maanantaina, tammikuuta 10, 2011

Oikea AmeriKKKa, Loughner ja raatokärpäset

Pikkupoika epäili vielä jokin aika sitten, että Tuomas Niskakangas ei onnistuisi täyttämään Psychon jälkeensä jättämiä suuria saappaita Totuuden DailyHS-valuttamisen nopeuttajana. Pikkuhiljaa Tuomas on alkanut päästä kuitankin vauhtiin, ja lauantaina Tuomas oli Pekan ja Jyrin parhaiden oppien mukaisesti mennyt AmeriKKKan periferiaan haastattelemaan Tyhmiä (TM): Oikean Amerikan vartijat.
Yhdysvaltojen ongelmat alkoivat, kun naiset ja mustat saivat äänioikeuden, sanoo asekauppias Steve Dobson Yorkissa Pennsylvanian osavaltiossa.
"Sen jälkeen viisaimmat eivät enää ole voineet päättää asioista keskenään", hän harmittelee.
---
Ylpeä yrittäjä esittelee mielellään aseitaan ja mielipiteitään, jotka kaikki ovat äärikonservatiivisia.
---
Entinen varapresidenttiehdokas Sarah Palin on noussut konservatiivisen teekutsuliikkeen keulakuvaksi.
Jotta teekutsuliikkeen ajatusmaailma tulee varmasti selväksi, Tuomas selventää asiaa vielä oikein faktaruudulla:
Fakta: Teekutsuliike kantaa vanhoillisten lippua

Teekutsuliike on Yhdysvaltoihin edellisen kahden vuoden aikana noussut konsrvatiivisia arvoja ajava populistinen liike.
---
Teekutsuliike on elvyttänyt republikaanista puoluetta, mutta toisaalta repinyt sitä kahtia liikkeen kannattamaan äärilaitaan ja maltillisempaan laitaan.
Hienoa, että nämä teekutsuliikkeen ajamat äärikonservatiiviset arvot tulivat kerralla selväksi. Tuomas voisi käydä lisäämässä mustien ja naisten äänioikeuden vastustamisen sekä muut äärikonservatiiviset äärilaidan äärirepublikaanisen teekutsuliikkeen tavoitteet myös Wikipediaa, jossa liikkeestä kerrotaan
Its platform is explicitly populist and is generally recognized as conservative and libertarian. It endorses reduced government spending, lower taxes, reduction of the national debt and federal budget deficit, and adherence to an originalist interpretation of the United States Constitution.
Harvoin, jos koskaan, on penaalin artikkeli ollut näin erinomaisesti ajoitettu! Illalla Tasavallan aikaa alkaa tapahtua, ja jo paria tuntia myöhemmin on Totuudessa tapahtumien kulku hahmottunut: Kongressiedustajaa ammuttiin Arizonassa ainakin kuusi kuoli tulituksessa
22-vuotias ampuja on pidätetty ja hänen henkilöllisyytensä on tiedossa, mutta hänen motiiveistaan ei toistaiseksi ole tietoa eikä hänen taustoistaan ole kerrottu julkisuuteen. Silminnäkijän mukaan epäilty on valkoihoinen.

Tiettävästi epäilty oli julkaissut internetissä videoita erikoisista poliittisista näkemyksistään.

Aiemmin Giffordsia oli uhkailtu Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistusta koskevan lakiäänestyksen tiimoilta.

Kaikki edustajanhuoneen republikaanit äänestivät lakiehdotusta vastaan, mutta se hyväksyttiin täpärästi useimpien demokraattien tuella.
Ahaa, valkoihoinen republikaani asialla. Ettei vain olisi tuollainen äärirepublikaani! Nyt on Tuomaksella paikka iskeä. Aamun paperiTotuudessa Tuomas on kuitenkin turhan varovainen.
22-vuotias asemies tappoi ainakin viisi ihmistä lauantaina yhdysvaltalaisen kongressiedustajan Gabrielle Giffordsin yleisötilaisuudessa Arizonassa.
---
Giffords oli yksi harvoista demokraateista, jotka selvisivät kongressiin republikaanien hallitsemasta Arizonasta. Monet Giffordsin mielipiteistä ovat kiisteltyjä konservatiivisessa Arizonassa.
Niinpä varsinaisen skuupin saakin Puolueen Mainosradio, joka jo yöllä tietää todellisen syyllisen: USA:ssa kohutaan verilöylyn mahdollisesta yhteydestä Sarah Paliniin.
Yhdysvalloissa kohutaan Arizonan verilöylyn mahdollisesta yhteydestä Tea party -liikkeen keulakuvaan Sarah Paliniin. Palinin web-sivuilla on ollut kartta, johon on merkitty tähtäimellä ja nimetty ne vaalipiirit, joissa republikaanit voittivat 2008, mutta joissa äänestettiin Obaman terveydenhuoltouudistuksen puolesta.
Ja heti perään Puolueen Näköradio vääntää asian rautalangasta tyhmemmillekin: Ampujan motiivi poliittinen?
Yhdysvaltain julkisessa keskustelussa uumoillaan, että ns. teekutsuliikkeen ja erityisesti Sarah Palinin kova kielenkäyttö olisi vaikuttanut Tucsonin ampujaan. Myös Piman piirikunnan sheriffi viittasi tiedotustilaisuudessaan epäsuorasti tällaiseen mahdollisuuteen. Poliittiset riidat ovat kärjistyneet erityisesti Arizonassa.

- Miten epävakaat ihmiset reagoivat siihen vihaan ja katkeruuteen, jolla tietyt tahot puhuvat Yhdysvaltain hallintoa vastaan, sheriffi Clarence Dupnik pohti ampumisten vuoksi järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

- Eräät ihmiset tienaavat elantonsa kiihottamalla kansaa. Se saattaa olla sananvapautta, mutta se ei ole vailla seurauksia, Dupnik sanoi.

Kun toimittaja kysyi, miten Dupnik tietää ampujan motiivin liittyvän juuri tähän, sheriffi vastasi ettei tiedäkään.

Dupnik viittasi mitä ilmeisimmin niin kutsuttuun teekutsuliikkeeseen ja sen äänitorviin. Konservatiivinen liike on arvostellut kovin sanoin presidentti Barack Obaman hallintoa ja demokraatteja.

Liikkeen keulakuvaksi on noussut republikaanien ex-varapresidenttiehdokas Sarah Palin. Palinin verkkosivuilla oli aina ampumisiin saakka Yhdysvaltain kartta, johon oli merkitty Obaman terveydenhuoltouudistuksen puolesta äänestäneiden kongressiedustajien kotipaikkoja. Joukossa oli myös Gabrielle Giffords. Merkkinä toimi kiikaritähtäimen tähtäinkuvio.
Olisikohan Tuomas ollut välillä nukkumassa, mutta Totuus pääsee mukaan kunnon uutisointiin vasta iltapäivällä: Arizona oli tähtäimessä Sarah Palinin kohutussa karttakuvassa.

Tänään aamulla on sitten jälleen Näköradion vuoro nokittaa. Penaali Annika Damström kertoo meille lisää teekutsuliikkeen ja äärikonservatismin nousun kohtalonyhteydestä murhiin: Ykkösen aamu-tv: Arizonan ampumavälikohtaus - merkki äärikonservatismin noususta USA:ssa?
Pureudumme Arizonan ampumavälikohtaukseen, jossa kuoli kuusi ihmistä ja loukkaantui toistakymmentä. Ampujan pääkohteena pidetään kongressin edustajainhuoneen demokraattijäsentä Gabrielle Giffords, joka on edelleen sairaalassa kriittisessä tilassa. Olivatko ampujan motiivit poliittiset ja liittyykö tapaus äärikonservatismin suosion kasvuun Yhdysvalloissa?
Pikkupoika onkin varsin hämmentynyt, kun päivän paperiTotuudessa Tuomas jatkaa vaisulla linjalla: Arizonan ampumisten syy yhä mysteeri.
Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi FBI ja maan tiedotusvälineet pohtivat sunnuntaina kuumeisesti lauantain traagisen ampumavälikohtauksen motiivia.

Syytökset kohdistuivat pitkälti maan politiikan kireään vastakkainasetteluun, vaikka tietoa hyökkääjän tavoitteista ei ollut.
Miten niin mysteeri? Eikö syy ja syyllinen taustavoimineen ole jo selvinnyt aikoja sitten? Mikä Tuomasta oikein vaivaa? Miksi hän pilasi miljoonan euron skuuppinsa?

Paljon kysymyksiä, joten Pikkupoika lähti lisätiedon metsästykseen. Totuuden sivuilta löytyikin aamulla päivitetty asiaa valoittava Sensitiivisen Totuuden Toimiston uutinen.
Ampujaksi epäilty 22-vuotias Jared Lee Loughner pidätettiin pian joukkomurhan jälkeen.

Poliisin mukaan hänen asunnostaan on löydetty vuodelle 2007 päivätty kirje, jossa Giffords kiittää häntä osallistumisesta samantyyppiseen puhetilaisuuteen kuin lauantaina.

Kirjeen yhteydessä löydettiin kirjekuori, johon oli kirjoitettu käsin "suunnittelin etukäteen", "tappo" ja "Giffords".

Poliisi uskoo, että ampuminen kohdistui nimenomaa Giffordsiin.

"Siitä ei ole epäilystäkään. Uskomme, että kyseessä oli yksittäisen häiriytyneen yksilön teko", sanoo Piman piirikunnan seriffi Clarence Dupnik uutiskanava Fox Newsille.
---
New York Times -lehden haastattelemat Loughnerin koulukaverit pitivät tätä vähän vetäytyvänä ja ujona tyyppinä.

"Hän ei vaikuttanut kovinkaan suositulta, mutta olihan hänellä niitä omia juttuja", kertoi Grant Wiens, hänkin 22-vuotias.

Osa kavereista kuvaili Loughneria vasemmistolaiseksi ja liberaaliksi.
Hups!

[Lisäys: Sanna Lauslahti, Sekoomus: Uhkaaja lietsoo väkivaltaa.
Viikonloppuna 22-vuotias mies tappoi kuusi ihmistä ja aiheutti useiden ihmisten haavoittumisen. Hyökkäys oli kohdistettu kongressiedustaja Gabrielle Giffordsia vastaan. Hän taas oli teekutsujen ”tähtäimessä”. Tutkija totesi tänään Ylen haastattelussa, ettei Arizonan tapaus jää viimeiseksi.

Arizonan ostoskeskuksen ampumiskohtaus jättää pohtimaan onko käräjäoikeus täysin ymmärtänyt, mihin julkisesti esitetty uhkaus voi johtaa. Vaikka sen tekee hetken huumassa ja tarkoituksenaan vain pelottelu, seuraukset voivat olla vakavat. Joku voi saada siitä kimmokkeen tehdä typeryyksiä.]

4 kommenttia:

  1. Linkki on virheellinen siinä tekstin kohdassa jossa mainitaan Puolueen Mainosradio. Siinä on linkki Totuuteen, joten korjaus on kaiketi paikallaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Korjattu.

    WSJ:ssa oli tänään hyvä Glenn Reynoldsin kolumni asiaan liittyen. Tämä osuu kotimaisiinkin penaaleihin:

    To be clear, if you're using this event to criticize the "rhetoric" of Mrs. Palin or others with whom you disagree, then you're either: (a) asserting a connection between the "rhetoric" and the shooting, which based on evidence to date would be what we call a vicious lie; or (b) you're not, in which case you're just seizing on a tragedy to try to score unrelated political points, which is contemptible. Which is it?

    VastaaPoista
  3. Siis kahta en vaihda: äärioikeistoa ja äärikonservatiiveja.

    Eikö niitä yhtään hävetä siellä toimituksessa?

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo sama linja menee läpi koko Pääkaupunkiseudun median. Puolueen näköradio, mainostuubi, Totuus ja Sensitiivisen Totuuden toimista ajavat samaa teekutsuliikettä demonisoivaa linjaa kuin muutkin vasemmistoliberaalit mediat.

    Poliittisia irtopisteitä siinä yritetään tietysti kerätä. Pitkän tähtäimen tavoitteena on tietysti hiljentää "vihamediat" eli konservatiivinen puheradio ja Fox News.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!