perjantaina, marraskuuta 26, 2010

Maanantai 29.11.2010

Maanantaina 29.11.2010 on Suuri Päivä. Tasavallan parhaiten informoitu ilmastotietäjä Paula Lehtomäki (agr.) täyttää silloin 38 vuotta. Onnittelut!

Syntymäpäiviään Paula viettänee Meksikon Cancúnissa, jossa samana päivänä alkaa uusi yritys Maailman pelastamiseksi (aikaa enää kuusi vuotta!1!!1). Päinvastoin kuin viime joulukuussa Kööpenhaminassa tai maanantaina Tasavallassa (kts. kuva yllä), nyt on pelattu varman päälle eikä Cancúnissa (kts. kuva alla) Talvi-vaara ole läsnä ja Paula voi nauttia synttäreistään lämpimin mielin (ja varpain).


Tämä pelottava ilmastonmuutos siis etenee aivan kuin on ennustettu. Esimerkiksi Tasavallan säät ovat täysin ennustusten mukaisia, ja mm. Paula kertoi tämän jo kaksi vuotta sitten selittämällä, että ilmastonmuutos tuo tänne marraskuun säät neljäksi-viideksi kuukaudeksi! Juuri näinhän näyttäisi nyt käyvän! Kuunnelkaa itse ellette usko:


Mutta jokin on sittenkin niin eri tavalla kuin ennen! Nimittäin missä viipyy Totuuden raportointi (Yes-we-)CanCanista?! Yhtä Päätönkirjoitusta lukuunottamatta, ei juuri mitään! Pikkupoika ymmärtää toki, että mm. AnuS ei enää ole vakituisessa työsuhteessa, mutta ei se ole mikään syy! Missä piilottelee AnuN, Reetta tai Katja Johannasta puhumattakaan? Totuus, on aika ryhdistäytyä!

Nyt on pahasti käymässä niin, että Puolueen luotettavimmaksi ilmastoraportoijaksi on nousemassa Puolueen Mainosradion Päivi Mäki-Petäjä ilmastosivuineen, jossa Cancún-tanssia on pyörähdelty jo jonkin aikaa. Ääneen ovat päässeet niin pilvistä kertova Paula kuin uskonnostaan vaahtoava Petteri "Tasku-Obamankin toveri" Taalas, joka on jo kauan sitten antanut virheet anteeksi.
Ehdotettiin jopa IPCC:n puheenjohtajan erottamista ja nykymuotoisen IPCC:n lakkauttamista.
Käsittämättömiä nuo skeptikot denialistit! Tai ehkä sittenkään, kun tietää mistä he saavat voimansa. Julkisin varoin rahoitetun ei-poliittisen laitoksen johtaja Petteri selventää:
Päästövähennyksiä vastustavat tahot käynnistivät kampanjan ilmastotutkimusta vastaan ilmeisenä tavoitteenaan vaikuttaa itse neuvotteluprosessiin. Suomessakin tähän kampanjointiin osallistuttiin aktiivisesti.
---
Vuosien 2009–2010 ilmastouutisointia kannattaa käyttää journalistiikan oppikirjaesimerkkinä siitä, miten taitavalla median käytöllä voidaan luoda vääriä mielikuvia kansalaisten keskuudessa. Kansleri Kari Raivio [Jyri Raivion veli, toim. huom.] esitteli äskettäisessä HS-kirjoituksessaan, kuinka tupakkateollisuus kykeni jarruttamaan tupakan terveyshaittoihin pohjautuvaa lainsäädäntötyötä. Ilmastonmuutoskeskustelussa on analogisia piirteitä.
Ahaa, siis verenhimoisten juutalaisten kapitalistien EXXXon-Mobil -lobbarien salaliitto! Tämä tieto löytyy myös vuonna 2014 julkaistavasta seuraavasta CCCP:n IPCC:n viisivuotis viidennestä raportista, jonka kirjoittaminen ei vielä ole alkanut mutta johtopäätökset on toki jo julkistettu.

3 kommenttia:

  1. Parhaiten informoitu päättäjä antaa videolla ymmärtää että ilmastonmuutos aiheuttaa sääilmiöiden muuttumisen lisäksi päivien valoisan ajan pituuden vaihtelua. Muutama aste lisää ja keskiyön aurinko on iäksi painunut taivaanrantaan.

    VastaaPoista
  2. Olen muuten kuullut, että kylmä talvi johtuisi ilmastonmuutoksesta. Se, kenelle edellä mainittu lause oli yllätys, nostaa kätensä ylös ja huutaa, hep.

    VastaaPoista
  3. Tämä on niin hauska pikku yksityiskohta, etten varmaan ikinä jaksa lopettaa sen toistamista:

    During the time of Roman Empire (150 BC - 300 AD) a cooling began that lasted until about 900 AD. At its height, the cooling caused the Nile River (829 AD) and the Black Sea (800-801 AD) to freeze.

    Melkoisen mukavaa aikaa elämme, kun sadat neliöt lämpiävät tynnyrillisellä öljyä, eikä tatvitse lähteä heti aamutuimaan pilkkomaan puita.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!