torstaina, huhtikuuta 10, 2008

Kapinafantasia

Totuuden Katja Martelius osuu tänään televisiosivuilla (!) häränsilmään kymmenen kaman UlallaKanavalla-kirjoituksellaan Vallankumous alkaa FST:ltä. Katja on läpimärkänä kiihotuksesta Vilken cirkus!-ohjelman viimeisestä osasta:
Ohjelman loppupuolella puhuttiin sitten politiikkaa:
"Talouskasvusta huolimatta köyhien määrä kasvaa", sanoi [Claes] Andersson, ja nyt ruudussa oli vain hänen naamansa ja mustaa. "Yhä useammat syrjäytyvät yhteiskunnasta. Heillä ei ole varaa ruokaan ja vatteisiin, vaan (he) jonottavat leipää. Nyt on aika tehdä jotain radikaalia."
"Toivon todella, että kaikki ihmiset, jotka syyttään joutuvat yhteiskunnan ulkopuolelle, tekevät vallankumouksen ja vaativat oikeutta, joka kuuluu kaikille, eli vähimpää, jolla voi syödä, asua ja saada koulutusta, kuten ne, joilla on liikaa kaikkea", hän sanoi.

Sitten Andersson piti pienen paussin ja katsoi suoraan kameraan.
"Nyt tarvitaan vallankumousta. Vähempi ei riitä, vain vallankumous."
Déjà vu.
Niin sitä istuvan eduskunnan kansanedustaja kehotti telkkarissa katselijoita ryhtymään kapinaan Suomen valtiota vastaan, eikä seuraavana päivänä koira iltalehdessä haukkunut.
Kumma juttu.
Siinä se taas nähtiin: FST5:ltä tulee niin helkkarin mielenkiintoisia ohjelmia, eikä kukaan huomaa. Ja mitä siihen vallankumoukseen tulee: johda joukkoa, Claes, niin minä seuraan.
Kapinassa 90 vuotta sitten oli ehkä fyysisesti kelvollisempaa naisenergiaa käytössä: mitäänpelkäämättömiä raskaissa teollisuustöissä karaistuneita työläisiä. Mutta näin kirkasotsaisia ja fanaattisia tovereita ei liene ollut tarjolla kuin joskus 70-luvulla. Jos silloinkaan.

Joka tapauksessa Katja, sinun ei enää tarvitse antaa fyysisten heikkouksiesi häiritä, eikä odotella Claesin aloitetta: Fan Clubisi perinteikkäässä huutoäänestyksessä (1, 2, 3, ... puolesta) sinut on valittu Kapinan johtoon. Vallankumous alkaa vappuna. Kokoontuminen kello 18 Elielinaukion länsipuolella Sanomatalon edessä.

[Lisäys (HT: anon): Katjan (ja Claesin) kannattaa katsoa parhaat vinkit niiltä, jotka onnistuivat kaappauksessaan.

The Soviet Story” is a story of an Allied power, which helped the Nazis to fight Jews and which slaughtered its own people on an industrial scale. Assisted by the West, this power triumphed on May 9th, 1945. Its crimes were made taboo, and the complete story of Europe’s most murderous regime has never been told. Until now…]

5 kommenttia:

  1. No toisaalta kaikki tietävät, että Claes Andersonin avautumisia ei tarvitse ottaa tosissaan.

    Kun Anderson sanoo, että tarvitaan vallankumous niin koko yhteiskunnan valtakoneisto hyrisee tyytyväisenä, että "...taaspa se "Clasu" päästeli. Clasu on yksi meistä, joten kyllä me sittenkin taidetaan olla oikeita radikaaleja." :)

    VastaaPoista
  2. IDA, siksi Katja valittiinkin johtoon ;) Nyt kun Katjakin on tietoinen (eikai Sanomienkaan domainista kukaan muu voi tulla tähän blogiin haulla claes vallankumous, eihän?) ylennyksestä, niin ei muuta kuin homma käyntiin. Aseita tarvitaan jakoon, mutta sellaisen puuttuessa riittänee rutiininomaisessa vaimonhakkaamisessa käytetyt välineetkin.

    VastaaPoista
  3. Äsken kotimatkalla kuuntelin näköradion kuvatonta uutisajatusvirtaa, ja siellä vain vaivoin riemusta repeämättä kerrottiin, että IMF on ottanut lusikan kauniiseen käteen, ja yrittää yhteistyössä hallitusten kanssa saada eri maiden asioita kuntoon, kun "Yhdysvalloista saadut opit hallitsemattoman kapitalismin opit eivät ole tuottaneet toivottua tulosta". "Aiemmin IMF uskoi, että sitä parempi, mitä kauempana hallitukset pysyvät talouspolitiikasta, mutta nyt kun pankkikriisi on ajanut amerikkalaiset pankit tuhon partaalle, hallitusten ja veronmaksajien apu vihdoin kelpaa". "Kun Kauko-Idässä IMF vielä ajoi työläisten vararikkoihin johtanutta talousoppia, samaan ei ole varaa Euroopassa ja Amerikassa, jossa vapaan kapitalismin seurauksena raaka-aineiden hinnat ja inflaatio ovat karanneet osin juuri IMF:n politiikan takia pilviin".

    Että semmoista vallankumousta tuolta älykköjen norsunluutornista nyt juhlitaan. Järjen hippua ei noissa visioissa enää ole. Jos on koskaan ollutkaan, mutta mielestäni Totuus limboilee useammin kuin ennen.

    VastaaPoista
  4. Vallankumouksista puheenollen:

    http://www.sovietstory.com/about-the-film/

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!