Kaikkien änkyröiden isä

Aamulla tämän viikon Totuuksia selaillessaan pikkupoika huomasi missanneensa todellisen helmen tiistaisesta lehdestä: eturivin taistolaiskommunisti Hannu Taanilan arvostelun kirjasta Kasvun rajat - 30 vuotta myöhemmin. Vaikka on sinänsä mielenkiintoista lukea mitä sanottavaa änkyräkommunistilla on postmodernin vasemmiston malthusialaisen klassikon jatko-osasta, kirjoituksen todellinen anti piilee sen kirjoitustyylissä. Se toimii erinomaisena johdantona moderniin vasemmistolaiseen diskurssiin, ja antaa erinomaisen kuvan Hannu Taanilan "intellektualismista". Katsotaanpa ensin arvostelun päättävää kappaletta.

Ennen kuin ryhtyy tähän kirjaan, kannattaa lukea kaksi yhdysvaltalaisen William Blumen kirjaa: Roistovaltio ja Kuoleman imperiumi (Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2002 ja 2006). Isänmaan kannalta olisi hyödyksi, että ne lukisi myös aikamme suuri moraalifilosofi Juhani Kaskeala.

Miten ihmeessä tämän kirjan ymmärtämisessä auttaa Osama bin Ladenin amerikkalaisille suosittema änkyrävasemmistolainen anti-Amerikka roska? Ei tietenkään mitenkään, mutta Taanilan hallusinaatioissa kirjat lukemalla ihminen näkee "totuuden", ja ymmärtää arvosteltavan kirjan oleellisimman epäkohdan, sen millä Taanilan kirjan teilaa, anti-Amerikkalaisuuden puutteen. Tätä puutetta ei suoraan kerrota lukijalla, vaan se on nähtävä "rivien välistä".

(Post)modernissa vasemmistodialogissa tärkeää on vihjata, mutta ei sanoa suoraan. Näin sanoistaan ei koskaan joudu vastaamaan. Tämä on ainoa reaalisosialismin romahduksen opetus Taanilalle ja hänen hengenheimolaisilleen. Aikoinaan Taanilan muutoin nykymuotoisen kaltaiset sepustukset sisälsivät aina sopivin välein tiukkoja prosentteja ja lukuja sosialististen maiden suotuisasta tilanteesta ja kehityksestä. On vaikea sanoa uskoiko Taanila itse tätä suoraan KGB:n propagandaosastolla syötettyä "faktaa", mutta joka tapauksessa Neuvostoliiton romahdus opetti Taanilalle yhden asian: mihinkään arkistoihin jäävään ei pidä laittaa mitään konkreettista, joka voidaan tarkistaa, nyt tai edes mahdollisesti myöhemmin. Näin oma maailmankuva ei tule ikinä uhatuksi minkään turhan reaalimaailman tiedon takia.

Tämä raukkamainen politikointi näkyy kristallinkirkkaana kirjoituksen vihoviimeisessä lauseessa. Puolustusvoimien komentajalla ei ole mitään tekemistä "Kasvun rajat"-kirjan kanssa, eikä Blumen kirjojen lukeminen edistä isänmaan asiaa kuin korkeintaan Taanilan harhaisessa mielessä. Siinä samassa mielessä, joka hartaasti toivoi(-oo?) että talvisota olisi päättynyt Suomen liittämiseen Neuvostoliittoon. Blume-keppiratsulla ja "suuri moraalifilosofi"-piikillä Taanila yrittää kuitenkin "sivaltaa" Kaskealaa, joka oli juuri loukannut syvästi Hannun syvimpiä tuntoja: Kaskeala arvosteli Venäjää transatlantisen yhteistyön merkissä toteutetulla Yhdysvaltain vierailulla. Piikki on tottakai vain implisiittinen; tarvittaessa Hannu voi valehdella tarkoittaneensa vaikka sitä että Kaskeala saisi lisäulottuvuuksia filosofiaansa ko. kirjoista. Omassa realiteeteilta immuunissa maailmassaan hän varmaankin kuvittelee pystyvänsä aidosti vaikuttamaan tällaisilla naiiveilla faktavapailla kirjoituksillaan.

Huvittavinta Taanilan arvostelussa ovat ainoat kirjoitukseen lipsahtaneet konkreettiset ja lähes ainoat arvosteltavaan kirjaan suoraan liittyvät väittämät:

Tekijät voivat hyvin perustein sanoa: mitä me sanoimmekaan! Maailmahan on ja menee niin kuin he ennustivat.
Uusiutumattomat luonnonvarat hupenevat. Pian niitä ei enää ole. Kasvun rajat näkyvät sille, joka katsoa uskaltaa. Eikä polttavin ongelma enää edes ole se, että luonnonvarat ehtyvät, vaan se, että maapallolta ehtyvät loppusijoituspaikat kaikelle sille, mitä ihmiskunta luonnonvaroista jätettä tuottaa.
Ilma-, maa- ja vesikehä alkavat olla ahdetut paskaa täyteen. Kiihtyvää vauhtia lähestyy se hetki, jolloin ne tekevät tenän.

Vai pian ei ole uusiutumattomia luonnonvaroja? Eikä ole tilaa kaatopaikoille? Anna mun kaikki kestää. Hannu, maailma on nyt paljon vähemmän saastunut kuin ihannoimallasi 60-luvulla paljolti ihannoimasi sosialismin romahduksen ansiosta. Ainoa ilmakehässä lisääntynyt lienee CO2: sekin rinnastuu paskaan vain sillä että molemmat voi ajatella lannoitteiksi. Lopullisen ironin sekä arvioitavalle kirjalle että sen arvostelulle antaa edellisen sivun, Totuuden lähes ainoan lähes täysipäisen toimittajan, Marko Hamilon kirjoitukset Öljy ei lopu kovin pian, ikävä kyllä, Uraania riittäisi pitkäksi aikaa ja Öljypula ei ole energiakriisi. Hannu, otteesi herpaantui: arkistoihin ei pidä jättää mitään verifioitavia asioita.

Kaikenkaikkiaan Hannu Taanila kuuluu pikkupojan näkemyksen mukaan siihen kaikkein pahimpien luusereitten joukkoon: niihin, jotka ovat aina väärässä eivätkä ikinä opi. Ainoa pikkupojan näkemä positiivinen asia Taanilassa on hänen syntymävuotensa: 1939. Enää ei tarvitse odottaa kauhean kauaa paskanjauhajan lopullista hiljentymistä. Pikkupoika ei jää kaipaamaan.