maanantaina, toukokuuta 25, 2009

Ei EEC:lle!

Puolueen legendaarinen EEC-vapaakauppasopimus torjuttava -vetoomus on päivitetty: Vapaus valita sosialismi toisin. Pikkupoika kanonisoi Puolueen pyhiksi seuraavat henkilöt:
Claes Andersson
Jorma Bergholm
Jorma Hentilä
Pertti Hynynen
Antero Jyränki
Kaisa Korhonen
Jeja-Pekka Roos
Harri Saksala
Erkki Tuomioja
He ovat onnistuneet allekirjoittamaan sekä vuoden 1973 että 2009 versiot. Onnittelut!

[via Pasi & Lipsanen]

4 kommenttia:

  1. Ydin-lehteä unohtamatta :)

    VastaaPoista
  2. Muutamat allekirjoittajista tekisivät enemmän ympäristön eteen laihduttamalla itseään, mm. ilmastoneutraaliuden edistämiseksi.

    Ainakin ihmettelen sitä, että haluavatko etujoukkojen tiedostavat todellakin kerta kerran jälkeen elää Orwellin teoksen "Vuonna 1984" pahimmat teemat ja kliseet uudelleen, Röh Röh?

    Muutamia kellokkaita näyttää muuten olevan allekirjoittajissa mukana, jotka eivät näytä ymmärtäneen millään tasolla, että mihin ovat nimensä laittaneet.

    Siis aivan kuten taistolaisaikoinakin, ei että tämä postmodernistinen punavihreä kuorrutus olisi muuttanut asiaa pohjimmiltaan mitenkään.

    Pelkistetysti kyseessä ovat ihmistenvihaajat ja systeeminrakastajat.

    VastaaPoista
  3. Vielä hajatelmia teemaan sopien, Lars D. Eriksson, häpeämätön kommunisti, vaikutti ruotsinkielisenä finanssioikeuden professorina Helsingin yliopistossa. Tiedä sitten, että mitä ihan tarkalleen opetti, todennäköisesti kertoi, että miten verot jätetään suomenkielisten maksettavaksi.

    Kun tässä jokin aika sitten tuli tämä tupakkalaki, joka mm. kielsi mainitun professorin tupakoimasta aluksi työtiloissaan ja siten heikentämästä paikallista ilmastoa ja ilmanlaatua, niin kommunisti Eriksson hieman libertaareilta ilmeisesti opituin painotuksin kertoi, ettei moinen lainsäädäntö voi sitten millään koskea hänen kaltaistaan ihmistä. Ilmeisesti Eriksson katsoi libertaarien tapaan moraaliseksi oikeudekseen valita noudattamansa yleiset lait nimen omaan omalta kohdaltaan, ei toki muiden osalta. (Tämä löytyy referenssiksi myös toverit eteenpäin yhteiskunnan eläteiksi -lehden... siis Ylioppilaslehden vanhoista jutuista.)

    Jottei kuitenkaan ihan koko juristikenttää nolattaisi Erikssonin tai Jyrängin kautta, alkuperäisen vuoden 1973 julistuksen allekirjoittajista hienon kaapista ulostulon teki tietysti jo edesmennyt Prof. Kari S. Tikka, vaikkei tietysti hänkään minnekään libertaarien linjoille tullut, hylkäsi kuitenkin älykkäänä ja empaattisena ihmisenä kommunistiset ja sosialistiset dystopiat.

    Toivoa yksilötasolla aina on siitä, että varjot haalistuvat ja että sekä järki että ihmisyys voittaa.

    VastaaPoista
  4. Sinänsä irvokasta, että Eriksson, Jyränki ja muut demlalaiset allekirjoittavt lappusen, joka alkaa sanoilla:

    "Suomalaista poliittista ilmapiiriä on pitkään vaivannut todellisia vaihtoehtoja tarjoavan demokraattisen keskustelukulttuurin puute."

    Jos ja kun tuo "demokraattinen" "keskustelukulttuurin" edessä on samassa merkityksessä kuin "kansandemokratiassa" tai "demokraattisissa lakimiehissä", niin eihän täällä käydä juurikaan muuta kuin "demokraattista" keskustelua, ihan valtalehtien ja television suosiollisella myötävaikutuksella. Tai demlalaiset viheltävät pelin poikki.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!