Se alkoi vuonna 2003, mutta ensimmäiset merkit siitä nähtiin jo 1970- ja 1980-luvuilla. Silloin sukupolvia vanha järjestys Darfurissa järkkyi, kun kuivuudet äkisti pahenivat.Nyt sodan rintamalinjat on pistetty kokonaan uusiksi. Totuus raportoi:
Tulvien arvioidaan vaatineen ainakin 300 ihmisen hengen 22 maassa. Sadattuhannet ihmiset ovat joutuneet jättämään kotinsa. Vettä on tullut poikkeuksellisen paljon esimerkiksi eri puolilla Sudania, mikä pahentaa myös maan koleraepidemiaa. Sateista kärsitään myös muun muassa Ugandassa, Länsi-Etiopiassa ja Ghanassa.On se ilmastonmuutos vain salakavala. Ennen Sudanissakin satoi Puolueen tilastojen mukaan tasaiseen ns. normaalimäärän verran. Nyt on näitä kapitalistien aiheuttamia kuivuuksia ja tulvia. Kyllä meidän on mitä pikimmiten suojeltava se vanha Puolueen oppien mukainen ilmasto!
[Lisäys 26.9.: Jollei pikaisesti Puolueen ilmastoa suojella, koko Keski-Afrikka kuivuu. Tämä käy ilmi Britannian näköradion pari vuotta sitten esittelemistä Puolueen ilmastomalleista.
Computer models of the global climate show the Sahel region and southern Africa drying substantially over the course of this century.Pikkupojan juuri Kallion kuppilasta tavoittaman Tutkijan mukaan uusimmat Puolueen ilmastomallit lupaavat sittenkin myös sateita Saheliin. Lunta ei kuitenkaan ole odotettavissa.]
Sahel rainfall declined sharply in the late 20th Century, with droughts responsible for several million deaths.
---
Our model predicts an extremely dry Sahel in the future," said Dr Isaac Held of the US National Oceanic and Atmospheric Administration (Noaa), whose team publishes its research in the scientific journal Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS).
"If we compare it against the drought in the 1970s and 80s, the late 21st Century looks even drier - a 30% reduction in rainfall from the average for the last century," he told the BBC News website.
Sahel rainfall fell dramatically in the second half of the 20th Century; since 1970, about half of the region has been in severe drought.
In the late 1980s, a recovery began, but rainfall is not back to pre-1970 levels.
Southern Africa has fared better than the Sahel, but research by another Noaa group led by Marty Hoerling also projects a drier future for this region.
"Between 1950 and 1999, there has been about a 20% decline in summer rainfall over southern Africa," he told the BBC News website.
"Our modelling indicates much more substantial ongoing drying, with the epicentre for drought in Africa effectively moving further south."
[Lisäys 27.9.: Pikkupojan haastattelema Tutkija oli taas oikeassa kuten Puolueen Näköradio vahvistaa.
Saharan eteläpuolista Afrikkaa koetelleiden rankkasateiden epäillään johtuvan La Nina -sääilmiöstä. Tulvia onkin pidetty varoittavana esimerkkinä siitä, millaista tuhoa ilmaston lämpeneminen voi aiheuttaa kehitysmaille.HT: Kumitonttu]