sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Epäuutisia säästä

Kuten Pikkupoika on useasti todennut, Puolueen sää- ja ilmastouutisoinnin, ja muunkin tiedottamisen, kulmakivi on kohdentaminen: on tarkkaan erotettava aidot uutiset epäaidoista uutisista, ns. epäuutisista. Lisäksi toisena pääperiaatteena on ymmärrettävä, ettei hyvää aitoa uutista saa pilata millään turhilla epäoleellisilla yksityiskohdilla.

Viime päivinä Puolueen media on aktiivisesti osoittanut taitonsa kertomalla pohjoisen jääpeitteen sulamisesta ja erityisesti Luoteisväylän avautumisesta (mm. Totuus, STT, MTV3, Iltalehti). Annetaan puheenvuoro tällä kertaa Puolueen näköradiolle:
Pohjois-Amerikan pohjoispuolitse kulkeva Luoteisväylä ei ole koskaan aiemmin ollut kokonaan avoin.
Samaa kertoo Britannian näköradio, joka osoittaa erinomaista toisen pääperiaatteen hallintaa unohtamalla mainita, että he itse raportoivat 10.9.2000 (hat tip ja lisää epäoleellisia yksityiskohtia täältä):
A Canadian police patrol boat has completed a voyage through the fabled Northwest Passage without encountering any pack ice.
Koko Puolueen mediakentälle voidaan antaa kiitosta siitä, että he ovat yksimielisesti todenneet tämän epäuutiseksi:
The Southern Hemisphere sea ice area has broken the previous maximum of 16.03 million sq. km and is currently at 16.26 million sq. km. This represents an increase of about 1.4% above the previous SH ice area record high.

Tasavallan media onkin ollut erityisen valppaana viime aikoina. Esimerkiksi yksikään ei tehnyt virhettä tarttumalla elokuun lopun epäuutiseen, vaikka sitä tarjosi jopa yleensä niin luotettava Ilmatieteen laitos kesän sääkertauksessaan:
Yöpakkasta havaittiin elokuun viimeisinä öinä Lapissa, ja hallaa myös maan eteläosassa. Elokuun lopussa Enontekiön Kelottijärvellä satoi maahan myös reilu ensilumi. Ajankohta on ensilumen satamiselle harvinaisen varhainen. Edellisen kerran koko Pohjois-Lappi sai ensilumen vastaavaan aikaan vuonna 1986.
Ilmatieteen laitos on sittemmin taas terästäytynyt. Tämä käy ilmi seuraavasta kuvasta, jossa on viime (vaalea) ja tämän (tumma) vuotiset syyskuun alun lämpötilat. Kuten muistamme Ilmatieteen laitos raportoi oikeaoppisesti reilu vuosi sitten 14.9. lämpötiloista otsikolla Syyskuun alku harvinaisen lämmin. Tänä vuonna se tunnisti hienosti epäuutisen, ja julkaisikin samalla päivämäärällä aidon uutisen otsikolla Viime kesän UV-säteilyn kokonaismäärä normaalia korkeampi Etelä-Suomessa.

Luboš tarkentaa ymmärrystämme sääilmiöiden jakamisessa Puolueen mediassa aitoihin ja epäaitoihin ilmastouutisiin. Esimerkiksi kylmä sää ei vaikuta ilmastoon, ja on siten epäaito ilmastouutinen. Tämä johtuu positiivisesta syrjinnästä:
Only warm weather contributes to the climate. Why? It's affirmative action. Warming was discriminated against in the 1970s when a new ice age was just beginning so it must be compensated now.

9 kommenttia:

  1. Epäuutiset ovat muuten läpäisseet Totuuden tiukan seulan, ja heti viikon alkajaisiksi. Läpyskä on taas kuin vitsikirjasta. A4 sivulla Marjukka Liiten toteaa, että maksuttomuus ei ole vaikuttanut tasa-arvoon yliopisto-opiskelussa. Marjukka tarkoittaa tasa-arvolla korkeasti ja vielä korkeammin koulutettujen lasten suhteellista osuutta yliopisto-opiskelijoista. Se on huutava epätasa-arvo, että käsityöammattilaisten lapset seuraavat vanhempiensa mallia. Duunari saattaa nauttia elämästään, ja lapset saattavat haluta samaa. Ilman aloituslausetta koko tutkimus on banaali, mutta nyt se ansaitsee tulla kohotetuksi sosialististen pamflettien arvotettuun joukkoon.

    On nimittäin hämmästyttävää, että täysin avoimesti, kaiken kansan edessä (eikä siis vain Puolueen suljetuissa kokouksissa) parhaaseen hrustsevilaiseen tyyliin todetaan, että maksuttomuus ei edistä sosialismin tavoitteita. Sillä saadaan toki hukattua vastuullista huolellisuutta (mitä ei tietenkään muisteta painottaa), mutta maksuttomuus ei edistä sosialismin suurta tasa-arvojulistuksen toteutumista, eli ilmaisen koulutuksen hokeminen suomalaisen yhteiskuntamallin perustana näyttää paljastuneen valheeksi. Tämä on sikäli tärkeä tieto, että nyt voidaan lopettaa maksuton yliopisto, ja laittaa (vanhemmat) maksamaan lastensa koulutuksesta. Se taas johtaa veroasteen alenemiseen, ja vielä parempaa, erilaisten teologien, kasvatustieteilijöiden, estetiikan ja muun huuhaan opiskelu ehkä rajoittuisi. Kuinka moni (ei-akateeminen) vanhempi olisi ylpeä, kun Yasmine Biancha ilmoittaa Ryynäsen sukukokouksessa opiskelevansa runoutta pääaineenaan romanikirjallisuus ja saavuttavansa akateemisen (so. tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttävän) loppututkinnon, ja työllistyvänsä Pertti-enon ja Veikko-sedän verorahoilla Helsingin kaupungin virastokammioon työllistämistukirahoilla Yussufin ja Hamoulan kanssa.

    A5-sivulla banaaninkuori näyttää pysyvän afaltilla. Paavo Väyrynen (kesk) vastustaa maahanmuuttajien invaasiota sillä perusteella, että se aiheuttaa ongelmia. Oleellista Paavon ulostulossa on se, että Paavo kyseenalaistaa (ehkä tietämättään) toisen sosialistisen monumentin onttouden. Tarja Cronberg (vihr) kivahtaakin välittömästi, ja toteaa, että kukas ne vanhukset hoitaa sitten. Ja avot, Tarja osuu niin keskelle naulan kantaa, etten itsekään olisi ikinä. Onkohan meidän yhteiskuntamallissamme joku pahasti pielessä, jos vanhuksille ei riitä hoitajia millään muulla keinolla, kuin tuomalla niitä ulkomailta? Kauhistuneena tajusin, että koko hyvinvointimalli on siis niin raskas, että vaurautta yhteiskuntaan generoiva "vientityö" joutuu maksumieheksi satojentuhansien uusien virkamiesten ja -naisten palkkaamiseen, että virastotädit eivät joudu pesemään eläköityneitä vanhempiaan, vaan voivat viettää teatteri-iltoja ja haastaa oikeuteen milloin ketäkin mummun hoidon tasosta.

    Kun apparaatin sensuuri on kerran pois päältä, se on sitä myös sivulla A11. Puolueen onnellisissa lähiöissä majailee sinkkuäitejä, joista Mari S. on päässyt lehteen veitsen ja omenan kanssa. Marilla on juuri edellisessä kappaleessa kuvatun yliopistotädin perusolemus, joten otan vapauden hiukan leikkiä keskiarvoilla (kiitos Marille, että oli valmis esiintymään julkisesti näin kahjossa uutisessa). Mari on siis ilmastonmuutokseen hyvin vakavasti suhtautuva ihminen, joka käyttää julkista liikennettä työmatkoillaan kotoa virastotalolle (joiden luo julkiset välineet menevät - harvemmin niiden reitit kulkevat uusien lähiöiden luo, joiden rakentajat joutuvat kulkemaan autolla työmatkansa). Marille ekologinen elämäntapa ei ole vain bensan hinnankorotuksen kannattamista, vaan myös reilun kaupan tuotteita ostamista. Mari kannattaa maahanmuuttoa, koska suomalainen mies ei osaa enää sitoutua, minkä Marikin on karvaasti kokenut. Lisäksi Mari on vuosittaisilla ulkomaanmatkoillaan alkanut kiinnostua islamista ja itämaisista kulttuureista. Mari ostaa luonnollisesti henkilökohtaisia päästökiintiöitä lennosta aiheutuneita kasvihuonepäästöjä kompensoidakseen. Suomalaista miestä kiinnostaa Marin kokemuksen mukaan sunnuntaina Räkän menestys eikä lenkkeily kallioilla. Mari kannattaa kaikille maksutonta koulutus- ja sairaanhoitopolitiikkaa; "Totta kai - sehän on tutkittu juttu" Mari miettii mielessään, vaikka ei muista aiheesta yhtään tutkimusta. Marin mielestä asioihin pitää puuttua nyt, jotta vältetään katastrofi tulevaisuudessa. Sähkön, viinan, tupakan ja bensan veronkorotukset saavat Marilta kiitokset, koska niiden osuus Marin kulutuksesta on joitain prosentteja, eikä sillä ole mitään käytännön vaikutusta hänen talouteensa, mutta valtio kerää näin satoja miljoonia käytettäväksi tärkeisiin kohteisiin, kuten uuteen kulttuurikeskukseen. Omalta osaltaan Mari aikoo osallistua ilmastonmuutostalkoisiin muutaman viikon kuluttua, kun hänen keittiönsä remontti valmistuu. Mari ei vaivaa päätään ajatuksella, kuinka remonttimies ja tavarat paikalle saapuvat (omalla autolla vai julkisilla). Pääasia, että on kallis keittiö, jossa voi alkaa lajitella, vaikka se onkin itselle vastenmielistä, kuten Marin muistuttaa.

    B-osiossa palataan jo maan pinnalle hulluttelemasta ja Kalifornian ekologisuus nostetaan taas kerran esiin muistuttamaan, että Amerikassa on vastuullisiakin (eurooppalaissyntyisiä) poliitikkoja. Johanna Mannila kirjoittaakin, että parin vuoden takainen kalifornialaisia piinannut sähköpula ei johtunut sähkön puutteesta. Silti ydinvoima on kaliforniassa kirosana, Johanna tietää.

    C3-sivun mielipideosastossa joku Ikosen Sirkku Helsingistä palauttaa taas lukijat ja lehden toimituksen ruotuun ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa. Sirkku kirjoittaa "Meillä on liikaa vaihtoehtoja [mistä johtuen kulutuksessa ei suosita ekologisia vaihtoehtoja]. Ekologinen valinta ei ole yksilön edun mukainen. Siksi yhteiskunnan täytyy tehdä valinnat yksittäiselle ihmiselle helpoksi."

    VastaaPoista
  2. Erinomaista analyysia KT, mutta mistäs Pikkupoika nyt kirjoittaa ;)

    Totuuden johtavaksi ilmastopenaaliksi noussut Johanna Mannila kirjoittaa sen Iso-Arska jutun alla otsikolla Ilmastoneuvotteluja käydään koko syksy kaikenmaailman ilmasto-teemalla pyörivistä politikkojen ja byrokraattien kissanristijäisistä. Eipä lopu Johannalta aiheet kesken ja päässee kai vähän saastuttamaankin (=lentämään eksoottisiin paikkoihin). Johannan lainaama selvitys Kalifornian sähköpulan syystä on eri kuin Jyri Raivion löytämä, kummatkin toki suoraan Puolueen perustyökalupakista. Mutta kumpaa Puolueen sanansaattaja sitä okein pitäisi uskoa?

    Ja kaikille maalaisille ja muille Puolueen tiedotuksen ulkopuoliselle, tästä löytyy Mari kuorimassa omenaa. Ja juu ei, juttu ei ole osa marttojen omapainannetta, vihreäälankaa tai niksipirkkaa, se seisoo tänään keskellä Totuuden Kaupunki-osiota, heti jutun YTV usuttaa sinkkukoteja lajittelemaan biojätteet (paperiversiossa Sinkut ja pienet perheet laiskimpia lajittelemaan jätteitä) alapuolella. Tästä artikkeliin liittyvä niksikulma, ja kaiken päälle bonuksena löytyypi video Näin taittelet biopussin sanomalehdestä. Videolla esiintyy itse artikkelien kirjoittaja Anna-Leena Pyykkönen. Rehellisyyden nimissä on myönnettävä että Anna-Leenan esittelemä käyttö Totuudella on mitä erinomaisin, varsinkin kun Totuuden paperi edelleenkin on liian kovaa uusiokäytettäväksi huussissa.

    VastaaPoista
  3. Meinasi unohtua: Marin omenankuorimiskuvan alla lukee paperiversiossa

    "Mari Sihvonen kuorii omenan tyynenrauhallisesti sekajätepussiin."

    Jo on kylmähermoinen tyyppi :)

    VastaaPoista
  4. Kauhistuneena tajusin, että koko hyvinvointimalli on siis niin raskas, että vaurautta yhteiskuntaan generoiva "vientityö" joutuu maksumieheksi satojentuhansien uusien virkamiesten ja -naisten palkkaamiseen, että virastotädit eivät joudu pesemään eläköityneitä vanhempiaan, vaan voivat viettää teatteri-iltoja ja haastaa oikeuteen milloin ketäkin mummun hoidon tasosta.

    Ei Puolueen paratiisissa ole mitään "vientityötä"...
    http://www.hs.fi/artikkeliredirect/1135230274059

    Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Anne Brunila katsoo, että Suomi on menettämässä kilpailukykynsä metsäteollisuuden toimintaympäristönä.

    Brunila puhui Mikkelissä torstaina Mikkelin kauppakamarin seminaarissa. Hän totesi, että metsäteollisuuden kaikki keskeiset tuotantokustannukset eli puuraaka-aine, energia ja työvoimakustannukset ovat nousseet lyhyessä ajassa tuntuvasti.

    "Tällöin hyvästä suhdannetilanteesta huolimatta yritysten mittavat toimet kannattavuuden parantamiseksi uhkaavat valua hiekkaan", Brunila sanoi.

    Hänen mukaansa EU:n päästökauppa ja kotimaiset energiaveroratkaisut ovat lisänneet kustannusrasitetta entisestään. Parantunut tuottavuus ei riitä kompensoimaan kustannustason nousua.

    VastaaPoista
  5. Kiitos. Mari on kylmähermoinen, mutta hän onkin entinen vanutuppo (vasemmistonuori, tuleva poliitikko). Vielä kun tähän tulis jatko-osa, "Mari on oppinut kierrättäjäksi", jossa kerrottaisiin kuinka Mari lopulta alkoi kierrättämään, ja nyt tuntuu niin hyvältä!

    Kiinnitin huomiota niiden kissanristiäisten määrään, enkä voi kuin kateellisena ihailla, mihin kaikkiin paikkoihin ilmastonmuutosfanaatikot saavat taas tänä vuonna itsensä lennättää. Ja parhaaseen Puoleen tyyliin tärkeitä asioita pitää tukea niiden maksuttomuudella.

    VastaaPoista
  6. Kumitontulta erinomainen propagandalöytö.

    Näin tuon Luoteisväylä-uutisen Puolueen näköradion tekstitv:stä ja propagandatunnistimeni värähti heti ääriasentoon. Tunnistin ei näköjään pettänyt.

    VastaaPoista
  7. KT: joku voisi pitää tälläisen Marin stereotyypittelyä katkerana ja lapsellisenakin puuhana. Mutta kuten historiasta muistamme, riittävän hyvän ideologian niin vaatiessa kaikki keinot ovat toki sallittuja.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi:
    Niin voisi.
    Niin muistamme.

    VastaaPoista
  9. Sekä alarmistit että skeptikot huolehtivat turhaan. Alarmistit huolehtivat turhaan, koska teknologinen kehitys tulee mahdollistamaan ilmakehän puhdistamisen hiilidioksidista samalla kun kiinalaiset ja intialaiset ylittävät länsimaisen elintason. Tämä ei ole mitään teknologiauskoa. Enemmän uskoa vaatii se, että 20-30 vuoden kuluttua mukamas ei olisi talouskasvua ja kapitalismia rajoittamatonta teknologista ratkaisua ilmastonmuutokseen.
    Skeptikot huolehtivat turhaan, koska uudet tekniikat ehtivät tulla ennen kuin ilmastototalitarismi ehtii päästä todella vauhtiin. Pahimmat päästörajoitukset ovat kaukana tulevaisuudessa. Tarpeeksi kaukana.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Technological_singularity

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!