maanantaina, maaliskuuta 05, 2007

Syvä henkinen kuilu

Pikkupoika on tänään niin hyvällä tuulella (*) Viron parlamenttivaalien jälkeen, että tällä kertaa on pakko kirjoittaa ilman sarkasmin häivääkään. Suosikkipuolueeni, pääministeri Andrus Ansipin johtama Eesti Reformierakond (2) nappasi murskavoiton. Onnittelut!

Tämä osoittaaa virolaisten vahvaa tukea Reformipuolueen ajamalle, klassiseen liberalismiin perustuvalle talouspolitiikalle ja taannee sen jatkon tulevaisuudessakin. Erkin suureksi harmiksi -- ja virolaisten onneksi -- Virosta ei edelleenkään tule "tylsää pohjoismaata". On jokseenkin käsittämätöntä, että virolaiset ovat onnistuneet pitämään päänsä kylminä ja yhä hahmottelevat tulevaisuuttaan jonkinlaisten anti-Erkki teesien pohjalta (lainaus Erkin vuoden 2002 vappupuheesta):
Kun nyt hahmottelemme Suomen ja maailman tulevaisuutta, voimme tehdä sen tietoisina siitä, että tuo pitkään jatkunut uusliberalismin valtakausi on päättymässä.

Ihmiset eivät enää luota markkinavapauksien laajentamisen ja rajattoman itsekkyyden autuuteen. He eivät enää hae ratkaisuja aikamme haasteisiin uusliberalismin ajamasta yhteisöllisyyden heikentämisestä, vaan päin vastoin odottavat ja edellyttävät yhteisöllisyyden vahvistamista.
Tämä siitäkin huolimatta, että pohjoisen erkit ja lännen göranit ovat vuosikausia käyneet saarnaamassa virolaisille Puolueen oppien autuudesta. Ehkä se Siperia opettaa. Vai olisiko sittenkin nykyään jo silminnähden havaittavat kiistämättömät näytöt niin Virossa kuin sieltä katsoen pohjoisessa ja lännessä? Sen verran harvinainen näky alkaa palopuhetta pitävä erkki tai göran olla Tallinnassa. Paitsi kännissä Viru-hotellin aulabaarissa.

Tasavallan median raportointi vaaleista oli jälleen itkettävän ja surkuhupaisan rajamailla. Ei siis mitään uutta auringon alla. Postimees-lehden silloinen kirjeenvaihtaja kertoi jo 11 vuotta sitten Totuuden Viron uutisoinnista seuraavaa.
Suuri ja mahtava Helsingin Sanomat sen sijaan on Kiviselle asia erikseen. “En ymmärrä, miksi Hesarin Viron-uutisointi on verrattaessa muuhun uutisointiin niin heikkoa. Jutuissa vaikkapa viime kevään parlamenttivaaleista oli joitakin virolaisille aivan käsittämättömiä tulkintoja ja painotuksia.”

”Hesarilla on taipumus katsella kaikkea omasta olympolaisesta korkeudestaan. Lehdessä kuvitellaan, että heillä on absoluuttinen tieto kaikista asioista. Usein vaikuttaa, ettei Hesarissa edes haluta ymmärtää asioiden todellista kulkua”, Kivine kritisoi. “Voihan se olla, että muidenkin asioiden uutisointi on Hesarissa yhtä huonolla tolalla, mutta näistä asioista minulla vain ei ole tietoa.”
Tiedon kartuttua Kivine lienee lopettanut Totuuden seuraamisen. Sinänsä lohdullista että maailman myllerryksessä jotkin asiat eivät muutu.

Totuuden uutisointi oli tällä kertaa lähes olematonta, joten sitä on varsin vaikeaa kommentoida. Ilmeisesti Totuuden virolainen kirjeenvaihtaja ei viitsi suoraan valehdella, joten on parempi olla kirjoittamatta juuri mitään. Sen sijaan Puolueen näköradion Ulla-Maija Määttäsellä ei näitä häveliäisyysongelmia ole. Hänen raportointinsa on pyörinyt sen jännittämisessä, tuleeko "keskustasta" suurikin vaalivoittaja. Vaalituloksissakin kerrotaan "keskustan", Eesti Keskerakond-puolueen, mahtavasta kiristä.
Reformipuolue ylsi 27,8 prosentin kannatukseen, kun lähes tasoihin kirinyt hallituskumppani keskusta sai 26,1 prosentin kannatuksen.
Sinänsä mielenkiintoinen kiri, kun "keskusta" sai sekä vuoden 2003 että 1999 vaaleissa 28 paikkaa. Tänä vuonna tulikin kirittyä oikein 29 paikkaan.

Ulla-Maijan ja muiden raportoinnissa on jälleen unohtunut kertoa puolueiden taustoista. Esimerkiksi että tämä "keskusta" on oman ilmoituksensa mukaan sosiaali liberaalinen puolue, ja varsin vahvasti vasemmalle kallellaan. Pikkupojan virolaisten tuttavien mukaan puolueella on kovin vähän tekemistä liberalismin kanssa. Samojen tuttavien mukaan ko. puolue on lähinnä venäläisvähemmistön demaripuolue. Ilmeisesti siksi se kelpaakin Puolueen median suureksi suosikiksi.

Vielä vähemmän Ulla-Maija on kertonut meille itse vaalitaisteluun liittyvistä aiheista. Ehkä meidän ei ole tarkoituskaan tietää, että Reformipuolueen yksi kantavista teemoista oli tasaveroprosentin lasku 18% neljän seuraavan vuoden aikana. Hallituskumppani "keskusta" on taas jopa väläytellyt progressiivisen verotuksen mahdollisuutta. Vaalitulos kertonee virolaisten mielipiteen. Paljolti muuten Viron esimerkin innostamana tasavero leviää maailmalla vauhdilla. Tästä talouspenaali Jyri Raivio kirjoitti Puolueen oppien mukaisen näkemyksen Totuuden kolumnissaan Tekikö tasavero Islannista tiikerin?

Kun täälläkin mennään silmät ummessa kohti länsinaapurimme kaltaista MoKu-onnelaa, niin voi vain ihmetellä että etelänaapurimme MoKu-ongelma rajoittuu lähinnä "keskustan" nopeasti eläköityvään slaavilaistaustaiseen kannattajajoukkoon. Tämä siitäkin huolimatta, että rajat ovat sielläkin auki samassa määrin kuin täällä. Onkohan tällä jotain tekemistä sen kanssa perustuuko yhteiskunta yksilöllisyyttä korostavaan yrittämiseen vai Erkin ihannoimaan yhteisöllisyyttä korostavaan holhoamiseen?

Kaiken kaikkiaan on todettava, että Suomenlahden reilu 50 kilometrin kaistale murtovettä lienee yksi maailman syvimpiä henkisiä kuiluja. Toisella rannalla ratsastetaan kohti auringonnousua ja toisella 180 astetta toiseen suuntaan. Harmi että Pikkupojalla on toistaiseksi kiinnityksiä vain Erkkilandiassa.

(*) Ainoa mieltä kaivava asia on, että Pikkupoika aikoi ostaa kymmenisen vuotta sitten asunnon Tallinnan vanhasta kaupungista, mutta jätti sen tekemättä koska hänen mielestään asuntojen hinnat "olivat jo nousseet liikaa" :) Klassinen virhe...

4 kommenttia:

  1. “Voihan se olla, että muidenkin asioiden uutisointi on Hesarissa yhtä huonolla tolalla, mutta näistä asioista minulla vain ei ole tietoa.”

    Heh, Itse sain samanlaisen oivalluksen noin kolme vuotta sitten kun vietimme poikani varpajaisia.
    Saunan ylälauteilla oli eri alojen osaajia, talous, urheilu, kirjallisuus, elokuvat, historia, biologia.

    Kerroin (silloin vielä hämmästyneenä) yhdestä omaan erikoisosaamiseen (lääketiede)liittyvästä hyvin graavista tietovirheestä päivän lehdessä.
    Tämän jälkeen kertoivat kaikki muutkin havaintojaan...

    Yhdessä ainoassa lehdessä oli virheitä kaikkien läsnäolijoiden erikoisaloilta...

    Viimeisen vuodenaikana "blogistanin" avulla on ollut järkyttävää huonouden lisäksi huomata asenteellisuus ja aivopesu.

    Riippumatta mielipiteistä maailman menosta HS on järkyttävän huono lehti.

    Pikkupoika voisi erityisen huonona päivänä pyytää lukijakuntaansa hajottamaan jonkin päivän numeron "palasiksi" eli löydä virheet teemapäivä hesarista.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6/3/07 15:04

    Jos aloittelijan pitäisi lukea vain yksi ilmastoskeptikkokirja, mikä se olisi?

    VastaaPoista
  3. "Viimeisen vuodenaikana "blogistanin" avulla on ollut järkyttävää huonouden lisäksi huomata asenteellisuus ja aivopesu."

    Aikana ennen internettiä Totuus oli monesti ainoa helposti saatavilla oleva tieto maailman menosta varsinkin, kun Puolueen Näköradio esitti kahdella kanavallaan virallisen linjan mukaisia tv-uutisia samaan aikaan.

    Jälkikäteen olen miettinyt, miten pihalla tuolloin oli maailman tapahtumista.

    "Riippumatta mielipiteistä maailman menosta HS on järkyttävän huono lehti."

    Sähkeuutiset saa ilmaiseksi joko ilmaisjakelulehdistä tai netistä. Lehti-ilmoituksillakaan ei ole samanlaista merkitystä kuin ennen.

    Tilauksen perusteeksi jää vain Totuuden toimituksellinen anti, joka tässä blogissa on ansiokkaasti todettu jokseenkin luokattomaksi. Paremmin perusteltuja mielipiteitä ja analyyseja löytää muualta mm. blogosfääristä. En tarvitse Jyri Raiviota ja Pekka Mykkästä referoimaan New York Timesia ja Washington Postia.

    Kun vihreät ja vasemmistolaiset löytävät päivän ideologisen annoksensa suoraan BBC:n, Guardianin tai Daily Kosin sivuilta, Totuudella on edessään totuuden hetki.

    "Pikkupoika voisi erityisen huonona päivänä pyytää lukijakuntaansa hajottamaan jonkin päivän numeron "palasiksi" eli löydä virheet teemapäivä hesarista."

    Oma puhelinmyyjän suostuttelun ansiosta hankittu tilaus on jo päättynyt. Tilauksen aikana suurin osa Totuuden paperiversioista meni lukematta suoraan paperinkeräykseen.

    Jäljellä on vain sunnuntain kahvipöydän ilo eli Totuuden sunnuntaipainos, josta en ole vielä raaskinut luopua.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi6/3/07 23:50

    Itse tilaan Hesaria lähinnä sen takia, että on virkistävää ja hyödyllistä tutustua myös kommunistien näkökulmaan. Lisäksi jos haluaa ymmärtää Suomen yhteiskunnallisia ilmiöitä, on hyvä tietää, mistä miljoona suomalaista päivittäisen aivopesuannoksensa imee.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!