keskiviikkona, kesäkuuta 03, 2009

Kaikkein puhdasoppisimmat

Nyt se on virallista! Puolueen kaikkein puhdasoppisimmat jaokset on selvitetty. Puolueen näköradio tutki asian:
Vihreät ja kommunistit: Kuin kaksi marjaa

Tutkimuksen yllättävin havainto koskee vihreitä ja kommunisteja. Puolueiden ehdokasryhmät ovat ideologisella ”tähtikartalla” jokseenkin identtisiä.

Vihreiden ja kommunistien euroehdokasryhmät ovat täsmälleen yhtä kriittisiä suhteessa sotilaalliseen liittoutumiseen ja talouden sääntelyyn. Niitäkin kriittisempiä ovat vain SDP ja vasemmistoliitto.

Vihreät ja kommunistit niin ikään ovat kuin toistensa kopioita suhtautumisessa ympäristökysymyksiin, talouskasvuun ja markkinatalouteen. Ne ovat näissä asioissa kaikkein puhdasoppisimpia.
[HT: Kumitonttu]

4 kommenttia:

  1. Jukka Relander tuohtuneena:

    Anni Sinnemäestäkin puhutaan taistolaisena, vaikka tuore puheenjohtaja oli taistolaisliikkeen romahtaessa vielä leikki-iässä.

    VastaaPoista
  2. Joo:
    Hän sanoo suhtautuvansa taistolaisuuteen itsekriittistä isäänsä ymmärtäväisemmin.
    - Taistolaisuus näyttää terveemmältä, kun ajattelee millainen Suomi oli 50-luvulla ja 60-luvun alussa. Maailma muuttui ja jotain täytyi täälläkin tapahtua.
    - Monet mun ikäiset pitää taistolaisuutta kollektiivisena kokemuksena. En ajattele, että kaikki mitä silloin tehtiin oli hienoa, mutta mulla ei ole myöskään ole tarvetta olla hirveän kriittinen, koska Anssi on jo ollut.
    Anni ei ole tuntenut tarvetta kapinoida isäänsä tai hänen sukupolveaan vastaan. Hän kehuu saamaansa kasvatusta vapaamieliseksi ja avoimeksi. Lapsena hän oli pioneeri ja vanhempien vasemmistolainen ajattelu tuntui läheiseltä.
    - Pienempänä näin maailman marxilaisittain: taloudelliset syyt olivat ainoita yhteiskunnassa vaikuttavia tekijöitä. Myöhemmin ymmärsin myös kulttuuristen ja henkisten tekijöiden merkityksen.
    - Teini-iässä ympäristökysymykset nousivat tärkeimmiksi. 16-vuotiaana aloin pitää niitä poliittisesti keskeisimpinä.

    Paska kolmen sukupolven kierrossa: isoisä Lapuan liikkeessä, isä taistolaisaktiivi ja itse virheäaktiivi. Se lienee verenkiertokysymys:

    Radikalismi on näköjään verenkiertokysymys. Se on geneettinen käsky, jota kantajat toteuttavat. Halu vallita muita, käskeä ja kieltää, kulkee suvussa. Jos mummi ja vaari olivat Akateemisessa Karjala-Seurassa, niin heidän lapsensa puuhastelivat stalinistisissa järjestöissä. Tänä päivänä lastenlapset vapauttavat eläimiä ja vastustavat globalisaatiota.

    VastaaPoista
  3. Hyvä nosto tuo Lasse Lehtisen oivallus!

    Anni Sinnemäki kirjoittaa:
    - Näen nykyisen kehityksen kulkevan niin, että kaupan volyymit kasvavat, mutta hyvä ei kasva. Rikkaudet kasautuvat. Kaikille riittäisi nytkin jotain, jos tuloja jaettaisiin oikeudenmukaisesti, Anni muotoilee

    Nyt kannattaa jokaisen muistaa, että taistolaisuus oli aatesuunta, joka oli valmis yleislakkoa käyttämällä kaappaamaan vallan. Yleislakon perusteluna taistolaiset, joita eduskunnassa oli kymmenkunta, käyttivät marxilaista teoriaa, jonka mukaan teollisuustyöntekijöiden köyhtyminen ja kurjistuminen ajaa proletariaatin kapinaan. Taistolaisten ongelmaksi tuli se, että suomalaisten duunarien elintaso kasvoi vuosi vuodelta, eikä kommunistiselle vallankumoukselle siten syntynytkään minkäänlaista teoreettista(kaan) perustaa.

    Korjatakseen marxin opeissa esiintyneen kiusallisen virheen taistolaiset loivat käsitteen "suhteellinen kurjistuminen". Taistolaiset siis esittivät, että jos eliitin ja rahvaan elintasoero kasvaa ja vaikka rahvaan elintaso silti tasaisesti nousee, niin se sekä johtaa vallankumoukseen että myös oikeuttaa sellaisen järjestämiseen pikimmiten.

    Juuri tästä on kyse nykyajan vasemmiston puheissa, mihin tahan katsotte, suurin ongelma on taloudellisen vaurauden epätasainen jakautuminen, mitä myös kommunisti Anni Sinnemäki tuossa maalailee. Samasta syystä uusliberalismi ja Yhdysvallat ovat kommunisteille pahoja, koska ne ovat uudenlainen vastavoima eurososialismille, jonka filosofia perustuu siihen, että ainoa hyväksyttävä suunta on taloudellisten erojen kaventuminen.

    VastaaPoista
  4. sozaburo3/6/09 19:57

    Nevanlinna, jota uusliberalismi ei päästänyt ravintolaan ja kommentaattorit tarjoavat myös kohtuullisen puhdasoppista näkemystä. Naurattaa saatanasti ainakin näin nousuhumalassa. Tauhkan juttujen mukana tuli heti mieleen Herralan metrossanukkuja-blogi, joka kerää kommenttiosastolle kaikki mahdolliset katkerat punikit, jotka jostain syystä kiusaavat itseään jollain saatanalliseen talouteen liittyvällä läpyskällä.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!