maanantaina, syyskuuta 29, 2008

Propagandaa Näköradiossa

Tämän illan Puolueen näköradion ohjelmistoon kello 20:n kohdalle on mitä ilmeisimmin livahtanut pahimman laatuista Ilmastototuuden vastaista propagandaa:
Kylmää vettä kasvihuoneeseen

TV1, maanantaina 29. syyskuuta 2008, kello 20:00

Toimittaja: Martti Backman

Voimakkaan ilmastonmuutosrummutuksen alta on ollut vaikea havaita, että maapallon ilmasto ei tosiasiassa ole lämmennyt 10 vuoteen. Silti ilmaston lämpenemisen aiheuttajana pidettyjen kasvihuonekaasujen päästöt ovat samaan aikaan kasvaneet jopa pelättyä enemmän. Miihin lämpö on kadonnut?

MOT selvitti arvoitusta haastattelemalla kahta amerikkalaista skeptistä ilmastotieteilijää, Alabaman yliopiston tutkijoita John Christyä ja Roy Spenceriä. Eturivin ilmastotutkijoihin kuuluvat Christy ja Spencer tutkivat ilmastonmuutosta satelliitteihin sijoitettujen mittausinstrumenttien avulla avaruudesta.

Tutkijat havaitsivat, että siellä missä ilmastomallien mukaan kasvihuonelämpenemisen pitäisi olla voimakkainta, 5-8 kilometrin korkeudessa, ei lämpenemistä löytynyt juuri nimeksikään. Syyksi lämpökatoon he löysivät "luonnon ilmastointilaitteeksi" nimeämänsä mekanismin: ilmakehän ylikuumentuessa avautuu yläilmakehän cirrus-pilvipeitteeseen aukko, josta liika lämpö pääsee avaruuteen.

Christy ja Spencer arvioivat ilmaston lämpenevän alle yhden celsiusasteen, vaikka ihmiskunta polttaisi loppuun maapallon kaikki öljy- ja hiilivarat.

Ohjelmassa haastatellaan myös Suomen ilmatieteen laitoksen johtajaa Mikko Alestaloa.

[Lisäys: Puolueen totuutta pilkkaava ohjelma YLE Areenalta 6.10. asti. Katsokaa kun vielä voitte.]

[Lisäys 4.10.: Itse al-Gore (Peace Prize be upon Him) on ryhtynyt vastatoimiin MOT:ta vastaan tuottamalla jatko-osan palkittuun dokumenttiinsa: ]

16 kommenttia:

  1. Totuuskin antaa palstatilaa hulluille, sivu B2, penaalina Terhi Width:

    Golfvirta ei ole hidastunut

    Tutkimus: Golfvirta lämmittääkin entiseen tapaan
    Julkaistu: 28.9.2008 19:16

    Terhi Width

    helsingin sanomat



    Ilmastonmuutoksen aiheuttaman napajäätiköiden sulamisen on arveltu hidastavan tai jopa pysäyttävän Golfvirran.

    Aikaisempien tutkimusten mukaan Golfvirta olisi hidastunut 12 vuoden aikana jopa kolmanneksen. Golfvirran pysähtyminen viilentäisi Pohjois-Euroopan ilmastoa huomattavasti.


    Tuoreen norjalaistutkimuksen mukaan huoli on kuitenkin turha, sillä ympäristö on itse tehnyt korjausliikkeitä.

    "Norjanmerellä on havaittu suuria lämpötilan ja suolaisuusmuutoksia. Kun yksi elementti on muuttunut, luontoäiti on tehnyt muutoksia toisaalla ja Golfvirran vaikutus on säilynyt entisellään", sanoo norjalaisen Bjerknes senter for klimaforskning -tutkimuslaitoksen tutkijan Svein Østerhuus Dagbladet-lehdelle.

    Ilmastotutkija Helge Drange puolestaan sanoo, että muutoksia sattuu koko ajan, eikä niille tarvitse olla mitään erityisiä syitä.

    Tutkijatiimi korostaa, että merivirtausten seuraaminen ja ilmastomallien tekeminen on tärkeää, jotta voidaan yllättäviä muutoksia ja niiden seurauksia voidaan ennakoida.


    Vaan ei sillä, yleisönosastossa (C5 ja C6) on kaksin kappalein pastoreita, Antti Laakso Helsingistä ja Toni Amnell (Ilmatieteenlaitokselta), jotka kertovat tuhon kolkuttelevan ovella.

    A4 Timo Siukonen kertoo, että junamatkustus kasvaa huimaa vauhtia. Mikäs siinä, me kiitämme jos se vähentää julkisen tuen tarvetta.

    Laitetaanpa loppuun linkki NASAn sivuille. Kaupunkisaarekeilmiö on paljon luultua voimakkaampi, mutta se nyt ei ihmetytä. Huvittavaa sen sijaan on, että Suomessa ekologiseksi mainostettu kaupunkiasuminen onkin luonnolle pahasta, kun kuumentuvaa kaupunkia pitää viilentää ilmastoinnilla. Eih... on tää aivan sekopäistä touhua.

    VastaaPoista
  2. MOT YLE:n Areena:
    http://areena.yle.fi/hae?pid=164613

    VastaaPoista
  3. Osallistukaa keskusteluun:
    http://blogit.yle.fi/node/2331

    VastaaPoista
  4. Suomenkielinenkin kässäri
    http://ohjelmat.yle.fi/mot/viikon_ohjelma/kasikirjoitus _1

    VastaaPoista
  5. Voi tyttöparkoja...

    Minusta on kyllä aika hupaisaa, että Lapin Kansan päätoimittaja ei kerro sukupuolisesta suuntauksestaan, kun lehden lukijakunta ei ole kaikkein liberaaleinta satenkaari-symppaajaa. Tässä tulee mieleen se vanha vitsi siitä laphalaisesta, joka Luoston baaritiskillä kyseli vieressä istuneelta naisparilta, että mitäs naisia hyö oikein ovat. No lespojahan myö, tytöt vastas. Mitäs lespot tekhee? lapin mies kysyi. No, juo kaljaa ja nuolee pillua. Mikäs mies ite oot ku et tuollasta tiiä? naiset ihmettelee. No lespoha se miekii...

    Vanha mutta aina niin ratkiriemukas.

    VastaaPoista
  6. Tietääkö joku, mitä se Korhosen "puolison" poliittinen aktiivisuus oli?

    Totuuden penaaleille tuollainen "syrjintärikos" tuli kuin taivaan lahjana ja vieläpä kilpailevassa mediakonsernissa. Jo nyt Totuuden sivuilta on luettavissa moralisointia, hekumointia ja asian käsittelyä vain "uhrin" näkökulmasta.

    VastaaPoista
  7. Hei, takaisin itse asiaan! Eli MOTtiin.

    Ilmatieteenlaitoksen Alestalon ja Backmanin haastatus kokonaisuudessaan. Lukekaa ja ihmetelkää...
    http://ohjelmat.yle.fi/mot/viikon_ohjelma/lisatietoa/mi kko_alestalon_haastattelu_syyskuu_2008

    VastaaPoista
  8. Vasara: Pirkko Kotila Perinneseuran naisjärjestön jäsen ja kunnallisvaaliehdokkaana Vantaalla. Pirkon suuri sankari selviää tuosta. Johanna muuten aloitti penaalin uransa -- yllätys yllätys -- Totuuden taloustoimituksessa.

    VastaaPoista
  9. Tämä Korhonen oli se sama tiukka "johtaja-domina", jonka aikana toimittajien ammattilehti (Kaikkein Korkein Totuus?) jätti ilmestymättä kokonaan, kun koko toimituskunta ilmoittautui samanaikaisesti sairauslomalle?

    No olipa asian osalta miten oli, niin on ihan oikein Almalle, sillä sen omistamat päämediat synkän ja toivottoman Kepulandian ulkopuolella ovat lähteneet entistä enemmän populistisille linjoille, maltillisen liberaalis-porvarillisen maailmankatsomuksen hyläten, niin että huono julkisuus tulee Teille ihan tilauksesta ja syystä, capische?

    Ja mikäli Sanoma-konsernin ja Ylen toimintatavat käyvät veljiä, siskoja ja sekä siskojen että veljien sekoituksia vituttamaan Alman puolella, niin totta kai "kostatte" korkojen kera heti ensimmäisen tilaisuuden tullen Erkolle ja Ylen ajankohtaistoimitukselle.

    We have a "win-win" situation! Hauskin juttu ainakin vuoteen, jos ei kahteen! :)

    Toivottavasti kuitenkaan Korhosen masinoima, pyytäen ja tietäen otettu julkisuus ei vetäisi läpi tätä marxistia valtuustoon, mutta vaikka vetäisikin, niin ei tunnu missään.

    VastaaPoista
  10. Pikkupojalta taas kerran käsittämättömiä löytöjä, kiitoksia! Uskomatonta sakkia.

    VastaaPoista
  11. Korhonen toivoo, että aiheesta virinnyt julkinen keskustelu herättäisi yritysjohtajat viimeinkin siihen, että Suomen lainsäädäntö koskee myös heitä

    Örkki Damioja:
    Ruma sana on sanottava niin kuin se on: nyt tarvitaan paluuta säätelytalouteen, sillä rahamarkkinoilla itsesäätely on itsepetosta. Ne jotka 80-luvun rahamarkkinasäätelyn holtittomasta vapauttamisesta vastasivat ja jotka markkinafundamentalismin ovat sisäistäneet tulevat tätä vastustamaan kaikin keinoin, mutta olisi jo kohtuullista ettei näille kriisisyyllisille enää annettaisi puhevaltaa. Tietenkään paluuta 70-luvun maailmaan ei ole olemassa ja rahamarkkinoiden säätely globalisaation aikakaudella edellyttää laajaa kansainvälistä yhteistyötä. Katseet kohdistuvat ensi sijassa Euroopan unioniin.

    VastaaPoista
  12. Juuri kuulin syyn koko Alman touhuun. Toimari Telanne on lukihäiriöinen. Kai Mäkelältä oli tullut käsky palkata uudeksi päätoimittajaksi lestadiolainen eikä lesbostadilainen.

    VastaaPoista
  13. Katsoin tuon MOT-dokumentin ja ensimmäisenä mieleen heräsi kysymys: Minkä öljy-yhtiön palkkalistoilla nämä kaksi herraa ovat?

    VastaaPoista
  14. Vasara: eXXXonMobilin tietenkin. Innovaatiojournalismin seura, jonka hallitukseen kuuluvat ainakin Jyri Alkio, Timo Paukku ja Tanja Aitamurto Totuudesta, kertoo tämän heti tuoreeltaan blogissaan. Lisäksi he ovat äärikonservatiiveja kuten ko. blogi aiheesta jatkaa .
    Tosin MOT:n toimittajan nimi on Martti, eikä ohjelman väitteet liittyneet mitenkään Christyn ja Spencerin vuoden 2005 ns. diurnal korjaukseen, mutta älä anna trivialiteettien haitata :) Lisäksi Spencer on vähintään kreationisti, kuten tästäkin blogista tuttu toveri Tukka "tuc-tuc-tööt" Simmonen sivuillaan kertoo.

    VastaaPoista
  15. Minusta Christyn ja Spencerin jutut kuulostivat uskottavilta. Luin vielä Martti Backmanin juttuja MOT:n blogista ja täytyy nostaa miehelle hattua, kun jaksaa puolustaa tervettä järkeä näitä tuukkia vastaan.

    VastaaPoista
  16. Löytyihän Tuukan blogista varmistus sille, että MOT-ohjelman asiantuntijat palvelevat Saatanaa.

    "Spencer is listed as an author for the Heartland Institiute, a US think tank that has received $561,500 from ExxonMobil since 1998."

    "Spencer is listed as an "Expert" with the George C. Marshall Institute, a US think tank that has received $630,000 from ExxonMobil since 1998."

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!