perjantaina, helmikuuta 12, 2010

Lasinsirpaleita

Totuuden yläkerroksissa kolisi.
Helsingin Sanomien kustantajaksi ja vastaavaksi päätoimittajaksi on nimitetty 1. huhtikuuta 2010 alkaen toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, 45.
V*tuttaako, Reetta? Eikai Lasitalossa vain ole lasikattoa?
Hän sanoo, ettei lehden vapaata tiedonvälitystä, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja suvaitsevuutta korostavaa periaatelinjaa ole mitään syytä muuttaa.
Pelkoja tämän rahvaitten arbuusi-linjaksi kutsuman journalistisen otteen hiipumisesta on esitetty jopa Totuuden sisällä. Naiivitaistolainen Esa Mäkinen pukee totuuslaisten pelon sanoiksi heti journalistisesti Totuuden tasoisessa Pentikäisen nimityshaastattelussa.
Miltä tuntuu olla Radio Helsingin ja myös Paskalistan päätoimittaja?
Eikun siis tätä Pikkupoika tarkoitti:
Pitkästä aikaa liiketoiminta ja journalistinen johto tulee yhdelle henkilölle. Onko tämä uhka Helsingin Sanomien journalistiselle riippumattomuudelle?
Niinpä! Ettei vain nyt Paha uisi Mikaelin liiveissä suoraan Totuuden ytimeen.
Pentikäinen lupaa, että lehti kirjoittaa jatkossakin aiheista, joista ei ole kerrottu tai joista yhteiskunnassa pyritään vaikenemaan.
Huumorimies tämä Pentikäinen!
Helsingin Sanomien nykyinen vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen, 61, siirtyy toimituksen projektitehtäviin huhtikuun alusta lukien ja jää sopimuksensa mukaisesti eläkkeelle vuoden lopussa.
Lauletaanpa lopuksi yhdessä:

4 kommenttia:

  1. Meinaatko tosissasi, että Virkkuselle annettiin monoa?

    Että niinku Totuus tarvitsisi ideologista uudelleenarviointia?

    Älä viitsi naurattaa!

    VastaaPoista
  2. Nämä jutut ovat vaikeita, mutta Janne Virkkunen voi lohduttautua sillä, että hänen työnsä on ollut omiaan myötävaikuttamaan siihen, että Suomi on edelleen aika paska paikka asua, demokratiansa osalta mielenkiintoinen itäinen vaihettumisalue, ja akatemian, kulttuurielämän, virkamieskunnan ja median osalta tsaarinajalta peräisin olevien asenteiden ja ideologisesti ajattelevien totalitaristien vallassa.

    Parempaa esimerkkiä mädästä omenasta ei voi olla kuin Helsingin Sanomat, ei vaikka, lehden "sisältö" kopioidaan lähinnä kaikkien pravdojen pravdasta, New York Times -lehdestä, siinä missä esimerkiksi Ilta-Sanomat kopioi ja varastaa enemmän Guardianista, tahi Hesarin NYT-liite Tiedonantajasta.

    Toimituksellisia linjauksia, aivan varmasti.

    Tekisin henkilökohtaisen ratkaisun, mikäli pienen pieni "panokseni" maailmaan olisi sama kuin Virkkusella.

    Aatos Erkossa ja Janne Virkkusessa on paljon samaa, siis kognitiivisella puolella. Seuraavaksi Sanomakonsernin modernisointi edellyttäisi Aatos Erkon lopullista syrjäyttämistä vaikka markkinaoperaatioiden avulla.

    Ei tietysti tarvitse syrjäyttää, ja siten saattaa Sanomaa yhtiönä ja mediana kestävälle uralle, Suomi olisi monella tapaa parempi paikka ilman Sanomaa.

    VastaaPoista
  3. Hammer, ei, ei, ei mitään ideologista uudelleenarviointia, mutta jottain tartti tehrä nääs kun se levikki...

    VastaaPoista
  4. Paperilehtien levikki laskee muutenkin luonnollista tietä. Tekoja tarvitaan vasta, kun levikin lasku ylittää luonnollisen poistuman eli sen, että nuorimmat sukupolvet jättävät lehden tilaamatta.

    En tiedä, onko Totuus saanut palautetta toimituspolitiikastaan. Todennäköisesti on. Itse ainakin olen antanut palautetta Totuuden puhelinmyyjille, jotka eivät juurikaan enää soittele.

    Mikään lehti ei sitä paitsi voi mitään sille, millaisia toimittajia Tampereen ja Helsingin yliopistot tuottavat. Ne ideologisesti kaikkein oikeaoppisimmat tulevat todennäköisesti halvemmalla töihin kuin ne, joilla oikeasti olisi lahjoja alalle.

    Myös maakuntien kepulehdet ovat hiljalleen muuttumassa oikeaoppisiksi sitä mukaa, kun änkyräpäätoimittajat (esim. Laatikainen ja Hokkanen) jäävät eläkkeelle.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!