perjantaina, helmikuuta 08, 2008

Naisvihamielinen yhteiskunta

Jotkut valistumattomat ovat epäilleet, että PuOlueen MOderni ideologia olisi vain sanapeliä ilman yhteyttä todellisuuteen ja käytäntöön. Tämä on luonnollisesti täyttä roskaa kuten Totuus tänään oivallisesti osoittaa.

Ensin Katja Martelius
dekonstruoi ongelman arviolta puolen kaman Välihuomiossaan Naisten Suomi.
Joka ainut yli 11-vuotias naispuolinen suomalainen on kokenut sen, mistä nyt puhutaan: joutunut miesten harjoittaman seksuaalissävyisen häirinnän kohteeksi.

En sano, että kaikki miehet käyttäytyvät niin. Mutta pohjimmiltaan suomalainen yhteiskunta on syvästi naisvihamielinen.

Kun ihmisoikeusjärjestöt huolestuvat suuresta määrästä naisia, joita miehet täällä rutiininomaisesti tappavat ja hakkaavat, kaikille kelpaa yhtä painavaksi vasta-argumentiksi marginaalinen naisten harjoittama väkivalta.
Sitten heti seuraavalla sivulla on konkreettisen ongelmanratkaisun vuoro. Katjankin aiemmin ahkerasti liputtaman naisystävällisen vaihtoehdon teesien esittely jatkuu Hanna Kaarron artikkelissa Islamilainen puolue uudistaisi seksivalistuksen. Eiköhän noilla opeilla tissien tuijottelu lopu aivan varmasti, ja päästään pikimmiten naisvihamielisestä yhteiskunnasta eroon.

11 kommenttia:

  1. Anonyymi8/2/08 12:38

    Jotain tekisi mieli sanoa, mutta vetää kyllä nyt täysin sanattomaksi.

    Äärifeminismin miesviha on saanut kyllä hyvän jalansijan.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi8/2/08 12:48

    Katja ei kyllä suoda molemmilla airoilla.

    VastaaPoista
  3. Saapa nähdä millaisen vastaanoton tämä kirja tulee saamaan.

    VastaaPoista
  4. Onkohan Marteliuksen mielestä piparia kauppaava tanskalaisnuori:

    a) Rivon patriarkaatin uhri

    b) Taistelussa ahdistunutta ja estynyttä patriarkaattia vastaan

    c) a ja b

    http://lyhytlinkki.net/?jqz73955

    VastaaPoista
  5. Sohvalla löhöilevä Katja vaikuttaa kovin nuorelta.

    Siksi ei ehkä sovi kysyä, että onko hän oikeasti noin tyhmä vai näytteleekö vain.

    VastaaPoista
  6. Tämä Katjan klassikko kuuluu myös tänne (ellei jo ole julkaistu tässä blogissa). Katja närkästyi, kun Helian pääsykokeisiin tulossa olleet nigerialaisopiskelijat jäivät ilman viisumia. Tämä kirvoitti seuraavan vuodatuksen:

    Eikö tämä enää olekaan se maa, joka julkaisee pelottavia, kärjellään seisovan kolmion muotoisia väestöennusteita?

    Ollaanko tässä enää siinä asemassa, että on varaa nirsoilla? Luulisi pikemminkin, että työministeri olisi nigerialaisia vastassa Helsinki-Vantaalla ja puristaisi jokaisen kättä henkilökohtaisesti, ilon kyyneleet silmissään.

    Mutta ei. Koska ne tulevat elintason perässä.

    On se kumma, että kantaväestössä nykyään suorastaan esimerkillisenä pidetty persoonallisuudenpiirre (omanvoitonpyynti) muuttuu kielteiseksi, kun naama on väärän värinen. Onpa kauheaa, että joku kehtaa toivoa parannusta kurjaan elämäntilanteeseensa: säällisesti palkattua työtä ja rauhallista yhteiskuntaa - miten roistomaista.
    --
    Pryceless!

    VastaaPoista
  7. Zombie: Tuskin mainitaan ainakaan Totuudessa...

    Vasara: Löytyypi tuon "kama"-linkin alta kokonaisuudessaan. ;)

    VastaaPoista
  8. Tuohon Marteliuksen juttuun ei pysty tekemään blogilinkkiä toteaa nimimerkki "kirjoitinko turhaan"

    VastaaPoista
  9. IDA: Hah! Twingly-tyttönen näyttäisi kyllä rekisteröivän kirjoituksen "päivän blogatuimmaksi", mutta itse artikkelin kohdalta puuttuu "Tästä blogattua"-nappula.

    nimimerkillä "Näin HS.fi laajentaa uutiskeskustelua oman sivustonsa ulkopuolelle"

    VastaaPoista
  10. Eikö Katja voisi olla ahteri pystyssä ottamassa niitä siellä lentokentällä vastaan ilon kyyneleet silmissään? Kannan otoksi olen ajatellut kasvattaa kalapuikkoviikset.

    VastaaPoista
  11. Terävät, kauniit ja nököttävät pystyrinnat kun ovat todellinen syy naisten arvottamiseen ulkonäön suhteen, niin kyllähän naisten arvon korottamiseksi valtion tulee tehdä kaikille alistetuiksi kokemille naisille ilmaiseksi rintojen poistoleikkaus. Tämän jälkeen naisia ei enää pidetä seksuaaliobjekteina ja heillä on sama ihmisarvo kuin miehillä.

    Eduskunta kun asian on nyt nostanut, sanoisinko pystyyn tapetille, niin heillähän se lainsäädäntövalta on, joten siitä vaan lakiehdotusta tekemään tasa-arvon lisäämiseksi.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!