maanantaina, joulukuuta 10, 2007

Kapitalistinen tiedemies

Vaikka Balin lomaparatiisista tuleekin ajoittain aavistuksen Puolueen linjan vastaisia uutisia, Totuus jaksaa ilahduttavasti esitellä Puolueen puhdasoppisten tempauksia.
”Muutos ei voi olla yksin kuluttajasankareiden varassa. Tarvitaan poliittisia linjauksia, jotka ohjaavat ihmiset tekemään ympäristöystävällisiä ratkaisuja” sanoo tapahtumaa järjestämässä ollut Leo Stranius Suomen luonnonsuojeluliitosta.
Samaan aikaan kuitenkin maailmalta kantautuu myös huolestuttavia tietoja: kapitalistinen tiedemies on juuttunut poteroon ja jaksaa vieläkin jankuttaa ettei muka edes tiede olisi ilmastonmuutoksen osalta selvä! Käsittämätöntä. Alla muutama esimerkki lähiviikoilta.

Aiemmin jo Puolueen virallista pidemmän aikavälin lämpötilahistoriaa epäillyt Ross McKitrick [kirjavikki keväälle] on ryhtynyt toisen kapitalistin kanssa epäilemään jopa Puolueen virallista lähiaikojen lämpötilahistoriaa. Nämä kapitalistisiat ovat jopa saaneet julkaistua (arvon sensorit; Puolueen rangaistus on oleva julma) paperin, jonka tuloksia pääkirjoittaja Ross selittää kolumnissaan (via ClimateAudit):
In other words, we have confirmed, on new and stronger grounds, that the IPCC's global surface-temperature data is exaggerated, with a large warming bias. Claims about the amount of surface warming since 1980, and its attribution to anthropogenic greenhouse-gas emissions, should be reassessed using uncontaminated data. And governments that rely on the IPCC for advice should begin asking why it was allowed to suppress earlier evidence of this problem.
Käsittämätöntä ininää, vaikka olisikin totta niin ei sillä ole mitään merkitystä Puolueen ilmastototuuteen! Pikkulapsikin tietää että mittaukset kuvaavat menneisyyttä ja tulevaisuutta arvioidaan ilmastomalleilla! Mutta kapitalistinen tiedemies on niin pihalla asioista, että kehtaa väittää toisessa paperissa että Puolueen hyviksi havaitsemat ilmastomallitkin olisivat muka väärässä: Climate warming is naturally caused and shows no human influence (HT: Lubos; painotukset Pikkupojan).
The fundamental question is whether the observed warming is natural or anthropogenic (human-caused). Lead author David Douglass said: “The observed pattern of warming, comparing surface and atmospheric temperature trends, does not show the characteristic fingerprint associated with greenhouse warming. The inescapable conclusion is that the human contribution is not significant and that observed increases in carbon dioxide and other greenhouse gases make only a negligible contribution to climate warming.”

Co-author John Christy said: “Satellite data and independent balloon data agree that atmospheric warming trends do not exceed those of the surface. Greenhouse models, on the other hand, demand that atmospheric trend values be 2-3 times greater. We have good reason, therefore, to believe that current climate models greatly overestimate the effects of greenhouse gases. Satellite observations suggest that GH models ignore negative feedbacks, produced by clouds and by water vapor, that diminish the warming effects of carbon dioxide.”
Oleellisesti samaa roskaa käsittelee eräs tunnettu aristokraattisika epäformaalimmin artikkelissa Greenhouse Warming? What Greenhouse Warming?

Mutta ei kapitalistisen tiedemiehen arroganssi tähän loppu! Roy Spencer [toinen kirjavinkki keväälle] kehtaa ilmastosivuillaan eritellä oikein syitä miksi ilmastomallit muka olisivat väärässä. Nyt sekin perkule on saanut roskansa puettua tieteellisten julkaisujen kaapuun (painotukset Pikkupojan):
December, 2007 RESEARCH UPDATE: We have received back from peer review our article showing how natural climate variability has probably been misinterpreted, at least partially, by researchers who claim to see evidence supporting high climate sensitivity to manmade greenhouse gas emissions. Our article was carefully reviewed by two of the world's leading climate model experts who both agreed that we have raised a legitimate issue that has been previously ignored. Those reviewers even developed their own simple climate models to demonstrate the effect to themselves. While both reviewers question how big of a problem this effect represents, we are heartened by their intellectual honesty on the matter.


August, 2007 RESEARCH UPDATE: Our peer-reviewed paper showing the natural cooling behavior of tropical cirrus clouds in response to warming was published on August 9 in Geophysical Research Letters. (The UAH news release is here.) In that paper we describe satellite evidence for a natural cooling mechanism ('negative feedback') that occurs when the tropical atmosphere heats up. This is in contrast to all leading climate models, which have cirrus clouds behaving as a positive feedback, amplifying warming tendencies. [In an unusual turn of events, absolutely no reporters contacted me about these important results. It will be interesting to see whether any climate modelers include this effect in their climate models -- a change which would likely greatly reduce the amount of global warming those models predict for the future.]
Jottain näill tarttis tehrä!

20 kommenttia:

  1. Leo Straniuksen muista jostain Puolueen aamutv-ohjelmasta, jossa häntä haastateltiin. Hänen bloginsa löytyy täältä

    http://leo-stranius.livejournal.com/

    Puuhakas ympäristöaktivisti on siis kyseessä, ja mikäs siinä, kun valtio ja EU tukevat avokätisesti näitä "kansalaisjärjestöjä".

    VastaaPoista
  2. Gaia-seurakunnan herätyspiispan puhe Oslossa. Haluaa näköjään siirää koko maailman kollektivistien hellään hoitoon parissa vuodessa.

    VastaaPoista
  3. Terve!

    Saitko epostin? Tässä sulle taas jutun tynkää:
    http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/7433-jaatavat-myrskyt-johtivat-kuolemiin-usassa

    ylläoleva puuttuu HS.fi sivulta kokonaan, mutta siellä on sen sijaan jopa kaksi Tärkeää Uutista liittyen Todelliseen Ilmastonmuutokseen.

    ~grife

    VastaaPoista
  4. Kannattaa vilasta Totuuden sivuja ja katsoa, kuinka siellä on taas valutettu vanhaa tavaraa Grönlannin jäätiköiden sulamisesta.

    National Geographic 2006

    VastaaPoista
  5. Hienoja tutkimuksia! Valmistelen noista innostuneena GreenFreen uutiskirjettä, jossa tulen noita mainitsemaan. Muuten, tässä toinen hyvä katsaus nykytilanteeseen: Are Carbon Emissions the Cause of Global Warming

    VastaaPoista
  6. Ei ne vaan osaa jättää tuota Grönlantia rauhaan. Alkaa muistuttaa jo hukkuvan rutistusta pelastusrenkaasta. Alla Greenie Watchin blogista kirjoitus parin sadan vuoden takaa:

    OPVARMNING NO NEWS BY GROENLAND

    Below is an email to Benny Peiser from Jens Kieffer-Olsen M.Sc.(Elec.Eng.), Slagelse, Denmark [dstdba@post4.tele.**]

    Sorry for the limping headline - I tried a free translation from Danish of the homepage of Politiken. The article by Jorgen Fleischer, editor of Gronlandsposten from 1962 to 1987, appeared in the leading Danish newspaper Politiken on Dec. 3rd. I'll translate a section myself :

    WARMING NO NEWS TO GREENLAND

    Records dating back to the days of Hans Egede provide evidence that over the last 300 years warming periods with cold has occurred every century. To the foreign celebrities who now flock to the Ilulissat Isfjord glacier, which is melting in the extreme, it might be of interest to hear that the melting of the glacier in the ice fiord was even more extreme during the 17th century.

    In the year 1747 the trader Peder Olsen Walloe met a very old Greenland woman, who had seen an ice-free Ilulissat Isfjord. In his diary the trader wrote:

    "At the edge of the ice fiord an old lady was in the house of a Greenland family. She lay down all the time as in a cramp, she could not stretch her legs or help herself in any way. Her hair was very gray. When asked about her age, she would say she didn't know, but that she remembered well the time, when in this fiord with now so many of so large icebergs there weren't any, and how the fiord was accessible far up. She may have been 100 years old or more. What a change within one lifetime. Now there is so much ice both on the shore and at sea that in the summer it is hardly possible to get around because of large and small icebergs."

    Mind you, Peder Olsen Walloe was no ordinary traveller. Around 1752 he explored the East coast of Greenland from kayak, and Qaqortoq celebrates him as the town's founder here

    A copy of his diary is for sale on the Internet for 25 pounds , or as little as 10 with the cover missing. I gather it has never been translated into English.

    VastaaPoista
  7. Olen ymmärtänyt uudesta mittayksiköstä, että se on hieman liian laaja, jotta sitä pystyisi näin pieni ihminen sulattamaan, siis tota suhteuttamaan. Kyse on siis alpillisesta. Nyt on jotain jäätä sulanut peräti 7 alpillista, eli 7 alppien jäämäärän verran.

    Laskeskelin tuossa ihan oikeen tarkasti mitä tuo tarkoittaa. Totesin, että VIINANJUONTI maailmalla on samanaikaiseati lisääntynyt ja vihannesviljely. Vihannestenviljely kuluttaa kallisarvoista puhdasta vettä. Pitäisi saada aikaa vihannevesivero. Saatanan viinanläträäjät ja vihannestensyöjät. Tuhoatte maailman, jonka koko on 1239 potenssiin 4 alpillista.

    VastaaPoista
  8. Totuus päästää ympäristöjärjestöjen propagandan aina sellaisenaan uutiseksi ilman vastaväitteitä.

    Pingviinikanta romahtanut etelämantereella.

    Totuus pläjäyttää

    Jutussa on myös mielenkiintoisia väitteitä Etelämantereen dramaattisesta lämpenemisestä.

    VastaaPoista
  9. Lupaamani uutiskirje on nyt julki. Lähetin Totuuteenkin, mutta ei taida tämän ympäristöjärjestön propaganda mennä sellaisenaan uutiseksi, sanoi vasara mitä tahansa. ;-)

    VastaaPoista
  10. "tämän ympäristöjärjestön propaganda mennä sellaisenaan uutiseksi"

    Joo, mutta te olettekin öljyteollisuuden maksamia propagandisteja. ;-)

    VastaaPoista
  11. Vasara, kyllä, näinhän se on... Vielä kun vaan näkis ne rahat joskus. ;)

    VastaaPoista
  12. Tässä muuten toisenlaista matskua Grönlannin sulamisesta. Mielenkiintoista muuten tuo uutisointi ("Grönlanti on menettänyt jäätä kuluvana vuonna kaksi kertaa Alppien koko jäämäärän verran"), kun todellisuudessa on mitattu ainoastaan nollakeleissä tai lämpimämmässä pehmenneen pintajään pinta-alan määrää, eikä oikeasti sulaneen jään määrää. :)

    VastaaPoista
  13. Mutta täältäpä vedetään ässä esiin. Vielä ei ole sanottu viimeistä sanaa tässä taistelussa. Nyt on taivaalliset sotavoimat julistaneet vihan Äiti-Gaian seurakunnalle.

    VastaaPoista
  14. Radiosta joskus automatkalla kuuntelen BBC World Servicea Puolueen
    Yle Mundo -kanavalta. Tänään olin ajaa ojaan, kun joku australialainen professori esitteli ajatusta lapsiverosta, koska ilmastojalanjälki (Carbon footprint) on ihmiskohtainen. Kolmannesta lapsesta pitäisi sitten maksaa veroa. En löytänyt tuota uutista mistään, mutta hulluudessa kyseinen herra vetää vertoa Al-sedälle.

    VastaaPoista
  15. Tuossa on se australialaisen lääkärin ehdottama ajatus.

    Vauvavero

    VastaaPoista
  16. Säälikäämme amerikkaisia tovereitamme, jotka kansallisen tv-kanavan puutteesta johtuen joutuvat lukemaan tällaista kerettiläista roskaa:
    http://www.foxnews.com/story/0,2933,316566,00.html

    VastaaPoista
  17. Kerettiläinen Uusi Suomi julkaisee ilmastopoliittisesti epäilyttävän uutisen. Maan uumenista tuleva magma on ilmeisesti osasyyllinen jäätiköiden sulamiseen.

    Magma osasyyllinen jäätiköiden sulamiseen

    Alkuperäinen juttu on peräisin Livesciencesta, johon on linkki jutun alareunassa.

    VastaaPoista
  18. Ympäristöihmiset onnistuvat kerta toisensa jälkeen siirtämään typeryyden kuviteltavissa olevia rajoja tuonnemmaksi. Joku muukin kuin minä on huomannut tämän vauvojen päästöveroajatuksen mielettömyyden.

    Mark Steyn vauvaverosta

    VastaaPoista
  19. Vasara, mikään ei ole niin typerää tällä saralla etteikö Totuus sitä jossain välissä painaisi. En keksi miten tuon vauvaveron pystyisi alittamaan, mutta ei siihen kauaa mene niin näemme.

    Nämä ihmiset elävät ihan jossain minulle käsittämättömässä rinnakkaistodellisuudessa. Tarkoitus pyhittää keinot, eivätkä penaalit paljoa edes verifioitavia faktoja tarkistele. Tänään Totuudessa joku ääliö TV-sivuilla aloittaa Britannian näköradion Prismassa esitettävän myrskydokkarin esittelyn toteamalla että hirmumyrskyjen määrä on 30 vuodessa kaksinkertaistunut...

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!