Totuus ei koskaan petä! Paperilla analyysin suorittaa vallankumouksellinen Tellervo Yrjämä-Rantinoja: Tyytymättömyys oikeistohallitukseen on laajaa.
Mielenosoitukset ovat Kreikassa arkipäivää. Liikkeellä on opiskelijoita, anarkisteja, oppositiota ja ammattiliittoja. Anarkistien protestimarsseilla polttopullot ja kivet lentelevät.
---
Sytykettä protesteihin antaa tyytymättömyys Kostas Karamanlisin oikeistohallituksen politiikkaa kohtaan. Rikkaiden ja köyhien kuilu on viime vuosina syventynyt ja viidennes kreikkalaisista elää köyhyysrajan alapuolella.
---
Viikonvaihteessa ei ollut tietoa, keitä poliisiautoa kivittäneet ja polttopulloilla heitelleet nuoret olivat. Ateenan keskustan Exarkia on tunnettu protestialue, ja sillä on synkkä historia. Sotilasjuntan armeija valtasi alueella sijaitsevan teknisen korkeakoulun 1973 ja murskasi verisesti opiskelijoiden kapinan.

Tuon tapahtuman muisto elää yhä anarkistien ja opiskelijain liikehdinnän taustalla.
Oikeistohallitus lienee jälleen pyrkinyt tuhoamaan kreikkalaisten eurooppalaisittain huiman hienon sijoituksen puhdasoppisuuslistalla.]

12 kommenttia:

  1. Pravda ei nyt ole laatujournalismia koskaan nähnytkään. Lehtihän on häpeällisen surkea. Uskookohan Virkkunen itsekään satuiluunsa? Vai oliko tämä nyt joku vitsi?

    VastaaPoista
  2. "Moniarvoisuus" ilmeisesti Hesarin tapauksessa tarkoittaa marxilaista narratiivia yhdistyttynä postmodernistiseen hapatukseen, jossa faktoja, tiedettä ja sen sellaisia perinteisesti arvostettuja asioita tärkeämpää on "päämäärä", keinoista viis.

    Toisin kuin Virkkunen yrittää tietoisesti valehdella, "uudemmat" toimittajat halki koko kentän ovat huonompia kuin edeltäjänsä, poliittisesta katsannoista riippumatta, sillä akateemisten ammattien joukossa toimittajan ammatti vetoaa korkeintaan älyllisiin keskinkertaisuuksiin tai psykososiaalisen puolen huijaamiskeinoja hyödyntäviin, päihderiippuvaisiin erikoistapauksiin. (Ks. ylioppilaskunta- ja ainejärjestöaktiivit)

    Otaksun siis, että "maisteritulva" on suorassa korrelaatiossa ja kausaatiossa tiedotusvälineiden tason laskun kanssa. Entistäkin tyhmemmät pääsevät toimittajiksi, koska muualla avoimella puolella heille ei löydy käyttöä, mutta toisaalta sisäänottomäärät yliopistoihin kasvavat kasvamistaan.

    Sen sijaan ei "kansa" ole tyhmenemässä, päinvastoin, julkisen keskustelun taso on paranemassa sekä tasoltaan että määrältään, ainoastaan perinteiset toimittajavetoiset massamediat laskevat jatkuvasti tasoaan.

    Kritiikki Hesarin kieltämättä ala-arvoista tasoa kohtaan tulisi saattaa laajojen kansalaispiirien huviksi, kuitenkin akateemisen diskurssin muotoja käyttäen, ja ihmettelen kovasti, miksi näin ei ole tehty. Olisihan jo väitöskirjatasoltakin poimittavissa ammuksia, kysymys ei ole edes tästä.

    Ei Erkon vaikutusvalta ole kasvamassa, päinvastoin, eikä marxistipiirien ja Erkon kostoa tule kenenkään aidosti pelätä (ei edes virantäytössä), sillä kuten jopa ylensyönyt Virkkunen sanoo, jopa Hesari on "moniarvoinen", olipa se käytäntö sitten teoriaa ihmeellisempää.

    Ja asiaa ei saa käsittää väärin, myös "Hesareja" tarvitaan, mutta ei niin, että lehden historiallisista syistä institutionalisoitunut asema mahdollistaa hyvinkin valheellisten ja tasottomien narratiivien levittämisen jostakin valheellistakin valheellisemmasta "auktoriteettiasemasta", ts. suositan Hesarin tulevan lakkauttamisen jälkeen lukemaan vaikka ilmaisjakelulehti Voimaa, mikäli Hesarin suosima journalismi ja narratiivi kiinnostavat.

    VastaaPoista
  3. ihmettelen kovasti, miksi näin ei ole tehty

    Samaa olen itsekin ihmetellyt. Pelätäänkö Erkkoa oikeasti noin paljon, vai onko vallitseva tilanne todellakin kaikkien sisäpiiriläisten mieleen? Kuoliaaksivaiettu Valkosen kirja lienee ainoa asiaa käsittelevä teos. Olisi kiva tietää mistä asioista nyt on olemassa viralliset linjanvedot, ja mikä on vain maailmankatsomuksellisesti yhtenevän penaalikunnan epävirallista toimintaa.

    Jos muuten joku sieltä Sanomatalosta haluaa valaista asiaa, olen toki valmis tarjoamaan palstatilaa täällä. Syväkurkkua tarvitaan aina. Yhteysosoite löytyy profiilista.

    VastaaPoista
  4. Oikeita tietojahan taalta löytyy

    VastaaPoista
  5. 15 vuotias poika oli ystavansa kanssa viettamassa nikon nimipaivaa ja sattuivat anarkistien kanssa lahekkain. video on olemassa. poliisi ampui suoraan pojan aika lahelta.

    tanaan on ruumiinavaus ja ..yleislakko

    VastaaPoista
  6. Ninni: Mistä löytyy oikeita tietoja? Kenellä on video?

    VastaaPoista
  7. Mikä jumalaton haloo olisi noussut, jos vaikkapa "äärioikeistolaiset" olisivat vallanneet Kreikan konsulaatin. Nyt on vaan pikkupihinää totuuden torvien painaessa sordiinoa lujempaa kiinni. Sairasta kaksinaismoralismia kerrassaan.

    VastaaPoista
  8. Videota naytettiin mutten saanut selvaa. Ballistinen tutkimus antanee jonkinlaisen tuloksen. Silminnäkijät kertovat poliisin käyttäytyneen skitsosti, jotenkin ooudosti. Ampuminen sattui taka ajon jalkeen eika ollut itsepuolustusta, lisaksi luoti meni su0oraan sydameen ja osui sivulliseen. Ammuttuaan poliisit poistuivat.

    VastaaPoista
  9. Parlamenttirakennus on vallattavissa? Toivoisin niin, etta olisin nyt Syntagmalla.

    VastaaPoista
  10. anon/ninni: Eikö siellä Kozanissa ole mitään "actionia" "nuorille"? Muutoin olen sitä mieltä, että jos sinulla on paha olla, kannattaa kääntyä ammattilaisten puoleen.

    VastaaPoista
  11. Muuten olen sitä mieltä, ettei ihmisellä ole missään niin hyvä olo kun vallankumouksessa..

    VastaaPoista
  12. ninni/anon: Kas, Ateenassa jo. Harkitse kuitenkin niitä ammattiauttajia, kun olet takaisin reaalimaailmassa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!