keskiviikkona, heinäkuuta 09, 2008

Harmageddon - pian!

Totuuden johtava ilmastopenaali Johanna Mannila potkii tänään jälleen oman kortensa kekoon. Alkuun löytyy heti syy ilmastonmuutokseen.
Japanissa koolla olleet rikkaat teollisuusmaat panivat päänsä piiloon eli lykkäsivät päätöksiä sitovista päästövähennyksistä. Vihollista ei yritetty potkaista: lyhytnäköisestä taloudellisen edun tavoittelusta pidetään kiinni.
Sitten on vuorossa lyhyt selitys siitä, mitä G8-maiden epäonnistuminen merkitsee::
16. Henget kokosivat kuninkaat paikkaan, jonka nimi on hepreaksi Harmageddon*.
17. Seitsemäs enkeli tyhjensi maljansa ilmaan. Silloin kuului temppelin valtaistuimelta mahtava ääni, joka sanoi: "Hetki on tullut."
18. Salamat leimusivat, ukkonen jylisi, ja tuli ankara maanjäristys, niin ankara järistys, ettei sellaista ole ollut koko sinä aikana, jonka ihminen on ollut maan päällä.
19. Suuri kaupunki hajosi kolmeen osaan, ja joka maassa kaupungit sortuivat. Jumala ei ollut unohtanut suurta Babylonia, vaan se joutui juomaan täyden maljan hänen vihansa ja vimmansa viiniä.
20. Kaikki saaret katosivat, eikä vuoria näkynyt enää.
21. Isoja, järkälemäisiä rakeita satoi taivaalta ihmisten päälle, ja ihmiset herjasivat Jumalaa tämän raevitsauksen tähden, sillä vitsaus oli tavattoman ankara.
Ai, ei se ollutkaan Johannan tekstiä. Harmageddon ei sittenkään vielä ole täällä, mutta melkein:
G8-maat tuottavat maapallon kasvihuonekaasupäästöistä 62 prosenttia, joten niiden päätöksillä on merkitystä. Kahdeksikko lupasi "ajaa" yli 50 prosentin päästöleikkauksia vuoteen 2050 mennessä, jos myös Kiinan ja Intian kaltaiset kehittyvät taloudet osallistuvat leikkausurakkaan. Tavoitteita vuosille 2020 ja 2030 kahdeksikko ei halunnut edes asettaa.

Ilmaston lämpenemistä ei voida enää pysäyttää, mutta siihen, kuinka paljon ilmasto lopulta lämpenee, voidaan vaikuttaa.

Aikaa on vain 10–15 vuotta, tutkijat ja ympäristöjärjestöt arvioivat. Esimerkiksi WWF:n mielestä nyt pitäisi tavoitella 40 prosentin päästövähennyksiä vuoteen 2020 mennessä ja 80 prosentin vähennyksiä vuoteen 2050 mennessä.
Pikkupojan pitänee päivittää vanha Puolueen sanakirjansa, kun Psychon ja Johannan käyttämässä uudessa painoksessa sana "tutkija" on synonyymi "ympäristöaktivistille". Mitähän muita muutoksia sieltä löytyy?

[Lisäys: Lubos on kerännyt reilut 20 linkkiä Johannan kollegoiden hengentuotoksiin viimeisen vuorokauden ajalta: Global warming: slogans of the day.]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!