perjantaina, kesäkuuta 15, 2007

Vuoden Erkit

Diplomatiankin nero, Keisarin tasavallan ex-ulkoministeri näpäyttää Israelia ja "länttä", niitä suuria epäonnistujia ja ainaisia riidanhaastajia:
YLEn Radiouutisten Ykkösaamussa vierailleen Tuomiojan mielestä Israelin ja lännen olisi kannattanut yrittää muuttaa Hamasia rauhanomaisemmaksi ryhtymällä yhteistyöhön järjestön kanssa.
---
Tuomiojan mukaan vaalitulos olisi pitänyt tunnustaa heti ja myös Hamas olisi pitänyt vetää poliittiseen vastuuseen.

- On täysin turha ollut odottaa, että he aloittaisivat sen sillä, että he muuttaisivat ohjelmaansa ja tunnustaisivat Israelin. Mutta niin kauan, kuin he tosiasiassa pitäytyivät väkivallasta, tätä hallitusta olisi pitänyt sietää. Koska tarkoituksena ei voinut olla Hamasin murskaaminen, kuten Israelissa ehkä joillakin oli ajatuksena, vaan se, että Hamas on saatava samalla lailla muuttumaan ja vastuulliseksi poliittiseksi voimaksi.
Katsotaanpa Keisarin tasavallan ulkoministeriön virallisten ilmoitusten avulla miten tähän tilanteesen on tultu.
26.1.2006:
Hamas näyttää voittaneen palestiinalaishallinnon vaalit, vaikka tulosta ei vielä virallisesti ole vahvistettu. Korkea vaaliosanotto ja tiedot vaalien järjestelyistä eivät anna aihetta epäillä vaalien demokraattisuutta. Tulosta on näin ollen kunnioitettava palestiinalaisten tahdonilmaisuna, jonka taustana on turhautuminen Fatahin aikaiseen korruptioon ja hallinnon heikkouksiin sekä Lähi-idän rauhanprosessin pysähtyneeseen tilaan, joka ei ole tuonut helpotusta palestiinalaisten jokapäiväiseen elämään. Sitä ei voi tulkita tueksi Hamasin uskonnolliselle fundamentalismille eikä sen aiemmalle väkivallalle.

Demokraattiseen prosessiin osallistuminen ja hallitusvastuu eivät ole yhteen sovitettavissa minkäänlaisen väkivallan käytön ja hyväksymisen kanssa. Hamasilta on edellytettävä pitäytymistä väkivallattomaan poliittiseen toimintaan ja palestiinalaishallinnon tekemien sitoumusten kunnioittamista. Tältä pohjalta Euroopan unioni on valmis jatkamaan yhteistyötään palestiinalaishallinnon kanssa palestiinalaisten elinolojen parantamiseksi ja rauhanprosessin eteenpäinviemiseksi.
27.2.2006
EU-maiden ulkoministerit vahvistivat, että palestiinalaishallinnon avustamista jatketaan hallituksen muodostamiseen asti. Sitä ennen vaalivoittaja Hamas ei ole lopullisesti vallassa.

EU arvioi avun jatkoa uudestaan, kun hallitus on syntynyt. Avun jatkumisen ehtona on, että Hamas tunnustaa Israelin ja luopuu väkivallasta.

"Nyt odotetaan selvää viestiä Hamasilta", ulkoministeri Erkki Tuomioja sanoi Brysselissä.
27.4.2006
Tuomioja korosti myös, että EU:n päätöksellä jäädyttää suorat avustukset ei haluta rangaista palestiinalaisia. Hamasille asetetut kolme ehtoa, eli väkivallasta luopuminen, Israelin tunnustaminen ja sitoutuminen palestiinalaishallinnon aikaisemmin solmimiin sopimuksiin, ovat perusedellytyksiä yhteyden jatkamiselle palestiinalaishallinnon kanssa.
31.5.2006:
Palestiinalaisvaalien voittajan Hamasin kanssa tilanne on edelleen muuttumaton, totesi Solana. EU ei ryhdy kanssakäymisiin järjestön kanssa, ennen kuin Hamas tunnustaa Israelin, luopuu terrorismista ja tunnustaa palestiinalaishallinnon aiemmin solmimat sopimukset.
20.6.2006:
"Tässä kysymyksessä Euroopan politiikka on yhtenevä. Ilmoitimme Hamasille, että he voittivat demokraattiset vaalit, mutta heidän pitää kunnioittaa palestiinalaishallinnon velvollisuuksia - mukaanlukien Israelin tunnustaminen. Emme sulje Hamasia ulos kansainvälisestä yhteisöstä, mutta yritämme suunnata heitä olemassa oleviin poliittisiin realiteetteihin. Tällä hetkellä meillä ei ole suoraa keskusteluyhteyttä Hamasin johtoon", pahoittelee Tuomioja.
30.6.2006
Hamasin joidenkin elementtien suorittama isku israelilaiseen sotilaskohteeseen ja yhden sotilaan sieppaus on tuomittava teko, mutta niin ovat myös Israelin koko Gazan asujaimiston kohteeksi ottamat joukkorangaistuksen luonteiset vastatoimetkin. Sähkölaitoksen, teiden ja asuntojen tuhoamisen lisäksi Israel on myös vanginnut palestiinalaisia kansanedustajia ja ministereitä.

Tällaiset toimet eivät ole hyväksyttäviä eivätkä ne millään tavoin edistä rauhaa eivätkä Israelin turvallisuutta.

Tilanteen tahallinen kärjistäminen on tehty hetkellä, jolloin oli jo nähtävissä pientä liikahdusta Fatahin ja Hamasin välisissä neuvotteluissa suuntaan, jossa Hamas olisi taipumassa hyväksymään EU:n yhteistoiminnalleen asettamat ehdot Israelin tunnustamisesta. Ns. vankien julistuksen pohjalta aikaansaatu yhteisymmärrys Hamasin kanssa ei vielä riittävästi merkitse EU:n ehtojen täyttymistä, mutta liikahdus on otettava myönteisesti vastaan. Israelin toimet jälleen kerran nostavat kysymyksen, haluavatko kaikki Israelissa tukea paluuta rauhanprosessiin vai tuhota senkin edellytykset.

On myös tärkeätä, etteivät rauhanprosessia vastustavat ääriainekset palestiinalaispuolellakaan pääsisi sabotoimaan israelilaissotilaan sieppauksen kaltaisilla teoilla vaivoin otettuja edistysaskeleita.
20.9.2006:
”Me kannattamme kansallisen yhtenäisyyden hallituksen muodostamista, mikäli hallitus sitoutuu kolmeen kansainvälisen yhteisön ennakkoehtoon”, sanoi Tuomioja. Ehtojen mukaan hallituksen pitäisi ensinnäkin tunnustaa Israelin valtio, sanoutua irti väkivallasta ja sitoutua palestiinalaisten aiemmin solmimiin sopimuksiin. Jos uusi hallitus kokonaisuudessaan sitoutuu ehtoihin, me tuemme sitä, sanoi Tuomioja, mutta muistutti, että Hamas on edelleen terroristijärjestö eikä EU ole muuttanut kantaansa sen suhteen.
4.10.2006.:
Toimittaja sanoi, että on Tuomiojan ansiota, että EU ryhtyi neuvottelemaan Hamasin kanssa. Nyt on kuitenkin mennyt jonkin aikaa, eikä Hamas ole vieläkään tunnustanut Israelin olemassaoloa. Ulkoministeri sanoi, ettei hän ole tehnyt mitään aloitetta tässä asiassa, mutta haluamme kaikki tukea niitä tahoja sekä palestiinalaisten keskuudessa että Hamas-järjestön sisällä, jotka haluavat tehdä Hamasista normaalin puolueen ja ottaa etäisyyttä terrorismista.
11.12.2006:
Ministerit päättivät jatkaa palestiinalaisille suunnattua väliaikaista TIM-avustusmekanismia vielä kolme kuukautta vuoden alusta lähtien. TIM-avun kautta palestiinalaisille on annettu kesäkuusta lähtien yli 200 miljoonaa euroa apua. EU:n mukaan summalla on toimitettu vettä, terveydenhuoltopalveluja ja puhtaanapitoa suoraan 1,3 miljoonalle palestiinalaiselle ohi Hamas-johtoisen hallituksen.
3.4.2007:
EU:n ulkoministerien äskeisessä kokouksessa Bremenissä oli Lähi-idän suhteen tavallista toiveikkaampi tunnelma, kirjoittaa ulkoministeri Erkki Tuomioja verkkosivuillaan. Syitä on hänen mukaansa useita.

Erkki TuomiojaAseet ovat toistaiseksi pysyneet vaiti, ja Palestiinassa on aloittanut uusi kansallisen yhtenäisyyden hallitus, jossa ovat mukana sekä Hamas, Fatah että kolmansia ja riippumattomia voimia. Kyse on demokraattisesten ja moitteettomien vaalien jälkeen demokraattisessa järjestyksessä asetetusta kokoomushallituksesta.

"Vaikka EU ei asioikaan Hamasin kanssa, on unionin oltava uuden hallituksen kanssa yhteistyössä lähtien siitä, että se kunnioittaa palestiinalaisten kaikkia sitoumuksia eikä toimi ristiriidassa kansainvälisen yhteisön väkivallattomuutta ja rauhanprosessiin sitoutumista koskevien ehtojen kanssa", kirjoittaa Tuomioja.

3 kommenttia:

  1. Ai tätä itsensä syyllistämisen runollista kauneutta...

    Villapuudelin ydinhän taitaa olla se, että ministerinä Erkki tuki virallista linjaa, mutta nyt vapaana suhmurina voi paljastaa todelliset karvansa. Vaikka vaikeaahan se paikoitellen oli ministerinäkin.

    On perusteltu syy olettaa, että myös Tasavallan Keisarinna kulkee samoissa vaatteissa. Ei siis riittänyt, että he hölmöilivät nuoruudessaan, ja nyt vanhetessa ja aivotoiminnan hidastuessa hölmöily näyttää jopa kiihtyneen, jos mahdollista.

    VastaaPoista
  2. Ja tätä miestä pidetään älykkönä. Tästä voi kai vetää johtopäätöksen, että Keisarin tasavallassa älyköltä ei vaadita kovin paljon.

    Kun ulkoministerin virka on takana, Erkki on palaamassa vanhoille tutuille urilleen lähemmäs naapurimaa Ruotsin aatetovereita Hamas-Helleä ja Jan Guillouta.

    Erkki elää sellaisessa harhakuvitelmassa, että Hamas on samankaltainen järjestö kuin Irgun (johon Menachem Begin kuului) oli aikanaan Israelin valtiota perustettaessa.

    Erkki ei siis ymmärrä Hamasin (eikä islamismin) todellista luonnetta. PLO/Fatah on keksinyt palestiinalaisuuden, käyttänyt sitä jo nelisenkymmentä vuotta hyväkseen ja saanutkin tukea maailman edistyksellisiltä piireiltä.

    Hamas puolestaan ei ole varsinaisesti palestiinalainen vaan islamilainen järjestö. Sen tavoitteet ovat samat kuin islamisteilla kaikkialla. Hamas vain sattuu toimimaan palestiinalaisalueilla.

    Hamasille kahden valtion ratkaisu ei ole mikään ratkaisu eikä missään olosuhteissa hyväksyttävä kompromissi. Juutalaisilla vain ei ole oikeutta perustaa omaa valtiota muslimien kerran valloittamalle maalle.

    Ajatus siitä, että Hamas joskus muuttuisi "vastuulliseksi" poliittiseksi voimaksi, edustaa jotakin täysin käsittämätöntä typeryyttä.

    Erkki, olet pahasti sekaisin. Jää eläkkeelle.

    VastaaPoista
  3. Kuvassa Erkin aatetoveri, Aftonbladetin poliittisen toimituksen päällikkö Hamas-Helle Klein mielenosoituksessa Tukholman Medborgarplatsenilla.

    http://chromatism.net/current/images/helleklein2.jpg

    (Gates of Vienna -sivustolta lainattu)

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!