perjantaina, maaliskuuta 14, 2008

Kysyntä, tarjonta ja pakko

Lapsille kepillä porkkanaa:
Vantaan kouluruokailuissa on nykyisinkin valittavana kasvisateria. Miksi Vihreät vaatii kasvisruokailua pakolliseksi, Länsi-Vantaan Vihreiden puheenjohtaja Maria Saarivuo?

- Kasvisruokaa ei valita, jos se ei ole pakollinen. Meidän koulussa (Vierumäen koulu) on noin 400 oppilasta ja heistä vain muutama syö kasvisaterian.

5 kommenttia:

  1. Mikäs siinä, hyvähän se on että suvaitaan muitakin maailmankatsomuksia ja opetetaan lapsille erilaisia tapoja. Erityisesti ruokailu on periytyvää siinä mielessä, että kotoa hankitut ravinto-tottumukset siirtyvät nuorten aikuisten koteihin. Kun monessa perheessä syödään epäterveellisesti, en voi kuin ilolla tervehtiä sitä, että kasvisruoka olisi edes kerran lukuvuodessa pakollinen vaihtoehto kaikille. Pitäisi tietysti myös olla toisinpäin, eli possun siivu vähintään pikkujoulun aikaan jokaisen koululaisen lautaselle.

    VastaaPoista
  2. Pitäisi tietysti myös olla toisinpäin, eli possun siivu vähintään pikkujoulun aikaan jokaisen koululaisen lautaselle.

    Joo, erityisesti muslimien ja kasvissyöjien lautasille. Joululoman peruuntumisen uhalla.

    VastaaPoista
  3. Maria Saarivuolla näytti olevan kotisivut:

    Maria Saarivuo

    VastaaPoista
  4. Perinneseuran naiset ovat perustaneet ryhmäblogin kertoo Mirka Muukkonen:

    Vasemmistoliiton kasvissyöntiryhmä on perustanut Chilipaprika-nimisen
    ryhmäblogin, joka tarjoaa vinkkejä eettisiin, ekologisiin ja
    solidaarisiin ruokavalintoihin.


    Nämä vinkit ovat varmasti huolella mietittyjä ja asiaan on syvällisesti perehdytty. Aivan samoin kuin Mirka on perehtynyt toiseenkin huolenaiheeseensa, ilmastonmuutokseen. Mirkan blogista löytyy heti Greenpeacen metsäasema-linkin alta linkki Ilmastonmuutos. Tuosta blogista löytyy neljä postausta, joista ensimmäisessä kerrotaan:

    Enpä todellakaan olisi uskonut näkeväni päivää, jona kirjautuisin omaan blogiini ja alkaisin kirjoittaa vailla varmuutta mistään varsinaisesta sanomasta. Kesti tuhottoman pitkään keksiä nimimerkki ja nimi tälle härpäkkeelle. Kerrottakoon nyt miljoonille kiinnostuneille, että Minute Protein on anagrammi kasteessa saamasstani nimestä ja ilmastonmuutos-osoitteen valitsin toivoen, että säästäisin edes yhden satunnaisen surffailijan jonkin luomuruisleipää nakertavan ilmastoaktivistin jorinoilta. Keksiköön jonkun toisen osoitteen blogilleen.

    :)

    VastaaPoista
  5. Totuuden sivuilta löytyi tämä mielenkiintoinen uutinen

    Skientologiaa vastaan osoitettiin mieltä Lahdessa

    Mielestäni meidän on syytä olla huolestunut skientologiafobian leviämisestä. Vihaiset skientologit ovat jo polttaneet Suomen lippuja ja osoittaneet mieltä kyltein: "Behead those who insult L. Ron Hubbard".

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!