maanantaina, heinäkuuta 07, 2008

Kulttuuri-imperialistit

Kesällä ei aina ehdi Totuuteen paneutua täysipainoisesti, jolloin merkittäviäkin kannanottoja saattaa livahtaa silmien ohi. Kiitos lukija R.T.:n, joka vinkkasi asiasta Pikkupojalle, yksi suuri älynväläys tulee nyt kuitenkin pelastettua paria päivää myöhässä.

Totuuden uusi löytö Tampereelta, Jessikka Aro, nimittäin kertoi lauantaina Pallon liikkeet-palstalla Suuren Saatanan uudesta barbaarisesta toimesta, jolla pyritään tuhoamaan Irakin naiset: Yhdysvaltain armeija ajaa naisten asemaa Irakissa – tuhoon. Jessikkan kolumnin päätös on synkkyydessään pelottavaa luettavaa:
Armeijan kulttuurisesti kuurosokea tasa-arvotyö johtaa ennemminkin Irakin tyttärien tuhoon kuin nousuun.
Mutta on tähän aihettakin. Nämä kuurosokeat kulttuuri-imperialistit ovat taas olleet aivan käsittämättömän törkeitä.
Nyt USA:n armeija on keksinyt mielestään hyvän keinon ratkaista naisten itsemurhaiskujen aiheuttaman turvallisuusongelman. Se on houkutellut tähän mennessä 500 naista tekemään ruumiintarkastuksia pankkien, koulujen ja hallituksen virastojen naisvieraille. Armeija nimesi vartioston runollisesti Irakin tyttäriksi ja koulutti maaseudulta tulleet naiset kokoamaan Kalašnikov-rynnäkkökiväärin ja etsimään räjähteitä maannaistensa burkhien alta.

Vartiostoon liittymisen porkkanana toimii erinomaisesti 300 dollarin (190 euron) kuukausipalkka, joka on tuplasti enemmän kuin keskimääräinen kuukausiansio Irakissa. Monet vartiostoon liittyneistä naisista ovat leskiä ja hoitavat yksin lapsiaan, joten 300 dollaria kuussa auttaa heitä valtavasti, etenkin, kun Irakissa töitä riittää arviolta viidennekselle väestä.
Saatanan siat!

5 kommenttia:

  1. Vartiostoon liittymisen porkkanana toimii erinomaisesti...

    Ja kuka väittikään, ettei Bush olisi mennyt Irakiin, jos siellä öljyn sijaan kasvaisi porkkanoita?

    Monet vartiostoon liittyneistä naisista ovat leskiä ja hoitavat yksin lapsiaan

    Muuten, miksi he kasvattavat lapset yksin? Juurihan meitä on sivistetty kertomalla, että islamista on meillä länsimaisilla opittavaa, kun heillä toimii tuo yhteisöllisyys ja sukurakkaus. Mikäs juttu tämä nyt sitten on?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi7/7/08 17:11

    Muuten, miksi he kasvattavat lapset yksin? Juurihan meitä on sivistetty kertomalla, että islamista on meillä länsimaisilla opittavaa, kun heillä toimii tuo yhteisöllisyys ja sukurakkaus. Mikäs juttu tämä nyt sitten on?

    Bush on pommittanut leskien kaikki sukulaiset.

    VastaaPoista
  3. Mielipidekirjoituksista tulee kesäisin oikea Valittujen Palojen "Nauru pidentää ikää"-palsta, vaikka kirjoituksia lukiessa kylmä henkäys käy kuin Kuudennessa aistissa Cole-pojalle.

    Tällä kertaa Elias Krohn saa päästää paineitaan pihalle. Ja näppistä onkin hakattu raivokkaasti kaksin käsin. Tässä tyylinäytettä:

    Niskakarin mukaan voimme kukin toimia paremman maailman aikaansaamiseksi, mutta emme "voi nostaa itseämme ja omaa näkemystämme moraalisesti ylempään asemaan" emmekä kertoa muille, miten heidän tulee elää. Tällainen olisi hänestä jopa totalitarismia.

    Näkemys on erikoinen, koska demokratia ja kansalaisyhteiskunta edellyttävät jatkuvaa poliittista ja moraalista keskustelua siitä, mitä on hyvä elämä ja hyvä yhteiskunta. Onko tällainen keskustelu mahdollista, jos ei ole sallittua ottaa kantaa toisten elämäntapoihin vaan ainoastaan omiinsa?


    Demokratia on haavoittuvainen totalitaarisen järjestelmän kannattajien vallankaappaukselle. Yrityksiä on historian kirjat pullollaan - Suomessakin toistuvasti läpi koko 1900-luvun.

    Mielipidemittausten mukaan valtaosa suomalaisista arvostaa enemmän hyviä julkisia palveluja kuin alhaista veroastetta. politiikan suunta on kuitenkin ollut jatkuvasti päinvastainen.

    Ongelma ei siis ole se, että valtiovalta verottaisi ihmisten tuloja liikaa, vaan että se verottaa niitä vähemmän kuin ihmiset itse haluaisivat. Paradoksaalinen asetelma.


    Muinoin demokratia tarkoitti mies ja ääni periaatetta, joka puolestaan viittasi siihen, että vain veronmaksaja on oikeutettu päättämään verojen käyttökohteista. Sitä kutsutaan edelleen viisaaksi taloudenpidoksi.

    Suomalaiset olisivat epärationaalisia, jos he kannattaisivat palvelujen heikentämistä veroalen rahoittamiseksi, koska yli puolet suomalaisista on nettohyötyjiä.

    Jos demokraattisen prosessin kautta kuitenkin päätettäisiin veroprogression kiristämisestä, uusista haittaveroista tai verotuksen jälkeen käteen jäävästä maksimitulosta, kuinka kummassa sellainen voisi olla totalitarismia?

    Siksi, että demokraattinen yhteiskunta ei oikeuta lainsäädännöllä ryöstämistä.

    Kansalais- tai ihmisoikeuskysymys ei Niskakarin mainitsema katumaasturin käyttö ole, sen sijaan ilmaiset terveyspalvelut ja puhdas ympäristö ovat.

    Kun itse määrittelee, mikä on oikein, on helppo löytää moraalinmukaiset perustelut.

    Osa ihmisistä on tietenkin jokaiseen päätökseen tyytymättömiä, mutta ympäristökriisin edetessä ja tietoisuuden lisääntyessä yhä useampi todennäköisesti ymmärtää radikaalienkin toimenpiteiden tarpeen.

    Olisi hyvä määritellä, mitä radikaalit toimenpiteet ovat, jotta niistä ei tarvitse alkaa vääntää kättä sitten, kun valta on niillä, jotka vaatimuksen esittivät.

    VastaaPoista
  4. KT:n Elias Krohn-linkistä:

    Elias Krohn on Kulttuurivihkojen päätoimittaja ja vapaa kirjoittaja. Hän on Yleisen lehtimiesliiton hallituksen jäsen.

    Hän on kirjoittanut artikkeleita myös muun muassa Suomen Rauhanpuolustajien Rauhan puolesta -lehteen, Liberoon, Helsingin yliopiston Yliopisto-lehteen, Voimaan ja Sitoutumattoman vasemmiston Toimenpiteeseen (päätoimittajana) sekä Kansan Uutisiin. Hän on Kiilan jäsen.


    Upea CV! Mutta miksi Elias on hylkinyt Kumppani-lehteä?

    VastaaPoista
  5. Anonyymi8/7/08 07:31

    Kun suomalaiset sanovat haluavansa korkeampia veroja ja parempia palveluja, he tarkoittavat että joku muu saa maksaa korkeampia veroja jotta minä saisin parempia palveluita.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!