torstaina, maaliskuuta 27, 2008

Ellilän törkeä blogijuopumus

Vaikka oikeudenkäynnin perusteella moni väärämielinen kuvitteli jotain muuta, Puolueen erehtymättömät lainvalvojat toki tunnistavat rikoksen, kun sellainen eteen sattuu. Afrikkalaisten väkivallattomuuteen perehtynyt Totuuden Lasse Kerkelä raportoi:
Kolmikymppinen espoolaismies on kirjoittanut afrikkalaisista tummaihoisista ihmisistä niin herjaavaan sävyyn blogissaan, että Espoon käräjäoikeus tuomitsi hänet torstaina kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoihin.
---
Käräjäoikeus päätteli, että mies on kirjoittanut väitteet blogiinsa vain panettelu- ja solvaamistarkoituksessa. Hän joutuu maksamaan 60 päiväsakkoa eli yhteensä 360 euroa.
Jos Mikko Ellilä olisi siis ymmärtänyt kirjoittaa tämän esimerkiksi huumoritarkoituksessa, sakkoa ei tietenkään olisi tullut. Siksi Puolueen tärkein kysymys, joka kaikkien bloggaajien on nyt syytä pitää kirkkaana mielessä, kuuluu:

What was your intent?

4 kommenttia:

  1. Iltasanomissa tuo juttu oli ihan asiallisesti.

    Kerkelä kuitenkin näytti, mistä kana pissii. Hänen juttuunsa tarvittiin ihan aitoja penaalin taitoja sekä tuhti annos Puolueen ideologiaa. Siihen ei eläin pysty.

    VastaaPoista
  2. Euroopassa Ellilä olisi saanut kovemman tuomion. Siellähän ne Ellilän käsittelemät ongelmatkin ovat. Kyllä tämä peli on nyt hävitty. Perustelut:
    1) muslimit ja muut ei-länsimaalaiset tulevat saavuttamaan enemmistön
    2) merkittävää vastarintaa maahanmuutolle ei ole
    3) vastarinnan muodostamiselle välttämätön kritiikki on kielletty rangaistusten uhalla
    4) vaikka sananvapaustuomioita ei annettaisikaan, niin rangaistus tapahtuisi joka tapauksessa kadulla Theo van Goghin tapaan

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5/4/08 20:44

    Mikko Ellilän tapauksesta ketju anti-state.comilla. Ketjussa linkkejä myös muihin tapausta käsitelleisiin blogeihin.

    VastaaPoista
  4. Miehen vastaus tuohon vittumaiseen kysymykseen oli HELVETIN HYVÄ.

    Minun olisi pitänyt ihan periaatteellisista syistä puhua täsmälleen vastaavalla tavalla sekä kyttäasemalla toukokuussa 2007 keskustellessani asiaa Mikko Puumalaisen vaatimuksesta tutkineen konstaapelin kanssa että käräjäoikeudessa maaliskuussa 2008 keskustellessani tuomarin ja syyttäjän kanssa kyseisestä blogipostauksestani valtionsyyttäjä Mika Illmanin nostamassa oikeudenkäynnissä.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!