tiistaina, maaliskuuta 06, 2007

Tuulennopea Totuus

Puolueen näköradion ruotsinkielinen jaosto uutisoi eilen skandaalin kansanedustajan "rasistisista puheista" ja esitti salaa kuvatun videopätkän iltauutisissaan. Tuo videopätkä ilmestyi tänään iltapäivällä YouTubeen ilman näköradion logoja ja suomenkielisin tekstein.

Kuinka ollakaan Pikkupoika löysi n. kello 13:50 kyseisen videon linkitettynä Totuuden asiaa koskevaan uutiseen. Kyseinen linkki oli lisätty uutiseen kello 13:43 (varttia myöhemmin otettu kuvakaappaus) ja mitä ilmeisimmin video oli lisätty YouTubeenkin vajaata tuntia aiemmin. Vasta Pikkupojan katseltua videon kahteen otteeseen, hän tajusi kuinka etuoikeutetussa asemassa olikaan: vain muutama kymmenen henkilöä oli nähnyt sen aiemmin (kuvakaappaus). Pikkupoika voisi vaikka vannoa kautta kiven ja kannon, että luku oli vielä pienempi Pikkupojan ensin eksyttä videolle kuin mitä kuvankaappauksen ottohetkellä (65).

Pikkupojalle tuli tästä hetkeksi mieleen aivan hullunkurinen ajatus. Jospa videoon suomenkieliset tekstit editoinut henkilö ja sen YouTubeen lisännyt 27-vuotias nimimerkki "vaalitarkkailija" olisivatkin FST:n tai Totuuden toimittajia, jotka kävisivät omaa mustamaalauskampanjaa käyttäen hyväkseen työnantajiensa tarjoamia mahdollisuuksia propagandan levittämiseen! Nääh, ei se ole mitenkään mahdollista...

[Update 7.3.: Petri Salon blogista:
Tänään sitten soittikin jo FST eli ruotsinkielinen yleisradio. He kertoivat, että kahdenkeskinen keskustelumme perussuomalaisen kanssa on salaa nauhoitettu, ja heidän mielestään kannanottoni koskien somaleja on todella uutisen arvoinen. Tätä ennen toimittaja oli jo soittanut puolueemme puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle ja pyytänyt hänen mielipidettään ”rasistiseen” kannanottoon. Täyttä manipulointia, sanon minä.
Totuuden keskustelusivuilta:
toimittajan ylilyönti
toimittaja | 7.3.2007 12:57

Olin paikalla Rewell Centerissä ja vielä aika lähellä tapahtumaa. Ei se kyllä ihan noin mennyt, mitä halutaan kertoa. Kuulin osan Salon ja tuntemattoman herran keskustelusta. Kansanedustaja yritti tälle herrasmiehelle kertoa omaa kantaansa maahanmuuttajista. Se ei ollut lainkaan rasistista. Toki huulenheittoa somaleista taisi olla mukana, mutta pääosin Salon mielipiteet olivat kaukana rasismista.

En itse ole kokoomuksen kannattaja ja olin työkeikalla tilaisuudessa. Tuntuu sairaalta, että yksi tai kaksi lausetta irrotetaan asiayhteydestä ja nostetaan kohu. Toimittajana vieroksun tätä seiskalehtimäistä menettelytapaa.

"Tarkistussoitto on usein pilannut hyvän skuupin." ]

[Update 8.3.: Iltalehti: Petri Salo meni piilokamera-ansaan.
Rasismikohun kohteena oleva kokoomuksen kansanedustaja Petri Salo meni mitä ilmeisimmin järjestettyyn ansaan selostaessaan "äänestäjälle" näkemyksiään maahanmuuttajista viime lauantaina.

Sama Salon "perussuomalaiseksi" luonnehtima mies uteli perussuomalaisten puheenjohtajalta Timo Soinilta tämän näkemyksiä maahanmuuttajista joitakin viikkoja sitten Helsingin Kontulassa perussuomalaisten vaalitilaisuudessa. Soini ei kuitenkaan lähtenyt jakamaan maahanmuuttajia vuohiin ja lampaisiin. STT:n toimittaja näki tapauksen.

Kohuvideoklipissä vilahtava, Saloa jututtava "perussuomalaisten äänestäjä" on noin 40-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva media-ammattilainen, ei kuitenkaan politiikan toimittaja eikä laajemmin tunnettu.
Totuus/FST, joko olisi aika puhdistaa oma tupa ja kertoa mikä oli teidän osuutenne tähän "skandaaliin"?]

7 kommenttia:

  1. Anonyymi7/3/07 16:46

    Jos aloittelijan pitäisi lukea vain yksi ilmastoskeptikkokirja, mikä se olisi ja millä perusteella?

    VastaaPoista
  2. Ehkäpä Michael Crichtonin "Pelon ilmasto". Vaikka onkin fiktiota, sisältää paljon raakaa asiaa, niin että pääsee problematiikkaan sisälle (ilmastokeskustelu on pääsääntöisesti jotain muuta kuin tieteeseen liittyvää). Perusteluna lisäksi että ko. kirja on suhteellisen helppolukuinen. Itse dekkarimielessä kirja on mielestäni suhteellisen huono (juoni ennalta-arvattava jne.).

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8/3/07 15:36

    deniers
    artikkelisarjassa on jo 13 osaa

    VastaaPoista
  4. Itse kirjoituksen aiheeseen liittyen haluaisin kommentoida.

    Tuontyyppistä käräyttelyä harrastettiin Ruotsissa vuosia sitten. Ei tainnut olla edellisissä vaan sitä edellisissä vaaleissa, kun mentiin mikin kanssa teltalle kuuntelemaan, mitä ruotsalaiset oikeistopoliitikot oikeasti ajattelivat maahanmuuttajista.

    FST:llä tuskin on puhtaat jauhot pussissaan, koska apinoivat näin härskisti naapurin sossujen vanhoja kikkoja.

    VastaaPoista
  5. Monista matkallani kohtaamista rasistisista tapahtumista jotenkin typerin oli viimeisin.

    Koneessa istuin tyytyväisenä kuvankauniin fransmannittaren vieressä odotellen, että edessä oleva 50 hengen etninen ryhmä istuutuisi alas, ja pääsisimme liikkeelle. Hirveä pajatus jatkui ja jatkui. Lopuksi joku klaanin johtajista keräsi tarpeeksi rohkeutta, ja pyysi vieruskaveriani siirtymään rivin eteenpäin, kun yksi heimon miehistä ei voinut istua tämän kaunottaren vieressä, kun tiukat housut ja T-paita olivat liian paljastavia (ei minusta). Kun nainen kysyi, miten se tilannetta muuttaa, kun edellisellä rivillä istuu myös yksi klaanilainen, klaanin johtaja pyysi myös minua siirtymään rivin eteenpäin. No, totta ihmeessa ennemmin näin silmissäni lennon etenevän niin, että keskustelen vieruskumppanini kanssa bordeaux'n viineistä, ranskalaisista taidepläjäyksistä ja naureskelemme hyväntahtoisesti toistemme pikku sutkautuksille viinin tehdessä tehtäviään.

    Kun lopuksi saimme siirryttyä rivin eteenpäin, kysyin naiselta, mitä hän ajatteli tapahtuneesta. Vastaus oli, että loukkaavaa, mutta ei hän viitsinyt mitään kohtausta järjestää. Itse ajattelin, että odottakoon klaani seuraavaa lentoa, jossa sopii sitten järjestää omat paikkansa kuten parhaaksi näkevät. Olimme sentään länsimaassa, länsimaisessa koneessa ja länsimaisesti pukeutuneita.

    Ja vakavampaan sävyyn jatkan, että amerikkalaisia vaivaa kovasti se, että maahanmuuttajat eivät opettele englantia. Euroopassa kielten kirjo on niin suuri, että täällä ei ole oikein realistista odottaa, että hallitsee kielen ennen kuin pääsee maahan (itse en voisi asua sillä kriteerillä Suomen lisäksi kuin Irlannissa ja Englannissa).

    Sen sijaan täällä pitäisi paukuttaa tulijoiden päähän se, että me teemme kuten teemme, te voitte kertoa miten teillä päin tehdään, ja jos meillä on jotain opittavaa, me koitamme omaksua. Mutta kun olette täällä, ette voi vaatia, että me omaksumme kaiken (tai edes mitään) mitä pidätte tärkeänä.

    No entä Irak - miksi heidän pitäisi hyväksyä vientituotteena demokratia? Siitä yksinkertaisesta syystä, että siioista yli 80% edelleen tukee amerikkalaisten läsnäoloa (sunneista 15%). On jotenkin niin sosialistista hokea, että toisen maan sisäisiin asioihin ei saa puuttua. Miksi ei saisi? Jos muslimit haluavat muuttaa Euroopan toimimaan haluamallaan tavalla, onhan heillä perusteensa siihen ihan niin kuin meilläkin on. Mutta tarvitseeko meidän antaa sen tapahtua?

    Kussakin kulttuurissa on tärkeää, että kerrotaan toisille kulttuureille oman kulttuurin vahvuudesta. Yhtä tärkeää on kuunnella toisen kulttuurin vahvuuksia. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin se, että muslimien meille esittämät vahvuudet ovat varsin vähäisiä. Tieteen taso on surkea, taide on valjastettu tukemaan uskontoa. Jos siellä jotain opittavaa on, niin ehkä se liittyy vanhoihin kulttuureihin ja tapoihin joista voidaan nähdä kulttuurievoluution kehitys näihin päiviin.

    V*aa. Kai se on tämä paluu.

    VastaaPoista
  6. "Epämiellyttävän Totuuden" antiteesi näytettiin eilen Briteissä. Dokumentin nimi on "The Great Global Warming Swindle" ja se on katseltavissa kokonaisuudessaan tästä osoitteesta.

    Suosittelen jokaiselle aloittelevalle skeptikolle tuon katsomista. :-)

    VastaaPoista
  7. Kiitti anon, olin juuri saanut oman katseluni lopetettua ja laatimassa postausta. Hyvä havaita että täällä on ihmisiä hereillä!

    Erinomainen dokumentti, ja poliittisetkin kannanotot jotenkin sopivat tänne :) Toivottavasti tämä dokkari saa mahdollisimman paljon julkisuutta netin kautta, ei ole pelkoa että sitä koskaan näytettäisiin Puolueen mediassa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!