keskiviikkona, syyskuuta 05, 2007

Jotain mätää Tanskanmaalla

Kuten ne pari blogin aktiivista lukijaa huomasivatkin, Pikkupoika on pitänyt lomien ja matkustelun takia ansaittua (?) taukoa blogin päivityksissä. Mutta ei hätää, mikään ei ole sinä aikana muuttunut. Otetaanpa suoraan esimerkki aamuisesta Totuudesta, jossa vanha tuttavamme Annukka Oksanen löytää kolumnissa Näkyvyydellä on hintansa tutut syylliset tanskalaisnuorten terrorismileikeille.
Kansainvälisessä politiikassa Tanska on noudattanut viime vuosiin asti taattua pohjoismaista linjaa.
---
Vankka doktriini murtui, kun Tanskan oikeistohallitus pääministeri Anders Fogh Rasmussenin johdolla päätti maaliskuussa 2003 liittyä Irakin sotaan Yhdysvaltojen rinnalle. Tanska halusi näyttää, että pienikin maa voi taistella ison periaatteen puolesta.
Ennen sotaan osallistumista Lähi-idän muslimit eivät tienneet Tanskasta juuri mitään, mutta sotaan osallistuminen teki lilliputtimaasta kertaheitolla julkkiksen. Tanska sai kaipaamansa kansainvälisen profiilinkohotuksen. Näkyvyydellä on ollut hintansa.
---
Monet muslimit, Tanskan kansalaiset, olivat sotapäätökseen mennessä pettyneitä hallitukseen, koska se oli valinnut liittolaisekseen muukalaisvastaisen Tanskan kansanpuolueen.
Sitten tuli Muhammed-piirroskriisi talvella 2006. Muslimit ympäri maailmaa osoittivat mieltään Tanskaa vastaan. Asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että Tanskan aktiivisuus Irakissa kiihdytti reaktiota.
Pikkupoika jää odottamaan Annukan analyysia Norjan ja Saksan terrorismipidätyksistä.

7 kommenttia:

  1. On sinua odotettukin!

    Profiilinkorotus... Voi Annukkaa!

    Toisin kuin siis Annukan kirjoituksesta voisi odottaa, suomalaiset eivät näemmä ole pettyneet hallitukseen, sillä suomalaiset eivät ole mellakoineet kaduilla. Ainoat mielenosoitukset viime ajoilta taitavat olla katuja vallanneet vasemmisto-opiskelijat viime viikolla, maahanmuuttajat Hizbollahin puolesta Israelin ylimitoitettuja voimatoimia vastaan viime kesänä, kommunistinuoret ASEM-mielenosoituksessa vuosi sitten, Rostockiin reissasivat samat sosialistit (ilmeisesti elatustuet olivat putkareissujen välissä räpsähtäneet pankkitileille) ja muita ei mieleen tulekaan. On se kummallista, kuinka muslimeilla on oikeus lähteä rähinöimään, mutta tyytyväinen enemmistö saa vaan paskaa silmille. Eikä tuonkaan läpyskän vuositilaus kovin edullinen ole.

    "Tanskan aktiivisuus Irakissa kiihdytti reaktiota" Lause on kuin Göebbelsin suusta: "P*kele kun laittavat hanttiin nuo juutalaiset, tärvääntyy aikaa syyttä suotta niiden nitistämisessä".

    Loppuun vielä pieni linkki mielenkiintoisesta säätiedotuksesta:
    Lowefo

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että olet palannut!

    Tuo tanskalaisten syyttämäinen Muhis-pilakuvakriisistä on jo vanha punavihervärisokeiden mantra, jota on toistettu väsyksiin asti. Aina, kun muslimit rähisevät, syy on jossain muualla eikä muslimeissa itsessään.

    VastaaPoista
  3. Et sitten huomannut että haastatteluun oli kuin olikin bongattu se yksi satunnainen ohikulkija, juuri se jonka mielestä radikalisoitumisen takana on tanskalaisten rasismi...

    VastaaPoista
  4. Minäkin ehdin jo ihmetellä Annukka-neidin logiikkaa:

    Muslimit räjäyttelevät pommeja -> Näkyvyydellä on hintansa

    Eikä

    Muslimit räjäyttelevät pommeja ->
    Muslimien maahantuonnilla on hintansa

    Mene tiedä.

    VastaaPoista
  5. Pikkupojalle ja muillekin on ohessa videopätkä Puolueen ideologian historiasta.

    History of political correctness

    http://video.google.com/videoplay?docid=8630135369495797236&hl=en

    Videossa keskitytään lähinnä ns. Frankfurtin koulukuntaan ja sen vaikutuksiin. Video jää ilmeisesti vähän kesken ja on kestoltaan n. 22 min.

    VastaaPoista
  6. Kumitonttu: Mielenkiintoinen linkki; en tiennytkään että Corbynin ennustukset ovat saapuneet tasavaltaan. Täytyypä seurailla (vaikka ennustuksiin aika varauksella suhtaudunkin) ainakin niin kauan kuin ovat ilmaisia. Corbyn on muuten tunnettu vasemmistolainen ilmastoskeptikko.

    Fariseus: Kyllä niitä löytyy, kun osaa hakea ohikulkijoita oikeista paikoista. Se on pakollinen oppiaine Puolueen toimittajakoulussa ;)

    Vasara: Kiitti videosta; joko olet lukenut tuon linkkaamani "Explaining Pomo"-kirjan? Tässä muuten piakkoin ilmestyvä mielenkiintoisen oloinen dokkari:
    http://indoctrinate-u.com/

    VastaaPoista
  7. En ole lukenut, mutta otan sen mukaan seuraavaan Amazon-tilaukseeni.

    VastaaPoista

Valitse itsellesi jokin nimimerkki, jotta keskustelujen seuraamisesta tulisi helpompaa. "Nimetön" ei ole nimi!