tiistaina, joulukuuta 21, 2010

Voi herran pieksut!

Paulalla oli eilen huumori koetuksella:
- Jos kyseessä on todella jäänestoaineen loppuminen, jonka vuoksi lentoliikenne on seis, niin kyllä minä sanon että voi herran pieksut, Lehtomäki siunaili.

- On tämä aika amatöörimäistä hommaa näinkin kansainvälisellä lentokentällä. Pikkuisen pitäisi osata valmistautua, nyt on kuitenkin joulukuu, joka on Pohjois-Euroopassa talvikuukausi.
Mutta kun siellä Brysselissä oltiin jo ennen ilmastonmuutostakin joulukuussa plussalla ilman lumisateita ... ehkä kannattaa ottaa asia puheeksi sitten helmikuussa:

4 kommenttia:

  1. Jos siis Paula Lehtomäki - tai luultavammin STT:n penaali - vilpittömästi kuvittelee, että meitä harmittaa Paulan puolesta, niin eipä voisi pahemmin erehtyä. Paula voisi kentällä vastata STT:n kysymykseen, miksi hän palasi Suomeen.

    Toinenkin koominen väite löytyi, Iltalehden päätönkirjoitus:

    Nykyään ei voisi kuvitellakaan pääministerinä esimerkiksi Anni Sinnemäkeä - Timo Soinista puhumatta.

    Piti mainita!

    Kiviniemeä arvostavat etenkin hyvin koulutetut naiset. Tämä ryhmä on ratkaissut monet vaalit.

    HAHA! Kerran saivat lesbon pressaksi, mutta missä ovat ne monet muut keski-ikäisten, tyylitietoisten citynaisten ratkaisemat vaalit? Hehe...

    VastaaPoista
  2. Hauska yksityiskohta: Euroopan Unionin liikennekomissaari Siim Kallas kehui Brysselin lentokenttää sitoutumisesta hiilipäästöjen alentamiseen. Juttu ei kerro, onko hiilipäästöjä alennettu vähentämällä jäänestoaineen käyttöä.

    Englantilainen ympäristöaktivisti kertoi jo sen, mitä vähän odotin. Lumi ulkona osoittaa, mitä ilmaston lämpeneminen on. "Moonbatin" kirjoitus Guardianissa on ehtaa klassikkotavaraa, jonka saapumista tasavaltaan odotan kieli pitkällä.

    VastaaPoista
  3. Hah, hyvä kommentti tuossa Vasaran linkissä: "Siis kun Englannissa kasvoi viinirypäleitä, oliko ilmasto nykyistä kylmempi?"

    VastaaPoista
  4. George Monbiot alias "Moonbat" kirjoitti vuonna 2005 seuraavaa:

    "It is now mid-February, and already I have sown eleven species of vegetable. I know, though the seed packets tell me otherwise, that they will flourish. Everything in this country - daffodils, primroses, almond trees, bumblebees, nesting birds - is a month ahead of schedule. And it feels wonderful. Winter is no longer the great grey longing of my childhood. The freezes this country suffered in 1982 and 1963 are - unless the Gulf Stream stops - unlikely to recur. Our summers will be long and warm. Across most of the upper northern hemisphere, climate change, so far, has been kind to us."

    Miehen uskottavuus on siis täysi nolla, eli ei ole ihme, että "Moonbat" on yleinen naurunaihe saarivaltakunnassa.

    EU Referendum -sivustolta löytyy hyvä kirjoitus asiasta.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!