maanantaina, syyskuuta 15, 2008

Veitsenterävä huomiokyky

Totuuden suuret älyköt osaavat löytää asioihin aivan yllättäviä näkökulmia. Esimerkiksi penaali Anssi Miettinen järkyttää tänään lukijoitaan havainnolla, joka ei varmasti ole tullut edes mieleen kenellekään Totuuden penaalikunnan ulkopuolella.
Lokikirjoista on paljastunut, että aiemminkin on koettu poikkeuksellisia sääilmiöitä, jotka nykyisin usein liitetään ilmaston lämpenemiseen.
---
Dennis Wheeler on kuitenkin huomauttanut lokikirjojen osoittavan, että ilmastotiede on monimutkaista, ja että on väärin selittää kaikkia ilmaston uusia ilmiöitä hiilidioksidipäästöjen aiheuttamalla lämpenemisellä.
Ei voi olla totta! Jos tuon sulatteleminen vei aikansa, niin mitäs sanotte seuraavasta. Pekka "Psycho" Mykkänen on havainnut The New York Timesissa puolueellisuutta:
McCainilla ja hänen varapresidenttiehdokkaallaan Sarah Palinilla ei kuitenkaan ole ollut ilon aiheita viime aikoina NYT:n sivuilla. Nykyisellään lehden kolumnistit ja pääkirjoitustoimitus näyttävät suhtautuvan kaksikkoon suorastaan vihamielisesti.
Mitäh?! NYT ja sen kolumnistit muka republikaanivastaisia? Varmuudeksi Psycho linkittää ja listaa NYT:n viimeaikaiset kolumnit, jotta jokainen voi itse tarkistaa asian. Lukija Jesper puolestaan kyselee Psychon jutun tulipunaisen langan perään:
Mutta mikä oli pointtisi? Sekö, kuinka paljon Hesari muistuttaa New York Timesia?
Jesper, kaikelle on selityksensä.

P.S. Totuuden innostamana Pikkupoika harrastaa vähän asiajournalismia:
[Lisäys 16.9.: Täältä Psycholle ja Anu Silfverbergille uskottavia McCain-kuvia.]

1 kommentti:

  1. Psychon Joe-setä -viikset ovat todella tyylikkäät.

    NYT:n toimittajien joukosta on myös aikanaan löytynyt neuvostojärjestelmää kritiikittömästi ylistänyt Walter Duranty, joka sai pakkokollektivisointia koskevista jutuistaan jopa Pulitzer-palkinnon.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!