keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

Oudot oliot: Johanna ja Arja

Totuuden johtava ilmastogoebbels Johanna Mannila seikkailee jälleen hämärän rajamailla. Jo tutuksi tulleiden valheiden puoliTotuuksien kertauksen lisäksi Johanna on tällä kertaa varmaankin konsultoinut puutarhatonttujen ja menninkäisten lisäksi Keski-Maan velhoja, sillä Mannilan fantasioissa sulaa nyt jo etelässäkin: Jääpeitteet kutistuvat uhkaavasti molemmilla napa-alueilla.
Sekä pohjoisella että eteläisellä pallonpuoliskolla napa-alueitten jääpeitteet ovat kutistuneet. Tutkijoiden mukaan syynä on ihmisten aiheuttama maapallon lämpeneminen.
Johanna muistaa myös ikituoretta ensirakkauttaan omalla artikkelilla: Sulavalta tundralta vapautuu metaania.

Eikä tässä vielä kaikki! Mannilan artikkelien vieressä viimeksi fysiikan syvällistä ymmärrystään esitellyt Ympäristötoimittajat ry:n Totuuden edustaja Arja Kivipelto todistaa, että osataan se hitaan valuttamisen tekniikka Totuudessakin. Arja on antanut peräti kahden artikkelin (täällä ja täällä) valua rauhassa kolme kuukautta ennen niiden yhdistämistä nerokkaan otsikon alle: Lämpeneminen uhkaa kylmien vesien outoja eliöitä. Tiivistämisessä Arjan metodi on blogin lukijoille tuttua toimintaa. Esimerkiksi
The waters around the Antarctic Peninsula remain within a few degrees of freezing year round, but in the last 50 years the temperature there has increased by 1 to 2 C, which is about double or triple the global average.
tiivistyy kauniisti Arjan käsissä näin:
Etelämantereen lähistöllä meren pintavesi on 50 viime vuoden aikana lämmennyt 1–2 celsius-astetta, eli paljon enemmän kuin maapallolla keskimäärin.
Yhteenvetona voi todeta, että Johanna ja Arja alkavat uhkaavasti saavuttaa Pikkupojan parodiahorisonttia.

17 kommenttia:

  1. Tuosta ensimmäisestä siteeratusta Totuuden artikkelista paljon puhuva kommentti.

    "Ilmastonmuutosta vähättelevää propagandaa on ostettu miljardeilla mainostoimistoilta. Kun ostajana on ulkomainen hallitus ja propagandan tarkoituksena on vaikuttaa vieraan maan, esimerkiksi Suomen, poliittiseen ilmapiiriin, kyseessä on vastavakoilutoiminta. "

    Pikkupojan tilillä on mitä ilmeisimmin runsaasti öljyteollisuudelta saatua rahaa. Vaarana on vain, että Pikkupoika jossain vaiheessa haastetaan oikeuteen maanpetoksesta.

    VastaaPoista
  2. Palaan tuohon edelliseen. Totuuden artikkeleissa näkyy listan ensimmäinen kommentti ja edellisen viestin sitaatti on peräisin sellaisesta. Vankan perstuntuman perusteella sanoisin, että ensimmäinen kommentti on todennäköisesti lähtöisin penaalin kynästä tai sitten se on manipuloitu ensimmäiseksi.

    Joka tapauksessa uutisen kanssa samalla sivulla näkyvä kommentti yleensä edustaa Puolueen linjaa, vaikka keskustelun sisältö kokonaisuudessaan olisi suureksi osaksi Puolueen linjan vastaista.

    VastaaPoista
  3. Juu, rahaa on niin ettei tiedä mihin käyttäisi.

    Tuo N.N. on hyvin mahdollisesti penaali. Olin kerran saada kiinni penaalit tuosta (laittavat oman viestin ensimmäiseksi), kun 1. viestin aikaleima oli aikaisempi kuin artikkelin aikaleima. Tyhmänä en heti ottanut screenshottia, ja myöhemmin kommentin aikaleimaa oli fiksattu.

    Hammerille ja muille Totuutta tilaamattomille kerrottakoon, että nuo postauksen artikkelit kuvineen täyttivät tänään paperitotuuden koko Ulkomaat-osion etusivun.

    VastaaPoista
  4. Totuuden keskustelusta löytyy paljon puhuva helmi:

    Herätys!
    Fleur | 28.5.2008 14:15

    Afganistanilainen sanonta: Juoppojen synneistä saavat aina maksaa selvät.
    Eikö se päde tähänkin? Toiset jatkavat samaan tuhoavaan malliin ja me toiset teemme kaikkemme korjataksemme heidän jälkiään. Tiukemmat lait voimaan ja ilmastorikolliset joita asuu myös teidän naapurissanne kuriin.

    VastaaPoista
  5. Minulle on käynyt niin, etten jaksa edes vilkaistakaan kuin satunnaisesta mielenkiinnosta näitä artikkeleita. Kun tietää niiden olevan pelkkää paskaa, koska toimittaja on x ja lehti on Pravda.

    Tiedän, etten ole suinkaan ainoa, jolle on käynyt sama ilmiö.

    Se hyvä puolihan asiassa on, että saa halutessaan nauraa. On vain Katjaa ikävä, ei ole Johannasta korvaajaksi, ei.

    Vaikka hänen kasvokuvaansa en jostain syystä pysty hymyilemättä katsomaan. Mistähän johtunee, en tiedä?

    VastaaPoista
  6. No, kyllähän ne paradigmat vaihtuvat käsienheiluttelupuolellakin ainakin ajan funktiona, sillä vaikka kv-tarkastelussa eittämättä surkeimmasta päästä olevat HS:n tiedostavat mediapenaalit saattavatkin luoda Todellisuutta ainakin niille, joilla ei ole työkaluja käsitellä massavaikuttamisen usein alatyylisiä keinoja, mutta joka tapauksessa hekään eivät voi väärentää loputtomasti tieteellisellä (vrt. journalistisella) metodilla toimivien työn tuloksia.

    Tämä siis siitäkin huolimatta, että ilmastonmuutos on reaalinen ilmiö, mutta sen magnitudi ja viime kädessa yksilöiden ja yhteiskuntien arvosidonnaiset reaktiot ovat debatin kohteina, näemmä Helsingin Sanomissa Grimmin satuja muistuttavassa pelonlietsonnan ilmapiirissä erinäisine fantasiatason apokalyptisine visioineen.

    Cheney ja kumppanit jäävät kyllä valehtelussa pysyvästi toiseksi, tosin ääri-ihmiset ja ääriliikkeet ovat aina joutuneet vetoamaan "heikompaan osaan astioista", oli väri mikä tahansa.

    VastaaPoista
  7. Puolueen ikiliikkuja on keksinyt ratkaisun ilmastonmuutokseen. Se on kaksi miljoonaa maanmutaajaa Suomeen - ja heti!

    Maapallero pelastuu kun väestö kasvaa hallitsemattomasti... ja sota on rauhaa etc.

    Kullervo

    VastaaPoista
  8. Maahanmuuttajat eivät kuluta. Puolueen ikiliikkuja on keksinyt ratkaisun ilmastonmuutokseen. Se on kaksi miljoonaa maanmutaajaa Suomeen - ja heti!

    Maapallero pelastuu kun väestö kasvaa hallitsemattomasti... ja sota on rauhaa etc.


    Maahanmuuttajat eivät kuluta. Vähän aikaa sitten oli Puolueen radiossa ohjelma, jossa keskusteltiin kasvun rajoista. Siinä joku ukko pohti, että vaihtoehto tälle kiireiselle ja törsäävälle länsimaiselle kulutuskapitalismille saattaisi löytyä Lähi-idästä ja islamista. Eli lisää maahanmuuttajia ja moskeijoita ideaparkkien sijaan niin maapallo pelastuu.

    Jos kehitysmaalaisille annettaisiin mahdollisuus räjähdysmäiseen kasvuun ja länsimaiseen kulutuskapitalismiin, niin eihän ne siihen tarttuisi. Kyllä ne sen verran parempia ihmisiä ovat.

    VastaaPoista
  9. Ilmastonmuutos ottaa uusia vaihtoaskelia; Sosialistisen tiedeakatemian mukaan sivulla A7 ihmiset tulee asuttaa osmosoininvaaralaisittain kerrostaloihin radanvarsien ääreen.

    Tärkeintä uusien asuin-, kauppa- ja teollisuusalueiden valinnassa on tulvariskien kartoituksen lisäksi hyvän pienilmaston [sic] luominen ja yhdyskuntarakenteen eheyttäminen [lue: tiivistäminen]. Ilmastonmuutoksen kiihtyminen odotettua nopeammaksi vaatii VTT:n mukaan voimakkaita keinoja.

    Tiiviin rakentamisen suosiminen tarkoittaa haja-asutuksen rajoittamista. Erityisesti Uudellamaalla kilpailu asukkaista kuitenkin saa kunnat toimimaan tätä tavoitetta vastaan, VTT:n erikoistutkija Irmeli Wahlgren sanoo. Esimerkiksi Nurmijärvi ja Tuusula ovat tyypillisiä haja-asutuskuntia.

    Hyvanä esimerkkinä pidetään Helsinkiä, jossa metroreitin varrella on pystytty tiivistämään rakentamista. Helsingin Kalasataman metroasema on Irmeli Wahlgrenin mukaan esinomainen esimerkki uudesta ajattelusta.

    VTT:n kunnille antamista kymmenestä käskystä tärkein kuuluu: Vältä uuden haja-asutusalueen muodostamista.

    [...]

    Poliittiset päättäjät puhuvat paljon ilmastonmuutoksen hillitsemisestä, mutta teot eivät ole puheitten tasolla. Wahlgren sanoo: "Pääministerillä on yhdyskuntarakenteesta hyvin erilaiset käsitykset mitä tutkimus sanoo."


    Penaalina n#%%i Riitta Vainio.

    VastaaPoista
  10. Niin no, voisi kyllä olla, että Pikkupoika keskittyisi ilmastollisten asioiden sijaan enemmän HS-kritiikkiin. Toinen kun tuntuu sujuvan, toinen ei. Kumitonttu voisi myös ainakin VTT:n ollessa kyseessä rajoittaa Orwell-vertausten viljelyä. Hiukan mauttomaksi meni.

    VastaaPoista
  11. OJR: Epäselväksi vielä jäi, kumpaako tämä postaus mielestäsi enemmän edusti, "HS-kritiikkiä" vai "ilmastollisia asioita"? Jos se oli jälkimmäistä, niin mikäköhän siinä meni pieleen?

    Muuten on ihan kiva kun palautetta tulee, mutta jotain perusteluja olisi hyvä laittaa mukaan, varsinkin, jos kuvittelee palautteensa vaikuttavan johonkin. Minä kun en ole vastuussa tästä blogista kuin itselleni, joten pääsääntöisesti kirjoittelen juuri siitä mistä tekee mieli kirjoitella. Ja mitä tulee KT:n vertaukseen, niin ei se niin kaukaa haettu ole, mauttomasta puhumattakaan. Nimimerkillä VTT:n kanssa jonkin verran asioinut.

    VastaaPoista
  12. Ilmastollisissa seikoissa huomautettavaa. Menee siltä osin pieleen, että kvantitatiivinen tilastotutkimus on aina epävarmempi tekijä kuin täsmällinen spektrografinen tutkimus. Jos spektrografimittaus osoittaa selvästi, että CO2:n muotoinen molekyyli on hanakka imemään itseensä matalataajuista näkyvää valoa ja infrapunan energiaa, on mielestäni enää silkkaa tyhjänpäiväistä paskanjauhantaa hifistellä jollain tilastoilla suuntaan tai toiseen.
    Suosittelisin perehtymään enemmänkin siihen hiilidioksidin kiertoon biosfäärissä. Uskoisin, että kasvien ja syanobakteerien hiilidioksiditasapainoa korjaavasta tekijästä tulee parempaa satoa tällä saralla.

    VastaaPoista
  13. "Jos spektrografimittaus osoittaa selvästi, että CO2:n muotoinen molekyyli on hanakka imemään itseensä matalataajuista näkyvää valoa ja infrapunan energiaa..." kirjoitti ojr yllä.

    Fotonien absorptio esitetään juuri tuolla virheellisellä tavalla. Annetaan ymmärtää, että ikään kuin energia olisi vettä, jota voi siirtää imukykyisellä sienellä ämpäristä toiseen. Todellisuudessa fotonin säteilyenergia muuttuu liike-energiaksi. Absorptio on energian siirtymistä, ei loukko; fotonit eivät kaappaudu molekyyleihin. Emissio on vastaavan asian käänteinen tapahtuma.

    Infrapuna on pienienergistä säteilyä, toisin kuin näkyvän valon fotonit, jotka läpäisevät ilmakehän (eli veden). Mm. siksi jäätiköt eivät sula auringonpaisteesta. Aine, kuten hiilidioksidi, ei valikoi pysäyttämänsä säteilyn suuntaa. Auringosta tuleva infrapunasäteily - joka on tietenkin suunnattomasti suurempaa kuin Maan säteilemä - tulee samalla tavalla pysäytetyksi ilmakehässä kuin Maasta poistuva säteily. Ei ole olemassa mitään ilmakehässä sijaitsevaa "heijastinta" (l. kasvihuonekaasukerrosta kuten eräässä Totuuden kaaviokuvassa viikko sitten), joka pysäyttäisi vain Maasta poistuvaa säteilyä. Auton sisälämpötilaa voi estää nousemasta aurionkoisena päivänä asettamalla alumiinipäällysteisen kankaan tuulilasin sisäpuolelle, mutta vastaavaa "heijastinta" ei siis ole ilmakehässä. Jos kuumentuneen auton ikkunat avaa, lämpö sekoittuu ulkoilmaan ja auton sisälämpötila alenee. Samalla tavalla toimii ilmakehä, joka noudattaa termodynamiikan lakeja. Jos Maan pintalämpötila nousee ihmisen toiminnan ansiosta, lämpimämpi ilma nousee ylöspäin. Ilmakehän paine on keskeinen tekijä Maan pintalämpötilalle samoin kuin Venuksen korkea pintalämpötila (460 C) on mahdollista korkean ilmanpaineen (90 bar) takia - ei ilmakehän koostumuksen (95% hiilidioksidia). Jokainen joka on pumpannut ilmaa polkupyörään ymmärtää, että paine aiheuttaa kaasun lämpenemisen.

    Ilmastotieteilijät eli tietokonemallintajat eivät ole yleensä fyysikoita eikä heillä ole laajaa ymmärrystä fysiikan peruslaeista. Siksi ei olekaan ihme, että vain ilmastotutkijat eli -mallintajat ovat yksimielisiä ilmastonmuutoksen syistä, kun taas muiden tieteiden asiantuntijat eivät yleisesti ole.

    Lopuksi totean ojr:lle, että makuasioista ei kannata kinastella. Sinun hyvä makusi saa poiketa minun hyvästä maustani, eikä asiasta väittelemällä tulla hulluja hurskaammiksi.

    VastaaPoista
  14. Antoisaa kvanttimekaniikan perusteiden kertausta sinulle! Säteilyenergia = liike-energiaa. Sen sait oikein, että absorptio on energian siirtymistä eikä loukko.

    Sitten heijastavista kerroksista. Pitää ymmärtää elektronien spinin käsite, että sen samanaikaisen heijastavuuden/heijastamattomuuden ymmärtää.
    Jos nyt ynnäät 1+1, niin kun näkyvä valo valtaosin imeytyy maaperään, sitä nopeammat taajuudet menevät maasta läpi ja heikommat kimmahtavat takaisin, niin se sama energiamäärä mikä pääsi kasvihuonekaasuista läpi ekan kerran voi ihan yhtä hyvin myös palata takaisin monta kertaa ja siinä on sen juju: säde voi saapua vain kerran, mutta palata monta kertaa.
    Toki asia on yksinkertaistettu Hesarin yksinkertaisia lukijoita varten vielä yksinkertaisempien toimittajien toimesta.

    VastaaPoista
  15. Nypä tuli vastaan yksi hienoimmista ideoista, miten ilmastonlämpenemistä voidaan estää: Kerrotaan lapsille, että heidän pitäisi kuolla keskimäärin yhdeksän ikäisinä, jotta he eivät kuluttaisi liikaa maapallon resursseja!

    Australialainen mediayhtiö ABC on tehnyt nettisivuilleen lapsille tarkoitetun pelin, joka kertoo luonnonvarojen käytön perusteella, milloin kuuluisi kuolla (via Climate Skeptic).

    VastaaPoista
  16. Anonyymi1/6/08 15:15

    Tuo ABC:n peli edustaa juuri tämän vihervasemmiston röyhkeyttä ja häikäilemättömyyttä. Pelotellaan lapsia maailmanlopulla ja puhutaan kuolemasta, huh huh. Toivottavasti suuri yleisö näkee kanssa tuon jengin todellisena uhkana eikä vain pienenä harmina.

    VastaaPoista
  17. Vihreä Gaia-ideologia on pohjimmiltaan antihumanistinen, mikä on selkeimmin esitetti Pentti Linkolan kirjoituksissa. Ihminen on luonnon vihollinen ja loogisesti ainoa oikea ratkaisu tähän on kuula kalloon.

    Lapsien hankkiminen on tietysti mitä suurimmassa määrin luontoa tuhoavaa toimintaa, koska lapsen ekologinen jalanjälki on valtavan suuri. Siksi Gaia-uskonnon mukaan moraalinen vaihtoehto on olla hankkimatta lainkaan lapsia. Näin maailma pelastuu.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!