tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Pravdatuotteiden loppusijoituspaikka

Tunnettu oikeinajattelija Hannu Taanila oli ystävällisesti parisen viikkoa sitten vaivautunut antamaan haastattelun Puolueen vanhakantaisten Tiedonantaja-lehdelle. Haastattelu alkaa täsmällisesti.
? TA: Mikä olisi mielestäsi tällä hetkellä sellainen suomalaisen yhteiskunnan ilmiö, jota olisi syytä pöyhiä syvemmältä mutta mikään taho ei siihen syystä tai toisesta ole tarttunut?

HT: Kapitalismi.
Mutta sitten ajaudutaan kummalliselle tielle. Hannu nimittäin kehtaa jopa hyökätä Puolueen mediaa, erityisesti Totuutta vastaan.
? TA: Tiedonantajassakin kirjoitetaan silloin tällöin ”valtamediasta” ja sen näkökulmista. Miten sinä ymmärrät käsitteen ”valtamedia”? Onko se vallanpitäjien äänikanava, valtaa käyttämään pyrkivä media vai jotakin muuta?

HT: "Valtamedia" on yhteiskunnan kulloinenkin Pravda. Valtamediaa ovat nyt ennen muuta Helsingin Pravda (Helsingin Sanomat), Tampereen, Turun, Oulun, Porin ja niin edelleen aluepravdat sekä tietysti kaikki tv- ja radiokanavat, jotka myös ne ovat kapitalismin pravdoja.
Myös blogeista Taanilalla on sanansa sanottavana.
? TA: Elämme kansalaisjournalismin kulta-aikaa. Tietoverkkojen keskustelupalstat ja blogit pursuavat tekstejä, joita tuottavat ja lukevat ”matti- ja maijameikäläiset”. Mitä itse ajattelet ilmiöstä? Lisäävätkö tietoverkkojen laajentuminen ja käytön arkipäiväistyminen demokratiaa?

HT: Olen paitsi vanha myös vanhanaikainen. Niinpä mielestäni tietoverkot ja muut blogit eivät pysty kumoamaan pravdoja. Kun niitä selaa, käy ilmi, että niissä enimmän vain uusinnetaan ja loppumärehditään sitä tajuntasontaa, jota pravdat tuottavat. Ne ovat pravdatuotteitten loppusijoituspaikkoja. ....
Pikkupoika pyytää nöyrimmin anteeksi, jos tässäkin blogissa on uusinnettu ja loppumärehditty pravdojen tajuntasontaa.

12 kommenttia:

  1. Taanilan syväluotaava analyysi jostakin alkupään Aku Ankan taskukirjasta on jäänyt jostakin kahdenkymmenen vuoden takaa mieleen.

    Indoktrinoituneena marxistina mies on ennen kaikkea uskovainen ja näkee tietysti vain sellaisia asioita, jotka kuuluvat hänen uskonkäsitykseensä. Tässä hän ei paljoa eroa Totuuden Penaaleista, joiden maailmankuva ei eroa Taanilasta kuin postmodernismin verran.

    Käytännössä puhutaan samasta asiasta, uudessa, kuluttajia mahdollisesti enemmän houkuttelevassa paketissa.

    Taanila ja Totuus ovatkin itse asiassa ihan samalla puolella, mutta käytännössä vain Totuuden Penaaleilla on mahdollisuuksia menestyä jaloissa pyrkimyksissään punavihreän totalitarismin pystyttämisessä.

    VastaaPoista
  2. Vihdoinkin tuli ainakin toteen näytetyksi, että viholliseni vihollinen ei ole ystäväni!

    "Kapitalismin pravda" on kuvaava kominternilainen termi, jossa tarkoitus on muutettu päälaelleen. Vähän kuin "demokraattinen kansanvalta", joka siis tarkoittaa epädemokraattista harvainvaltaa. Samoin "kansallisosialismin" ja "fasismin" leimaaminen äärioikeistolaiseksi oli sellainen taidonnäyte, että ihmettelen sitä edelleen. Samalla tavalla "Kapitalismin pravda" tarkoittaa sosialistista lehteä, jossa julkaistaan myös Venäjä-kriittisiä näkemyksiä. Sosialistin pahin vihollinenhan on toinen sosialisti, ei kapitalisti. Onneksi näin, koska silloin ne yleensä kinaavat toistensa kanssa.

    VastaaPoista
  3. Haha :D... Voi pikkupoika parkaa, blogilistasikin on täynnä blogeja jotka vain kopioivat Totuuden oikeita mielipiteitä(tm).

    VastaaPoista
  4. ? TA: Mikä olisi mielestäsi tällä hetkellä sellainen suomalaisen yhteiskunnan ilmiö, jota olisi syytä pöyhiä syvemmältä mutta mikään taho ei siihen syystä tai toisesta ole tarttunut?

    HT: Kapitalismi.


    Jestas! Ei tuolla tavalla saa pelottaa. Luulin hetken että tuo oli lainattu Helsingin Totuutesta. Meinasi melkein uusi läppäri lentää sylistä.

    Tiedonantajalla ja Totuudella on se ero, että Totuudessa on enemmän kuvia. Sitten se on tietenkin myös paksumpi, vihreämpi ja ilmestyy päivittäin.

    VastaaPoista
  5. Entä jos olette väärässä ilmastokysymyksen suhteen? Millä todennäköisyydellä ilmastoskeptikot ovat oikeassa? Mikä todennäköisyyden tulisi olla, jotta hiilidioksidia kannattaisi lähteä rajoittamaan?

    VastaaPoista
  6. Entä jos olette väärässä ilmastokysymyksen suhteen?
    Noh, sitten me kaikki jäämme tänne ikuisiksi ajoiksi käristymään emmekä koskaan saa nauttia kuoleman tuomasta mahdollisuudesta päästä Taivaan lempeään viileyteen.

    Millä todennäköisyydellä ilmastoskeptikot ovat oikeassa?
    100%

    Mikä todennäköisyyden tulisi olla, jotta hiilidioksidia kannattaisi lähteä rajoittamaan?
    >2.000 ppm

    Rakas ystäväni Annamari Sipilä on B9-sivulla kirjoittanut idolistaan George Soroksesta. George, kansallissosialismin ikeen alta Enklantiin vanhempiensa reppuselässä paennut Unkarin juutalainen neuvoo nyt EU-maita panostamaan mustalaisiin. Soroksen mielestä

    "Kommunismin aikana romanien asiat olivat paljon paremmin kuin nyt. Kaikilla oli asunnot, eivätkä romanien ja valtaväestön elintasoerot olleet suuret", markkinatalouden ikoni kertoi toimittajille

    "KERTOI TOIMITTAJILLE" :-D

    VastaaPoista
  7. Annamari Sipilä on todellakin taas ollut housut märkänä kuuntelemassa "markkinatalouden ikonia".

    Kaikilla oli asunnot, eivätkä romanien ja valtaväestön elintasoerot olleet suuret.

    Juu, kaikilla meni kutakuinkin yhtä kurjasti. Bukarestin lentokentältä tullessa näkyi vielä muutama vuosi sitten valtavia ränsistyviä ja tyhjiä DDR-tyylisiä kerrostaloja. Paikalliset tiesivät kertoa, että aikoinaan Tonavan nero oli pakkoasuttanut kierteleviä mustalaiset niihin. Talot hylättiin käytännössä samana päivänä kun Ceausesculle ymmärrettiin tehdä lopullinen lobotomia.

    VastaaPoista
  8. Kuka omistaa tämän linkin takaa löytyvän luksusjahdin?

    VastaaPoista
  9. TALOUS B1

    FINANSSIKRIISI

    NÄKÖKULMA

    Pekka Mykkänen

    pekka.mykkanen@hs.fi

    Fundamentit oikein mainiosti

    Republikaanien presidenttiehdokas John McCain antoi maanantaina mukavan lahjan vastustajalleen, kun hän sanoi, että "taloutemme fundamentit ovat vahvat". Näin siis alle vuorokausi sen jälkeen, kun kaksi jättimäistä amerikkalaista finanssi-instituutiota lakkasi olemasta. Ja viikko sen jälkeen, kun puolet Yhdysvaltain asuntoluottokannasta oli ajautunut hallituksen hoivaan Freddie Macin ja Fannie Maen hahmossa.

    Demokraattien Barack Obama kysyi, missä ihmeen taloudessa McCain oikein elää. Myöhemmin McCain muutti sanamuotojaan, ja totesi tarkoittaneensa fundamenteilla eli talouden perustekijöillä muun muassa amerikkalaisia työläisiä ja heidän kykyään innovoida.

    McCain on saanut kärsiä aiemmasta tokaisustaan, jonka mukaan talous ei ole hänen vahva osaamisalueensa. McCain ei äskettäin osannut sanoa miljonäärivaimonsa kanssa omistamiensa talojen lukumäärää ja hän määritteli rikkaaksi henkilön, jolla on viiden miljoonan dollarin tulot.

    Moni asiantuntija alkaen entisestä keskuspankin pomosta Alan Greenspanista on sanonut, että käsillä on historiallisen mittaluokan kriisi. Lukemattomia ovat kadunmiehet, jotka sanovat elävänsä elämänsä vaikeinta aikaa.


    JA NYT - KIINNITTÄKÄÄ ISTUINVYÖNNE, LENNÄMME LÄPI TURBULENSSIEN:

    Talous ei silti ole teknisesti ottaen taantumassa, millä tarkoitetaan puolen vuoden mittaista kutistumista. [MUNANKO?] Toisella vuosineljänneksellä Yhdysvaltain talous itse asiassa kasvoi 3,3 prosentilla, mikä on historian lukuihin verrattuna mukavaa kasvua. Toisaalta esimerkiksi työttömyys on amerikkalaisittain [mutta ei suomalaisittain?] hyvin huolestuttavalla kuuden prosentin tasolla.

    Istuvan presidentin puolue saa yleensä kuulla kunniansa vaaleissa, jos ne käydään taloudellisesti vaikeina aikoina. Siten huonojen talousuutisten pitäisi toimia demokraatti Obaman hyväksi republikaani George W. Bushin kahdeksan vuoden valtakauden jälkeen.

    Amerikkalaiset ovat kuukausien ajan ilmaisseet pitävänsä taloutta kaikkein tärkeimpänä vaaliteemana. McCain kuitenkin johti keskimäärin 1,6 prosenttiyksiköllä kyselyissä tiistaina, mikäö kertoi siitä, ettei vaalin tulosta voi pörssikurssin pisteluvusta suoraan ennustaa.


    No entäs epäsuoraan?

    VastaaPoista
  10. Psychon suosikkilehti NY Timesissä kirjoitettiin 11.9.2003 seuraavanlainen juttu:

    NYT

    Eli Bushin hallinto yritti perustaa uutta virastoa valvomaan Fannie Mae- ja Freddie Mac -asuntoluottoyhtiöitä. Kongressin Demokraatit vastustivat hanketta.

    Psycho tietysti yrittää obamakiimassaan vierittää syitä talouden tilasta Bushin hallinnon niskoille, vaikka holtittoman luotonannon takaa löytyy pyrkimys rahoittaa vähävaraisten asunnonostamista lainan myöntämisehtoja höllentämällä.

    VastaaPoista
  11. Jos tajunnansonnasta puhutaan, niin kyllähän Ylen uutistoimitus sekä ex-taistolaisen Korvolan ajankohtaistoimitus kokonaisuudessaan, Tampereen yksikkö etunenässä, ovat tuottaneet puhdasta Puolueen vaaliohjelmaa viimeisimmät viikot.

    On tämä ihme maa, että älylliset kääpiöt ja totalitarismin kannattajat käyvät ajattelijoista ja viestimien tärkein tehtävä on edistää Puolueen asiaa.

    Puolueen Penaalit ja politrukit pitävät edelleen suomalaisia tyhmempinä kuin muita kansoja, syystä tai syyttä. Ei etteikö propagandallekin ole paikkansa esimerkiksi Totuuden, Voiman, Tiedonantajan, Kansan Uutisten, Demarin, Suomenmaan ja Nykypäivän sivuilla, mutta Puoluelehdet voi sentään jättää tilaamatta.

    Ei koskaan Yleä valtion budjettitalouden piiriin, kiitos. Kun ja jos rahat ei riitä, niin väkeä riuskasti pellolle ja kanavia vähemmäksi.

    VastaaPoista
  12. Minua kiinnostaisi tietää Italian tapahtumista. Totuuden sivuilta en kuitenkaan löydä muuta kuin Berlusconin haukkumista.

    Berlusconi porskuttaa suosion aalloilla

    Jutusta saa sen käsityksen, että italialaiset ovat tyhmiä, kun kannattavat Berlusconia, koska miehen johdolla asiat menevät vain huonompaan suuntaan.

    Penaali Jouni Kantola on lisäksi kirjoittanut asiasta kolumnin.

    Italian oikeisto flirttailee diktatuurilla

    Tieto flirttailusta diktatuurin kanssa on saatu luotettavasta lähteestä.

    ""Olen usein sanonut ystävälleni [Venäjän pääministerille Vladimir] Putinille ettei diktatuuriin kannata pakottaa. Siitä pitää tehdä unelma, josta ollaan valmiita maksamaan", sanoo Berlusconi vasemmistolaisen l'Unità-lehden poliittisessa pilapiirroksessa. "

    Siinä on journalismia kerrakseen.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!