torstaina, helmikuuta 25, 2010

Obaman asemasta Yhdysvaltain kongressissa

Ilmastonmuutoksessa vaikeinta on ennustaa ihmisten käyttäytymistä muuttuvissa olosuhteissa.
Pikkupoika ehdottaa tuohon Totuuden Johanna Mannilan klassikkoon jatkoa:
Ilmastonmuutoksessa helpointa on ennustaa penaalien käyttäytymistä muuttuvissa olosuhteissa.
Totuus nimittäin on löytänyt pienen tauon jälkeen päätönkirjoitukseensa tutun aiheen: Ilmastokiistat ylikuumenevat.
Ilmeet YK:n ilmastonmuutosvirastossa ovat olleet pitkään synkkiä. Vastoinkäymisten sarja on kolhinut vakavasti neuvotteluja uudesta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta.
---
Vastoinkäymiset alkoivat joulukuussa, kun Kööpenhaminan neuvottelut uudesta kansainvälisestä ilmastosopimuksesta päättyivät sekasorron jälkeen laihaan tulokseen. Uusin takaisku koettiin, kun YK:n korkein ilmastovirkamies Yvo de Boer ilmoitti viime viikolla eroavansa tehtävästään.
---
Edessä oli kuitenkin jälleen uusia ongelmia. Koko prosessin pohjaksi kootusta tieteellisestä aineistosta löytyi aukkoja.
---
Perustelemattomat väitteet Himalajan jäätiköiden sulamisesta vuoteen 2035 mennessä lisäsivät koko YK:n neuvottelujärjestelmään kohdistuvaa arvostelua. Kyseessä oli typerä virhe, jota ilmastopaneelia johtava Rajendra Pachauri pahensi kiistämällä sen.
No huh! Pikkupoika oli pelännyt että skeptikkojen -gate höpötyksillä tarkoitettiin paljon muitakin asioita. Ei sitten muuta kuin eteenpäin!
Hankkeesta ei kuitenkaan voi luopua. Ihmisen
aiheuttaman ilmastonmuutoksen torjuminen vaatii vakavia ponnisteluja.
---
Puheet luopumisesta YK:n vetämästä neuvotteluprosessista ovat turhia.
---
Ilmastonmuutosneuvotteluissa ei ole kyse yhden kansainvälisen kokouksen onnistumisesta, yhdestä runsaslumisesta talvesta tai presidentti Barack Obaman asemasta Yhdysvaltain kongressissa, vaan maapallon elinoloista useiksi vuosikymmeniksi eteenpäin
Oho! Pikkupoika oli nimenomaan kuvitellut, että ilmastonmuutoksessa on kyse vähintään Messiaan saapumisesta. Mutta uskottava se on, kun Totuus pääkirjoituksessaan (lähde: CCCP IPCC) näin kertoo!

Mutta osaa ne muutkin. Näköradion penaali opettaa aiheen tiimoilla Puolueen ilmasto- ja säämatematiikkaa, ottakaapa oppia erityisesti siellä Turun suunnalla! Eilen Turun Totuus lipsautti: Kaikkien aikojen pakkasennätys rikkoutuu Lappeenrannassa.
Lappeenrannassa tehdään talven uusin tilastoennätys huomenna torstaina. Viimeksi Lappeenrannan seudulla on ollut yhtä pitkä pakkasjakso huippukylmänä talvena 1969–1970. Tuolloin pakkaspäiviä oli peräkkäin 84. Huomenna ennätys menee rikki, koska pakkaset jatkuvat.

Meteorologi Niina Niinimäki Ilmatieteen laitokselta kertoo, että tilasto kertoo pakkaspäivien määrän talvittain vuodesta 1961 alkaen. Sitä ennen pakkasia on voinut olla enemmänkin.
Ehkä oli, ehkä ei, mutta tänään Näköradion penaali tiivistää asian puhdasoppisesti otsikkoon: Lappeenrannan pakkasjakso venyy pisimmäksi 40 vuoteen. Turun Totuuden idiootille tiedoksi, että "kaikkien aikojen"-muotoa käytetään vain esimerkiksi kuvattaessa vuoden 2007 Arktista jäätilannetta vuonna 1979 alkavassa tilastossa. Muutoin aika voidaan laskea esimerkiksi edellisestä ennätyksestä kuten Näköradiossa asia hoidetaan. Näin esimerkiksi jos Tasavallassa rikottaisiin Kittilän vuoden 1999 pakkasennätys, kuuluisi uutisoida "kylmintä kymmeneen vuoteen". Jos taas rikottaisiin Turun vuoden 1914 lämpöennätys, olisi otsikko "lämpimintä ikinä". Joko meni jakeluun siellä Aurajoenkin suunnalla?

6 kommenttia:

  1. Anu Silfverberg paljastaa koko vihreän egonsa Helsingin koulujen kasvispakkosyöttöä käsittelevässä kolumnissaan Punainen viiva, joka ei tällä kertaa viittaa Anun intiimihygieniaan.

    Kirjoitus vivahtaa vahvasti turkulaisen monitoimiurpon, Tuukka Simosen blogikirjoituksen kopiolta. Tuukan sisko Raivo-Riina oli se, joka julisti saavansa yhteyden jumaliin katsomalla villieläinten silmiin. Tuukka, joka ei tavallisesti laittaisi tikkua ristiin sen takia, että kaupungin verovaroja käytetään älyttömyyksiin, vaahtoaa tällä kertaa siitä, että demokraattisen insituution käyttäminen tuli kalliiksi. Halvemmaksi olisi siis tullut, jos päätös olisi otettu käyttöön sellaisenaan suoraan vihreiden luonnoslehtiöstä ilman turhia, kalliita ja uudistuksia hidastavia julkisia keskusteluita.

    Anu vuodattaa, kuinka hän on uskonut Vihreisiin kuin pukki suuriin sarviinsa. Onhan Anu korkeasti koulutettu, lapseton kaupunkilainen. Nyt, kun Vihreät ovat päässeet pääkaupungissa käyttämään valtaa oikein kunnolla ja tosissaan, Vihreiden poliittisen linjan perään kysellään yhä uudestaan ja uudestaan. Sekös kismittää Anua, koska kasvisruokailu liittyy ilmaston lämpenemisen torjuntaan. Siihen samaan, josta Pekka Mykkänen kirjoittaa päivän aviisissa mainostaen sitä, että Hummer kuluttaa bensaa 13 litraa satasella, kun taas Pekan Toyota Avensis farmari vain seitsemän litraa. On tämä melkoista farssia...

    Takaisin Anuun. Anu on siis järkyttynyt siitä, että vaikka hänen poliittinen kantansa voitti, valtuustosta löytyi ihmisiä, jotka vastustivat edistyksellisyyttä. Vastustus oli ilmeisesti osin jopa huonosti perusteltua ja tunnepohjaista. Kehdataanpa valtuustossa vihjata Vihreiden pakkoruokinnan muistuttavan stalinilaista politiikkaa!

    Anun kolumnissa edustajat Koulumies ja Taipale "lässyttävät ja mylvivät". Anulle tulee yllätyksenä, että poliitikot päättävät asioista perehtymättä niihin. Anulle Vihreä politiikka on aitoa, todellista ja fyysistä. Vihreä politiikka on oikeaa politiikkaa ja siksi sitä on noudatettava väkipakolla ja lehti tarjoaa mitä parhaimman näköalapaikan julistaa omaa uskoaan.

    Lopussa Anu käyttää vihreiden iän ikuisen tyylikeinon: tuttavapiiriin (tällä kertaa pariskunta) kuuluva henkilö, joka kokee kääntymyksen:

    Tuttu lihaa syövä pariskunta oli katsonut videon. Viimeisen mylvähdyksen vaiettua he katsoivat toisiaan ja sanoivat: "Nyt muuten loppui lihansyönti.

    Kuten Anu kolumninsa lopuksi kirjoittaa "sellaista on mielipidevaikuttaminen".

    VastaaPoista
  2. Onko joku jo lukenut sen AnuS:n Kung Po:n?

    Tuukasta on tullut riistokapitalisti: on perustanut jonkun rehujen maahantuontifirman.

    VastaaPoista
  3. Kung Po:ssa näyttää olevan kaikki mahdolliset viher-stereotypiat; laiton maahanmuuttaja, kommuuni, toimittaja, valittu lapsettomuus, ympäristötietoisuus...

    Samaan sarjaan menee tietokirjailija (heh) Risto Isomäki uudessa kolumnissaan Sara-lehdessä otsikolla Kotimaisia katastrofeja:

    me suomalaiset puhumme edelleen keskenämme ikivanhaa ja eriskummallista metsästäjä-keräilijäkieltä. Suomalaiset ovat alkuperäsikansa, tosin vain kielellisesti. Geneettisesti olemme kaksi tuhatta vuotta sitten kyytöt ja maanviljelys mukanaan jostakin Venäjältä muuttaneiden ihmisten jälkeläisiä. [Mikä muuten sivumennen sanottuna ei ole edes totta, mutta Ristohan onkin "tiedekirjailija", joten luovuus on sallittua] Meillä on paljon yhteistä Grönlannin inuitien, Borneon dajakkien ja muiden muinaisten metsästäjä-keräilijöiden kanssa. Kulttuurimme kääntöpuoli on, että korostamme metsästykseen liittyviä arvoja muiden näkökohtien kustannuksella. Olen koko ikäni kärsinyt tästä suomalaisen kulttuurin piirteestä, koska olen aina ollut suunnattoman kiinnostunut villeistä eläimistä.

    Muissa länsimaissa villieläimiä koskevat asenteet ovat pehmeämpiä. Suuren kansainvälisen tutkimuksen mukaan 40% kaikista turisteista valitsee matkakohteensa ennen kaikkea nähdäkseen lintuja, valaita tai muita villieläimiä.
    [Niin varmaan...] Suuret, ihmisiin tottuneet villieläinkannat ovat nykyään merkittävä taloudellinen voimavara.

    Joinakin vuosina tontillamme asuvat peurat tottuivat meihin ihmisiin niin, että ne ohittivat pihalla rauhassa istuvan henkilön metrin päästä. Tämä on nautittavaa, mutta asiasta jää ikävä olo, koska ihmisiin tottuneet peurat ammutaan ensimmäiseksi.
    [Risto, siksi niitä kutsutaan villieläimiksi] Talomme liepeillä eleli monta vuotta komea 12-piikkinen uroshirvi. Se tallusti joka yö pellolle syömään ja pääsi metsästäjiä pakoon leveiden ojien ympäröimään tiheikköön. Kun pusikko parturoitiin, hirvellä ei ollut enää pakopaikkaa ja se ammuttiin tonttimme nurkalle. Minusta tuntui kuin olisin menettänyt vanhan ystävän.

    VastaaPoista
  4. Tämä on tragikoominen uutinen Guardian-lehdestä:

    The committee had been asked not to press him [Prof. Phil Jones] too closely because he was close to a nervous breakdown.

    VastaaPoista
  5. Päivän aviisin poliittiset valinnat eivät yllätä. Toisessa käydään läpi Francon Espanjaa ja toisessa Pinochetin Chileä. Voi tauti - koska ne kasvavat sieltä muistojen menneisyydestä kurkottelemaan kohti nykypäivää?

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!