tiistaina, lokakuuta 24, 2006

Mitäh?!?!

Postmodernista logiikkaa:
Viidesosa turkulaisnuorista uskoo, että ihmisten välillä on rotuun perustuvia älykkyyseroja, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Tiistaina julkistettavan kyselytutkimuksen mukaan turkulaisnuorten asenteet maahanmuuttajia kohtaan ovat muutenkin nuivat.
[Lisäys (25.10): Turun Totuudesta:
Tulos on huolestuttava, sillä väitteessä on kyse tiedollisesta asiasta eikä mielipiteestä. Rotuja ei ole olemassa eikä etnisten ryhmien välillä ole osoitettu olevan älykkyyseroja. Tuon verran yleissivistystä pitäisi peruskoululaisellakin olla. Tällä voi olla vakavat seuraukset, ennakoi Ervasti.
Hienoa että sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti selvensi tämänkin lähinnä biologian piiriin kuuluvan asian. Marxilainen yhteiskuntaluokkaoppi lienee kuitenkin Ervastinkin mielestä edelleen faktaa?]

3 kommenttia:

  1. Kirjoittajan (alkuperäisen) rasisimista kertoo, että hän olettaa maanmuuttajien olevan niitä vähemmän älykkäitä.

    Kaikki tuntemani neekerit pitävät itseään valkoisia älykkäämpinä ja muutoinkin pätevimpinä.

    VastaaPoista
  2. Lisäksi kirjoittaja olettaa käsitteelle "maahanmuuttaja" selkeän rodullisen sisällön.

    VastaaPoista
  3. Minä olen muuten maahanmuuttajataustainen, isoäitini oli syntynyt Saksassa ja tuli sieltä lapsuudessaan vanhempiensa mukana Suomeen. En usko, että ne rodullisiin älykkyyseroihin uskovat turkulaisnuoret kuitenkaan suhtautuvat nuivasti minunkaltaisiini maahanmuuttajataustaisiin henkilöihin.

    On todella paha rasistinen ennakkoluulo, että kaikki maahanmuuttajat olisivat erirotuisia kuin suomalaiset. Tästä voisi kirjoittaa Turun Pravdan yleisönosastoon tulikivenkatkuisen lukijakirjeen: Miksi TS lietsoo rasismia?

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!