IlmastoSäämalleille
haasteellista kesää seurasi haasteellinen syksy. Ilmatieteen laitos
katsoi kahviporoista kertoi supertietokoneiden ja erehtymättömien mallien tuloksista 2.9.:
Syksyksi tietokone-ennusteet lupaavat melko tyypillistä syyssäätä sekä lämpötilan että sateisuuden osalta. Kuukauden keskilämpötilat jäisivät maan kaakkoisosassa tavanomaista alemmaksi, mutta muualle maahan ei ennusteta mainittavaa poikkeamaa pitkäaikaisesta keskiarvosta. Sademäärän arvioidaan jäävän suurimmassa osassa maata tavanomaista pienemmäksi. Ennustetta tulkittaessa on kuitenkin syytä muistaa, että jakson aikana sää voi vaihdella paljon.
Sään vaihtelun huomioiden Ilmatieteen laitos
kertoi eilen toteutuman:
Syksy eli syyskuusta marraskuuhun ulottuva jakso oli Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan suurimmassa osassa maata tavanomaista lämpimämpi ja tavanomaista sateisempi. Maan eteläosassa jakso oli paikoin jopa harvinaisen sateinen.
Pikkupoika ennustaa, että seuraavaksi on luvassa malleille haasteellinen talvi.
Minusta tuntuu, että Ilmastototieteiden yliaktuaarit yrittävät panna meitä halvalla.
VastaaPoista