perjantaina, toukokuuta 09, 2008

Hitaan valutuksen eduista

Jälleen on todistettu, että myös muut kuin Totuuden penaalit hallitsevat valuttamisen jalon taidon. Puolueen Iltalehden Katriina Mäkelä raportoi:
Ruokakriisi on saavuttanut Ison Omenan. Joka viides newyorkilainen eli peräti neljä miljoonaa ihmistä käy nyt syömässä kaupungin soppakeittiöiden sapuskoja.
Siis New Yorkissa asuu 5x4=20 miljoonaa ihmistä. Äärimmäisen nopeaa kasvua ollut siis alkuvuonna, kun viime vuoden virallinen asukasluku oli 8,274,527. Mutta ei ihmetellä tätä sen enempää, vaan katsotaan pikakelauksella miten Katriinan skuuppi syntyi.

Amerikan Totuus raportoi jo maaliskuussa Suuren Saatanan ruokakuponkien saajien määrän kasvusta. Syyllinenkin oli löydetty : GWB
Driven by a painful mix of layoffs and rising food and fuel prices, the number of Americans receiving food stamps is projected to reach 28 million in the coming year, the highest level since the aid program began in the 1960s.
Tämän jälkeen uutinen on poukkoillut siellä sun täällä, ja samalla maailman Hyvien ihmisten (TM) tietoisuuteen on noussut kansainvälinen ruokakriisi. al-Reuters päätti eilen kertoa oikein videolla ruokakriisin vaikutuksista New Yorkin soppajonoihin: Working poor stand in food lines. Keisarin kuningaskunnan IltapäiväTotuus puolestaa keksi sitten hienosti valuttaa nämä kaksi uutista yhdistetysti: Matkrisen har nått New York. Johan Norberg kommentoi:
Man inser snabbt att något är konstigt med Aftonbladets nyhet att "Matkrisen har nått New York" och att Reuters ska ha angivit att 4 miljoner New York-bor är beroende av soppkök. Den första förklaringen till de stigande matpriserna som artikeln anger är nämligen "lägre produktion inom jordbruket", trots att förra årets globala skörd var den största i världshistorien och årets skörd kommer att bli ännu större.
Katriinan näkemyksen mukaan IltapäiväTotuuden artikkelissa taas ei ollut mitään kummallista, ja hän käänsi sen, lähes sellaisenaan, Puolueen Iltalehteen. Mäkelän käännöstyö oli niin tarkkaa, että juttuun oli alkujaan käännetty mukaan myös IltapäiväTotuuden maininta Suuren Saatanan ruokakuponkiohjelman käsittämättömästä halpuudesta:
Nästan en av tio amerikaner – eller 28 miljoner människor – är i dag beroende av statliga matkuponger. En kostnad för USA som varje år uppgår till 39 miljoner dollar.
Jostain syystä Katariina editoi tämän mielenkiintoisen luvun pois artikkelinsa myöhemmästä versiosta.

Joka tapauksessa Pikkupoika ei voi kuin ihmetellä sitä, kuinka hyvin ne neljä miljoonaa soppajonoissa kiemurtelevaa newyorkilaista oli onnistuttu piilottamaan Pikkupojalta reilu viikko sitten. Ehkä Pikkupoika sittenkin tarvitsisi ne Puolueen oikeanväriset silmälasit.

12 kommenttia:

  1. No mistä perseestä se väite neljästä miljoonasta ilmaista soppaa jonottavasta newyorkilaisesta sitten oli reväisty, jos sitä ei Norbergin mukaan edes ollut alkuperäislähteessä eli Reutersin uutisvideossa?!

    Ei kai nyt edes Aftonbladetin toimittaja keksi tuollaisia ihan omasta päästään, vaan kai nyt taustalla on sentään joku lähde. Varmaan Aftonbladetin toimittaja on tulkinnut lähdemateriaalia väärin, mutta silti joku lähde pitäisi mainita.

    Se Herald Tribunen kertoma tieto, että ruokakuponkien saajia on 28 miljoonaa amerikkalaista eli n.9% USA:n väestöstä, pitänee paikkansa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että nämä 28 miljoonaa amerikkalaista olisivat jotain nälkäkuoleman partaalla olevia kerjäläisiä.

    HT:
    Food stamps are an entitlement program, with eligibility guidelines set by Congress and the U.S. government paying for benefits while states pay most administrative costs. Eligibility is determined by a complex formula, but basically recipients must have few assets and incomes below 130 percent of the poverty line, or less than $27,560 for a family of four.

    No onpas köyhää porukkaa, nyyh. Isä, äiti ja kaksi lasta joutuu pärjäämään 2300 dollarin nettotuloilla kuussa. Eihän tuo riitä mihinkään, vaikka ruoka tulee pöytään ilmaiseksi niillä ostokupongeilla. Voi kamalaa. Pitäisikö Suomen antaa kehitysapua USA:lle? Eihän Suomessa ole yhtään noin köyhiä ihmisiä, eeeeeeeeeeei.

    VastaaPoista
  2. P.S.

    Suomen Sisu ry:n keskustelupalstalta analyysia Hesarin toimittajista:



    Toimittajien asenne tunnetaan.

    Se koostuu muutamista keskeisistä opinkappaleista:

    - Tieteen tulokset on syytä ottaa huomioon vain, jos ne ovat yhteensopivia poliittisten päätösten kanssa. Ts. esim. biologinen evoluutio ei koske Ihmistä, koska näin on päätetty.

    -Rodut ovat sosiaalisia konstruktioita toteavat lääketiede tai biologia mitä tahansa. Hesarin toimituksessa ollaan aina tietävämpiä kuin "pelkkien" tiedemiesten joukossa jos nämä eivät tee poliittisesti korrektia tutkimusta, joka tuottaa yhteiskuntatieteiden ennalta luomia tuloksia.

    - Totuus on ylipäätään poliittinen käsite, joka päätetään lehden johtoelimissä.

    -Maahanmuuttajat ovat aina oikeassa ja Afrikasta peräisin olevat erityisesti! Näin ollen ei-afrikkalainen maahanmuuttaja on vähemmän oikeassa. Tästä ei ole tarpeen edes keskustella!

    - Islam on rauhanuskonto.


    Tässähän nyt ei sinänsä ollut mitään uutta, mutta joskus nämä asiat on hyvä esittää tällä tavoin rautalangasta väännettyinä.

    VastaaPoista
  3. No mistä perseestä se väite neljästä miljoonasta ilmaista soppaa jonottavasta newyorkilaisesta sitten oli reväisty

    Haeskelin samaa, ja veikkaukseni on seuraava:

    -tuo väite, että 1/5 newyorkilaisista (kaupungin asukkaista) saisi ("rely on"; millä aikajaksolla?, minkälaista?) ruoka-apua löytyy tuosta Reutersin videosta (ilman mitään lähdeviitettä)
    -Aftonbladetin penaali on ottanut pyöristetyn Tri-staten alueen väkiluvun (18,8 miljoonaa vuonna 2007) ja jakanut viidellä...

    Helpompaa olisi tietenkin antaa enemmän niitä ruokakuponkeja, jos kerran niiden kustannukset ovat reilu 1,30 taalaa/vuosi/asiakas ;)

    VastaaPoista
  4. Tulisieluiset toverimme Tiedonkantajan NJET-liitteessä ovat taas verrattomassa vedossa. Penaalina häärää Pertti Avola arvostellessaan elokuvan The Mist.

    Darabontin elokuvassa on myös vahva symbolinen taso, vertauskuva nykypäivän Yhdysvalloista, jossa uskonnollinen oikeisto ja vapaamielisemmät voimat ovat vastakkain, ja edellinen käyttää epämääräisiä uhkakuvia tehokkaasti hyväkseen.

    Marcia Gay Harden vetäisee hurjan osasuorituksen omiin uskonnollisiin harhoihinsa hurahtaneena naisena. Tätä hahmoa selkeämpää kritiikkiä uskonnollista hurmosta ja vallankäyttöä tuskin vähään aikaan nähdään.


    Niin minäkin luulen, kun Fitnaa ei kerran uskalleta kansalle näyttää.

    Mutta mutta... NJET-liite ei petä taaskaan. Oikea, sallittu uskonnollinen hurmos kuvataankin jo 10 sivun päästä. Penaalina pakertaa Susanna Karhapää. Tämä on siis sellainen uskonnollinen liike, johon hurmoshenki saadaan turvallisesti liittää - toisin kuin siis kristinusko.

    Freudin sata vuotta sitten kehittämää analyysia harjoitetaan edelleen laajasti - toisille se on mystinen uskonto, toisille elintärkeä selviytymiskeino kaoottisessa maailmassa.

    Susanna Harhapään ystävätär Iiris [nimi on muutettu] kertoo, kuinka paljon tämä uskonlahko on häntä auttanut:
    45 minuutin psykoanalyysi-istunto maksaa noin 60 euroa. Kuusikymmentä euroa neljästi viikossa kahdeksan vuoden ajan on paljon rahaa, vaikka osan maksaisikin KELA.

    Niin, rahahan muuttuu ilmaiseksi, kun KELA maksaa siitä osan. Ja sitä paitsi - ei kai KELA korvaa noita hoitoja, vai tietääkö joku?

    Summalla saisi Helsingistä yksiön ja syrjäseudulta omakotitalon. "En ole laskenut, kuinka paljon minulla on mennyt rahaa", Iiris sanoo. "Ei sillä ole väliä. Koen tämän niin tärkeäksi, että aina olen rahat jostain kaivanut", Iiris sanoo. "Tiedän köyhiä opiskelijoita, jotka kituuttavat todella pienellä käydäkseen analyysissä. Se yhdistää. "Tiedän psykoanalyysin johtaneen joidenkin kohdalla kommunikaatiovaikeuksiin, kun näkee ympärillään syvempiä yhteyksiä kuin muut."

    Tässä uskonnossa lähtee siis oma järki. Penaalien maailmankuva menee suunnilleen niin, että ollakseen kristitty, ihmisen täytyy olla menettänyt järkensä. Penaalien ylistämän uskonnon jäsen puolestaan menettää järkensä. Siis näin:
    hullu -> kristitty
    freudilainen -> hullu

    Antaa Iiriksen päättää surullinen tarinansa näihin sanoihin:

    Miten loputon analysointi on Iiristä sitten muuttanut? Välillä hän on tuntenut olonsa pahemmaksi kuin koskaan. "Olen miettinyt, että ei tässä ole mitään järkeä - tulin tänne hakemaan apua, mutta minulla ei ole koskaan ollut näin kamala olo. Olen joskus jättänyt menemättä analyysiin."

    VastaaPoista
  5. Rantakankaan lausunnot ovat osoitus kaikkein patataantumuksellisimmista, ympäristöarvoista täysin välinpitämättömästä ja vapaan yritteliäisyyden ylikorostuksessaan lähes riistokapitaslistisia piirteitä edustavasta ajattelusta.

    Ei taida auttaa silmälasien hankinta, kun sekoomuksen ministeri avaa sanaisen arkkunsa.

    VastaaPoista
  6. Nimimerkki Tiedemies omassa blogissaan: Hiilidioksidipitoisuuden kasvulla on muitakin ikäviä seurauksia kuin pelkkä lämpeneminen. Yksi niistä on merien happamoituminen. Se voi muuttaa hiilidioksiditasapainoa odottamattomalla tavalla. 5000ppm hiilidioksidia ilmakehässä ei ole kiva skenaario, ei vaikka se ei kauheaa lämpenemistä aiheuttaisikaan.

    En ollutkaan aiemmin ajatellut hiilidioksidipäästöjä muun kuin lämpenemisen kannalta. Osaako joku selittää tämän ja sen seuraukset parilla lauseella?

    VastaaPoista
  7. Merien happamoitumisen esiinvetämiseen voi suhtautua jonkinlaisena ilmastokeskustelun natsi-korttina. Kun enää ei ole mitään argumentteja jäljellä kaivetaan takataskusta tämä asia. Lue nyt alkuun vaikka wikipedian sivut aiheesta (wikipediaan ilmastonmuutosasioissa konsultoitaessa kannattaa aina muistaa tämä).
    Ts. asiasta ei tiedetä mitään varmaa, mutta joka tapauksessa mitään katastrofaalista ei tule tapahtumaan lähivuosisatoina kuin aivan pahimmissa katastrofiskenaarioissa (tosin heidän mukaansa olemme jo paistuneet sitä ennen). Wikipedian artikkelin pH-taulukko:

    Pre-industrial (1700s) 8.179
    Recent past (1990s) 8.104
    2050 (2×CO2 = 560 ppm) 7.949
    2100 7.824


    Tuo 2050 perustuu mallinnokseen oletuksena, että CO2-määrä on tuplaantunut esiteolliseen verrattuna siihen mennessä (ei tule tapahtumaan). Lukuja on hyvä verrata Tasavallan järviin perspektiivin saamiseksi:

    Monet Suomen järvet ovat luonnostaan lievästi happamia, yleensä järvien pH on 5,7 - 6,5.

    Mitä tulee "Tiedemiehen" (Henri Hansen) toistelemaan "5000ppm hiilidioksidia ilmakehässä"-lausahdukseen, niin ei voi muuta todeta kuin että tuorehko tietotekniikan tohtori elelee ilmeisesti jossain omassa rinnaikkaistodellisuudessa. Samaista päättömyyttä hän markkinoi tässä postauksessaan. Huomautin silloin asiasta, johon Henri vastasi viherhippien perusreseptillä: deletoi kommenttini. Rautalangasta: ilmakehän CO2-pitoisuus on nyt noin 380ppm ja nousu on viime vuosina ollut noin 1-2 ppm/vuosi. 5000ppm saavuttaminen vienee sen verran aikaa, että ehdotan palattavaksi asiaan kun pitoisuus on saavuttanut n. 2500ppm.

    VastaaPoista
  8. "Ei taida auttaa silmälasien hankinta, kun sekoomuksen ministeri avaa sanaisen arkkunsa."

    Stalinisti-viherhippi on soluttautunut Kokoomukseen ja tekee siellä myyräntyötä. Tuollainen ensivaikutelma Vapaavuoren sepustuksesta tulee.

    Nyky-Kokoomuksessa ilmeisesti ministereiltä ja kansanedustajilta ei edellytetä sitoutumista markkinatalouteen. Toisaalta Vapaavuori on helsinkiläinen ja Totuuden toimittajakunnan keskuudessa kommentit voivat jopa kasvattaa Vapaavuoren statusta.

    VastaaPoista
  9. Niko Lipsanen kommentoi:

    Useimmissa asioissa kannatan talouden rajoitteiden purkamista, koska tavallisesti se johtaa parempaan lopputulokseen kuin rajoitteiden käyttäminen.
    ---
    Tämä liittyy tietysti toiseenkin ajankohtaiseen kokoomusasiaan. Vihtiin suunniteltu Ideapark todennäköisesti kuihduttaisi pienempiä ja vähän isompiakin kauppoja laajalta säteeltä. Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) on täysin oikeassa tyrmätessään hankkeen.


    Eli suunnitelmatalous on pahasta paitsi kun suunnittelua harrastaa sekoomus. Kas kun Lipsanen ei ehdota, että jos, kaikesta huolimatta, Ideapark rakennetaan, niin valtio alkaa maksaa tukiaisia "pienemmille ja vähän isommillekin" kaupoille Vihdin ympäristössä. Ei hyvää päivää.

    VastaaPoista
  10. USA:n ruokakuoki-juttu on mielenkiintoista lukea vaikkapa usan: ministeriöiden sivuilta.
    Onkohan HS:n ruokakuponkeihin laskettu myös koululaisten ruokakupongit? Ja monet muut vastaavat.

    VastaaPoista
  11. Vapaavuori on oikeistolaisin poliitikko. Muistan kun laitoin vaalikoneisiin oikeistolaisimmat mahdolliset vastaukset ja Vapaavuori tuli aina ykköseksi.

    VastaaPoista
  12. Totuudesta:

    Koskisten talot – samoin kuin kolmen muunkin huhmarilaisen kodit – ovat jäämässä jättimäisen Ideapark-kauppakeskuksen alle.

    Ellei vapaaehtoisiin kauppoihin suostuta, kunta aikoo pakkolunastaa talojen lisäksi kymmeniä hehtaareita maata Turun moottoritien ja Porintien risteykseen tulevan "liikekaupungin" tieltä.

    "Tämän takiako me taistelimme sodassa ja maksoimme veromme Vihdin kunnalle?" Koskiset kysyvät.

    Hän sekä edesmennyt veli ovat sotainvalideja, jotka haavoittuivat viime sotien aikana erittäin vakavasti.


    "Ideaparkin tulo oli meille täydellinen yllätys. Saimme sen julkistamista edeltävänä torstaina kunnalta kirjeen. Maanantaina kunnanjohtaja Petri Härkönen tuli käymään esittämään kunnan ostotarjouksen ja tiistaina Ideaparkin tulo julkistettiin", Esko Koskinen kertoo.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!