tiistaina, elokuuta 26, 2008

The Soviet Story

Osa I (44 min):

Osa II (42 min):

9 kommenttia:

  1. Tarja Haloselle katsomista

    VastaaPoista
  2. Hukkasin jo Totuuden C-osion, mutta siinä filosofi Tuomas Nevanlinna, Totuuden vakioälykkö Njet-liitteestä, arvioi tuota viime sunnuntaina ollutta Tommi Uschanovin haastattelua. Nevanlinna avoimesti kertoo olevansa kulttuurieliittiä ja älyllisen sosialismin kannattaja. Minusta on hienoa, että Nevanlinna paljastaa todellisen luonteensa avoimesti.

    Tarkkoja sanavalintoja en nyt tosiaan pääse laittamaan, kun se C-osa jäi erään kahvilan pöytään. Samaisessa kahvilassa oli muuten Vihreä lanka, Demari ja Tiedonantaja. Otin itselleni ns. laatuaikaa ja lueskelin ne kiireettä läpi. Vihreässä langassa joku pohdiskeli, että uuden amerikkalaisen tutkimuksen (30 vuotta, 85 maata, 30.000 haastateltua, muistaakseni noilla spekseillä) mukaan ihmisten onnellisuus on suurinta pohjoismaissa ja -Amerikassa. Onnellisuuteen korreloi tulotasoa enemmän yksilönvapaus. Tämä kolumnisti siinä jotenkin irvokkaasti totesi moisen itsestäänselvyyden ja samaan hengenvetoon vaati valtiolta kulutusta ohjaavia toimenpiteitä,jotta ihmiset oivaltaisivat, että kulutus ei tuo onnea. Miten iso reikä päässä pitää olla, että menee ajatukset noin sekaisin?

    Tiedonantaja mollasi Totuuden Olli Kivistä ja Demari Totuuden Nato-kannoista. Hauska aamukahvittelu!

    VastaaPoista
  3. Ainiin, jäi vielä edellisessä sanomatta, että Nevanlinna totesi myos niin, että liberalismi on vain oikeistolaisen ideologian kasvojenpesun lopputulos siinä prosessissa, jossa oikeisto yrittää unohtaa todelliset juurensa, äärioikeistolaisuuden (Lapuanliike) ja kansallisuus-aatteen (natsismin), sotia edeltäviltä ajoilta. Hän yritti tällä verrata Uschanovin toivetta saada sosialistit unohtamaan liikkeensä idealistiset unelmat tasa-arvosta ja pureutumaan konkreettisiin menetelmiin tulontasauksen perusteluissa. Kuten aiemminkin on todettu, natsismi on sosialistien ihan omaa tuotantoa - turha tyrkyttää sitä Pitkänsillan tälle puolelle.

    VastaaPoista
  4. "Kuten aiemminkin on todettu, natsismi on sosialistien ihan omaa tuotantoa - turha tyrkyttää sitä Pitkänsillan tälle puolelle."

    Sitä paitsi Lapuan liike oli alkujaan kommunisminvastainen kansanliike eikä mitään natsismia. Lopussa homma lähti lapasesta Mäntsälässä, mikä koitui liikkeen tuhoksi.

    Nevanlinna vain hönkii samoja vasuriklisheitä, joita on kuultu koko 2. maailmansodan jälkeinen aika.

    VastaaPoista
  5. Nauroin ääneen tuota Vihreän langan juttua. Pitäis melkein metsästää omiin käsiin kyseinen julkaisu ja laittaa kehyksissä seinälle.

    VastaaPoista
  6. Kello 14 Totuuden näköradion ykköskanavalta tulee tanskalainen dokumentti "Ilmastonsäätelyä avaruudesta", jossa selitetään pilvien muodostumisen johtuvan kosmisesta säteilystä. Mitä lie paskaa.

    Pekka Psycho Mykkänen kirjoittaa sivulla B2, että Euroopan kannalta ei ole merkitystä kummasta tulee presidentti. Molemmat tukevat eurooppalaista ilmastonmuutos-ohjelmaa, asevoimien kasvattamista, Irakista poistumista ja Afganistanin sodan tärkeyttä. Hieno ihminen tuo Psycho, linjakas ja kaukaa viisas.

    Yleisönosastokirjoituksessa helsinkiläinen Seija Penttilä kummastelee hallituksen rokottavan ilmastonmuutosveroilla vain suomalaisia työssäkäyviä, kun samaan aikaan Venäjän transitoliikenne puskee pitkin itä-Suomen teitä maksamatta penniäkään suomalaista diesel-veroa ja Aasiasta lennätetään Suomeen marjanpoimijoita. Mitä lie paskaa taas.

    C1 kulttuurisivulla tasapainotetaan aiempia kirjoituksia ja kirjailija Tervon annetaan kehua Mannerheimia. Haastattelussa paljastuu ainakin minulle uusi asia, että Suomi vaihtoi Mannerheimin salamurhaa 1920 yrittäneet kolme kommunistia venäläisiin vankeihin Rajajoella 1926. Kummaa paskaa.

    Väkivaltarikokset ovat kasvaneet huimasti (A4). Suomalaisten lisääntynyt alkoholin käyttö näkyy komisario Tolvasen mukaan erityisesti naisten osuuden kasvussa rikostilastoissa. Suomalaispunaniskojen lisääntynyt nahistelu on kasvattanut pahoinpitelyiden määrää kahdella prosentilla vuodentakaiseen. Törkeiden pahoinpitelyjen määrä on sen sijaan vähentynyt. Suomalaisten murhatilastoa (+55%) synkensivät Jokela ja insuliinisurmat. Törkeät varkaudet ovat jopa vähentyneet, mutta raiskausten määrä kasvaa kohisten; kymmenen vuoden suuntaus on +50%. Asiaa onneksi vain sivusta seuranneena olen ymmärtänyt raiskausten olevan tyypillisiä etnisväritteisiä rikoksia, mutta asiaa ei tässä tietenkään puida. Yksi lipsahdus sentään on muuten niin tyylipuhtaassa suomalaisten alkoholinkäytön ongelmia paheksuvassa kirjoituksessa:

    Poliisi kuitenkin pelkää uusia väkivaltarikosmuotoja. "Tiettyjen tahojen mukaan 'kunniamurhat' tulevat jonain päivänä meille Suomeen. Myös nuorten väkivallanteot kaduilla saattavat lisääntyä, sillä monet kantavat teräaseita mukanaan", Tolvanen sanoo. Loppuun on lisätty vielä yhteys kapitalismin kiroihin: Kaikkiaan poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä on noussut yli kuusinkertaiseksi vuodesta 1938.

    Mutta löytyy Totuudesta taas aimo annos syyllisiä. Edellisessä kappaleessa syyllinen oli siis 70 vuotta kapitalismia nauttinut suomalainen, joka ei käy töissä ja puukottaa ryyppykaverinsa. Sivulla A14 penaali Lauri Korolainen määrittelee yhteiskunnan nykyongelmaksi keski-ikäisen, hyvin toimeentulevan omakotiasujan - nimbyn. Nämä porvarisiat nimittäin vastustivat [mutta hävisivät] virkamiesten suunnitelmaa asuttaa ne työssäkäymättömät rapajuopot Marjaniemeen! Paskasakkia!

    "Nimbyihin liittyy tietty elitistisyys. Halutaan säilyttää asumisen taso", kirjahankkeen käynnistänyt Timo Kopomaa luonnehtii.

    ...

    Jos pientaloalueiden hyväosaiset sysäävät ei-toivotut hankkeet ja rakennukset lähiöihin, joiden asukkaat eivät onnistu järjestäytymään yhtenäiseen vastarintaan, se saattaa vääristää yhteiskunnallista kehitystä, Tapio Litmanen varoittaa.


    Niin, jos siis lähiöistä halutaan Marjaniemeen nousta, pitää alkaa densoksi?? Eikö Marjaniemeen kannattaisi ennemmin asuttaa niitä lähiöiden ahkeria vuokranmaksajia ikään kuin kannustukseksi!

    Mutta, tähän "yhteiskunnallisen eriarvoistumisen lisäämiseen" eivät siis Kallion viherhipit suinkaan sorru, vaan he "luovat uutta":

    Litmanen kuitenkin muistuttaa, että nimbyilyllä voi olla myös myönteisiä seurauksia. "Asukkaat alkavat opiskella asiaa. Parhaimmillaan siitä kehkeytyy yhteiskuntajärjestyksen uudistusprosesseja." Esimerkiksi Kallio-seura onnistui hiljattain siistimään Karhupuiston Viidennen linjan ja Agricolankadun kulmassa. Entistä juopppuistoa koristavat nyt kukkaistutukset ja puiston laidalla palvelee sateenkaariväen suosima karhu-puiston kioski.

    Mitä ihmettä - marjaniemeläinen omakotiasujan huoli omasta viihtyisyydestään johtaa kaupunginosien eriarvoistumiseen, mutta juoppojen korvaaminen homoilla on Kallio-seuran suuri saavutus.

    Lopuksi vielä penaali Ville Seurin löytämä suomenkielisten nimbyily varakkaalla Maunulan kovan rahan pientaloalueella. Ruotsinkielinen päiväkoti haluaa valloittaa putkiremonttinsa takia suomenkielisen ala-asteen pihan parakeillaan. Minä luulisin läheisen ruskeasuon siirtolapuutarhan asukkaiden mielellään majoittavan nuo ihanat pikku pallerot alueelleen, jonka ovat vuokranneetkin Helsingin kaupungilta.

    VastaaPoista
  7. Tuosta Nimby-jutusta taas henkii Totuuden Kalliossa tai Käpylässä asuvien penaalien ylemmyydentunne tavallisia ihmisiä kohtaan sekä ideologisesti yksisilmäinen soininvaaralaisuus. Tosin onhan Totuudessakin syntisiä.

    Soviet Storya en ole ehtinyt katsoa kuin puolivälin tienoille. Suomi-osuudessa on näköjään Ari Vatanen kertomassa Talvisodasta.

    VastaaPoista
  8. Tässäpä ehdotus Pikkupojalle seuraavaksi postaukseksi:

    http://larouchepac.com/static/2008/08/12/al-gore-half-man-half-possum-total-idiot.html

    VastaaPoista
  9. Mielenkiintoinen dokumentti tämä Sovjet story. Eteenkin kiinnostavaa Marxin rasistiset näkemykset. Neuvostoliiton antisemitismi on tietysti laajalti tunnettu eikä sitä maassa edes häpäilty. Muistaakseni Ranskassa oli huomattavasti Saksaa voimakkaampi antisemitistinen liike 1930-luvulla.

    Hieman olisin odottanut dokumentilta myös aineistoa siihen, kysymykseen että aikoiko Neuvostoliitto hyökätä myös kesällä 1941. Nimittäin varsin laajalti ovat sotahistorioitsijat sitä mieltä, että puna-armeijan ryhmitys kesällä 1941 Suur-Saksan rajalla viittasi selvästi hyökkäysaikaisiin. Monet ovat sivuuttaneet asian toteamalla vain ihmettelynsä siitä, miksi "puna-armeija asetti itsensä vaaralle alttiiksi". Eihän se asettanut itseään vaaralle alttiiksi jos se suunnitteli hyökkäävänsä. Sen sijaan, jos olisi käynyt niin, että Saksa ehtisi ensiksi hyökkäämään olisi vaara ollut todellinen.

    Niin kuin se sitten olikin. Natsismi ja kommunismi - sama paska eri paketissa.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!