lauantaina, maaliskuuta 25, 2006

KUV-kilpailu

Luonnollisesti Taanila onnistui linkittämään kirjakritiikkinsä George W. Bushiin, mikä ei sinällään ole edes maininnanarvoinen asia. Mutta siitä tuli mieleen, että lähivuosina lähes kaikki katastrofit ja sellaisten kuvitteelliset uhatkin, alkaen Aasian tsunamista, on joku onnistunut liittämään "ilmastonmuutokseen" ja sitä kautta Yhdysvaltojen ja erityisesti GWB:n syyksi. Niinpä pikkupoika julistaa lukijoilleen kilpailun:
Kilpailun voittaa se, joka ensimmäisenä löytää virallisesta (kansallisuudella ei väliä) mediasta kirjoituksen, jossa yhdistetään ajankohtainen lintuinfluenssa ilmastonmuutoksen ja/tai GWB:n syyksi. Kilpailuun voi osallistua siten, että laittaa tämän postauksen alle kommenttiosastoon linkin tai tarkan referenssin ehdot täyttävään kirjoitukseen.
Voittaja saa palkintona valita vasemmalla palkissa näkyvistä kolmesta kirjasta yhden, jonka pikkupoika postittaa ko. henkilölle. Tarkemmat ohjeet kilpailun ratkettua.

Disclaimer: Pikkupoika pidättää itsellään kaikki oikeudet sääntömuutoksiin ja/tai -tulkintoihin yms. :)

[Update 26.3.: Kilpailu on ratkennut ennen kuin se oikeastaan ehti alkaakaan. Lisälinkkejä voi vielä (mielellään) laittaa kommenttiosastoon, mutta niistä ei enää saa palkintoa.

Voittaja on siis nimimerkki "vataja", jonka löytämä artikkeli Deadly viruses mutating to infect humans at rate never seen before täyttää ehdottomasti asetetut kriteerit. Tässä The Times-lehdessä tiistaina 21.2.2006 ilmestyneessä artikkelissa todetaan ensin
Changes in human behaviour and the environment, such as bushmeat hunting, intensive agriculture, the ease of long-distance travel and global warming, were all likely to be helping animal germs to acquire the ability to infect people.
ja vähän myöhemmin
The deadliest example of a germ that has recently crossed from animals to human beings is HIV, which is thought to have started out as a monkey or ape virus in Africa. Other conditions with an animal origin include the Ebola and Marburg haemorrhagic fevers, the coronavirus that causes Sars, the West Nile virus that is now endemic in the United States and H5N1 avian flu.
Kirjoitusta googlaamalla pikkupoika huomasi, että itse asiassa blogisti Lou Minatti oli keksinyt ko. yhteyden heti artikkelin ilmestymisen jälkeen.

Artikkelin kirjoittaja, ja siten kyseenalaisen kunnian saava, Mark Henderson ei ole mikään yllätysnimi pikkupojalle. Mies on yksi tunnetuimpia ilmastohysteriaa lietsovia Greenpeacen, Maanystävien yms. "tiede"toimittajapuudeleita.

Ko. artikkeli on tyyppiesimerkki miten esim. tätä "julkista ilmastotiedettä" (ja myös esim. lintuinfluenssahysteriaa) luodaan: haastatellaan muutamaa asiasta artikkelin kirjoittanutta tieteilijää, jotka sopivasti irrottavat ne halutut asiat kontekstistaan. Sitten toimittaja lisäilee vielä omiaan välilauseisiin. Tämän jälkeen jokin muu media lainaa artikkelia tyyliin "The Times:in haastattattelemat tiedemiehet totesivat lintuinfluenssan ja ilmastonlämpenemisen välisen yhteyden. Tulos ilmestyy piakkoin arvostetussa blaah-blaah lehdessä". Ja kas, toimittajan välilisäys on muuttunut "tieteelliseksi totuudeksi".

Viimeisessä kappaleessa (ilmasto)artikkeleissa kuuluu yleisen tavan mukaan mainita että Bushin hallinto ei ole allerkirjoittanut "ilmastonmuutosta hillitsevää" Kioton sopimusta. Koska jostain käsittämättömästä syystä Mark oli tämän unohtanut yo. artikkelistaan, pikkupoika tarjoaa auttavan kätensä ja kirjoittaa uuden lopun artikkelille lainauksilla Hendersonin toisesta artikkelista US global warming delay 'worse threat than al-Qaeda'. Ainoastaan tummennetut kohdat on lisätty jotta teksti sopisi jouhevasti artikkelin perään. Kas näin:
But the Bush Administration is ducking its responsibility as the world's only superpower by, e.g., refusing to sign up to the Kyoto Protocol on greenhouse gases, according to Sir David King, the Prime Minister's chief scientific adviser.

"As the world's only remaining superpower, the United States is accustomed to leading internationally co-ordinated action. But at present the US Government is failing to take up the challenge of global warming."]

7 kommenttia:

  1. http://www.timesonline.co.uk/article/0,,3-2049697,00.html

    Artikkelissa mainitaan "avian flu" esimerkkinä taudeista jotka muuntautuvat nopeammin ja niin edelleen. Myöhemmin mainitaan "Changes in human behaviour and the environment, such as bushmeat hunting, intensive agriculture, the ease of long-distance travel and global warming, were all likely to be helping animal germs to acquire the ability to infect people"

    Kelpaako tämä vastaukseksi?


    spamloota miukumauku gmail piste com

    VastaaPoista
  2. Kyllä kelpaa :) Onneksi olkoon supernopeasta toiminnasta! Laita mailia yo. osoitteesta profiilista löytyvään osoitteeseen, ja kerro minkä kirjan haluat lähetettävän ja mihin osoitteeseen.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos :)

    Mailasin juuri tarvittavat tiedot.

    VastaaPoista
  4. "Viimeisessä kappaleessa (ilmasto)artikkeleissa kuuluu yleisen tavan mukaan mainita että Bushin hallinto ei ole allerkirjoittanut "ilmastonmuutosta hillitsevää" Kioton sopimusta."

    Juu, tuo on kyllä ihan klassiko, etenkin YLE:n radiouutisissa muistetaan mainita tuo aina kun puhutaan ilmastonmuutoksesta. Myös TV-uutisissa lähes poikkeuksetta

    Tuo olisi hauska allekirjoitusteksti erilaisilla foorumeilla :D

    VastaaPoista
  5. vataja: kirja on postissa.

    anon: saa vapaaasti käyttää :)

    VastaaPoista
  6. Anonyymi5/4/06 16:29

    Mitä muuten tarkoittaa KUV-kilpailu?

    En millään keksinyt, että mistä tuo voisi olla lyhenne.

    Vai olisko se KatastrofiUskoVainen? =)

    VastaaPoista
  7. Olin ajatellut jotain simppeliä blogiin liittyvää, mutta tuo on itseasiassa parempi, eli sovitaan että se tarkoittaa sitä :)

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!