torstaina, huhtikuuta 26, 2007

Litran mittaa ja se suuri ero

Kun nyt jälkikäteen tarkastellaan viime kesäisen hyvä-paha konfliktin mediaseurantaa, paljastuu se suuri ero aidon Puolueen valtion ja muiden välillä. Maailmalla oikeamieliset toimittajat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi: Harvardin yliopiston Kennedy School of Governmentin raportti, The Israeli-Hezbollah War of 2006: The Media as a Weapon in Asymmetrical Conflict. Sen sijaan Keisarin tasavallassa ymmärretään asiat oikein ja palkitaan osalliset: Totuuteen raportoinut Tomi Ervamaa pääsi samoilla ansioilla ehdolle vuoden 2006 Suuren Journalistipalkinnon "Vuoden juttu"-kategoriassa.
Tomi Ervamaan asiantuntevat jutut kertoivat persoonallisella tavalla niin Libanonin sodan taustoista kuin ruohonjuuritason tragedioistakin. Hän teki erinomaista työtä myös kansainvälisen uutiskilpailun näkökulmasta.
Pikkupoika haluaa nostaa esimerkiksi Tomin persoonallisista kirjoituksista tämän artikkelin, jossa hän valoittaa erinomaisesti miten kansainvälisesti kilpailtiin uutisista konfliktin aikana ja miten ne riippumattomat uutisoinnit oikein syntyivät.
Sitten on tietenkin Dahiya. Se osa Etelä-Beirutia, jossa Israel on pommittanut kymmeniä taloja, monet maan tasalle. Täällä Hizbollah-liike pitää tai ainakin piti päämajaansa.

Koska Hizbollah on hyvin järjestäytynyt ja ammattitaitoinen radikaalijärjestö, se hallitsee nykyaikaisen julkisuuspelin.

Sillä on oma televisioasemansa. Hizbollahin johtaja Hassan Nasrallah antaa hymyillen sujuvia televisiohaastatteluja. Häntä on alettu kutsua "arabimaailman Che Guevaraksi", vaikka luonnehdinta ei oikein sovi miehen nallekarhumaiseen olemukseen.

Hizbollah myös järjestää toimittajille opastettuja kävelykierroksia tuhoutuneissa kortteleissaan, hieman samaan tapaan kuin etelän lomakohteissa tarjotaan retkiä vaikkapa antiikin nähtävyyksien pariin.

Toimittajajoukon kokoaa ympärilleen Hizbollahin lehdistöedustaja Hussein Nabbulsi, käänteissään harvinaisen nopea mies. Tämä kelpo englantia huudahteleva pr-ihme onnistuu vaikuttamaan yhtä aikaa ystävälliseltä ja kärsimättömältä, maailmoja syleilevältä ja tuskaiselta.

Hän hoputtaa toimittajia puolijuoksua pitkin raunioita, huutelee lopunajan tuomioita Israelille ja varoittaa, joko aiheesta tai antaakseen dramaattisen vaikutelman, että lisää satojen kilojen pommeja saattaa iskeytyä taivaalta milloin tahansa.
[Harvard raportti via LGF]
[Lisäys (3.7.): Tomi Ervamaa on siirtynyt yllättäen 1.7. maailmanparantajasta ikuisuuteen. Lepää rauhassa; Pikkupoika jää kaipaamaan. Kaikesta huolimatta olit eräs Totuuden parhaita toimittajia.]

4 kommenttia:

  1. Ervamaahan oli aikoinaan ihan järkevän uutisankkurin maineessa, mutta nykyinen täyskäännös kohti hengellistä tsunamia on pantu merkille. Ehkä koko äijää ei ole olemassa - ehkä se on Suomen oma Vihreäkypäräinen mies. Samanlainen kuvitteellinen hahmo kuin Totuuden ilmastonmuutos-sarjan viimeisen osan kyselijät. Kyllä sen tajuaa että Libanonista ei julkaista mitä haluaa, mutta mikä Ervistä esti Suomeen palattuaan avoimesti kertomasta, missä ja millä ehdoin matka tehtiin. Tai sitten Ervis seurustelee jonkun NJET-liitteen toimittajatytön kanssa, ja parisuhde vaatii hintansa, kuten me kaikki tiedämme.

    VastaaPoista
  2. Juu, pidin itsekin "Ervistä" Totuuden mittatikulla sieltä järkevimmistä päästä. Olikin hieman yllättävää kun kesällä Ervikseltä tuli tota standardisontaa oikein roppakaupalla. Nyt kun siitä vielä palkittiin, ei paluuta edes hieman järkevämmälle linjalle ole odotettavissa.

    KT, tulit juuri lansennaarenneeksi erinomaisen uuden termin (NJET) tähän blogiin, onko se oma keksintösi vai kenellekö kunnia kuuluu?

    VastaaPoista
  3. Tomi Ervamaan raportointi on siinä mielessä luokkaa parempaa kuin esim. Al-BBC:n vastaa, että Tomi sentään kertoo, miten Hizbollah ohjailee toimittajia.

    VastaaPoista
  4. Hammer, totta. Huolestuttavaa vain on, kun Ervis ei itse tajunnut muussa raportoinnissaan uponneensa juuri siihen suohon. Ja niistä raporteista tuo palkintoehdokkuus tuli...

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!