torstaina, lokakuuta 26, 2006

Leikkisä nuoriso

Ajatusten Seine, Totuuden Minna Nalbantoglu, raportoi malttamattomasta ranskalaisesta nuorisosta, joka ei aivan jaksanut odottaa huomiseen vuosipäivään vaan otti selkeän varaslähdön juhlimiseen.
Kaksi bussia poltettiin Pariisin lähiöissä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Toiseen hyökännyt nuorisojoukko pakotti poliisin mukaan kuljettajan ulos aseella uhaten. Molemmista matkustajat pääsivät ulos ennen kuin bussit syttyivät palamaan.
Kuinka ikävää että bussit sattuivat syttymään juuri kun juhlamielellä ollut nuoriso oli noussut kyytiin. Toivottavasti tuollaiset itsestäänsyttyvät bussit eivät latista ranskalaisten lähiönuorten juhlamieltä, joka on ollut korkealla pitkin syksyä.
Syksyn mittaan myös useita poliiseja on loukkaantunut, kun heidän kimppuunsa on hyökätty lähiöissä. Poliisien ammattiliitot ovat sanoneet, että heitä vastassa olevat lähiönuoret haluavat haavoittaa vakavasti tai tappaa.

”Olemme seuranneet vakavia tapauksia, joissa tarkoituksena on tappaa”, sanoi myös Pariisin kupeessa sijaitsevan Aulnay-sous-Boisin lähiön turvallisuudesta ja ympäristöstä vastaava Franck Cannarozzo.

Hän arvioi tilannetta pahentavan lähiönuorten keskinäisen kilpailun ja sen, että tiedotusvälineet ovat nyt erityisen kiinnostuneita aiheesta.
On ilahduttavaa kun tuo ranskalaisnuoriso tuollain leikkisästi kilvoittelee. Toisin kuin Amerikassa, jossa on niitä slummien huumejengisotia ja muita. Varsinkin kun nämä kilvoitteluleikit koko ajan kehittyvät älykkäästi eteenpäin.
Samoin kuin lähiöt kilpailivat viime vuonna siitä, mikä onnistuu polttamaan eniten autoja, Cannarozzon mukaan nyt lähiönuorten blogeissa on merkkejä kilpailusta poliisien haavoittamisen alalla.
On ne vaan suloisia nuo ranskalaisnuoret!

[Update 27.10.: Minnan paperiversion otsikko ja alku ko. artikkelista panee Pikkupojan epäilemään oliko bussien palolla sittenkään mitään tekemistä ranskalaisnuorison kanssa:
Busseja paloi Pariisin lähiöissä

Bussinkuljettaja pakotettiin poistumaan ratista aseella uhaten ja kaksi bussia poltettiin Pariisin lähiöissä keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Kolmanteen linja-autoon heitettiin polttopullo, mutta kuljettaja sai palon sammumaan.
Asialla lienee sittenkin vain joku jalkapallohuligaanijoukkio tai esimerkiksi jotkut äärioikeistolaiset taparikolliset.]

1 kommentti:

  1. http://fi-lib.blogspot.com/2006/10/muslimit-terrorisoivat-gteborgia-yle.html

    Noin miljoonannen kerran Yle ja HS siis valehtelevat, että islamilaiset terroristit ovat "nuorisoa".

    Olisi väärin kertoa suurelle yleisölle, että muslimit ovat väkivaltaisia. Silloinhan suuri yleisö voisi jopa saada sellaisen kuvan, että muslimit ovat väkivaltaisia.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!