keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

Espoo tuhoaa maailman

Totuuden jokapäiväisessä ilmastonmuutos-spesiaalissa kaupunkipenaali Matti Huhta jakaa Reetan huolen espoolaisista (mies)autoilijoista. Uudenmaan liitto valmistelee uutta maakuntakaavaa, jossa pyritään ottamaan huomioon ilmastolliset asiat.
Uudenmaan liiton alueidenkäytön johtaja Riitta Murto-Laitinen toivoo uuden maakuntakaavan valmistelussa vakavaa keskustelua uusista raideliikenneratkaisuista. "Raideliikenne on osoittanut hyvät puolensa. Nyt on mietittävä, miten pystymme maankäytöllä vaikuttamaan ilmastonmuutokseen", hän sanoo.
Viereisessä Kaupungin laita-kommentissaan Matti täsmentää ongelman.
On hienoa, että huoli maan ilmakehän tilasta aiotaan ottaa vakavasti myös maakuntakaavoituksessa. Tavoite merkitsee maankäytön suuntaamista entistä enemmän raideliikennettä suosivaksi, jolloin tiivein rakentaminen on keskitettävä lähimmäksi rataa.
--
Ongelmana onkin se, millä saisi Espoon ja Tuusulan kaltaiset kunnat hyväksymään saman idean. Jos tavoitteena on vain oma pientalo lähellä Helsinkiä hyvien yksityisautoyhteyksien päässä, huoli otsonista jää vastuullisten naapurien varaan.
Ahaa, siis huoli otsonista olikin se ilmastonmuutoksellinen pääongelma. Hyvä tietää.

7 kommenttia:

  1. Mutta mihin tuossa ne tuulimyllyt sijoitetaan?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5/3/08 15:38

    The Guardianin Six Degrees -arvostelu: In the highly unlikely event that global warming deniers prove to be right, we will still have to worry about carbon dioxide, because it dissolves in the oceans and makes them more acidic. Even with relatively low emissions, large areas of the southern oceans and parts of the Pacific will within a few decades become toxic to organisms with calcium carbonate shells, for the simple reason that the acidic seawater will dissolve them. Many species of plankton - the basis of the marine food chain and essential for the sustenance of higher creatures, from mackerel to baleen whales - will be wiped out, and the more acidic seawater may be the knockout blow for what remains of the world's coral reefs. The oceans may become the new deserts as the world's temperatures reach 2C above today's.

    Mitäs tähän voisi vastata?

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5/3/08 16:04

    "Tällasta ne haluu
    Kuva Pietarin lähiöstä"


    Tuohan näyttää hyvältä. Tuosta kun vielä vähän tiivistetään niin avot.


    "Mutta mihin tuossa ne tuulimyllyt sijoitetaan?"

    Talojen katoille? Tai sitten junaradan päälle rakennetaan tunneli ja myllyt tunnelin päälle. Tai muuta vastaavaa.

    VastaaPoista
  4. Tuohan näyttää hyvältä.

    Sittenhän voit tovereinesi muuttaa sinne! Varsinainen win-win tilanne: täällä ei tarvitse rakentaa niin tiiviisti kun tiedostava joukkio siirtyy mieleiseensä kollektiiviin Pietariin.

    VastaaPoista
  5. otsoni :-)

    Pitänee muuttaa Epsooseen jos sitten sain vapaasti piereskellä. Eikö se ollut just otsooni mikä pierettää?

    VastaaPoista
  6. B1-sivulla Inka Kovanen raportoi Puolueen oppien mukaista kaavoitus- ja asuntopolitiikkaa noudattavasta kansandemokratiasta:
    "Gaza on kahdesta palestiinalaisalueesta se köyhempi ja kurjempi. Nurmijärven kokoiselle läntille on ahtautunut puolitoista miljoonaa ihmistä."

    Mukavaa kun penaalit nykyään suomentavat valmiiksi minkäkokoinen läntti on, eivätkä vain käännä valmiita uutisia, että "Tyynellä valtamerellä kelluu Teksasin kokoinen muovijätelautta".

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!