torstaina, helmikuuta 14, 2008

Muuttuva Alaska

Muistatte varmaan Totuuden Pekka "Psycho" Mykkäsen ajan hermoilla olleet "Muuttuva Alaska"-kirjoitukset viime kesältä. Psychohan valutti silloin meille hälyyttäviä tietoja mm. silmien edessä sulavasta Alaskasta.
Vuoden Suomessa asunut metsänvartija Sam Oakland on samaa mieltä ja sanoo: "Tulkaa suomalaiset pian käymään ennen kuin Alaska sulaa pois!"
Psychon pahimmat painajaisunet ovat nyt käymässä toteen. Jopa sääuutisoinnissa ääriobjektiivinen Puolueen ilmastototuudenvartija raportoi otsikolla Kiinassa kylmin talvi sataan vuoteen:
Myös Alaskassa on tänä talvena rikottu pakkasennätyksiä monin paikoin. Alaskan itäosissa mitattiin kovimmillaan 52 asteen pakkasia ja Fairbanksin lentokentällä lämpötila pysytteli alle -40 asteessa yli viikon yhtä mittaa.
---
Lämpötila on ollut Aasiassa ja Pohjois-Amerikan pohjoisosassa hyvin alhainen epätavallisen pitkään, tammikuun 10. päivästä lähtien.
Pikkupoika jääkin nyt odottamaan lisää Psychon syväluotaavia ilmastoanalyyseja. Pekka voisi kirjoittaa vaikka syvälle tunteisiin vetoavan jutun ilmastonmuutoksen sukupuuttoon tappamasta Loch Nessin hirviöstä (HT: Lubos).

2 kommenttia:

  1. Psykon linjahan on se, että Kiina on maailman mahtavin valtio, mutta sitä ei voi tai pidä arvostella oikeastaan mistään. USA sen sijaan edustaa vastapainoa Kiinalle, joten USAn heikentyminen sopii Psykolle paremmin kuin hyvin. Paras tapa tsurnalistin heikentää USAta on tietysti hyökätä amerikkalaisen elämäntavan kimppuun. Amerikkalainen elämäntapahan tuhoaa Alaskan ja Grönlannin lisäksi Irakin ja kaiken muun.

    VastaaPoista
  2. Mark Steyn kommentoi tuota Loch Ness -juttua:

    Mark Steyn

    Parasta jutussa on loppukommentti:

    I fear unless we curb the warming soon, it may also claim the lives of Bigfoot and Elvis.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!